18.3.2023 08:36 Saksassa alkavat kauden ratkaisuhetket, kun viikonloppuna pelataan cupin lopputurnaus ja ensi viikolla alkavat pudotuspelit. Linda-Lotta Lehtorannan Keltern kuuluu kummassakin voittajasuosikkeihin.
Linda-Lotta Lehtoranta jahtaa tuplamestaruutta. (Kuva: Ville Vuorinen)
Lehtoranta siirtyi saksalaisseuraan helmikuussa. Keltern oli hänelle ennestään tuttu seura, sillä hän pelasi siellä myös kauden 2015-16.
- Kelternissä on tuttu staffi ja he olivat kysyneet agentiltani kiinnostuksestani siirtyä sinne. Kun PeKalta tuli vielä lupa lähteä, niin päätin sitten siirtyä loppukaudeksi Kelterniin, Lehtoranta kertoo siirtonsa taustoista.
Lehtorannan tarkoitus oli etsiä tälle kaudella pelipaikkaa pääasiassa ulkomailta, mutta alkukaudesta mielestä seuravaihtoehtoa ei löytynyt. Myös vuodenvaihteessa tullut loukkaantuminen siirsi ulkomaille lähtöä.
- Mahdollisuuksia oli, mutta pelasin vähän riskipeliä, kun ei oikein ollut sellaista vaihtoehtoa mihin olisin halunnut mennä. Sitten loukkaantuminen loppuvuodesta myös hieman vesitti niitä suunnitelmia. Siirto meni vähän myöhäiseksi ja varmaan oli niitä viimeisiä hetkiä lähteä, joten kun tuli mahdollisuus, niin päätin lähteä, Saksan lisäksi urallaan myös Tshekissä, Belgiassa ja Israelissa pelannut Lehtoranta kertoo.
Tuttuun seuraan siirtyessä Lehtoranta onnistui välttämään suurimmat sudenkuopat. Hän onkin ottanut heti ison roolin joukkueessa.
- Tiesin mihin menin, joten minulla ei ollut suuria sopeutumisongelmia. Koripalloilullisesti on mennyt ihan ok, mutta meni hetki ennen kuin löysin oman roolini. Joukkueemme on vähän samanlainen kuin PeKassa, eli meillä on laaja materiaali eikä tarvitse sillä tavalla stressata onnistumisilla, kun joukkue on tasainen ja monelta löytyy ratkaisukykyä.
Lehtoranta on heti ottanut oman asemansa joukkueessa ja vastuuta on kertynyt mukavasti.
- Se johtuu osin siitä, että olen pelannut enimmäkseen kakkospaikkaa. Tykkään kyllä pelata myös siinä. Täällä olen keskittynyt enemmän puolustuspelaamiseen kuin ehkä Korisliigassa. Kaikkinensa roolini on minulle sopiva sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa.
Viikonloppuna Saksassa pelataan cupin lopputurnaus neljän joukkueen kesken. Cup on Saksassa arvostettu turnaus ja se on näkynyt myös joukkueen valmistautumisessa. Keltern kohtaa välierässä runkosarjan voittaneen Hannoverin. Toisessa välierissä iskevät yhteen Panthers Osnabrück ja Bochum.
- Olemme valmistautuneet tähän cupin turnaukseen jo muutaman viime viikon ajan. Sarjassa oli sellaisia pelejä, jotka hoidimme suvereenisti, joten iso keskittyminen on ollut tässä finaaliturnauksessa. Ensimmäinen vastustajamme on runkosarjan voittaja, jolle hävisimme muutamalla pisteellä ensimmäisessä pelissäni täällä, joten meillä on vähän kalavelkoja maksettavana.
Cup-turnauksen jälkeen pudotuspelit pyörähtävät käyntiin ensi viikolla. Keltern sijoittui runkosarjassa toiseksi ja lähtee yhtenä ennakkosuosikkina myös kauden loppuratkaisuun.
- Tällä hetkellä päällimmäisenä on mielessä tuleva cupin ottelu, mutta pudotuspeleissä meidän varmasti oletetaan olevan finaalissa. Sarja on siinä mielessä kuitenkin mielenkiintoinen, että mikä tahansa joukkue voi voittaa kenet tahansa, arvioi Lehtoranta.
Omalta kohdaltaan Lehtoranta katsoo luottavaisena kohti loppukauden koitoksia.
