Lotta Vesiluoma jatkaa EBT:n paidassa

9.7.2018 13:33 Espoo Basket Team on solminut jatkosopimuksen oman kasvattinsa Lotta Vesiluoman kanssa.

Lotta Vesiluoma aloittaa syksyllä kolmannen kautensa naisten Korisliigassa. Kuva: Ville Vuorinen

Vesiluoma ehti pelata viime kaudella vain 10 ottelua, ennen kuin kausi päättyi vaikeaan loukkaantumiseen. Näissä hän viimeisteli noin 20 minuutin peliajalla keskimäärin 8,4 pistettä ja kolme levypalloa ottelua kohden.

Tuleva kausi on 20-vuotiaalle Vesiluomalle uran kolmas naisten Korisliigassa. 

– Vaikeiden loukkaantumisten jälkeen ei ole parempaa paikkaa jatkaa uraa kuin tuttu kasvattajaseura. Omiin tavoitteisiin nähden EBT pystyy tarjoamaan sen mitä tarvitsen kehittyäkseni pelaajana. Viime kausi päättyi osaltani hyvin lyhyeen, joten odotan jo innolla tulevaa kautta, Vesiluoma kertoo seuran tiedotteessa.

– Lotalla on tosiaan ollut ihan riittävästi loukkaantumisia yhdelle urheilijalle. Hän on kuitenkin aina kuntouttanut itsensä ahkerasti ja tehnyt töitä pitkään lajitekniikoidensa eteen. Lotta on nykyään erittäin taitava ja omaa monipuolisen korintekovalikoiman. Hän on meillä isossa roolissa ennen kaikkea hyökkäyspäässä, suunnittelee joukkueen päävalmentaja Niko Hellman.

Henkilöt

 
14.1.2026 20:30 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut voittoon Vehka-Ahon johdolla

Naisten Korisliigassa PeKa palasi parketille tauon jälkeen. Illan ottelussa kotkalaiset kaatoivat HBA:n 82-67.

13.1.2026 20:55 Naisten Korisliiga

Hongalle kotivoitto vahvan avauspuoliajan ansiosta

Naisten Korisliigassa pelattiin tiistaina yksi ottelu. Siinä Tapiolan Honka kaatoi kotikentällään ToPo:n 81-61.

10.1.2026 20:18 Naisten Korisliiga

Pyrintö ja BC Nokia kotivoittoihin

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Pyrintö paransi asemiaan kärkitaistelussa, kun taas BC Nokian asema parani pudotuspelitaistossa.

9.1.2026 19:52 Naisten Korisliiga

Sara Puckett ja Jeanae Terry säkenöivät Vedon voitossa

Naisten Korisliigan päivän ainoassa ottelussa Vimpelin Veto haki vierasvoiton Helsingistä. HBA-Märsky jäi Vedon jalkoihin lukemin 93–89.

8.1.2026 16:57 Naisten Korisliiga

Cierra Walker liittynyt BC Nokian naisten riveihin

BC Nokian naiset on solminut loppukautta koskevan sopimuksen Cierra Walkerin kanssa

7.1.2026 20:20 Naisten Korisliiga

Vedon voittoputki jatkuu - Honka nappasi ensimmäisen voittonsa sitten lokakuun

Naisten Korisliiga palasi joulutauolta kolmella ottelulla. Voittajiksi ylsivät ViVe, Honka sekä Pyrintö.

7.1.2026 10:29 Naisten Korisliiga

Jeanae Terry on naisten Korisliigan joulukuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi on valittu Vimpelin Vedon Jeanae Terry.

29.12.2025 14:35 Korisliiga

Kilpailuvuoden 2026–27 Korisliigojen sarjalisenssien hakijat selvillä

Korisliigan ja naisten Korisliigan sarjamääräysten mukaisesti Korisliigan, naisten Korisliigan, miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan seurojen piti hakea kilpailuvuoden 2026–27 sarjalisenssiä kyseisiin sarjoihin sarjalisenssihakemuksella 15. joulukuuta mennessä.

21.12.2025 18:08 Naisten Korisliiga

Amerikkalaiskolmikko johdatti ViVe:n voittoon Kouvolassa

Naisten Korisliigassa pelattiin viimeinen ottelu ennen joulutaukoa. Päivän ottelussa Vimpelin Veto haki jännittävien vaiheiden jälkeen sarjapisteet Kouvottarien kustannuksella. Ottelu päättyi 84-83.

20.12.2025 20:15 Naisten Korisliiga

Saana Kujala upotti Hongan - PeKa kärjessä joulutauolle

Naisten Korisliiga jatkui lauantaina kahdella ottelulla. Voitot merkittiin Pyrinnölle ja Peli-Karhuille. Huomenna pelataan vielä yksi ottelu ennen joulutaukoa.

Näytä lisää vastaavia