Portugalin hurmos päätösneljänneksellä oli liikaa Susiladiesille

16.6.2022 00:36 Susiladiesin maajoukkuekesän 2022 avannut vierasottelu Portugalia vastaan päättyi tappioon, kun päätösneljänneksellä hurmioon äitynyt Portugali vei voiton nimiinsä loppunumeroin 68-49 (26-28). Portugali vei päätösneljänneksen peräti 28-8.

Ebba Pekonen ja Susiladies kärsivät tappion Viana do Castelon yössä. Kuva: Ville Vuorinen.

Ensimmäinen puoliaika oli Susiladiesin heiniä, kun tempon määritteli suomalaiset ja Portugali joutui suomalaisten pallonpaineessa ahtaalle.

– Olimme mielestäni vähän vastustajaa energisempiä ja teimme puolustuksellamme heidän elämästä vaikeaa. Heillä oli 16 menetystä ensimmäiseen puoliaikaan. Toki meilläkin oli 12 kovatempoisessa ottelussa, päävalmentajana ottelussa toiminut Niko Hellman aloitti.

Susiladies astelikin pitkälle tauolle kahden pisteen johtoasemassa 26-28.

– Ensimmäinen puoliaika oli vielä aloitteellisuuden ja energisyyden puolesta hyvä. Oltaisiin voitu tehdä enemmän koreja, jos heitot olisivat menneet sisään. Saimme ihan ok paikkoja.

Kolmannella neljänneksellä puntit olivat vielä suhteellisen tasan – Portugali vei kolmannen kymmenminuuttisen 14-13 – mutta päätösneljänneksen puolivälin tuntumassa rysähti. Suomen hyökkäyspeli sakkasi ja Portugali pääsi juoksemaan kenttää riistoista.

Kokonaisuudessaan Portugali vei päätösneljänneksen 28-8.

– Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä energisempi vastustaja oli. He onnistuivat ottamaan kaiken rytmin meiltä pois hyökkäyspäässä ja pakotti taas meidät 16 menetykseen. He pääsivät juoksemaan kenttää ja tekemään helppoja koreja. Meidän helpot korit oli nollassa.

Hellman nosti esille myös levypallopelaamisen, joka meni kotijoukkueelle 41-34.

– Kamppailupelaamisessa, erityisesti levypallopelaamisessa, vastustaja oli meitä parempi läpi ottelun. Meidän pitää siinä onnistua yhdessä paremmin huomenna.

Suomen ykkösnimet pisteiden perusteella olivat 4/9 kolmoset heittänyt Roosa Lehtoranta (12/1/3 syöttöä) ja Sara Bejedi (10/2). Ottelussa nähtiin myös kaksi debytanttia naisten maajoukkuetasolla: Ninni Salmi (0/1) sekä pisteiden makuun päässyt Roosa Kosonen (2/3).

Portugalilta kaksinumeroiset pistelukemat heittivät Mariana Silva (15/5), Joana Alves (10/8) ja Sara Guerreiro (10/3).

Suomi ja Portugali kohtaavat uudestaan torstaina klo 20:00 Suomen aikaa.

– Hatunnosto vastustajalle, he olivat toisella puoliajalla parempia. Huomenna on uusi yritys.

> Ottelutilastot

 
12.2.2023 17:23 Susiladies

Ranska näytti kaapin paikan kolmannella neljänneksellä – Susiladiesin EM-karsinnat päätökseen

Hallitseva EM-hopeamitalisti, ja kesän 2023 EM-kisojen yksi ennakkosuosikki, Ranska voitti Susiladiesin EM-karsintojen päätösottelussa Urhea-hallissa 46-82 (26-37). Ranskalaiset sisuuntuivat puoliajalla ja veivät kolmannen neljänneksen 4-30.

9.2.2023 22:25 Susiladies

Ukraina veti pidemmän korren Susiladiesista Riiassa pelatussa EM-karsintaottelussa

Susiladies hävisi käynnissä olevien EM-karsintojen toiseksi viimeisessä pelissään Ukrainalle, joka oli Riiassa, Liettuassa, pelatussa ottelussa parempi loppulukemin 74-59 (46-36). Ukraina lähti karkumatkalle lopullisesti kolmannella neljänneksellä.

