Miljoona koria! -haaste tempaa seurat ja koulut mukaan EM-kisahuumaan

17.6.2025 13:35 Suomen Koripalloliitto kutsuu koripalloseurat ja koulut mukaan yhteisiin korintekotalkoisiin. Tavoitteena on heittää yhdessä miljoona koria elo-syyskuussa Tampereella järjestettävien miesten koripallon EM-kisojen hengessä.

Syksyllä Tampereella pelattavat miesten EM-kisat tarjoilevat suurelle suomalaisyleisölle mahdollisuuden päästä näkemään läheltä maailmanluokan koripallo-otteluita ja nauttimaan kansainvälisestä urheilujuhlasta. Samalla kisat ovat suomalaisille koripalloseuroille iso mahdollisuus lisätä koripallon nostetta ja harrastajamäärää omalla paikkakunnalla.

– Miljoona koria -haaste on loistava tapa virittäytyä EM-kisojen tunnelmaan ja tuoda koripalloa näkyväksi kouluissa ja paikallisyhteisöissä. Se tarjoaa seuroille konkreettisen mahdollisuuden kasvattaa lajin kiinnostusta omalla alueellaan – ja ennen kaikkea siinä yhdistyvät liikunnan ilo ja yhteistyön voima. Kun koulu ja seura tekevät yhdessä, syntyy liikettä ja innostusta, sanoo Koripalloliiton seura- ja kilpailutoiminnan johtaja Susanna Strömberg.

Haaste käynnistyy kisoja edeltävällä viikolla 18. elokuuta ja suoritusaikaa on neljä viikkoa. Tavoite on, että koululaiset heittävät välitunneilla ja vapaa-ajalla yhteensä miljoona koria. Opettajat voivat ilmoittaa luokkansa mukaan elokuussa julkaistavalla kampanjasivulla.

Seuroille valmiit paketit

Miljoona koria! -haaste tarjoaa koripalloseuroille valmiin konseptin, joka auttaa lisäämään sekä yhteistyötä seurojen ja koulujen välillä että harrastajamäärää. Seurat voivat valita, millä laajuudella ne ovat haasteessa mukana.

Koripalloseurat saavat käyttöönsä valmiita Miljoona koria! -materiaaleja ja ideoita haasteen hyödyntämiseen paikallisen koripalloinnostuksen levittämiseen. Valittavana on kolme tasoa sen mukaan, kuinka paljon seura haluaa panostaa esimerkiksi kouluyhteistyöhön tai jäsenhankintaan.

Miljoona koria!

  • Kampanja-aika 18.8.–14.9.2025
  • Opettaja ilmoittaa luokan mukaan kampanjasivulla
  • Oppilaat tekevät koreja välitunneilla ja vapaa-ajalla
  • Opettaja ilmoittaa haluaminsa väliajoin luokan korimäärän kampanjasivulla
  • Kampanjan etenemistä voi seurata Koripalloliiton Instagram-tilillä @basketballfinland
  • Osallistuneiden luokkien kesken arvotaan viikkopalkintoja sekä haasteen lopuksi pääpalkinto

Lisätiedot

Miia Lindström, YMCA Tampere, miia.lindstrom@ymca.fi
Satu Halla, Lahti Basketball Juniorit, satu.halla@lbj.fi

 
7.3.2025 10:02 Koripalloliitto tiedottaa

Maila- ja pallopelien manifesti: Tytötkin pelaa – tehdään yhdessä tilaa pelikentille!

Tytötkin haluavat juosta, pelata ja kamppailla. Harhauttaa ja ohittaa. Kaatua ja tehdä comebackin – voittaa. Maailma on täynnä piileviä asenteita, jotka vaikuttavat siihen, kuka astelee pelikentälle ja kenestä kasvaa itsevarma yksilö. On aika tehdä pelikentille tilaa tytöille!

23.4.2024 13:00 Pääjuttu

Koriskokemus-palautekanava kerää palautetta seurojen ja Koripalloliiton toiminnasta

Palautteen avulla kehitetään suomalaista koripalloa entistä paremmaksi kokemukseksi eri sidosryhmille.

13.2.2023 09:00 Koripalloliitto tiedottaa

Korisbuumi jatkaa kasvuaan: koripallo toista vuotta peräkkäin uuteen lisenssiennätykseen

Suomalaisessa koripallossa on jälleen tehty uusi lisenssiennätys. Tällä kaudella lajissa on nähty harrastajia lajin ennätysmäärä, kun lisenssimäärässä ylitettiin aiempi, viime vuonna tehty lisenssiennätys.

30.10.2021 12:15 Koripalloliitto tiedottaa

Puheenjohtaja Timo Elo kiitti seuroja onnistuneesta paluusta arkeen

Koripalloliiton liittokokous käsitteli lauantaina liiton edellistä tilikautta. Koripalloliitto sai historiansa 13. kunniajäsenen, kun Pentti Hilke valittiin kunniajäseneksi mittavasta ja monimuotoisesta päivätyöstään koripallon parissa.

27.4.2021 08:00 Koripalloliitto tiedottaa

Digitaalinen pöytäkirja eSCO korvaa paperiset pöytäkirjat kaikissa korissarjoissa

Koripalloliitto on toteuttanut oman digitaalisen ottelupöytäkirjan, joka korvaa jatkossa paperiset pöytäkirjat. Nettiselaimessa toimiva eSCO on kaikkien Koripalloliiton jäsenseurojen käytössä veloituksetta. Kaikki sarjat siirtyvät digitaaliseen pöytäkirjaan ensi kauden aikana.

5.6.2025 21:00 Koripalloliitto

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2025–2026 myönnetty: koriksen pääsarjoissa pelaa tulevalla kaudella yhteensä 63 joukkuetta

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.

29.5.2025 10:06 Pääjuttu

Pidä suomikoris taskussa - seuraa Koripalloliiton kanavia somessa

Koripalloliitto viestii laajasti suomalaisen kilpa- ja harrastekoripallon tapahtumista, ihmisistä ja ilmiöistä.

14.4.2025 16:00 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton puheenjohtaja- ja hallitusvalinnat kevätliittokokouksessa 2025

Vielä tämän viikon ajan seurat voivat ehdottaa puheenjohtajaa ja jäseniä liittohallitukseen. Valinnat tehdään toukokuussa kevätliittokokouksessa, johon osallistuminen on seuroille paras tapa vaikuttaa liiton toimintaan.

24.3.2025 16:15 Koripalloliitto

Katsomosta kuuluu – mutta mitä?

Erityisesti junioripeleissä katsojilla on suuri merkitys nuorten pelaajien pelikokemukselle, itsetunnolle ja jopa urheiluharrastuksen jatkumiselle. Entiset huippupelaajat ja nykyiset korisvanhemmat muistuttavat, kuinka tärkeää on luoda kannustava ja kunnioittava ilmapiiri kentän laidalle ja osoittaa arvostusta niin vastustajaa, erotuomareita kuin toimitsijoita kohtaan.

17.3.2025 08:00 Vastuullisuus

Ensiapujoukkue nostaa turvallisemman junioriurheilun valokeilaan

Ensiapujoukkueen tavoitteena on, että noin 50 000 juniorijoukkuelaista on saanut ensiapukoulutuksen vuoden 2028 loppuun mennessä.

Näytä lisää vastaavia