22.9.2023 12:09 Viime kaudella Kouvoissa ammattilaisuransa aloittanut Quan Jackson, 25, palaa Kouvolaan ja Kouvojen riveihin.
Kuva: Ville Vuorinen
Jackson pelasi Kouvojen paidassa 27 ottelua lähes 30 minuutin keskiarvolla. Näissä otteluissa 193-senttisen takapelaajan tehot olivat 15,5 pistettä, 5,4 levypalloa, 1,6 syöttöä ja 1,8 riistoa ottelua kohden.
- Tuntuu todella hyvältä palata Kouvoihin. Rakastan joukkuetta, organisaatiota, faneja ja paikallista kulttuuria. Viime kausi oli minulle erittäin hieno kokemus ja tulen todella mielelläni takaisin Kouvolaan, Jackson kommentoi seuran tiedotteessa.
- Kuluvan kesän olen harjoitellut säännöllisesti ja laadukkaasti. Ensi kauden tavoitteet ovat luonnollisesti korkealla niin henkilökohtaisesti kuin joukkueenkin osalta. Haluan että kunkin päivän päätteeksi pystyn toteamaan, että olen itse suoriutunut niin hyvin kuin vain voin, samaa odotan joukkueeltamme. Kun tämä toteutuu niin kaikki on mahdollista.
- Hienoa saada Quan takaisin. Puhuimme paluusta heti kauden päätyttyä. Jäi tunne, että hän ei saanut vielä parasta versiota itsestään esiteltyä. Etenkin kauden lopulla Quan passivoitui ja siirtyi seurailijan rooliin muiden amerikkalaisten taakse, joukkueen päävalmentaja Jyri Lehtonen avaa.
Korisliiga-kausi käynnistyy lauantaina 30.9., kun viisi joukkuetta avaavat kautensa!
Korisliiga-joukkueiden sopimustilanteet >
"Ei tämä ole ihan niin helppoa ollut kuin miltä se on saattanut näyttää", totesi kultamitalin pokannut pelinjohtaja Lassi Nikkarinen, kun Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen finaalisarja ratkesi otteluvoitoin 4–0.
Kauhajoki isännöi Helsinki Seagullsia tiistaina kotikentällään IKH Areenalla. Helsinkiläiset johtavat ottelusarjaa 3–0 ja ovat voiton päässä seurahistorian toisesta Suomen mestaruudesta.
Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.
Korisliigan finaalisarjassa on pelattu kaksi ottelua ja Helsinki Seagulls johtaa finaalisarjaa 2–0. Kolmas finaali pelataan lauantaina 3.5. Helsingissä Töölön Kisahallissa klo 15:00. Ottelu on vapaasti katsottavissa Neloselta.
Tampereen Pyrintö ja Erik Muhonen ovat tehneet sopimuksen kaudeksi 2025-2026. Sopimus sisältää option kaudesta 2026-2027.
Erik Sajantila säväytti kentän pistekuninkaana, kun Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Korisliigan finaaleissa.
Tampereen Pyrintö ja Topias Jokela ovat solmineet sopimuksen tulevasta kaudesta 2025–2026. Sopimukseen sisältyy myös optio seuraavasta kaudesta.
Ruudussa kauden mittaan nähty Hang Time -sarja Korisliiga-pelaajista on tuonut ihastuttavat persoonat lähemmäksi kannattajia. Nyt on aika äänestää viidennen tuotantokauden paras jakso.
Helsinki Seagullsin kotiavaus Kauhajokea vastaan päättyi 89–56-voittoon. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.
Miesten Korisliigan 1. finaali käynnistyi lauantaina kello 17 Töölön Kisahallissa. Ruudun lähetys ottelusta ei toiminut aluksi, mutta vika on nyt korjattu.