27.11.2022 22:45 Susiladies

Liettua pisti Susiladiesin EM-unelman pakettiin odottamaan seuraavaa mahdollisuutta

Susiladiesin viikon toinenkin EM-karsintaottelu päättyi tappioon, kun Urhea-hallissa, Helsingissä, Liettua oli ovelampi osapuoli, pääsi aikaisin johtoon ja piti sen loppulukemiin 56-65 (21-34) asti. Tappion vuoksi on varmaa, ettei Susiladies päässyt vuoden 2023 EM-kisoihin.

25.11.2022 00:10 Susiladies

EM-hopeamitalisti Ranska päihitti mainiosti taistelleen Susiladiesin Saint-Étiennessa

Marraskuun 2022 EM-karsintaikkunan ensimmäisessä ottelussa Susiladies hävisi Ranskalle, joka esitteli erinomaista hyökkäyspään pelaamistaan 103-77 (47-31) -voitolla Saint-Étiennessa pelatussa ottelussa 4 042 katsojan edessä. Susiladiesin 17-vuotias Elina Aarnisalo oli kovassa vireessä hallitsevaa EM-hopeamitalistia vastaan 24 pisteellä ja kuudella syötöllä.

7.8.2022 19:58 Susiladies

Kokenut, rutinoitunut ja isokokoinen Ruotsi päihitti Susiladiesin Scandic Cupin päätösottelussa

Susiladiesin kesän maaottelut saivat päätöksensä Hakametsän jäähallissa, Tampereella, pelatun Scandic Cupin sunnuntaipäivänä, kun länsinaapuri Ruotsi veti pidemmän korren loppunumeroin 66-82 (30-43).

5.8.2022 20:16 Susiladies

Loistoalku siivitti Susiladiesin voittoon Islannista Hakametsässä perjantai-illassa

Hakametsän jäähallissa, Tampereella, pelattava Scandic Cup käynnistyi naisissa Susiladiesin 89-67 (49-26) -voitolla Islannista. Susiladies sai häikäisevän alkurysäyksen pelille, minkä jälkeen voittajasta ei ollut epäselvyyttä.

31.7.2022 17:43 Susiladies

Urhea-hallissa satoi taivaalta kolmosia – Susiladies 20 pisteen voittoon Latviasta

Helsingin Urhea-hallissa nähtiin jo toista kertaa tänä viikonloppuna vauhdikas, urheilullinen ja sitkeä Susiladies, joka voitti 17 onnistuneen kolmen pisteen heiton siivittämänä Latvian 85-65 (50-35).

29.7.2022 20:48 Susiladies

Susiladies riisti ja juoksi Viron läkähdyksiin Urhea-hallissa

Susiladies esitteli Urhea-halliin kerääntyneellä kotiyleisölleen vauhdikasta ja tapahtumarikasta pelityyliään, kun Viro kaatui suomalaisten käsittelyssä peräti 45 pisteen erolla 79-34 (33-20).

28.7.2022 14:26 Susiladies

Virolta luvassa nopeaa ja suoraviivaista koripalloa

Susiladies saa vastaansa Viron harjoitusmaaottelussa perjantaina 29.7. Helsingin Urhea-hallissa klo 18:00. Susiladiesin valmentaja Niko Hellman kuvailee Viron joukkueen pelityyliä nopeaksi ja suoraviivaiseksi.

16.6.2022 22:42 Susiladies

Susiladies taisteli tasaväkisesti loppuun asti, mutta Portugali vei pidemmän korren toistamiseen

Susiladiesin Viana do Castelossa pelattu toinen vierasottelu Portugalia vastaan päättyi tappioon, kun suomalaiset kaatuivat saappaat jalassa 79-65 (39-31). Maajoukkuekesän avausotteluiden jälkeen Susiladies palaa takaisin sorvin ääreen Urhea-halliin.

14.11.2021 19:40 Susiladies

Ukraina kesti Susiladiesin loppukirin Urhea-hallin painekattilassa

Susiladies kärsi niukan tappion EM-karsinnoissa täyteen pakatussa Urhea-hallissa Ukrainalle loppunumeroin 71-77 (31-40). Ukrainalaiset kykenivät pitämään johtoasemansa loppuun saakka, vaikka Susiladies kiri hurjasti Anissa Poundsin johdolla.

