Puolivälieräennakko 1/2: FoA ison haasteen edessä – Hongan ja Kouvottarien otteluparissa vastakkain loistavat levypallojoukkueet

26.3.2022 14:42 Naisten Korisliigan pudotuspelit käynnistyvät maanantaina. Välieriin etenemiseen vaaditaan kaksi voittoa.

Linda-Lotta Lehtoranta ja PeKa tavoittelevat jälleen tuplaa. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga

FoA lähtee haastamaan Peli-Karhuja

Viimeisenä joukkueena pudotuspeleihin selvinnyt Forssan Alku on puolivälierissä ison haasteen edessä, kun se kohtaa ylemmän jatkosarjan voittaneen PeKa:n. Forssassa odotetaan jo alkavia pudotuspelejä.

- Odottavainen ja motivoitunut fiilis. Vaikea runkosarja on takana päin ja nyt aikaisemmilla peleillä ei ole merkitystä. Meillä on pelkästään voitettavaa näissä peleissä, FoA:n päävalmentaja Aleksi Suominen toteaa.

Pudotuspelejä päästään parin vuoden jälkeen pelaamaan yleisön edessä. Molemmat joukkueet ovatkin alkavista pudotuspeleistä innoissaan.

- Joukkueessa on loistavat fiilikset. Hienoa, että yleisöä saadaan paikan päälle. Kotiyleisö tuo aina hienon oman mausteensa peleihin, Peli-Karhujen päävalmentaja Mika Hartonen sanoo.

Oman mausteensa sarjaan tuo se, että joukkueet ovat kohdanneet sarjassa vain kahdesti, koska joukkueet pelasivat eri jatkosarjoissa. Peli-Karhut vei runkosarjassa molemmat joukkueiden väliset kohtaamiset ja joukkue luottaakin puolivälierissä omaan tekemiseen.

- Luotan omaan peliin ja omiin pelaajiimme. Yhdessä tekemällä joukkueen eteen on meidän ase. Materiaalin laajuus on ollut meille tärkeä juttu, Hartonen sanoo.

FoA:lla on niinikään omat vahvuutensa eikä joukkuetta aliarvioida Kotkassa. Joukkueen runkopelaajiin lukeutuvat Roosa Kosonen, Ninni Salmi sekä Davida Dale.

- Forssalla on kasassa kookas nippu, joka tarjoaa mahdollisuuksia puolustuspäässä. Monilta pelaajilta löytyy kaukoheittouhkaa ja he menevät kovaa kohti koria, Hartonen analysoi.

Ottelusarjassa terveenä pysymisellä on Peli-Karhujen päävalmentajan mukaan iso merkitys. Asenteella ja kurinalaisuudella on myös iso merkitys

- Kumpi pystyy paremmin toteuttamaan omia asioitaan, kumpi laittaa itseään paremmin likoon molemmissa päissä kenttää ja onni, kun puhutaan vallitsevasta koronatilanteesta. Toivottavasti molemmat ovat terveitä ja saavat pelata terveinä

Forssa puolestaan pyrkii pelaamaan omiin vahvuuksiinsa nojaten. Sillä onkin otteluparissa vain voitettavaa. Päävalmentaja Suominen onkin salamyhkäinen ennen otteluita.

- Meidän vahvuudet. Kaikkea ei voi paljastaa. Jotain uutta on keksitty ja tuotu mukaan peliin, mutta kyllä silti lähdetään omalla pelillä Pekan kimppuun. Ja meillä ei tosiaan ole mitään hävittävää, hän kertoo.

PeKa:n vahvuuksiksi Alun päävalmentaja kertoo materiaalin laajuuden ja kokemuksen, jota löytyy niin pelaajiston kuin valmennuksen puolelta. Kotkalaisryhmällä on riveissään mm. kuukauden Valopilkku palkinnot tällä kaudella voittaneet Naomi Davenport ja Zykera Rice sekä Lehtorannan siskoksista Linda-Lotta ja Roosa.

Levypallopelaaminen tulee ottelusarjassa olemaan isossa roolissa.

- Korinaluspelaaminen. Levypallot. Rice-Davenport-Orekhova-Salminen ovat sellainen etukenttä, josta moni haaveilee. Korinalustan ja levypallojen lisäksi heittäjät pitää saada ottamaan vaikeita heittoja, Suominen päättää.

Puolivälieräsarja pyörähtää käyntiin maanantaina 28.3.

Kovakuntoinen Kouvottaret kohtaa Hongan

Hienoon kevätvireeseen äitynyt Kouvottaret kohtaa puolivälieräsarjassa alemmassa jatkosarjassa toiseksi sijoittuneen Hongan. Ottelusarjassa on sama tilanne, kuin PeKa:n ja FoA:n välillä. Eli joukkueet ovat kohdanneet viimeksi runkosarjassa. Hongan päävalmentaja Niko Nyholmin mukaan se tuo ottelusarjaan mielenkiintoisen elementin.

- Kummallakaan joukkueella ei ole hirveästi dataa keskinäisistä kohtaamisista. Kumpikin joukkue on muuttunut sitten viimeisen kohtaamisen, hän sanoo.

Espoolaisjoukkueessa odotetaan pudotuspelejä jo vesi kielellä.

- Tämä on kauden parasta aikaa. Toivottavasti saadaan katsomot täyteen ja hyvä fiilis halliin. Nämä ovat meidän joukkueessa monelle pelaajalle ensimmäiset pudotuspelit, Nyholm sanoo.

