Pyrintö näytti pärjäävänsä Palmittakin – Kauhajoki lunasti paalupaikan takaisin, mutta Kouvot hönkii niskaan

8.12.2021 20:44 Miesten Korisliiga-illan voitot menivät Tampereen Pyrinnölle, Kauhajoelle, Kouvoille ja Kataja Basketille.

Osku Heinonen ratkaisi voiton vauhdista heitetyllä kolmosellaan. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga

Tampereen Pyrintö tiedotti ennen illan ottelua tähtipelaaja Topias Palmin käyttäneen ulkomaan optionsa ja poistuneen seuran vahvuudesta, mutta menetyksestä huolimatta joukkue osoitti pärjäävänsä. Pyrintö taivutti kotikentällään KTP-Basketin tiukoin luvuin 78–75.

Pelin perusteella vaikutti siltä, että oven käydessä taidon tilalle on saatu taitoa. Uunituore vahvistus Ike Smith nimittäin pisti heti debyytissään tuulemaan ja tilastoi 23 pistettä ja yhdeksän levypalloa.

Smithin lisäksi edukseen erottui myös Osku Heinonen, joka paukutti sisään puolet kahdeksasta kaukoheittoyrityksestään ja kerrytti taululle 17 pistettä. Heinonen villitsi Pyynikin yleisön erityisesti viskatessaan loppusummerin soidessa ilmaan ottelun voittaneen kolmosen. Vauhdista heitetyt pisteet käänsivät tasan olleen ottelun Pyrinnön hyväksi ilman jatkoerän tarvetta.

– Ensimmäinen ajatukseni oli vain ajaa kohti koria ja toivoa, että joku rikkoo. Mutta kun vilkaisin kelloa, tajusin, että aikaa on siihen liian vähän. Päätin roiskaista sinnepäin, ja tällä kertaa sattui menemään, Heinonen sanaili Ruudun haastattelussa.

KTP:n paras pistemies oli Antwon Lillard 17:llä.

Ottelutilastot

Kauhajoki jälleen kärkeen

Miesten Korisliigan erikoisjyrät Kauhajoki ja Helsinki Seagulls ovat vaihdelleet keskenään sarjataulukon kärkipaikkaa varsin tiuhaan, mutta muilla ei vielä ole ollut ykköspallille asiaa. Voittaessaan illan ottelunsa Kobria vastaan 91–73 Kauhajoki kaivoi jälleen tiensä korkeimmalle huipulle.

Marraskuun Valopilkuksi valittu Rene Rougeau jatkoi voitossa varmoja otteitaan. Rougeau tilastoi 24 pistettä ja pyöreät kymmenen koriin johtavaa syöttöä. Erinomaisia esityksiä nähtiin myös 18 pistettä ja seitsemän levypalloa merkkauttaneelta Lee Skinneriltä sekä 11 pistettä ja viisi levypalloa keränneeltä Joona Hakamaalta.

– Tänään tuli aika paljon vapaita heittopaikkoja, ja pääsimme aika vapaasti leikkaamaan korille, kommentoi Hakamaa ottelun jälkeen.

Kobrien isoin pistesaldo nähtiin Christian Lutete IV:ltä, jonka tulos oli 26.

Ottelutilastot

Kouvot hengittää entistä lähempänä niskaan

Vaikka ykköspaikalle ei muita ole aikoihin päästetty kuin Kauhajoki ja Seagulls, Kouvot hengittää nyt molempien niskaan entistä lähempänä. Kun kouvolalaisjoukkue nappasi vierasvoiton Lahti Basketballista luvuin 106–103, heidän voittotilinsä nousi 11:een ja näin ollen tasalukemiin Seagullsin kanssa.

Lahden riveissä ei ainakaan esiintynyt epäselvyyksiä siitä, kenen kautta pallo kulkee. Hävinneen joukkueen kovimmat tilastot kaikissa pääkategorioissa nähtiin Antonio Ballaradilta, jolle merkittiin lopulta 30 pistettä, 15 levypalloa ja kuusi syöttöä.

Kouvojen riveissä onnistumiset jakautuvat hieman tasaisemmin. Amir Hinton kirjautti 31 pistettä, Tuomas Hirvonen neljä syöttöä, ja Isiah Osborne seitsemän levypalloa – 27 pisteensä lisäksi.

– Oli yleisöön menevä peli, jos ei mitään muuta. Uskoimme, että levypallot tulisivat ratkaisemaan tämän pelin. Olimme kuitenkin väärässä. Hyökkäämisemme ratkaisi tämän pelin. Teemme hyvin koreja, ja silloinkin, kun pitäisi heittää vapari ohi, niin sekin menee sisään, totesi Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen.

Ottelutilastot

Kataja kohensi pistetiliään

Korisliigan toiseksi ja kolmanneksi viimeisen joukkueen välinen taisto päättyi korkeammin sijoittuneen hyväksi. Kataja Basket paransi voittosaldonsa viiteen voittaessaan Bisons Loimaan 82–74. Bisonsilla on kauden 14 ottelusta voittoja koossa vasta kolme.