11.11.2021 21:52 Susiladies

Susiladiesille tappio EM-karsinta-avauksessa – Liettua kymmenen pistettä parempi

Susiladiesin EM-karsintataival kohti vuoden 2023 EM-kisoja alkoi tappiolla, kun Liettua oli Suomea parempi Kėdainiaissa numeroin 69-59 (35-24). Susiladies pelaa seuraavan ottelunsa jo sunnuntaina, kotikentällään Urhea-hallissa Ukrainaa vastaan.

6.8.2021 21:35 Susiladies

Itävalta pääsi yllättämään Susiladiesin kalkkiviivoilla URHEA-hallissa

Upouusi Helsingin Mäkelänrinteen URHEA-halli sai kasteensa myös naiskoripallon puolella, kun Susiladies hävisi aivan ottelun viimeisillä metreillä ohi kirineelle Itävallalle 53-55 (35-24).

1.8.2021 20:21 Susiladies

Latvia tarjosi Susiladiesille toisen peräkkäisen oppitunnin

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies kärsi toistamiseen tappion Latvialle. Riikassa pelatussa maaottelussa latvialaiset olivat tyly emäntä, kun Latvia vei voiton nimiinsä loppunumeroin 82-44 (32-15).

6.2.2021 19:58 Susiladies

Ukraina pääsi karkaamaan Susiladiesin näpeistä ensimmäisellä puoliajalla

Susiladiesin viimeisessä EM-karsintaottelussa Ukraina veti pidemmän korren numeroin 75-91 (34-52). Susiladies paransi merkittävästi pelaamistaan toiselle puoliajalle, mutta Ukrainalla oli jo vakuuttava johto, jota suomalaiset eivät kyenneet kirimään. Awak Kuier sivusi piste-ennätystään 30 pisteellä.

4.2.2021 19:51 Susiladies

Belgia osoitti suuruutensa Susiladiesille toisella puoliajalla

Susiladies hävisi Portugalissa pelatussa EM-karsintaottelussa EM-kisapaikkansa jo varmistaneelle, maailmanrankingin kuudentena olevalle Belgialle 82-47 (39-32). Susiladies pysyi 20 pistettä säkittäneen Awak Kuierin johdolla belgialaisten kyydissä puoliaikaan saakka.

15.11.2020 02:11 Susiladies

Koskimies, Lahtinen ja Sandvik siivittivät Susiladiesin Portugalin ohitse

Susiladies taisteli ensimmäisen EM-karsintavoittonsa kuuteen vuoteen, kun Suomi kellisti EM-karsintakuplan emäntämaa Portugalin 70-62 (30-30). Lotta-Maj Lahtinen ja Elina Koskimies pelasivat loisto-ottelut, kun taas 17-vuotias Henna Sandvik upotti uransa ensimmäiset maajoukkuepisteet oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan.

12.11.2020 19:57 Susiladies

Susiladies kaatui saappaat jalassa Iagupovan Ukrainalle

Susiladies hävisi urhoollisen taistelun jälkeen Ukrainalle 84-66 (50-39) Portugalin EM-karsintakuplassa. EM-karsintaottelun kuningatar oli Ukrainan Alina Iagupova, joka tehtaili Suomea vastaan tripla-tuplan.

9.8.2020 20:30 Susiladies

Susiladiesille toistamiseen Latvian päänahka, Kuier 30 pistettä ja 12 levypalloa

Jo eilen kivenkovan Latvian voittanut Susiladies teki saman tempun toistamiseen, kun Suomi selätti Latvian Riiassa 66-74 (35-34). Sunnuntai-iltana parketin kuningatar oli 30 pistettä ja 12 levypalloa tehtaillut Awak Kuier.

8.8.2020 21:32 Susiladies

Susiladiesille vierasvoitto Latviasta, nousevat tähdet Kuier, Aarnio ja Lahtinen vedossa

Susiladies tarjosi välähdyksen tulevaisuudesta, kun Suomi kellisti Riiassa kahdeksat peräkkäiset EM-kisat kolunneen Latvian 63-68 (30-29). Yleisöltä suljettujen ovien sisällä tuikki monia nuoria suomalaistähtiä, mutta kirkkaimmiksi nousivat 17-vuotias Janette Aarnio, 18-vuotias Awak Kuier ja 20-vuotias Lotta-Maj Lahtinen.

Näytä lisää vastaavia