Markkanen nuiji 32 pistettä, Susijengin MM-turnaukselle voitollinen päätös

2.9.2023 14:38 Pitkään yhteen pelannut olympia- ja MM-kisakävijä Venezuela oli tasan yhtä vaikea päätösvastustaja Susijengille kuin odotettiinkin. Lauri Markkasen 32 pistettä, oikeisiin paikkoihin osuneet kolmeen pisteen heitot ja tiiviisti uomiinsa lukkiutuneet puolustusviisikot takasivat kuitenkin sinivalkopaidoille toisen voittonsa MM-turnauksessa.

Lauri Markkanen viimeisteli 32 pistettä Venezuelaa vastaan. Kuva: Ville Vuorinen

Susijengi oli läpi ottelun nopeampi ja energisempi ja oli kärkkyä karkumatkalle useaan otteeseen MM-päätösottelun ensimmäisen kahden ja puolen jakson aikana, mutta niin vain kovissa kansainvälisissä turnauksissa keitelty Venezuela kuroi huolellisella joukkuetoteuttamisella eron umpeen kerta toisensa jälkeen.

Venezuelan heittäjät juoksivat skriineistä puolivapaita kolmosia suomalaisselustaan läpi kolmannen jakson viimeisten minuuttien ja hiipivät yleisön hurratessa viiden pisteen päähän (67-62) oltuaan jo pariin otteeseen kolmentoista pisteen takaa-ajomatkalla.

Tuolloin valokeilaan nousi Lauri Markkanen.

Jyväskylän Iso Vaalea päätti kolmannen jakson haamurajalta lähteneeseen kolmen pisteen heittoon ja avasi päätösjakson seitsemällä perättäisellä pisteellä. Venezuela pysytteli vielä hetken tuntumassa, kunnes sen wanhoilta herroilta loppuivat jalat kesken ja Susijengi ampaisi hetkittäin erinomaisen joukkuepuolustuksen jäljiltä eron lopullisesti yli kymmeneen pisteen.

Loppulukemat kirjattiin Okinawa Arenan jumbotronille 90-75 (48-35).

- Tällaisessa ottelussa pitää olla kärsivällinen. Tiesimme, että Venezuela tulee joka kerta lujaa takaa ja he upottivat viisitoista kolmosta erinomaisin tarkkuuksin (47%), päävalmentaja Lassi Tuovi kommentoi voiton jälkeen.

- Pelasimme kuitenkin mielestäni tänään turnauksen parhaan puolustuspelimme. Saatuamme puolustuksen kuntoon löysimme itseluottamusta pelata meidän koripalloamme aivan kuten viimeksi Kap Verdeä vastaan. Tämä oli iso voitto meille, jälleen yksi tärkeä rajapyykki meidän nuorelle miehistöllemme ja otamme tästä turnauksesta mukaan ison annoksen kokemusta.

Puolustusviisikko söi Venezuelan eväät, Little jakeli syöttöjä

Vaikka Venezuela yritti kaikkien muiden MM-kisajoukkueiden tavoin uida Lauri Markkasen pään sisään puolirikollisilla puolustustaktiikoilla, piti Markkanen kovalla kokemuksella päänsä kylmänä.

Markkanen herätti kauhua venezuelalaispuolustuksessa niin lähietäisyydeltä kuin kaukaakin ja hakeutui yhtenään vapaaheittoviivalle, josta viimeisteli viivalta kovin tarkkuuksin (11/12).

Miro Little tarjoili yhdeksän namupassia. Kuva: Ville Vuorinen
Miro Little tarjoili yhdeksän namupassia. Kuva: Ville Vuorinen

Alkulohkovaiheessa yskinyt kolmen pisteen heittopelikin naksahti kohdalleen. Sasu Salin (11/2) ja Edon Maxhuni (6/0) virittelivät karkumatkaa ensimmäisellä puoliskolla onnistumisillaan kaaren takaa ennen Markkasen kolmosia.

Mutta voitto ratkesi ennen kaikkea puolustuspäässä. Susijengin ylivoimaisesti tehokkaimman puolustusviisikon muodostivat Markkasen (+/- -lukema +16) lisäksi Mikael Jantunen (7/8, +24), Miro Little (7/1/9 syöttöä, +20), Salin (+23) ja Elias Valtonen (11/1/2 blokkia, +27), joiden ollessa kentällä venezuelalaiset jäivät tyystin aseettomiksi hyökkäyksessä.

