Petra Noponen Catziin, Johanna Timperi jatkaa Lappeenrannassa

24.8.2018 13:53 Viime kaudella Viron mestaruutta juhlinut Petra Noponen palaa kotimaan parketeille Lappeenrannan Catzin paidassa. Johanna Timperillä alkaa kolmas kausi kasvattajaseuransa edustusjoukkueessa.

Edellisen kerran Petra Noponen on nähty kotimaan kentillä kaudella 2015-16 Puhuttarien paidassa. Kuva: Francois Perthuis

Lappeenrannan Catz sai lisää heittopelotetta, kun se kiinnitti Tallinna Ülikoolin riveissä parin viime kauden ajan viihtyneen Petra Noposen joukkueeseensa. Iloisiin mestaruustunnelmiin Viron-uransa päättänyt Noponen, 22, on Tapiolan Hongan kasvatteja ja pelannut viimeksi kotimaan parketeilla 2015-2016. Tällöin hänen seuranaan oli I divisioonan Puhuttaret. Vuodet ulkomailla ovat koulineet Noposesta entistä vahvemman ja monipuolisemman pelaajan, joka iloitsee saapumisestaan Lappeenrantaan.

– Muutaman Virossa vietetyn kauden jälkeen on mukavaa palata Suomen parketeille, Noponen kertoo. Koen kehittyneeni paljon viime kaudella ja toivon pystyväni auttamaan joukkuetta kirkastamaan mitalin kultaiseksi. Joukkue on tälläkin kaudella hyvä ja olen kuullut paljon hyvää Catzin organisaatiosta. Olen kiitollinen saamastani mahdollisuudesta liittyä menestyksekkääseen ja perinteiseen seuraan ja odotan jo innolla kauden alkua, Noponen kertoo seuran tiedotteessa.

26 kertaa nuorten maajoukkueessa pelannut Noponen kellotti viimeisellä kaudellaan Ülikoolin riveissä lähes puoli tuntia peliaikaa ottelua kohden. Hän oli joukkueensa koko kauden pelanneiden pelaajien paras pisteidentekijä (10,7 pistettä per ottelu) ja heitti kauden aikana kaikkiaan 66 onnistunutta kolmosta 37 % teholla, joten Catz-luotsi Mika Haakanalla on selvät kuviot Noposen varalle.

– Viime vuosi oli selvästi Petran läpimurtokausi aikuisten tasolla. Hän tuo joukkueeseemme lisää heittovoimaa, sillä hän on erinomainen kolmosten heittäjä, mikä on erittäin tärkeää tilankäytön kannalta hyökkäyksessä.

Johanna Timperi täydentää Catzin rosterin kaudelle 2018-19. Kuva: Ville Vuorinen

Noposen sopimuksen kanssa samaan aikaan varmistui myös Johanna Timperin jatko kissapaidassa. Laitahyökkääjänä pelaavalla Timperillä, 19, on toistaiseksi vyöllään 24 ottelua Naisten Korisliigassa. Alkava kausi on Catzin juniorikoulun kasvatille kolmas edustusjoukkueessa.

– Joukkueemme on Petran ja Johannan sopimusten myötä valmis ja tällä rosterilla lähdemme pelaamaan lokakuussa Naisten Korisliigaa. Tarvittaessa kauden aikana tehdään lisää hankintoja, Catzin urheilujohtaja Vili Kaijansinkko paljastaa.

Naisten Korisliigan alkuun on aikaa puolitoista kuukautta. Catz kokoontuu ensimmäisiin yhteisiin harjoituksiin 17. syyskuuta, jolloin aletaan hioa uusia askelmerkkejä tulevaa kautta varten.

 
30.8.2018 09:47 Naisten Korisliiga

Ashley Morrissette PeKan paitaan

Viime kaudella Romaniassa pelannut Ashley Morrissette, 23, vahvistaa hallitsevaa Suomen mestaria Peli-Karhuja.

1.6.2023 13:50 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan vuoden pelaaja Roosa Kosonen: ”Yksin ei pärjää, vaikka pelaisi kuinka hyvin”

Monipuolinen laitapelaaja Roosa Kosonen liittyi syksyllä Kotkan Peli-Karhujen menestysjoukkueeseen uutena mutta jätti välittömästi jälkensä.

1.6.2023 08:40 Korisliiga

Jussi Laakso ja Mika Haakana pokkasivat Vuoden valmentaja -palkinnot

Seagullsin mestarivalmentaja Jussi Laakso on Korisliigan vuoden valmentaja. Naisten Korisliigassa valinta osui Peli-Karhut mestaruuteen luotsanneeseen Mika Haakanaan.

31.5.2023 14:50 Naisten Korisliiga

Niemi ja Kanerva palkittiin korisliigojen kehittyneimpinä, Carroll ja Thomas Vuoden ulkomaalaispelaajat

Korihaiden Trey Niemi ja ToPon Meri Kanerva äänestettiin korisliigojen vuoden kehittyneimmiksi pelaajaksi. Seagullsin Jeffrey Carroll ja ToPon IImar’I Thomas puolestaan parhaat ulkomaalaispelaajat.

