Pyrintö rouhi Vilppaan kumoon

27.1.2018 Tampereen Pyrintö tarjoili Korisliigan sarjakärki Salon Vilppaalle jo sen toisen perättäisen vierastappion lauantai-illan ainoassa liigamähinässä. Takamatkalle ottelun alussa joutunut Vilpas taisteli tiensä vielä otteluun mukaan, mutta Pyrintö piti hermonsa matkalla 87-83 (44- 27) –kotivoittoon.

Suitsutusta päävalmentajaltaan saanut Petri Heinonen pelasi komean ottelun, Pyrinnön kaataessa sarjakärki Vilppaan kotonaan. Kuva: Erkki Hautaviita

Vahvan avauspuolikkaan pelannut Pyrintö johti ottelua puoliajan isolla tauolla jo 17 pistettä, mutta Vilpas kiri vielä otteluun mukaan napakan kolmannen neljänneksensä ansiosta. Teemu Rannikon taikatemppujen ja Aaron Jonesin maailmanluokan vitospaikan hallinnoinnin kautta Vilpas repi tiensä jo kolmen pisteen päähän päätösminuutin puolivälissä.

Vierailijoiden loppukiri sai Pyynikin palloiluhallin kotiyleisön kiemurtelemaan penkeillään, mutta Rannikon tuotua Vilppaan kahden pisteen kosketusetäisyydelle isännistä nakutteli Juan’ya Green bonusviivalta eron jälleen neljään pisteeseen, eikä Vilpas onnistunut enää kamppailun päätössekuntien aikana uhkaamaan isäntien kotivoittoa.

Pyrinnön kamppailupelaaminen oli lauantai-illan välienselvittelyssä lopulta ratkaisijan roolissa. Pyrintö pöyhi Vilppaan etukentän solmuun ja kouri lapasiinsa peräti 14 hyökkäyslevypalloa, Vilppaan vastatessa vain neljällä. Kun mukaan lasketaan myös Vilppaan 17 pallonmenetystä Pyrinnön 7 vastaan, ryöhi Pyrintö itsellensä kamppailun tuoksinnassa mahdollisuudet peräti 20 ylimääräiseen korintekoyritykseen.

- Meillä oli tänään erityisesti pakkipäässä paljon hyvää, etenkin silloin kun löysimme kentälle sopivia viisikoita. Petri Heinonen teki tänään ison duunin ja pelasi varmaan kauden parhaan pelinsä, hehkutti Pyrintö-luotsi Sami Toiviainen.

Pyrinnön hyökkäystä voitto-ottelussa tahdittivat 20 pistettä ja 4 koriin johtanutta syöttöä ilkamoinut Green, sekä väkivahvat 18 pistettä ja 5 levypalloa louhinut sisäpelaaja Brian Asbury.

Vilppaan riveistä parasta osaamistaan esittivät 16 pistettä ja 6 syöttöä operoinut Rannikko, sekä 17 pisteen ja 13 levypallon tupla-tuplan toimittanut sentteri Jones.

Ottelutilastot: Pyrintö - Vilpas
 
22.2.2026 19:05 Korisliiga

Alemmassa jatkosarjassa panokset kovenevat: Kataja otti tärkeän voiton playoff-tavoitteen kannalta, Kouvot puolestaan sarjassa pysymisen

Kataja Basket kohosi jälleen alemman jatkosarjan kärkeen kaatamalla Kobrat. Se oli hyvä uutinen myös Kouvoille, joka kilpailee Kobria vastaan panoksena Korisliigassa pysyminen. Kouvot on oman Lahti-voittonsa ansiosta nyt neljä voittoa Kobrien edellä, kun ottelukierroksia on jäljellä neljä, mutta joukkueiden keskinäinen etu on toistaiseksi Kobrilla.

21.2.2026 20:30 Korisliiga

Topias Palmi oli Pyrinnön korikuningas tärkeässä voitossa – KTP:n Raitasella ja Pöllällä huikea ilta Kauhajoella

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.

20.2.2026 20:25 Korisliiga

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa kaksi vierasvoittoa: Seagulls vei pisteet paikalliskamppailusta, Korihait kesytti sarjajohtajan Salossa

Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.

19.2.2026 19:58 Korisliiga

Kobrat näytti, ettei peli ole vielä pelattu – kilpailu putoajan paikan välttämisestä kiihtyy

Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.

19.2.2026 12:44 Korisliiga

Terveydenhoitoalan yrittäjien perheessä kasvanut Ike Nweke on kiertänyt Eurooppaa lapsuudesta asti – ”Kauhajoki on luultavasti pienin paikkakunta, jossa olen koskaan käynyt, mutta yleisö täällä on ainutlaatuinen”

Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.

18.2.2026 21:10 Korisliiga

Topias Kuukkasen kolmonen ratkaisi otteluvoiton Lahdelle – sarjanousija kiinni pudotuspelipaikassa

Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.

17.2.2026 20:08 Korisliiga

Honka vei voiton kotiottelusta Kauhajoen loppukiristä huolimatta – pisteitä kartuttivat myös KTP ja Vilpas

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.

15.2.2026 19:11 Korisliiga

Lahti ja Pyrintö paransivat kumpikin asemiaan playoff-paikan tavoittelussa

Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.

14.2.2026 20:14 Korisliiga

Täydellä ylemmän jatkosarjan kierroksella juhlivat Korihait, Kauhajoki ja Vilpas – alemmassa Kataja palasi voittokantaan kolmen tappion putken jälkeen

Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.

11.2.2026 21:14 Korisliiga

Bisons alemman jatkosarjan kärkeen Tevaun Kokon lähes järjettömällä tuplatuplalla – illan muita onnistujia Lahti ja Vilpas

Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.

Näytä lisää vastaavia