13.8.2021 10:58 Korisliigasta keväällä 2008 Suomen mestarina ja liigan arvokkaimpana pelaajana lähtenyt MaSu-Basketin kasvatti Petteri Koponen, 33, palaa kotimaan pääsarjakentille kolmentoista ulkomaan ammattilaisvuoden jälkeen. Susijengin pitkäaikaisen keulakuvan, mm. Espanjassa, Venäjällä ja Italiassa uraa tehneen Koposen uusi seura on Helsinki Seagulls.
Petteri Koponen viilettää ensi kaudella Korisliigassa. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.
- Hienoa palata takaisin Suomeen. Kolmentoista ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen nyt oli aika palata kotiin. Hieno kausi tulossa ja tavoitteena totta kai nostaa pantteria keväällä! Koponen kommentoi Seagullsin tiedotteessa.
- Olen erittäin tyytyväinen, että saamme Petterin kaltaisen pelaajan takaisin Suomeen, Korisliigaan ja ennen kaikkea Helsinki Seagullsiin. Hän on kuitenkin yksi kaikkien aikojen parhaista suomalaisista pelaajista. On ilo ja kunnia päästä tekemään yhteistyötä hänen kanssaan, Seagullsin päävalmentaja Jussi Laakso iloitsee.
- Alustavia keskusteluja käytiin jo viime kauden puolella, mutta kesän alkupuolella asiat alkoivat realisoitua ja pääsimme ajatuksen tasolta reippaasti eteenpäin. Petteri tuo takamiesosastollemme merkittävän lisän.
Korisliigassa Koponen nähtiin edellisen kerran vuonna 2008, jolloin hän edusti toiseen perättäiseen SM-kultaan päättyneellä kaudella Honkaa. Tuolloin Koponen valittiin Korisliigan vuoden pelaajaksi. Koposella on Suomen kentiltä (2004-08) palkintokaapissaan kaksi SM-kultaa, yksi SM-pronssi ja Suomen cupin hopea.
- Petterin saaminen meidän riveihin on tietenkin huikea asia Seagullsille, ja nostaa myös Suomi-koriksen ja Korisliigan profiilia. Samalla se on osoitus siitä, mihin seuramme on valmis ja millaisia panostuksia organisaatiomme on valmiina tekemään päämäärätietoisella matkallamme kohti Helsinki Gardenia ja kansainvälisiä pelejä, iloitsevat Helsinki Seagullsin pääomistajat Janne ja Sinikka Kulvik.
Helsinki Seagullsilla on voimassa sopimukset alkavasta 2021-22-pelikaudesta Petteri Koposen, Timo Heinosen, Shawn Huffin, Santeri Makkosen, Samuli Mäkelän, Lassi Nikkarisen, Antti Kanervon, Tuukka Kotin, Emil Skytän ja Sakari Laakson kanssa. Joukkuetta valmentaa Jussi Laakso.
Malmilaisessa MaSu-Basketissa koripalloilijanpolkunsa aloittanut Petteri Koponen debytoi Korisliigassa Espoon Hongan väreissä vasta 16 vuoden iässä syksyllä 2004.
Vain kaksi kautta myöhemmin (2006–07) Koponen johdatti Hongan Suomen mestaruuteen joukkueen aloitusviisikon pelinrakentajana. Seuraavana keväänä (’08) Honka uusi mestaruutensa ja Koponen palkittiin Korisliigan arvokkaimpana pelaajana (MVP).
Kesällä 2007 Koponen valittiin NBA:n draftitilaisuudessa kaikkien aikojen ensimmäisenä suomalaisena ensimmäisen kierroksen varauksena. Philadelphia 76ers varasi Koposen numerolla 30. ja lähetti hänet pelaajakaupassa Portland Trailblazersiin, missä Koponen pelasi NBA:n kesäliigaa 2007 ja 2008. Koposen NBA-oikeudet siirtyivät Dallas Mavericksille kesällä 2012.
Vuosina 2008–12 Koponen edusti Virtus Bolognaa Italian Serie A:ssa. Koponen saavutti Virtuksen kanssa Euroopan kolmoskilpailun EuroChallengen mestaruuden (2009), kaksi Italian cupin hopeaa ja kaksi Italian supercupin hopeaa. Tilastollisesti parhaalla Serie A -kaudellaan (2011–12) Koponen kirjautti Virtukselle 14,3 pistettä, 3,0 levypalloa, 2,6 syöttöä ja 1,0 riistoa ottelua kohden.
