Mestarivalmentaja Jussi Laakso: ”Oli upeaa olla mukana tässä tarinassa - tämä vetää ihan sanattomaksi”

19.5.2023 10:40 Kun Jussi Laakso otti kesällä 2019 vetovastuun Helsinki Seagullsista, odotukset pääkaupungissa nousivat. Nelivuotinen projekti huipentui tänä keväänä seurahistorian ensimmäiseen Suomen mestaruuteen.

Jussi Laakson ja Seagullsin nelivuotinen rupeama päättyi riemun hetkiin. Kuva: Veera Suihko

Tiistaiseen Kisahallin iltaan tiivistyi paljon. Suomen mestaruuden ratkaissutta finaalia oli saapunut seuraamaan 1545-silmäparia, jotka olivat pakkautuneet entisen Messuhallin lehtereille tiiviisti. Ahdas tunnelma sekä Helsingin ilmaa rikastuttanut kevätsade pitivät huolen, että Kisahallissa kosteusprosentti oli tapissa.

Vaikka mestaruus oli Seagulssille katkolla kotikentällä, päävalmentaja Jussi Laakson sisällä oli läpi ottelun levollinen olo. Ajoittain Laakso antoi tunteen purkautua sivurajalla, kun hän tuuletti Antti Kanervon kovia kolmen pisteen heittoja tai Lassi Nikkarisen kylmäpäistä pelinjohtamista ja millintarkkoja koriin johtaneita syöttöjä.

- Vaikka perhosia oli vatsassa, oli luottavainen olo ja ennen kaikkea hyvä olla. Vesa (Vertio) oli tehnyt mielettömän työn tämän ottelun ja koko mestaruuden eteen, Laakso avaa ja jakaa kiitosta valmentajaparilleen.

Laakson ja Vertion nelivuotinen yhteistyö päättyi Suomen mestaruuteen. Ensi kaudella Vertio ottaa vetovastuun Seagullsissa.

- Oikeasti en olisi mitään ilman yhteistyötä Vesan kanssa. Hän on aivan huikea ihminen ja valmentaja. Koripallollisesti hän toimii todella korkealla tasolla. Hän on ollut minulle se taktinen velho, joka luo pelisuunnitelmia, suunnittelee yksittäisiä harjoitteita sekä harjoituksia. Ilman Vesan apua en olisi tässä tilanteessa. Sama kuin Kauhajoella en olisi ollut ilman Janne Koskimiehen apua, Laakso viittaa Karhu Basketin nykyiseen päävalmentajaan.

- Mielestäni olemme Vesan kanssa tasopainottaneet toisiamme todella hyvin. Koen, että mulla on niitä ominaisuuksia, joilla saan luotua kokonaisuudesta pelaajille ja staffille ympäristön, jossa he viihtyvät ja heidän on hyvä ja turvallinen olla, Laakso taustoittaa.

- Nyt päällimmäisenä mielessä on ylpeys ja onnellisuus tämän joukkueen ja näiden pelaajien puolesta, jotka ovat koko kauden tehneet töitä yhteisen tavoitteen eteen. Nyt saadaan nauttia tästä hetken aikaa. Nämä ovat upeita ihmisiä, jonka kanssa kiva tehdä hommia – ja olen ymmärtänyt, että pelaajilla on ollut meidän valmentajien kanssa mukavaa tehdä töitä, joten dynamiikka joukkueen sisällä on toiminut tällä kaudella.

”Mission accomplished

Alkukausi Seagullsille oli vaikea, kun joukkue voitti kuudesta ensimmäisestä ottelustaan vain kaksi. Samaan aikaan syömähampaaksi pääkaupunkiin naarattu René Rougeau loukkaantui kauden toisessa ottelussa. Kovin satsauksin kauteen lähteneellä joukkueella olisi paniikkinappula mennä helposti pohjaan, mutta Laakso yhdessä staffin kanssa piti huolen, että niin ei käynyt.

- Vaikka alkukausi oli tuloksellisesti hankala, prosessi taustalla oli sellaisella mallilla, ettei mitään hätää ollut. Analysoimme valmennuksessa, että tulos varmasti seuraa peliesityksiämme.

Laakso myöntää, että viime kaudella joukkueen ympärillä oli liikaa häiriötekijöitä.