Katajan pistesankarina ottelussa nähtiin Nicholas Griffin, joka keräsi niitä yhteensä 23. Myös Rahlir Hollis-Jeffersonilta nähtiin tasaisen varma esitys, sillä tilille kertyi kymmenen pistettä ja yhdeksän levypalloa.

– Pelasimme kaikki kovaa ja yhtenäisesti täydet 40 minuuttia, Hollis-Jefferson kommentoi.

Bisonsin isoimmat pistesaldot, 20 per pää, nähtiin Zach Thomasilta ja Cortez Edwardsilta.

Ottelutilastot

 
5.12.2025 11:19 Korisliiga

Riku Korhonen on valittu Korisliigan marraskuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden toinen valinta on Tapiolan Hongan Riku Korhonen.

3.12.2025 20:41 Susijengi

Andre Gustavson Belgian suurseura Oostendeen

Susijengin EM-mitalipelijoukkueeseen viime kesänä kuulunut ja marraskuussa Karhu Basketia Korisliigassa edustanut helsinkiläislähtöinen Wartti Basketin kasvatti Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa.

27.11.2025 12:57 Korisliiga

Pyrinnön Valtteri Mervola haaveili junnuna olevansa jonain päivänä Korisliiga-joukkueen avausviisikon pelinjohtaja – nyt kun se on totta, se on pelaajalle arkipäivää

Toista kautta Tampereen Pyrinnön pelinjohtajan paikalla pelaava Valtteri Mervola kertoo saaneensa Pyynikin palloiluhallin yleisöltä paljon lämmintä palautetta. Parin vuoden takainen lyhyt Saksan-kokemus kuitenkin laittaa edelleen miettimään toisen ulkomaanmatkan mahdollisuutta.

22.11.2025 19:33 Korisliiga

Tahvanainen ja Aalto johtivat Korihaiden pistetehtailua – Katajalle kauden kolmas voitto

Hiljattain pitkän tappioputken kärsinyt Korhait sai alle toisen peräkkäisen voiton, joka oli kaikkiaan kauden viides. Vaikeasta alkukaudesta kärsinyt Kataja Basket puolestaan sai tililleen kauden kolmannen onnistumisen.

21.11.2025 21:38 Korisliiga

Korkiatupa tulitti kaaren takaa Kouvojen täpärässä voitossa – Kauhajoki vei vieraspisteet Helsingistä rajulla piste-erolla

Kauhajoki kipuaa ahkerasti Korisliigan sijoja ylöspäin. Tämän illan vierasvoitolla se ohitti Seagullsin ja on toisella sijalla tasoissa Hongan kanssa, joka otti niin ikään vierasvoiton omasta ottelustaan Loimaalla. Illan kolmannen vierasvoiton vienyt Vilpas jatkaa edelleen sarjan kärjessä.

15.11.2025 20:08 Korisliiga

Korihait palasi voittojen tielle kuuden ottelun tappioputken jälkeen – Vilpas kaatoi Seagullsin ja nousi taas sarjan kärkeen

Mikael Aalto, Jalen Brooks ja Ty Berry olivat joukkueidensa pistekuninkaat illassa, jonka aikana Korisliigan paalupaikka vaihtoi hallitsijaa ja kauden upeasti aloittanut Korihait sai vihdoin tappioputkensa katki.

14.11.2025 21:17 Korisliiga

Kokko ja Keeler Bisonsin tehokaksikko – KTP kaatoi Kouvot 27:llä

Miesten Korisliigassa sarjapisteitä keräsivät Bisons Loimaa, KTP-Basket ja Tapiolan Honka.

12.11.2025 14:20 Pääjuttu

Jyri Lehtonen HBA:n poikien edustusjoukkueen päävalmentajaksi

Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.

12.11.2025 14:03 Korisliiga

Seagullsin Kahron Ross kertoo erityisestä suhteestaan Suomeen ja Korisliigaan – ”Olen pikkukaupungin kasvatti, joten eniten sopeutumista on vaatinut muutto Nokialta Helsinkiin”

Kuukauden pelaaja Kahron Ross johti Helsinki Seagullsin lokakuussa kuuden ottelun mittaiseen voittoputkeen ja tilastoi omiksi keskiarvoikseen tuplatuplan 17,7 pisteellä ja 10,1 syötöllä.

8.11.2025 21:24 Korisliiga

Henrit johtivat Katajan vihdoin kauden toiseen voittoon – Lahdelta näyttävä esitys vierasmatkalla

Henri Permanto ja Henri Kantonen olivat Kataja Basketin johtotähtiä, kun sarjan kärkikaksikkoon kuuluva Salon Vilpas taipui Joensuussa.

Näytä lisää vastaavia