Kesällä 2012 Koponen solmi kolmivuotisen sopimuksen Moskovan kupeessa sijaitsevan venäläisen BC Himkin kanssa. Koponen edusti Himkiä neljä kautta (2012–16) ja pelasi Himkin keltasinisissä Venäjän liigaa, VTB-liigaa, Euroliigaa sekä Eurocupia.
Koposen Himkin vuosien kohokohta oli Euroopan toiseksi kovatasoisimman kansainvälisen seurakilpailun, Eurocupin, mestaruus keväällä 2015. Koponen nimettiin samalla kaudella Eurocupin ykköstähdistöviisikkoon sekä VTB-liigan parhaaksi kuudenneksi pelaajaksi. Neljän Venäjän kautensa aikana Koponen nimettiin myös kerran Euroliigan viikon pelaajaksi, ja hän saavutti joukkueineen kahdesti Venäjän hopeaa. Toiseksi viimeisellä Himki-kaudellaan Koponen tilastoi Venäjän ja Itä-Euroopan VTB-liigassa 14,8 pistettä, 3,8 syöttöä, 2,4 levypalloa ja 1,0 riistoa per peli.
Kesällä 2016 Koponen siirtyi tarunhohtoiseen katalonialaisseura FC Barcelonaan, jota hän edusti kaksi kautta Euroliigassa ja Espanjan ACB-liigassa. Koponen juhli FC Barcelonan kanssa Espanjan cupin (Copa Del Rey) mestaruutta keväällä 2018 ja hänet nimettiin ACB-liigakauden 2017–18 viikon 26 parhaaksi pelaajaksi. Samalla kaudella Koponen kirjautti joukkueelleen 8,8 pistettä, 1,9 levypalloa ja 1,5 syöttöä ottelua kohden.
Barcelonasta Koposen tie vei Saksan Bundesliigaa ja Euroliigaa pelanneeseen Bayern Müncheniin, jossa hän viihtyi kahden kauden ajan. Saksan vuosien kruunuksi Koponen ja Bayern juhlivat Bundesliigan mestaruutta keväällä 2019.
Toistaiseksi viimeisimmän ulkomaiden pysähdyksensä Koponen teki kevätkaudella 2021, jolloin hän edusti Reggio Emiliaa Italian Serie A:ssa. Reggio Emiliassa Koponen viimeisteli 8,0 pistettä ottelua kohden ja upotti kolmosensa 54,5% osumatarkkuudella.
Euroliiga-urallaan Koponen on pelannut muhkeat 155 ottelua 8,3 pisteen ja 1,8 syötön keskiarvoin. Kolmen pisteen heittonsa Koponen on upottanut Euroliigassa hurjalla 46,2% osumatarkkuudella (196/421) ja vapaaheittonsa niin ikään erinomaisella 90,1% tarkkuudella (146/162).
Susijengissä Koponen debytoi kesällä 2006 vasta 18 vuoden iässä. Siitä lähtien hän on kuulunut maajoukkueen kantaviin voimiin ja kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilijoiden terävimpään kärkeen.
Koponen on edustanut Suomea vuosien 2011, 2013, 2015 ja 2017 EM-kisoissa sekä vuoden 2014 MM-kisoissa. Kesällä 2013 Koponen vei nimiinsä EM-kisojen riistokuninkuuden ja vuotta myöhemmin MM-kisojen syöttökuninkuuden.
Koponen on tähän mennessä pelannut Susijengissä 137 ottelua ja heittänyt niissä 1833 pistettä, joka oikeuttaa miesten maajoukkueen kaikkien aikojen pistetilaston kuudenteen sijaan. Suomen Urheilutoimittajain Liitto on nimennyt Koponen Suomen vuoden koripalloilijaksi seitsemän kertaa.
Suomen nuorisomaajoukkueissa Koponen pelasi 61 ottelua, joissa hän heitti 782 pistettä.