- Viime kaudella joukkueen sisällä oli paljon mielipiteitä ja ääniä. Tämän vuoden joukkueemme oli paljon seesteisempi, jota oli samalla myös vaivattomampi johtaa. Se myös näkyi esimerkiksi Lassi Nikkarisessa, joka pelasi huiman nousujohtoisen kauden ollen lopulta finaalisarjan yksi parhaista pelaajista ja kasvoi kauden aikana sarjan parhaimpien pelinjohtajien joukkoon, Laakso kiittelee takamiestään.

- Tämän kauden joukkueessa oli sopivasti huumoria, luonnetta ja myös ilkeyttä. Tärkeintä oli se, että kaikki käänsivät kaikki kivet yhteisen tavoitteen eteen.

Pantteri kohti Kisahallin kattoa. Kuva: Veera Suihko
Pantteri kohti Kisahallin kattoa. Kuva: Veera Suihko

Kun joukkue vetäytyi tiistai-iltana juhlimaan Suomen mestaruutta, Laakso sanoi joukkueelle kiitokset kuluneesta kaudesta ja upeasta saavutuksesta. Laakso päätti puheensa joukkueen edessä sanoihin Mission accomplished.

Ennen kauden alkua Laakso totesi, että joukkue rakennetaan niin, että se voittaa Karhu Basketin finaaleissa keväällä.

Nyt tehtävä on suoritettu, mutta mitä kaikkea se vaati?

- René Rougeaun. Meillä oli hänen kanssaan yhteinen missio, että näpäytetään vähän Kauhajoen suuntaan. Kunnioitan Karhu Basketia ja heidän kannattajiaan suuresti, mutta jotenkin heidän kaatamisensa finaalisarjassa tuntui entistä paremmalta, Laakso virnistää.

- Tiesin, kuinka arvokas pelaaja René on paitsi pelille niin koko joukkueelle. Hänen merkitystään mestaruudelle ei voi vähätellä. Samalla isoon päähän halusimme rullausuhkaa, joka pystyy pelaamaan renkaan yläpuolella. Zena Edosomwan kehittyi kauden aikana huimasti ja oli loistava vastapaino Timi Heinoselle, joka pystyi isona puolestaan poppaamaan ja heittämään.

Laakso myöntää, että soraääniä kuului pitkin kautta. Monet epäilivät, että kokoonpano ei riitä mestaruuteen asti.

- Olen pirun ylpeä näiden jätkiä puolesta, että he pystyivät näpäyttämään kaikille epäilijöille. Tässä joukkueessa oli monta upeaa kasvutarinaa kauden aikana – ja eniten toki lämmittää ensimmäiset mestaruudet voittaneiden Timin ja Antin puolesta.

Timo Heinonen ja Antti Kanervo pelasivat yhteenlaskettuna Korisliigassa 37 kautta ennen kuin tärppäsi mestaruuden puolesta.

- Oli upeaa olla mukana tässä tarinassa ja tämä vetää sanattomaksi. Pelin jälkeen juttelin heidän kanssaan ja heistä näkyi mestaruuden tuoma vapautuneisuus ja onnellisuus. He olisivat upeita pelaajia ilman mestaruuksiakin, mutta on mahtavaa, että he saivat palkinnoista suurimman, liikuttunut Laakso toteaa.

Helsinki kaipasi mestaruutta

Mestaruuden ratkaissutta ottelua oli seuraama kasapäin entisiä helsinkiläisiä Suomen mestareita aina Anssi Rauramosta Kari-Pekka Klingaan. Siinä missä Rauramo ei meinannut pysyä paikallaan pelin jännityksessä, Klinga seurasi ottelun levollinen virne naamallaan.

Mestaruutta juhlittiin edellisen kerran Helsingissä keväällä 1998, kun Klingan edustama ToPo voitti kolmannen peräkkäisen mestaruutensa. Klinga oli puolestaan manttelinperijä Rauramolle, joka johdatti ToPon mestaruuksiin 1970- ja 80-luvuilla.

- Olemme Anssin kanssa syöneet monta aamupalaa kauden aikana Kisahallin kahviossa. Hänestä on tullut minulle tärkeä keskustelukumppani, kun olemme puhuneet paitsi koripallosta niin myös johtamisesta ja elämästä. Ne keskustelut ovat antaneet minulle todella paljon ja auttaneet kasvamaan valmentajana.