Joukkueiden väliset kohtaamiset ovat olleet tasaisia. Kouvottaret vei ensimmäisen ottelun ja Honka haki voiton joulukuussa. Vastakkain on kaksi sarjan parasta levypallojoukkuetta.

- Levypallopelaaminen näyttelee isoa roolia ottelusarjassa, Nyholm vastaa

Hongalla on joukkueessaan paljon nuoria ja nälkäisiä pelaajia. Elsa Lemmilä on pelannut läpimurtokauttaan. Myös ulkomaalaisvahvistukset Desiree Ramos ja Carmen Tyson-Thomas ovat onnistuneet ja olleet isossa tulosvastuussa.

- Agressiivisuus ja aloitteellisuus kentällä ovat tärkeitä. Meillä on joukkueessa niin heittotaitoa kuin sisäpelivoimaa, joka aiheuttaa Kouvottarille varmasti mukavan haasteen, Nyholm kertoo.

Hongan päävalmentaja näkee Kouvottaret hyvin organisoituna ryhmänä. Se antaa mukavan haasteen.

- Kouvottaret pelaa organisoitua peliä ja se on hyvin roolitettu joukkue. Heille on varmasti selvää, miten he haluavat pelata meitä vastaan, Nyholm pohtii.

Asenne ja irtopallotaistelu ovat isossa roolissa ottelusarjassa.

- Ottelusarja tulee ratkeamaan sen joukkueen eduksi, joka pystyy paremmin toteuttamaan omaa peliään molemmissa päissä kenttää. Lisäksi irtopallot ovat tärkeitä jatkoon etenemisen kannalta, Nyholm päättää.

Myös Kouvottarien riveissä odotetaan kevään ratkaisupelejä.

- Joukkueessa on hyvä ja odottava fiilis pudotuspelien suhteen. Kiva päästä huikean kouvolalaisyleisön eteen muutaman vuoden tauon jälkeen, Kouvottarien päävalmentaja Joonas Frimodig sanoo.

Pitkä kohtaamattomuus tuo myös Kouvottarien päävalmentajan mukaan erityiselementin ottelusarjaan.

- Molempien joukkueiden peli on varmasti kehittynyt viimeisten kuukausien aikana. Se että vastustaja ei ole niin niin tuttu tältä kaudelta tuo kivan lisämausteen ottelusarjaan, hän sanoo.

Kouvottaret päätti ylemmän jatkosarjan todella positiivisissa merkeissä ja nappasi lopulta ylemmän jatkosarjan toisen sijan. Tällä kaudella Sarah Toeaina ja Rashida Timbilla ovat pelanneet hienosti. Uusin hankinta Taeler Deer ehti myös pelaamaan hienoja otteluita.

- Me pystymme tekemään pisteitä joka puolelta kenttää tasaisesti, joka on meidän ehdoton vahvuus, Frimodig sanoo.

Hongan vahvuudet ovat joukkueella tiedossa.

- Hyökkäyslevypallo pelaaminen ja nuoret pelaajat pelaavat ennakkoluulottomasti kovalla energialla. Lisäksi heillä on hyvin joukkueeseen sopivat vahvistukset, Frimodig sanoo.

Kouvottarien päävalmentajan mukaan levypallopelaaminen ja 1vs1 puolustus ovat ottelusarjassa tärkeitä.

- Vastakkain on sarjan paras hyökkäys- ja puolustuslevypallo joukkue. Meidän täytyy löytää ratkaisut, miten saamme suljettua Hongan Tyson-Thomasin ja Lemmilän hyökkäyslevypalloista, että päästään juoksemaan kenttää, hän päättää.

Kouvottarien ja Hongan ottelusarja käynnistyy tiistaina 29.3.

 
17.4.2024 20:26 Naisten Korisliiga

ToPo avasi finaalisarjan murskavoitolla

ToPo siirtyi Naisten Korisliigan finaaleissa johtoon. Töölön Kisahallissa Peli-Karhut jäi joukkueen jalkoihin 98-52.

17.4.2024 12:14 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaalit monikameratuotantona ja selostettuna Ruudussa

Taistelu naisten Suomen mestaruudesta käynnistyy keskiviikkona Torpan Poikien kotikentällä Helsingissä. Kaikki finaaliottelut ovat katsottavissa Ruutu-palvelusta. Ottelut tuotetaan monikameratuotantona ja selostettuna.

16.4.2024 19:00 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peli-Karhut taistelevat Suomen mestaruudesta

Viime kaudella mestaruuden ratkaisseet ToPo ja PeKa kohtaavat tänäkin vuonna Naisten Korisliigan finaaleissa. Finaalit alkavat keskiviikkona ja mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

12.4.2024 20:37 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peka pelaavat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan finalistit ovat selvillä. Finaalipaikat ratkesivat, kun ToPo ja PeKa hakivat voitot illan otteluissa vieraskentiltä.

9.4.2024 21:29 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin kolmannet ottelut. Illan voittajilla ToPo:lla ja Peli-Karhuilla on mahdollisuus edetä finaaleihin perjantaina.

6.4.2024 20:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA tasoittivat välieräsarjat

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin toiset ottelut. Kotijoukkueet olivat jälleen vahvempia, kun Kouvottaret ja FoA avasivat voittotilinsä välierissä.

3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

1.4.2024 19:12 Naisten Korisliiga

FoA nappasi välieräpaikan huimalla heittopelillä

Naisten Korisliigan neljä parasta joukkuetta on selvillä. Viimeisenä joukkueena välieriin paineli FoA, joka kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 104-80 ja vei ottelusarjan 3-2.

Näytä lisää vastaavia