Heti MM-kisojen jälkeen sopimuksen Karhu Basketin kanssa solminut Henri Kantonen, 26, käyttää sopimuksessaan olleen ulkomaanpykälän. 198-senttinen ToPo Junioreiden kasvatti ja Susijengin kaksinkertainen arvokisakävijä liittyy yksivuotisella sopimuksella Liettuan liiganousija M Basket Mazeikiaihin Daniel Dolencin joukkuetoveriksi.
Kahdesti Susijengiä EM-kisoissa (2013, 2015) edustanut Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 33, on ilmoittanut lopettavansa koripallouransa. 187-senttisen Ahosen ansioluetteloon kuuluvat mm. Espanjan kakkosliigan ja Espanjan kakkoscupin mestaruudet, kahdeksan kautta Korisliigaa ja kahdeksan kautta ammattilaisena ulkomailla.
Susijengin MM-kisajoukkueeseen kuulunut ToPo Juniorien kasvatti Henri Kantonen, 198 cm ja 26 vuotta, jatkaa uraansa Karhu Basketissa. Viime kaudella Karhun Korisliigan hopealle ja FIBA Europe Cupin neljän parhaan joukkoon johdattaneen Kantosen ja Karhun sopimuksessa on ulkomaanpykälä, joka on voimassa tammikuuhun asti.
Korisliigan viime vuosien kestomenestyjä ja viime keväänä FIBA Europe Cupin neljän parhaan joukkoon edennyt Karhu Basket on jatkanut aktiivisena siirtomarkkinoilla. Tuoreimpana kiinnityksenään kauhajokiset hankkivat riveihinsä viime kauden Romaniassa pelanneen 195-senttisen ja 28-vuotiaan Susijengi-laituri Shawn Hopkinsin.
Erinomaisen kevään Romaniassa pelannut Tampereen Pyrinnön kasvatti ja Susijengin vakiokasvo Topias Palmi, 28, on allekirjoittanut yksivuotisen sopimuksen Korisliigaan ja FIBA Mestareiden Liigan karsintaan valmistautuvan Karhu Basketin kanssa. Lisäksi Karhu Basket on allekirjoittanut kaksivuotisen pelaajasopimuksen 203-senttisen Chris Brandonin kanssa.
Karhu Basketissa erinomaista jälkeä niin Korisliigassa kuin FIBA Europe Cupissakin tehnyt Susijengi-takamies ja Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 25, käyttää ulkomaanoptionsa ja siirtyy ensi kaudeksi Slovakian mestarin Patrioti Levicen takalinjoille.
Korisliigan viime vuosien kestomenestyjä Salon Vilpas kaappasi korinsa alle kärkipään suomalaisjärkäleen. Susijengi Rising Stars -kokoonpanossa erinomaisia otteita esittänyt 207-senttinen ja 22-vuotias Lahti Basketball -kasvatti Luukas Vaara siirtyy salolaisjoukkueeseen 1+1-vuotisella sopimuksella.
Vaikka Joel Mäntynen, 21, onkin tehnyt itsestään nimeä ennen kaikkea pisteidentekijänä, hän yllätti jopa itsensä kohotessaan viime kaudella Korisliigan parhaiden pistemiesten kategoriaan. Puhjettuaan kukkaan pääsarjatasolla Mäntynen hakee nyt uralleen seuraavaa nostetta. Susijengi Rising Stars -leiritys palvelee tässä kokonaisuudessa useampaa tarkoitusta.
Eemi Luukkonen, 200 cm ja 20 vuotta, kasvoi vuosi sitten kesällä ikäluokkamaajoukkueensa keulakasvoksi ja nosti vajaamiehisen ryhmänsä altavastaajan asemasta B-divisioonan mitalipeleihin. Nyt Lahti Basketballin juniorimyllyn kasvatti nauttii ensimmäisestä kesästään aikuisten maajoukkueympyröissä ja tähtää seuraavalle kehitysaskeleelleen.
Perttu Blomgren, 21, sai seurajoukkuekaudesta 2022–23 sen, mitä tavoittelikin: runsaasti peliminuutteja ja mahdollisuuden jatkaa nousuaan Korisliigan kärkipelaajien joukkoon. Nyt edessä on Blomgrenin uran toinen susikesä ja jo ensimmäisessä ottelussa Latviaa vastaan hän osoitti, miksi häntä pidetään kansainvälisen tason pelaajalupauksena.
