Nuorten EM-kisojen 2009 pelipaikat ja –päivät julkaistu

18.12.2008 Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA Europe) on julkaissut vuonna 2009 pelattavien nuorten EM-turnausten järjestäjämaat, pelipaikat ja –päivät. Suomen 16-vuotiaat tytöt pelaavat Euroopan mestaruudesta A-divisioonan EM-lopputurnauksessa, jonka lisäksi Suomi lähtee neljän maajoukkueen voimin hakemaan nousua A-divisioonaan.

Suomen Koripalloliitto lähettää EM-kisoihin ensi kesänä, kuluvan vuoden tapaan, 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien sekä 20-vuotiaiden miesten maajoukkueet.

Kaikkiaan 14 nuorten EM-turnaukseen osallistuu 215 maajoukkuetta 20-, 18- ja 16-vuotiaiden ikäluokissa. Alkulohkojen arvonnat suoritetaan Saksan Freisingissa 31.1.2009.

Harri Jokelan valmentamana 16-vuotiaat tytöt saavuttivat viime kesänä historiallisen nousun A-divisioonaan. Kyseessä oli kautta aikain ensimmäinen suomalaisjoukkue uudessa nuorten EM-kilpailujärjestelmässä, joka on noussut B-divisioonasta Euroopan A-tasolle.

Italian Napolissa heinä-elokuun taitteessa (30.7.-9.8.2009) pelattavassa 16-vuotiaiden tyttöjen EM-turnauksessa pelaa Suomen lisäksi Belgia, Espanja, Italia, Kreikka, Liettua, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Serbia, Tshekki, Turkki, Unkari, Valko-Venäjä ja Venäjä.

Tyttöjen maajoukkueista 18-vuotiaat matkaavat Israelin Eilatiin 2.-12.7.2009 pidettäviin B-divisioonan kisoihin.

Suomen 20-vuotiaat miehet pelaavat kisansa Makedonian Skopjessa 16.-26.7.2009, kun 18-vuotiaiden poikien tie vie Bosnian Sarajevoon 23.7.-2.8.2009 ja 16-vuotiaiden poikien puolestaan Portugaliin, jossa São João da Madeiran, Oliveira de Azeméisin sekä Feiran kaupungit isännöivät kisoja 6.-16.8.2009.

Poikien EM-kisojen pelipäivät ja -paikat

  • 20-vuotiaiden miesten A-divisioona: 16.-26.7.2009 Rhodos, Kreikka
  • 20-vuotiaiden miesten B-divisioona (FIN): 16.-26.7.2009 Skopje, Makedonia
  • 18-vuotiaiden poikien A-divisioona: 23.7.-2.8.2009 Metz, Ranska
  • 18-vuotiaiden poikien B-divisioona (FIN): 23.7.-2.8.2009 Sarajevo, Bosnia-Hertsegovina
  • 18-vuotiaiden poikien C-divisioona: 20.-25.7.2009 Malta
  • 16-vuotiaiden poikien A-divisioona: 6.-16.8.2009 Kaunas, Liettua
  • 16-vuotiaiden poikien B-divisioona (FIN): 6.-16.8.2009 São João da Madeira/Oliveira de Azeméis/Feira, Portugali

Tyttöjen EM-kisojen pelipäivät ja –paikat

  • 20-vuotiaiden naisten A-divisioona: 9.-19.7.2009 Gdansk, Puola
  • 20-vuotiaiden naisten B-divisioona: 11.-19.7.2009 Ohrid, Makedonia
  • 18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioona: 2.-12.7.2009 Södertälje, Ruotsi
  • 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioona (FIN): 2.-12.7.2009 Eilat, Israel
  • 18-vuotiaiden tyttöjen C-divisioona: 13.-19.7.2009 Malta
  • 16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioona (FIN): 30.7.-9.8.2009 Napoli, Italia
  • 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioona: 30.7.-9.8.2009 Tallinna, Viro


