Pyrintö johti BC Nokiaa vastaan alusta loppuun asti Pirkanmaan derbyssä

18.12.2019 20:53 Korihait piinasi pitkään Karhu Basketia Uudessakaupungissa.

Pyrinnön järkälemäinen BJ Raymond on pelannut joulukuun peräti yli 26 pisteen keskiarvolla. Kuva: Ville Vuorinen

Tampereen Pyrintö oli hallitseva osapuoli kauden toisessa Pirkanmaan paikallisottelussa, kun BC Nokia hävisi Pyynikin isäntien käsittelyssä lukemin 110–90 (60–35). Myös lokakuun lopulla Nokialla pelattu derby päättyi Pyrinnön juhliin.

Pyrinnölle voitto oli kauden 11:s 20 ottelusta. Punapaidat nousivat samalla sarjataulukon neljänneksi. BC Nokialla 18 ottelusta voittoja on kasassa yhdeksän.

Pyrintö ampaisi keskiviikkona lähes tavoittamattomiin jo ensimmäisellä neljänneksellä. Tulostaululla nimittäin möllötti avausjakson jälkeen tylyt lukemat: 36–16.

BC Nokia toipui Pyrinnön huimasta startista vasta kolmannella jaksolla, jonka puolestaan vierasjoukkue vei nimiinsä 30–17. Päätösjaksolla nokialaiset käväisivät jo neljän pisteen etäisyydellä, mutta lopulta Pyrintö piti vierasjoukkueen kirin varsin vakuuttavasti kurissa.

– Kyllähän voitto lämmittää. Siinä oli paljon hyvää ja myös paljon kovin huonoa. Kuitenkin kun taululle katsoo, niin voi olla tyytyväinen, Pyrinnön päävalmentaja Sami Toiviainen totesi Elisa Viihteen haastattelussa.

– Ensinnäkin on hieno voittaa paikallispeli. Ensimmäisellä puoliajalla pelasimme ehkä kauden parasta peliämme. Toisella puoliajalla päästimme taas vastustajan mukaan otteluun. Se on ollut meidän ongelmamme. Kolmannesta jaksosta on tullut jostain syystä jonkinlainen peikko meille, Pyrinnön Justus Kilpinen (13/2) myönsi.  

Pyrinnön riveistä löytyi useita onnistujia. Loistavassa vireessä viime aikoina pelannut BJ Raymond (28/1/5s) oli joukkueensa tilastoykkönen. Vahvarakenteinen pieni laituri Khalil Small (17/5/3s) esiintyi niin ikään erinomaisesti.

Pyrinnön paidassa BC Nokiaa vastaan debyyttinsä teki korintekotaitoinen pelintekijä Nick Kellogg (15/1/5s). Viikonloppuna Tampereella saapunut Kellogg pelasi Korisliigaa kaudella 2017–18 Lapuan Kobrissa komealla 20 pisteen keskiarvolla.

– Tuntuu hyvältä olla taas takaisin Suomessa. Nautin silloin ajastani Lapualla. Nyt on hieno mahdollisuus pelata Tampereella. Tämä on hieno kaupunki ja meillä on hyvät fanit, Kellogg hymyili.

– Tulimme otteluun hyvällä energialla, heitimme hyvin ja puolustimme kovaa. Olen oikein tyytyväinen joukkueen avauspuoliajan esitykseen ensimmäisessä ottelussani.

BC Nokian parhaat olivat Stacy Davis (14/10) ja Ladarius Tabb (21/10).

Molemmat joukkueet pelaavat vielä ennen joulua perjantaina. Pyrintö matkaa tuolloin Saloon, BC Nokia taas isännöi Korihaita.

Ottelutilasto

Karhu Basket voitti niukasti Korihaiden vieraana

Sarjataulukon kolmantena majaileva Kauhajoen Karhu Basket oli ahtaalla taulukon hännille juuttuneen Uudenkaupungin Korihaiden vieraana. Lopulta kuitenkin Juan Davis Jr. ratkaisi vapaaheittoviivalta voiton Karhu Basketille lukemin 79–81 (35–33).

Korihait oli ottelussa miltei koko ajan takaa-ajana. Ainoastaan juuri puoliaikatauolle kotijoukkue nousi kahden pisteen johtoon.

Karhu Basket ei hallinnasta huolimatta kuitenkaan missään vaiheessa saanut kasvatettua ratkaisevaa johtoasemaa, vaan Korihait roikkui sinnikkäästi iskuetäisyydellä. Parhaimmillaan vierasjoukkue johti ottelua ainoastaan seitsemällä pisteellä.

Karhu Basketin Davis Jr. onnistui vapaaheitoissaan vain neljä sekuntia ennen 40 minuutin täyttymistä. Aikalisän jälkeen Korihaiden pelintekijä Casey Benson sai summerin soidessa vielä laadukkaan kolmen pisteen heiton ilmaan, mutta tällä kertaa Bensonin yritys ei onnistunut.

– Oli tosi nihkeä ottelu meiltä. Mielestäni puolustuksessa teimme ihan hyvää työtä, mutta hyökkäyksessä oli nihkeämpää. Tuomarit antoivat pelata tänään lujaa. Ehkä siitäkin syystä palloa ei saatu hyökkäyksissä niin hyvin liikkeelle, Elisa Viihteen haastattelussa Okko Järvi (11/3) mietti.

– Todella tasainen ottelu. Se ratkaisi tänään voiton, ettei viimeinen heitto mennyt sisään. Aika sekava ottelu, paljon huonoja heitonvalintoja meiltä. Olen kuitenkin tyytyväinen voittoon, Karhu Basketin päävalmentaja Janne Koskimies lisäsi. 

Korihaiden tehokkaimmat olivat jälleen Jalen Henry (17/6/3s/3r) ja Ernest Zeigler III (15/6). Ensimmäisen ottelunsa Korisliigassa pelannut Richaud Pack (13/2) esiintyi lupaavasti.

Karhu Basketista eniten pisteitä tehtaili jatkuvasti pelaamistaan parantava Mikael Laihonen (15/2). Samuel Givens (14/4) kokosi vieraista toiseksi eniten pisteitä.

Korihait pelaa jo perjantaina Nokialla. Karhu Basket isännöi lauantaina Ura Basketia.

Ottelutilasto

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.
 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

Näytä lisää vastaavia