- Tuntui hienolta nähdä se liikuttuneisuus myös vanhoissa legendoissa. Uskon, että tämä mestaruus merkitsi lopulta helsinkiläiselle koripallolla enemmän mitä moni kuvittelikaan.

Joukkue vei Jussi Laakson, Timi Heinosen ja Vesa Vertion mestaruussuihkuun. Kuva: Veera Suihko
Joukkue vei Jussi Laakson, Timi Heinosen ja Vesa Vertion mestaruussuihkuun. Kuva: Veera Suihko

Samaan aikaan kun Karhu Basket pelasi ensimmäisen kauden upouudessa omassa IKH Areenassaan, kymmenen vuotta sitten perustettu Seagulls tahkosi vuonna 1935 valmistuneessa Kisahallissa, joka on historiassaan nähnyt muun muassa Gunnar Bärlundin tyrmäyksen kuin 1800-luvun puolivälin jälkeen syntyneen entisen presidentin P. E. Svinhufvudin 75-vuotissyntymäpäiväjuhlat.

- Helsinki on vireä koriskaupunki, mutta seurat ja sisäpalloilulajit ovat tällä hetkellä aika pahassa raossa infran suhteen. Ilolla kadehdin Kauhajoen suuntaan, jossa seuralla on oma areena - se mahdollistaa niin liiketoiminnallisesti kuin urheilullisesti paljon uutta. Helsingissä kaupungin pitäisi lähteä talkoisiin mukaan, että tulevaisuudessa seuroilla olisi mahdollisuus toimia nykyaikaisissa fasiliteeteissa läpi lajikirjon.

Kiitosten aika

Helmikuun pakkasten aikaan Seagulls tiedotti, että Jussi Laakson päävalmentajakausi päättyy vuotta suunniteltua aikaisemmin. Laakson johdolla Seagulls voitti Suomen Cupin kolmesti ja ura päävalmentajana huipentui Suomen mestaruuteen.

Jatkossa Laakso kuuluu naisten maajoukkueen uusittuun valmennusjohtoon, mutta enempää tulevaisuudesta ei vielä ole tietoa. Laakson edelliset kahdeksan vuotta on kulunut päävalmentajana Korisliigassa, joista kolme on päättynyt Suomen mestaruuteen. Nyt on aika vetää hetkeksi happea ja miettiä tulevaisuutta.

- Olen kiitollinen näille ihmisille, jotka ovat minuun luottaneet ja antaneet mahdollisuuden. Vesa Ojala Kauhajoella ja Janne sekä Sinikka Kulvik Helsingissä.

- On muistutettava, että menestyminen ei ole yhden valmentajan tai niiden pelaajien juttu, jotka takovat illasta toiseen isoja pistelukemia. Tämä on kokonaisuus, jossa jokainen joukkueen jäsen on liikkuva palanen, joka vaikuttaa joukkuedynamiikkaan. Tätä kaikkea urheilupuolta tukee toimisto, joka antaa meille työkalut tehdä työmme mahdollisimman hyvin.

Kaikista suurimmat kiitokset menevät kuitenkin tärkeimpään paikkaan.

- Suurimmat kiitokset menevät kotijoukoille. He pitävät minut järjissäni ja pään pinnalla. On hienoa päästä antamaan kotona nyt takaisin perheelle, Laakso kiittää.

 
12.9.2023 08:22 Susijengi

Roope Ahosen koripalloura päätökseen

Kahdesti Susijengiä EM-kisoissa (2013, 2015) edustanut Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 33, on ilmoittanut lopettavansa koripallouransa. 187-senttisen Ahosen ansioluetteloon kuuluvat mm. Espanjan kakkosliigan ja Espanjan kakkoscupin mestaruudet, kahdeksan kautta Korisliigaa ja kahdeksan kautta ammattilaisena ulkomailla.

3.9.2023 04:33 Susijengi

Henri Kantonen jatkaa Karhu Basketissa

Susijengin MM-kisajoukkueeseen kuulunut ToPo Juniorien kasvatti Henri Kantonen, 198 cm ja 26 vuotta, jatkaa uraansa Karhu Basketissa. Viime kaudella Karhun Korisliigan hopealle ja FIBA Europe Cupin neljän parhaan joukkoon johdattaneen Kantosen ja Karhun sopimuksessa on ulkomaanpykälä, joka on voimassa tammikuuhun asti.