- Ymmärrettiin kaikki tämän pelin panos. Tiesimme, että tänään pitää voittaa ja tiesimme, ettei Venezuelan selkäranka katkea, vaan että meidän täytyy jaksaa paahtaa, Little kuvaili joukkueen mielenmaisemaa MM-päätökseen lähdettäessä.

Läpi turnauksen yhä suurempia minuutteja pelannut Little juoksi kentälle jälleen Susijengin aloittavana pelinrakentajana ja pelasi turnauksen parhaat minuuttinsa. Pirkkalaiskasvatille kirjattiin yhdeksän koriin johtanutta syöttöä eikä yhtään pallonmenetystä.

- Yritin löytää oikeat syöttöpaikat tänään ja aika hyvin onnistuttiin joukkueena toteuttamaan omia asioita. Koko ajan on varmempi olo pelata tämän jengin kanssa.

Kapteeni Salin: ”Pystyimme hoitamaan homman kotiin”

Susijengin saldoksi Okinawan MM-peleistä jäi kolme alkulohkotappiota sekä kaksi MM-jatkosarjasta haettua voittoa.

Ensimmäisen vuotensa susikapteenina päättänyt Sasu Salin kuvaili MM-kesää pitkäksi ja vuoristoratamaiseksi matkaksi.

- Kiva lopettaa turnaus voittoon. Mustia hetkiä tuli tänäänkin, mutta ne jäivät onneksi lyhyiksi ja pystyimme hoitamaan homman kotiin, Salin kuittasi Venezuela-ottelun.

- Rehellisesti en voi antaa meille tästä turnauksesta hyvää kokonaisarvosanaa, mutta olen ylpeä siitä tavasta, millä keräsimme konseptimme vaikean alkulohkon jälkeen. Oltiin kaikki sitä mieltä, ettei tahdottu enää niitä fiiliksiä, mitä meillä oli vielä muutama päivä sitten. Otettiin tehtäväksi hoitaa nämä kaksi ottelua ja siinä pysyttiin. Iso kiitos siinä kokonaisuudessa kuuluu susifaneille, jotka antoivat meille virtaa Saksa-ottelun jälkeisessä fanitapaamisessa.

Susijengi kerääntyy seuraavan kerran yhteen ensi helmikuussa, jolloin se aloittaa kolmeen karsintaikkunaan jaetut EM-karsinnat vierasottelulla Serbiassa ja kotiottelulla Tanskaa vastaan.

- Tämäkin kokemus kasvattaa meitä yhdessä. Nuoret pelaajamme saivat nähdä, millä tasolla muutamat maailman parhaista joukkueista pelaavat. Se on pitkässä juoksussa iso juttu meille kaikille.

Susijengi – Venezuela 90-75 (13–17, 48–35, 67-62), miesten maaottelu, MM-kisat (alempaa jatkosarjaa), Okinawa City (Japani) 2.9.2023

Susijengi: Lauri Markkanen 32/9, Sasu Salin 11/2, Elias Valtonen 11/1/2 blokkia, Alexander Madsen 8/5, Mikael Jantunen 7/8, Miro Little 7/1/9 syöttöä, Olivier Nkamhoua 6/3, Edon Maxhuni 6/0, Ilari Seppälä 2/1/6 syöttöä, Henri Kantonen 0/1, Alex Murphy, Jacob Grandison.

Venezuela: Pedro Chourio 17/2, Jose Materan 14/3, Garly Sojo 11/3.

 
5.12.2023 12:00 Susijengi

Koriksen EM-kisojen 2025 logo on julkaistu

Koripallon EM-kisat 2025 sekä kotikisoihin saava odotus ovat saaneet kasvot. Kansainvälinen koripalloliitto julkaisi tiistaina yhdessä tulevien EM-kisaisäntien kanssa EM-kisojen (FIBA EuroBasket 2025) logon. EM-kisojen 2025 alkulohkoista yksi pelataan Tampereella.

