Samuel Haanpään ansiokas pelaajaura päätökseen

14.1.2021 09:40 Ikäpolvensa ansiokkaimpiin suomalaisiin koripalloilijoihin lukeutuva Keravan Kori-80:n kasvatti Samuel Haanpää, 34, on ilmoittanut lopettavansa koripallouransa. Haanpää ehti pitkän uransa aikana edustaa Suomea EM-kisoissa, rikkoa yliopistonsa kolmen pisteen heittoennätyksen ja pelata ammattilaisena mm. Espanjassa, Kyproksella ja Argentiinassa.

Suomen kaikkien aikojen heittäjiin lukeutuva Samuel Haanpää lopettaa koripallouransa. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

- On aika tehdä tilaa uudelle. On tullut kohdalleni aika jättää pelikentät pelaajana. Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat olleet mukana urani varrella tavalla tai toisella. Olen kiitollinen näistä vuosista, hetkistä, mahdollisuuksista, ystävistä ja ihmisistä, Haanpää muotoilee Facebook-päivityksessään.

203-senttinen, syyskuussa 1986 syntynyt Haanpää debytoi kotoisessa Korisliigassa vain 17 vuoden iässä kaudella 2003–04, jolloin hän edusti Pussihukkia. Haanpäälle kertyi Korisliigassa ToPon, Kataja Basketin, Lapuan Kobrien, KTP:n ja Espoo Unitedin paidassa viisi täyttä kautta sekä kolme ottelua kausilla 2003–04 (Pussihukat) sekä 2019–20 (Salon Vilpas). Haanpäälle kirjattiin 165 liigaottelua 13,6 pisteen ja 5,2 levypallon keskiarvoin. Kolmen pisteen heittoja hän upotti urallaan 346 kappaletta.

Parhaan pääsarjakautensa Haanpää pelasi Lapualla 2012–13, jolloin hän rekisteröi Kobrille 19,4 pistettä, 8,1 levypalloa ja 1,6 syöttöä ottelua kohden. Kyseisen kauden päätteeksi Korisliigan päävalmentajat ja kapteenit äänestivät Haanpään liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi (MVP). Vuoden tulokkaana Haanpää palkittiin keväällä 2010 ja SM-hopeaa hän saalisti Katajan kanssa keväällä 2012.

Kansainvälisen uransa Haanpää aloitti Cornerstone Christian high schoolissa San Antoniossa, josta hän siirtyi vuosiksi 2006–08 Shawn Huffin joukkuetoveriksi Valparaiso Crusadersin riveihin Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han. Haanpää rikkoi yliopistovuosinaan NBA:ssakin pelanneen Bryce Drew’n yhden ottelun ennätyksen kymmenellä onnistuneella kolmosellaan. Kahden NCAA-kautensa aikana Haanpää kirjautti 11,1 pistettä ja 3,4 levypalloa ottelua kohden.

Haanpää siirtyi Yhdysvalloista Eurooppaan kaudeksi 2008–09, jolloin hän edusti Fos Ouest Provencea Ranskan NM1-liigassa. Ammattilaisena ulkomailla Haanpää pelasi myös Espanjassa (Palencia 2009–11, Coruña 2013–14), Kyproksella (Keravnos 2011–12), Ruotsissa (Borås 2014–15) ja Argentiinassa (Obras Basket 2016–17).

Suomen nuorisomaajoukkueissa Haanpää pelasi 40 ottelua 13,4 pisteen keskiarvolla. Kesällä 2007 Haanpää pussitti Thaimaan universiadeissa Suomelle 11,3 pistettä ottelua kohden.

Susijengissä Haanpää debytoi elokuussa 2005 Ruotsia vastaan vasta 18 vuoden iässä. Haanpää veti Susijengi-urallaan sinivalkopaidan ylleen 45 kertaa ja upotti yhteensä 291 maaottelupistettä. Maaotteluennätyksensä, 21 pistettä, Haanpää sivalsi EM-jatkokarsintaottelussa Ranskaa vastaan elokuussa 2009 ja EM-kisajoukkueessa Haanpää pelasi syksyllä 2013 Sloveniassa, jolloin hän mm. upotti yhdeksän pistettä sensaatiomaisessa avausvoitossa MM-hopeamitalisti Turkkia vastaan.

Henkilöt

 
23.9.2023 09:52 Susijengi

Henri Kantonen Liettuaan Daniel Dolencin joukkuetoveriksi

Heti MM-kisojen jälkeen sopimuksen Karhu Basketin kanssa solminut Henri Kantonen, 26, käyttää sopimuksessaan olleen ulkomaanpykälän. 198-senttinen ToPo Junioreiden kasvatti ja Susijengin kaksinkertainen arvokisakävijä liittyy yksivuotisella sopimuksella Liettuan liiganousija M Basket Mazeikiaihin Daniel Dolencin joukkuetoveriksi.