25.8.2023 09:00 Korisliiga

Korisliigat jatkuvat Ruudussa - Koripalloliitto ja Nelonen Media jatkosopimukseen

Korisliiga ja naisten Korisliiga näkyy alkavalla kaudella Ruutu-palvelussa. Vuonna 2020 käynnistynyt yhteistyö jatkuu monivuotisella jatkosopimuksella.

21.8.2023 10:00 Yhteistyökumppanit

Millpoint Koripalloliiton ja Korisliigan yhteistyökumppaniksi

Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen mainos- ja liikelahjamaailman syövereissä vaikuttavan Millpointin kanssa. Millpoint tulee avuksi kehittämään Koripalloliiton virallista verkkokauppaa.

15.8.2023 16:12 Susijengi

Shawn Hopkins vahvistaa Karhu Basketia

Korisliigan viime vuosien kestomenestyjä ja viime keväänä FIBA Europe Cupin neljän parhaan joukkoon edennyt Karhu Basket on jatkanut aktiivisena siirtomarkkinoilla. Tuoreimpana kiinnityksenään kauhajokiset hankkivat riveihinsä viime kauden Romaniassa pelanneen 195-senttisen ja 28-vuotiaan Susijengi-laituri Shawn Hopkinsin.

8.8.2023 09:06 Susijengi

Topias Palmi vahvistaa Karhu Basketia

Erinomaisen kevään Romaniassa pelannut Tampereen Pyrinnön kasvatti ja Susijengin vakiokasvo Topias Palmi, 28, on allekirjoittanut yksivuotisen sopimuksen Korisliigaan ja FIBA Mestareiden Liigan karsintaan valmistautuvan Karhu Basketin kanssa. Lisäksi Karhu Basket on allekirjoittanut kaksivuotisen pelaajasopimuksen 203-senttisen Chris Brandonin kanssa.

20.7.2023 19:35 Susijengi

Korisliigan MVP Severi Kaukiainen Slovakian mestarin puikkoihin

Karhu Basketissa erinomaista jälkeä niin Korisliigassa kuin FIBA Europe Cupissakin tehnyt Susijengi-takamies ja Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 25, käyttää ulkomaanoptionsa ja siirtyy ensi kaudeksi Slovakian mestarin Patrioti Levicen takalinjoille.

17.7.2023 13:06 Korisliiga

Ilmari Toikkanen siirtyy Tanskaan

Viime kaudella Kouvoja Korisliigassa edustanut Sykki-kasvatti Ilmari Toikkanen, 26, siirtyy Tanskaan. 207-senttisen ja kuusi kautta Korisliigaa tahkonneen Toikkasen uusi seura on Tanskan pääsarjassa pelaava Svendborg Rabbits.

14.7.2023 12:00 Korisliiga

Korisliigan vahvistettu sarjaohjelma kaudelle 2023-2024 on julkaistu

Pantterijahti käynnistyy syys-lokakuun vaihteessa ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 25.5.2024. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.

5.7.2023 17:57 Mestarien liiga

Kauhajoen Mestarien liigan karsintaturnausjoukkueet arvottu

Mestarien liigan tulevan kauden lohkoarvonnat sekä karsintaturnausten joukkueet arvottiin torstaina. Karhu Basket Kauhajoki kohtaa puolueettomalla kentällä Turkin Antalyassa 25.9. israelilaisen roni Hay Motors Ness Zionan.

4.7.2023 13:55 Korisliiga

Salon Vilpas vahvistuu Luukas Vaaralla

Korisliigan viime vuosien kestomenestyjä Salon Vilpas kaappasi korinsa alle kärkipään suomalaisjärkäleen. Susijengi Rising Stars -kokoonpanossa erinomaisia otteita esittänyt 207-senttinen ja 22-vuotias Lahti Basketball -kasvatti Luukas Vaara siirtyy salolaisjoukkueeseen 1+1-vuotisella sopimuksella.