30.5.2023 14:25 Korisliiga

Blomgren ja Vehka-aho Vuoden puolustuspelaajat, Kaukiainen ja Kujala toivat penkiltä voimaa

Vilppaan Perttu Blomgren ja Peli-Karhujen Lotta Vehka-aho äänestettiin liigojen puolustuspelaajaksi. Parhaiksi kuudensiksi pelaajaksi puolestaan Kauhajoen Severi Kaukiainen ja ToPon Saana Kujala.

29.5.2023 15:07 Korisliiga

Ogun ja Tumba Vuoden tulokkaat, Selkee ja Kaminen Vuoden erotuomarit

Korisliigojen kapteenit ja päävalmentajat ovat äänestäneet vuosittaiset valinnat sarjojen vuoden parhaiksi. EBT:n Nicole Ogun ja Kataja Basketin Thomas Tumba äänestettiin Vuoden tulokkaiksi.

21.4.2023 20:43 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille viides peräkkäinen Suomen mestaruus

Peli-Karhut nappasi seurahistorian kahdeksannen mestaruuden. Se vei kolmannen ottelun 85-83 ja koko finaalisarjan otteluvoitoin 3-0.

18.4.2023 21:25 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut vei huiman trillerin ja siirtyi finaaleissa 2-0 johtoon

PeKa nappasi toisen voiton naisten finaalisarjassa. Joukkue haki vierasvoiton kahden jatkoajan jälkeen 103-93 ja on voiton päässä mestaruudesta.

16.4.2023 19:29 Naisten Korisliiga

ViVe avasi mitalitilinsä

Vimpelin Veto päätti kautensa pronssijuhliin, kun joukkue kukisti pronssiottelussa Forssan Alun jännittävien vaiheiden jälkeen 80-76. Mitali oli ViVe:n seurahistorian ensimmäinen.

15.4.2023 18:30 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille ensimmäinen kiinnitys mestaruuteen

Kotkan Peli-Karhut aloitti finaalisarjan väkevästi. Joukkue nappasi johdon itselleen, kun se voitti kotikentällään 80-71.

14.4.2023 07:00 Naisten Korisliiga

Suomen Cupin finaalista tutut PeKa ja ToPo taistelevat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigakausi huipentuu lauantaina alkavaan finaalisarjaan. Vastakkain ovat viidettä peräkkäistä mestaruuttaan tavoitteleva PeKa sekä ensimmäistä mestaruuttaan havitteleva ToPo.

11.4.2023 16:37 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaalien otteluohjelma vahvistettu

Taistelu naisten Suomen mestaruudesta käynnistyy lauantaina 15.4. klo 17.00 Kotkassa. Mestariksi vaaditaan kolme voittoa. Ruutu lähettää kaikki naisten finaaliottelut monikameratuotantona ja selostettuna kanavillaan.

10.4.2023 19:18 Naisten Korisliiga

ToPo:lle ensimmäinen finaalipaikka

ToPo nappasi seurahistoriansa ensimmäisen finaalipaikan Naisten Korisliigassa. Joukkue voitti neljännessä ottelussa vieraskentällä ViVe:n 84-77 ja eteni finaaleihin otteluvoitoin 3-1.

9.4.2023 19:09 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille viides peräkkäinen finaalipaikka

PeKa eteni jälleen finaaleihin ja tavoittelee viidettä peräkkäistä mestaruutta. Se haki päivän ottelussa vierasvoiton 95-67 ja vei välieräsarjan 3-1.

7.4.2023 19:29 Naisten Korisliiga

ToPo:lle toinen kiinnitys finaalipaikkaan

Torpan Pojat otti toisen voiton välierissä, kun se kaatoi ViVe:n 78-66. Helsinkiläiset johtavat välieräsarjaa 2-1.

6.4.2023 21:10 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut voiton päässä finaaleista

Kotkan Peli-Karhut oli toipunut tappiosta ja esiintyi vakuuttavasti kotiyleisönsä edessä. Se ei antanut FoA:lle mahdollisuutta ryöstöön, vaan voitti selvästi 95-61. Samalla se siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon.

5.4.2023 20:30 Naisten Korisliiga

ViVe tasoitti ottelusarjan

Vimpelin Vedon ja ToPo:n välieräsarjassa pelattiin toinen ottelu. Vimpeli oli vahvempi kotonaan 88-81 ja tasoitti ottelusarjan tilanteeseen 1-1.

3.4.2023 20:27 Naisten Korisliiga

FoA kampesi sarjan tasoihin

Välieräsarja jatkui Forssassa. Kotijoukkue tuli otteluun sisuuntuneena ja otti tärkeän voiton 84-73. Sarja on tilanteessa 1-1.

2.4.2023 19:20 Naisten Korisliiga

ToPo:lle ensimmäinen voitto välierissä

ToPo aloitti välieräsarjan vakuuttavasti kotonaan. Se nappasi ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan 98-64.

31.3.2023 21:06 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille ensimmäinen kiinnitys finaalipaikkaan

Kotkan Peli-Karhut aloitti välierät voitolla, kun se emännöi Forssan Alkua. Voitto kirjattiin kotijoukkueelle 66-58.

Näytä lisää vastaavia