20.7.2023 19:35 Susijengi

Korisliigan MVP Severi Kaukiainen Slovakian mestarin puikkoihin

Karhu Basketissa erinomaista jälkeä niin Korisliigassa kuin FIBA Europe Cupissakin tehnyt Susijengi-takamies ja Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 25, käyttää ulkomaanoptionsa ja siirtyy ensi kaudeksi Slovakian mestarin Patrioti Levicen takalinjoille.

28.9.2022 22:21 Suomalaiset ulkomailla

Katajan taival FIBA Europe Cupissa katkesi - Hopkinsin ja Palmin Craiova finaaliin

FIBA Europe Cupin karsintaturnaukset pelataan viikolla ja suomalaisedustusta on Joensuun Kataja Basketin sekä Shawn Hopkinsin ja Topias Palmin muodossa. Katajan urakka päättyi, mutta Susijengi-kaksikon jatkuu.

11.7.2022 20:26 Susijengi

Susijengin sähikäinen Jamar Wilson lyö pelitossut naulaan

Susijengin sähikäinen, kesästä 2015 asti Suomea maajoukkuetasolla edustanut Bronxin kasvatti Jamar ”Jammu” Wilson, 38, on ilmoittanut lyövänsä tossut naulaan. Wilson edusti Susijengiä viimeisen kerran helmikuun voitokkaassa MM-karsintaikkunassa ja pelasi seurajoukkuekaudella 2021-22 Kataja Basketin ja ranskalaisen Boulazacin paidassa.

31.5.2022 15:03 Susijengi

Max Besselink pitkällä sopimuksella Würzbürgiin

Viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Helsingin NMKY:n kasvatti ja Suomi-koriksen suurlupaus Max Besselink, 202 cm ja 20 vuotta, siirtyy kolmivuotisella sopimuksella Saksan Bundesliigaa edustavan s.Oliver Würzbürgin riveihin.

10.12.2021 08:41 Korisliiga

Topias Palmi vahvistaa Limburgia

Belgian ja Alankomaiden yhteisliiga vahvistuu jo neljännellä suomalaispelaajallaan, kun Korisliigan syyskauden paras kotimainen pistemies ja Susijengin täsmätykki Topias Palmi, 195 cm ja 27 vuotta, siirtyy kasvattajaseuransa Tampereen Pyrinnön edustusjoukkueesta Limburgin riveihin.

18.7.2021 12:03 Susijengi

Shawn Hopkinsille sopimus Islannin liigaan

Viimeisen kahden kauden ajan Korisliigan ystäviä Tampereen Pyrinnössä ja BC Nokiassa ihastuttanut BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, 26, on allekirjoittanut ensimmäisen Suomen ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Susijengin vahvuuteen kuuluva 195-senttinen Hopkins edustaa ensi kaudella KK Stjarnania Islannin liigassa.

27.6.2021 08:34 Suomalaiset ulkomailla

Okko Järvi Belgian pääsarjan Phoenix Brysseliin

Korisliigan Vuoden pelaajaksi valittu Okko Järvi, 25, siirtyy urallaan ensimmäistä kertaa ulkomaille, kun hän solmi vuoden mittaisen sopimuksen belgialaisseuran kanssa. Järvi on kesän ajan kuulunut Susijengin Open Gym -leiritykseen.

30.5.2021 14:12 Korisliiga

Aatu Kivimäki Tigers Tübingenin vahvuuteen

Kevään 2021 Suomen mestaruuden salolaiselle Vilpas Vikingsille ratkaisseiden pelaajien eliittiin ryminällä kohonnut karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 23, siirtyy ensi kaudeksi Saksan kakkostasolle Pro A:han. Kivimäen uusi työnantaja on suomalaisen valmentajakaksikon Daniel Jansson-Hussain Dassouki luotsaama Tigers Tübingen.

3.4.2021 08:50 Susijengi

Aapeli Alanen loppukaudeksi Tshekin pääsarjaan

Vahvan kauden joensuulaisessa Kataja Basketissa pelannut 201-senttinen ja 25-vuotias lahtelaiskasvatti Aapeli Alanen siirtyy loppukaudeksi Tshekin pääsarjaan. Susijengissäkin viisi ottelua pelanneen Alasen kevään työnantaja on Tshekin liigan viidennellä sijalla majaileva Basket Brno.