Lisätietoja: /maajoukkueet/
 
17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

8.12.2012 13:59 EM-karsinnat

Nuorten maajoukkueiden EM-vastukset arvottu

Itä-Eurooppa tulee jälleen tutuksi Suomen nuorten maajoukkueille kesän maajoukkuesavotan aikana. ”Sudenpennut” ottavat mittaa muista B-divisioonamaista EM-kisojen merkeissä Unkarissa, Bosniassa, Makedoniassa ja Romaniassa. EM-vastustajat Suomen maajoukkueille arvottiin lauantaina Saksassa.

17.1.2011 EM-karsinnat

EM-vastustajat arvottu Suomen korisnuorille

Korisnuorten ensi kesän EM-turnausten lohkoarvonnat on suoritettu. Suomen viidestä nuorten maajoukkueesta 18-vuotiaat pojat ja 16-vuotiaat tytöt pelaavat Euroopan A-divisioonan turnauksissa. Suomen 18-vuotiaille pojille arvottiin lohkovastuksiksi Saksa, Serbia ja Turkki, kun 16-vuotiaat tytöt kohtaavat alkulohkossaan Espanjan, Italian ja Unkarin.

6.12.2010 EM-karsinnat

Nuorten EM-kisapaikat selvillä

Nuorten koripallon kesän 2011 EM-kisaisännät on päätetty kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) toimesta Münchenissä. Viiden ikäluokkajoukkueen voimin EM-kisoihin lähtevät "sudenpennut" edustavat kotimaataan ensi kesänä Bosniassa, Puolassa, Unkarissa, Makedoniassa ja Italiassa.

16.1.2010 16:39 EM-karsinnat

EM-vastustajat arvottu Suomen korisnuorille

Suomen korisnuorille arvottiin lauantaina alkulohkovastustajat ensi kesän EM-turnauksiin. Euroopan A-divisioonan turnauksessa pelaavien Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen vastustajiksi nostettiin arvontakoreista Liettua, länsinaapuri Ruotsi ja itänaapuri Venäjä.

31.1.2009 EM-karsinnat

Korisnuorten EM-kisavastukset arvottu

Suomen koripallonuorille arvottiin lauantaina Saksan Freisingissa ensi kesänä pelattavien EM-turnausten alkulohkovastustajat. Euroopan A-divisioonassa pelaavan Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen vastustajiksi nostettiin Belgia, Espanja ja Valko-Venäjä.

16.2.2008 EM-karsinnat

Nuorten EM-kisojen alkulohkovastustajat selvillä

Kesällä 2008 järjestettävissä koripallon nuorten EM-kilpailuissa on mukana ennätykselliset 223 maajoukkuetta 50 eri maasta. Suomi tavoittelee viidellä maajoukkueella nousua A-divisioonaan. Suomalaisnuorten alkulohkovastustajat arvottiin lauantaina Italian Venetsiassa.

15.11.2007 Pohjoinen alue

Nuorten EM-kisojen pelipäivät ja -paikat 2008 julkaistu

Kesällä 2008 järjestettäviin koripallon nuorten EM-kilpailuihin on ilmoittautunut ennätykselliset 223 maajoukkuetta 50 eri maasta. Suomi lähtee tavoittelemaan viidellä maajoukkueella nousua A-divisioonaan. EM-kisojen pelipaikat ja päivämäärät on julkaistu. Lue myös nuorten maajoukkuevalmennuksen esittely.

5.12.2017 EM-karsinnat

FIBA varmisti kesän 2018 nuorisomaajoukkuekisojen isännät

FIBA Europe teki viikonlopun aikana päätöksen ensi maajoukkuekesän 2018 turnausisännistä. Sudenpennut matkustavat ensi kesänä Bulgariaan, Latviaan, Bosnia-Hertsegovinaan, Itävaltaan ja Montenegroon.

Näytä lisää vastaavia