3.12.2023 11:07 Susijengi

Severi Kaukiainen loppukaudeksi BC Kalev/Cramon paitaan

Syyskauden ajan Patrioti Leviceä FIBA Europe Cupissa ja Slovakian liigassa edustanut Peli-Karhujen kasvatti ja hallitseva Korisliigan MVP Severi Kaukiainen, 25, vaihtaa maata ja seuraa. 185-senttinen Kaukiainen on allekirjoittanut loppukauden kattavan sopimuksen Viron ja Latvian yhteisliigaa pelaavan perinteikkään tallinnalaisjoukkue BC Kalev/Cramon kanssa.

27.11.2023 21:11 Susijengi

Susijengi Valencian olympiakarsintaturnaukseen – Puola ja Bahama samaan alkulohkoon

Arpa siivitti Susijengin ensi heinäkuun (2.-7.7.2024) olympiakarsinnoissa Espanjan Valenciaan, joka on yksi tulevien karsintojen neljästä isäntäkaupungista. Susijengi ottaa Valencian turnauksen alkulohkossa mittaa Puolasta ja Bahamasta ja tarvitsee paikan lohkonsa kahden parhaan joukossa mitelläkseen paikasta Pariisin olympialaisissa.

27.11.2023 12:11 Susijengi

Olympiakarsintojen isännyydet Kreikalle, Latvialle, Puerto Ricolle ja Espanjalle

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on maanantain kokouksessaan myöntänyt kesän 2024 olympiakarsintojen isännyydet Kreikalle, Latvialle, Puerto Ricolle ja Espanjalle. Karsinnat pelataan 2.-7.7.2024 neljänä kuuden joukkueen turnauksena. Jokaisen turnauksen voittajajoukkue leimaa lippunsa Pariisin olympialaisiin.

27.11.2023 11:28 Suomalaiset ulkomailla

Susijengiläiset onnistuivat laajalla rintamalla Euroopan parketeilla

Sasu Salin pääsi juhlimaan Kanariansaarten derbyn voittoa, kun Teneriffa jatkoi nousuvirettään. Remu Raitanen jatkoi vahvoja esityksiään Espanjassa, Mikael Jantunen ja Edon Maxhuni olivat iskussa Ranskassa ja Henri Kantonen johdatti joukkueensa voittoon Liettuassa.

23.11.2023 21:22 Susijengi

Susijengi maanantain olympiakarsinta-arvontoihin kolmannesta arvontakorista

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on julkaissut ensi maanantain (27.11.) olympiakarsinta-arvontojen arvontakorit. Susijengi on sijoitettu kolmanteen arvontakoriin yhdessä Puerto Ricon, Montenegron ja Dominikaanisen tasavallan kanssa ja kohtaa karsintojen alkulohkossaan joukkueet 2. ja 6. arvontakoreista.

23.11.2023 09:34 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen siivitti joukkueensa tärkeään voittoon

Alexander Madsen oli isossa roolissa, kun VEF Riika merkkautti avausvoittonsa Mestarien liigan lohkovaiheessa ja piti jatkohaaveensa elossa. Sasu Salin ja Perttu Blomgren olivat myös vahvassa vedossa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

9.11.2023 13:08 Susijengi

Mikko Larkas SIG Strasbourgin apuvalmentajaksi

Susijengin valmennusjohtoon jo seitsemän vuotta kuulunut Mikko Larkas, 42, siirtyy Ranskan pääsarjaa ja FIBA Mestareiden Liigaa pelaavan SIG Strasbourgin apuvalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella. Viimeisen neljän vuoden ajan Larkas on työskennellyt vantaalaisseura PuHu Junioreissa urheilutoimenjohtajana.

9.11.2023 09:44 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin vei Mestarien liigan Susijengikohtaamisen

Mestarien liigassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin toivotti Alexander Madsenin tervetulleeksi Teneriffan aurinkosaarelle. Salin pääsi ottelun jälkeen paukuttelemaan henkseleitään voiton kunniaksi.

7.11.2023 21:06 Susijengi

Susijengin olympiakarsintalohko arvotaan 27. marraskuuta

Susijengin kesän 2024 olympiakarsintalohko ja -vastustajat julkistetaan alle kolmen viikon päästä. Arvontapäiväksi on valikoitu maanantai 27.11., jolloin kansainvälinen koripalloliitto FIBA julkistaa päivällä olympiakarsintojen neljä isäntämaata ja arpoo illalla Suomen aikaa klo 19.00 alkaen karsintalohkot.