18.2.2020 10:59 Korisliiga

Susijengin sähikäinen Jamar Wilson Kataja Basketiin

Alkukaudella Ranskan Pro A:ssa Bourg-en-Bresseä edustanut Susijengin pelinrakentaja Jamar Wilson, 35, palaa kahdeksan ja puolen vuoden jälkeen Suomeen ja Korisliigaan. 185-senttisen, kaksissa arvokisoissa Suomea edustaneen Wilsonin uusi osoite on joensuulainen Kataja Basket, jota hän edustaa loppukauden ajan. Sopimukseen sisältyy optio kaudesta 2020-21.

17.2.2020 10:42 Susijengi

Katsaus Susijengin pelaajien seurajoukkuekauteen 2019-2020

Susijengin pelaajat kerääntyvät yhteen ensimmäisen EM-karsintaikkunan merkeissä tänään maanantaina. Susipelaajien kausi 2019-20 seurajoukkueissaan on ollut tuloksellinen niin kansainvälisillä kentillä kuin kotoisessa Korisliigassakin, arvioi Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann.

15.7.2019 09:24 Susijengi

Ilari Seppälä käyttää ulkomaanoptionsa, siirtyy Ranskaan

Alkukesällä sopimuksen Korisliigan Helsinki Seagullsin kanssa tehnyt Susijengin takamies Ilari Seppälä, 26, käyttää sopimuksensa ulkomaanoption ja siirtyy Ranskan Pro B -liigaan Aix-Mauriennen joukkueeseen. Ulkomaanpesti on Lapuan Korikobrien kasvatille uran ensimmäinen.

27.6.2019 12:40 Susijengi

Topias Palmi kolmivuotisella sopimuksella Italian Serie A:n Cremonaan

Korisliigan vuoden pelaajana palkittu ja Susijengissä vuosien 2018-19 MM-karsinnoissa maajoukkueläpimurtonsa tehnyt Tampereen Pyrinnön kasvatti Topias Palmi, 24, siirtyy joensuulaisesta Kataja Basketista kolmivuotisella sopimuksella Italian Serie A:n Guerino Vanoli Basket Cremonaan.

17.5.2019 09:41 Susijengi

Susijengi-kapteeni Shawn Huff Seagullsiin kolmivuotisella sopimuksella

Korisliigaa edellisen kerran pelikaudella 2003-04 pelannut Susijengi-kapteeni Shawn Huff, 35, on solminut kolmivuotisen sopimuksen Helsinki Seagullsin kanssa. 198-senttinen Torpan Poikien kasvatti palaa Suomeen pelattuaan yli vuosikymmenen Saksan, Italian ja Kreikan ammattilaisparketeilla.

13.2.2019 15:49 Susijengi

Korista tarjolla runsaasti VeikkausTV:ssä ja Elisa Viihde Sportilla: Launtain huipentaa Korisliigan All Stars -tapahtuma Tartossa

Viikon Veikkauspeli: Keskiviikkona VeikkausTV tarjoaa monikameratuotantona viime kauden Korisliiga-finaalien uusinnan, Vilpas-Karhu Basket.

5.2.2019 13:24 Susijengi

Korista VeikkausTVssä viikolla 6: Salin ja Murphy vastakkain Espanjassa, saako Katajan eurotaival jatkoa?

Tällä viikolla VeikkausTV:llä nähdään muun muassa Espanjan liigan suomalaiskohtaaminen, kolme Chicago Bullsin NBA-ottelua sekä Kataja Basketin kohtalonottelu FIBA Europe Cupin jatkolohkossa.

28.1.2019 14:23 Susijengi

VeikkausTV:n korisviikko tarjoaa 12 suomalaispelaajien ottelua

Koriksen ystävät voivat viettää pakkaspäiviä viihtyisästi vastaanottimien äärellä, kun VeikkausTV välittää suomalaisten otteita kansainvälisiltä kentiltä peräti 12 ottelun verran tällä viikolla.

31.12.2018 10:32 Pääjuttu

Koripallovuoden 2018 kohokohtina Markkanen, Susijengi ja mestarit

Suomalainen koripallovuosi 2018 on vajaata vuorokautta vaille historiaa. Päättyvän koripallovuoden kohokohtia suomalaisperspektiivistä ovat Basket.fi:n lukijamäärien perusteella olleet Lauri Markkasen loisto-otteet Chicago Bullsissa, Susijengin loppuunmyydyt MM-karsintaottelut sekä Suomen mestaruudet.

7.2.2018 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen loppukaudeksi Kotkaan

Kahtena perättäisenä keväänä Korisliigan pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt perinteinen kotkalaisjoukkue KTP-Basket saa riveihinsä huippuvahvistuksen. Hallitseva Korisliigan MVP ja alkukauden Ruotsin liigaa Jämtlandissa pelannut Susijengi-takamies Antto Nikkarinen, 26, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen KTP:n kanssa, uutisoi Kymen Sanomat.

Näytä lisää vastaavia