4.7.2023 09:00 Korisliiga

Tomas Murphy aloittaa ammattilaisuransa Korisliigassa ja liittyy BC Nokian riveihin

BC Nokian Korisliiga-joukkue on tehnyt kaksivuotisen pelaajasopimuksen tänä kesänä Susijengi Risings Starsissa pelanneen Tomas Murphyn, 25, kanssa. 204-senttisen Murphyn sopimuksen toisessa vuodessa on ulkomaanoptio.

28.6.2023 10:35 Susijengi

Joel Mäntynen: ”Korintekeminen on mun isoin vahvuus”

Vaikka Joel Mäntynen, 21, onkin tehnyt itsestään nimeä ennen kaikkea pisteidentekijänä, hän yllätti jopa itsensä kohotessaan viime kaudella Korisliigan parhaiden pistemiesten kategoriaan. Puhjettuaan kukkaan pääsarjatasolla Mäntynen hakee nyt uralleen seuraavaa nostetta. Susijengi Rising Stars -leiritys palvelee tässä kokonaisuudessa useampaa tarkoitusta.

26.6.2023 12:11 Susijengi

Eemi Luukkonen etenee kehitysharppauksesta toiseen

Eemi Luukkonen, 200 cm ja 20 vuotta, kasvoi vuosi sitten kesällä ikäluokkamaajoukkueensa keulakasvoksi ja nosti vajaamiehisen ryhmänsä altavastaajan asemasta B-divisioonan mitalipeleihin. Nyt Lahti Basketballin juniorimyllyn kasvatti nauttii ensimmäisestä kesästään aikuisten maajoukkueympyröissä ja tähtää seuraavalle kehitysaskeleelleen.

21.6.2023 10:35 Susijengi

Perttu Blomgren: ”Ei ole enää lähtöjännitystä”

Perttu Blomgren, 21, sai seurajoukkuekaudesta 2022–23 sen, mitä tavoittelikin: runsaasti peliminuutteja ja mahdollisuuden jatkaa nousuaan Korisliigan kärkipelaajien joukkoon. Nyt edessä on Blomgrenin uran toinen susikesä ja jo ensimmäisessä ottelussa Latviaa vastaan hän osoitti, miksi häntä pidetään kansainvälisen tason pelaajalupauksena.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

20.6.2023 11:29 Susijengi

Vili Nyman: ”Tuntuu hyvältä vetää taas Suomi-paita päälle”

Perinteikkään kotkalaisseuran KTP:n kasvatti Vili Nyman, 25, kuului oman ikäluokkansa juniorimaajoukkueen ehdottomiin kärkinimiin. Määrätietoinen harjoittelu auttoi Nymania tekemään läpimurtonsa Korisliigan kotimaiseen eliittiin 2022-23-kaudella ja nyt mies on palannut puolen vuosikymmenen jälkeen Suomi-paitaan Susijengi Rising Stars -leirityksessä.

14.6.2023 12:32 Susijengi

Thomas Tumba: ”Korisliiga on ollut oikea askel”

KTP:n juniorimyllyn kasvatti Thomas Tumba, 22, on tunnettu koripallopiireissä yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista koripalloilijoista. Joensuussa vietetty ensimmäinen ammattilaiskausi toi mukanaan Suomen cupin mestaruuden, SM-pronssia ja Korisliigan vuoden tulokkaan palkinnon. Susikesä 2023 on ”Masille” taas mahdollisuus ottaa yksi kehitysloikka.

9.6.2023 10:26 Susijengi

Mestaruus toi lisämotivaatiota Lassi Nikkariselle

ToPo Junioreiden kasvatti Lassi Nikkarinen, 26, sai kunnian tuoda Pantteri-patsaan Helsinkiin neljännesvuosisadan tauon jälkeen, kun Helsinki Seagulls peittosi Karhu Basketin Korisliigan finaaleissa. Tuoreen Suomen mestarin aloittava pelinrakentaja ja Korisliigan kotimaisen kaartin kärkinimi tähyää nyt seuraavaa kehityspaikkaa urallaan Susijengi-kesän merkeissä.

4.6.2023 09:59 Korisliiga

Mikael Laihonen siirtyy Puolaan

Viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Raision Palloseuran kasvatti Mikael Laihonen, 29, siirtyy Puolaan. 202-senttisen ja viisi kautta Korisliigaa pelanneen Laihosen uusi työnantaja on Puolan divarin välieriin keväällä yltänyt perinteikäs Rosa Radom.

Näytä lisää vastaavia