2.11.2023 10:27 Suomalaiset ulkomailla

Jacob Grandison debytoi Espanjassa – Remu Raitanen hyvässä heittovireessä

Susijengin paidassa MM-kisoissa nähty Jacob Grandison debytoi uuden seuransa Menorcan riveissä. Remu Raitasen sihti oli kohdillaan ja Mikael Jantusen loisto-otteet EuroCupissa saivat jatkoa.

1.11.2023 14:30 Susijengi

Lauri Markkasen All Star -valinta ehdolla vuoden sykähdyttävämmäksi urheiluhetkeksi

Lauri Markkasen nousu supertähtien joukkoon on ehdolla vuoden sykähdyttävämmäksi urheiluhetkeksi. Yleisöäänestys on käynnissä Urheilugaalan nettisivuilla ja 10 eniten ääniä kerännyttä ehdokasta etenee finaalivaiheeseen.

29.10.2023 18:57 Susijengi

Jacob Grandisonin ammattilaisura käyntiin Menorcassa

Viisivuotisen yliopistoliigauransa viime keväänä päättänyt ja Susijengiä Okinawan MM-kisoissa edustanut Jacob Grandison, 25, aloittaa ammattilaisuransa. Duken yliopistossa viime kaudella pelannut 198-senttinen Grandison liittyy Espanjan kakkosliigassa (LEB Oro) pelaavan Menorcan joukkueeseen.

24.10.2023 11:56 Susijengi

Erik Murphy Japanin pääsarjaan

Viimeiset kolme kautta Fukushima Firebondsia Japanin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla edustanut Susijengin veteraanisentteri Erik Murphy, 33, nousee sarjatasoa ylemmäs. 208-senttinen Murphy on allekirjoittanut yksivuotisen sopimuksen Japanin B1-liigan itälohkossa pelaavan Gunma Crane Thundersin kanssa.

23.10.2023 07:44 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Edon Maxhunin hienoille alkukausille jatkoa

Mikael Jantusen vahva debyyttikausi Paris Basketballin riveissä sai jatkoa viikonloppuna ja Edon Maxhuni oli jälleen liekeissä Le Portelin riveissä. Alex Murphy ja Remu Raitanen pääsivät juhlimaan voittoja Espanjassa.

19.10.2023 00:08 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin sytytti sukan tuleen Mestarien liigassa

Sasu Salinin ranne oli tulikuumana Mestarien liigan avauksessa, kun hän pommitti peräti kahdeksan kolmen pisteen heittoa sisään hurjalla prosentilla. Severi Kaukiainen oli Patrioti Levicen ykkösnimi FIBA Europe Cupissa ja Mikael Jantunen esiintyi vahvasti EuroCupissa.

16.10.2023 09:53 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni kuritti debyytissään Paris Basketballia – ”Oli kiva olla taas parketilla”

Edon Maxhuni teki erinomaisen debyytin Ranskan liigassa, kun hän oli ottelun ykkösnimi Le Portelin kaataessa Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketballin.

12.10.2023 13:28 Susijengi

Tutkimus: Susijengin ennätysottelulla miljoonaluokan vaikutus Tampereelle

Susijengi kohtasi MM-kisavalmistautumisensa aikana Liettuan täpötäydellä Nokia Arenalla viime elokuussa. Suomi-koriksen kaikkien aikojen ennätysyleisö toi mukanaan 1,3 miljoonan euron taloudellisen vaikuttavuuden Tampereen alueelle, kertoo Tampereen kaupungin ja Suomen Koripalloliiton yhdessä teettämä tutkimus.

12.10.2023 09:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen sinetöi Paris Basketballille voiton EuroCupissa

Mikael Jantunen pääsi iskemään lopullisen niitin Paris Basketballin voitolle, kun Reyer Venezia kaatui EuroCupissa. Daniel Dolenc oli vahvassa vireessä Liettuassa ja Severi Kaukiainen sekä Trey Niemi auttoivat joukkueensa voittoihin Slovakiassa ja Italiassa.

Näytä lisää vastaavia