Perinteikkään kotkalaisseuran KTP:n kasvatti Vili Nyman, 25, kuului oman ikäluokkansa juniorimaajoukkueen ehdottomiin kärkinimiin. Määrätietoinen harjoittelu auttoi Nymania tekemään läpimurtonsa Korisliigan kotimaiseen eliittiin 2022-23-kaudella ja nyt mies on palannut puolen vuosikymmenen jälkeen Suomi-paitaan Susijengi Rising Stars -leirityksessä.
KTP:n juniorimyllyn kasvatti Thomas Tumba, 22, on tunnettu koripallopiireissä yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista koripalloilijoista. Joensuussa vietetty ensimmäinen ammattilaiskausi toi mukanaan Suomen cupin mestaruuden, SM-pronssia ja Korisliigan vuoden tulokkaan palkinnon. Susikesä 2023 on ”Masille” taas mahdollisuus ottaa yksi kehitysloikka.
ToPo Junioreiden kasvatti Lassi Nikkarinen, 26, sai kunnian tuoda Pantteri-patsaan Helsinkiin neljännesvuosisadan tauon jälkeen, kun Helsinki Seagulls peittosi Karhu Basketin Korisliigan finaaleissa. Tuoreen Suomen mestarin aloittava pelinrakentaja ja Korisliigan kotimaisen kaartin kärkinimi tähyää nyt seuraavaa kehityspaikkaa urallaan Susijengi-kesän merkeissä.
Hallitseva Korisliigan mestari Helsinki Seagulls on solminut kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen (2023–25) pelintekijänsä, ToPo Junioreiden kasvatin Lassi Nikkarisen kanssa. Seagullsin mestaruuden takuumiehiin kuulunut 26-vuotias Nikkarinen on edustanut helsinkiläisjoukkuetta kahden kauden ajan.
FIBA Europe Cupin karsintaturnaukset pelataan viikolla ja suomalaisedustusta on Joensuun Kataja Basketin sekä Shawn Hopkinsin ja Topias Palmin muodossa. Katajan urakka päättyi, mutta Susijengi-kaksikon jatkuu.
Viimeiset viisi vuotta Puolan, Ranskan, Liettuan, Kroatian ja Islannin sarjoissa viihtynyt Susijengin laituriveteraani Carl Lindbom, 30, palaa kotimaan kentille. 206-senttinen Lindbom on solminut tulevan kauden kattavan sopimuksen kasvattajaseuransa Tapiolan Hongan edustusjoukkueen kanssa.
Susijengin sähikäinen, kesästä 2015 asti Suomea maajoukkuetasolla edustanut Bronxin kasvatti Jamar ”Jammu” Wilson, 38, on ilmoittanut lyövänsä tossut naulaan. Wilson edusti Susijengiä viimeisen kerran helmikuun voitokkaassa MM-karsintaikkunassa ja pelasi seurajoukkuekaudella 2021-22 Kataja Basketin ja ranskalaisen Boulazacin paidassa.
Korisliigan vuoden tulokkaaksi keväällä äänestetty Susijengin nuori sentteri ja Namika Lahti Juniorien kasvatti Hannes Pöllä, 24, jatkaa Kouvolassa. 211-senttinen ja 123-kiloinen Pöllä takoi Kouvoille viime kaudella 10,4 pistettä ja 6,8 levypalloa ottelua kohden.
Vuosi sitten Susijengissä debytoinut ja viime vuodet yliopistokoripalloa Yhdysvalloissa pelannut helsinkiläisen Warriorsin kasvatti Mubashar Ali, 25, debytoi syksyllä Korisliigassa. 213-senttinen Ali on solminut yksivuotisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkueen KTP-Basketin kanssa.
Korisliigan kevään 2021 arvokkaimmaksi pelaajaksi (MVP) palkittu Tapiolan Hongan kasvatti Okko Järvi, 26, palaa Suomeen. Susijengi-debyyttinsä viime kesänä tehnyt ja päättyneellä kaudella belgialaista Phoenix Brusselsia edustanut 193-senttinen Järvi on solminut kaksivuotisen sopimuksen Helsinki Seagullsin kanssa.