- Olen juuri löytänyt oman paikkani ja roolini kentällä. Meillä on joukkueessa hyvä ilmapiiri, kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja pelaamme tosi joukkueorientoituneesti. Tästä voi lähteä hyvillä mielin kohti kevään ratkaisupelejä.
Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.
Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.
Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.
Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.
Helmi Tulosella, 24, oli monivaiheinen kausi Italian Serie A1:n Le Mura Luccassa. Tuloselle jäi kauden jälkeen hieman hämmentyneet tunnelmat.
Viime kaudella Espanjan liigan Bembibressä pelannut Anniina Äijänen, 27, vaihtaa seuraa. Äijänen palaa tuttuun ympäristöön, kun hän on tehnyt sopimuksen sarjanousija Universitario Ferrolin kanssa.
Anissa Pounds pelasi toisen kautensa Saksan Bundesliigan Angels Nördlingenissa ja oli tyytyväinen kauteen, vaikka joukkueen tavoite jäi saavuttamatta. Pounds oli jälleen joukkueensa ehdottomia avainpelaajia.
Ruotsin liigan puolivälierissä nähdään suomalaisittain mielenkiintoinen ottelupari, kun Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins kohtaa Lotta Vesiluoman Alvikin.
Kaksi edelliskautta Espanjan Liga Femeninan Bembibressä pelannut Marianne Kalin vaihtoi täksi kaudeksi sarjaporrasta alemmas LF Challengen ennakkosuosikkeihin lukeutuvaan Universitario de Ferroliin. Kauden ensimmäinen puolisko on sujunut sekä joukkueelta että Kalinilta positiivisesti.
Veera Pirttinen otti uuden suunnan uralleen tänä kesänä, kun hän siirtyi Espanjan pääsarjassa pelaavan Bembibren joukkueeseen. Pirttisen kausi on alkanut hyvin niin henkilökohtaisesti kuin joukkueenakin.
Uransa aikana Saksassa, Puolassa, Ranskassa ja Islannissa ammattilaisena pelannut Annika Holopainen lisäsi yhden uuden maan ja sarjan kokoelmaansa, kun hän teki kesällä sopimuksen espanjalaisen Araskin kansa. Holopainen on ottanut heti ison roolin joukkueessa.
Saksan Bundesliigassa kausi starttaa perjantaina ja mukana on tällä kaudella kolme suomalaispeluria. Anissa Pounds ja Elina Koskimies aloittavat toisen kautensa Angels Nördlingenin riveissä ja Venla Varis siirtyi kesän aikana Marburgin joukkueeseen.
Helmi Tulonen kuului viime kaudella Italian Serie A2:n parhaimpiin pelaajiin. Erinomaiset esitykset noteerattiin myös kovatasoisessa Serie A1:ssä, kun Tulonen sai täksi kaudeksi sopimuksen sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuvasta Basket Le Mura Luccassa.
Helmi Tulonen pelasi menneen kauden Italian Serie A2:ssa Carugaten joukkueessa. Tulonen johdatti joukkueensa aivan pudotuspelien kynnykselle, mutta Tulosen vahvoista otteista huolimatta Carugate sijoittui yhdeksänneksi.
Annika Holopainen pelasi menneen kauden Ranskan Ligue Feminine 2:n Montbrisonissa. Holopainen pelasi erittäin vahvan kauden, mutta samalla kauteen mahtui myös vaikeuksia.
Veera Pirttinen vietti menneen kauden Slovakiassa Piestanske Cajkyn joukkueessa. Pirttisen ja Cajkyn kausi päättyi Slovakian mestaruuteen.
Toista kauttaan Saksan Bundesliigassa Herner TC:ssä pelanneen Sofia Pelanderin kauteen lukeutui sekä hyviä että huonoja hetkiä. Kauden ehdottomana kohokohtana oli Saksan cupin voitto.
Anniina Äijänen pelasi menneen kauden Saksan Bundesliigassa Saarlouis Royalsin riveissä. Äijäsen kauteen mahtui paljon niin kentällä kuin sen ulkopuolella.
Veera Pirttinen aloittaa taistelun Slovakian mestaruudesta, kun Piestanske Cajky kohtaa finaalissa Ruzomberokin. Finaalisarjasta on odotettavissa jännittävä, sillä joukkueiden kohtaamiset ovat olleet tällä kaudella tasaisia.
Silja Viita, 21, pelasi menneen kauden Ruotsissa IK Eos Lundin joukkueessa. Kausi oli samalla Viidan ensimmäinen kausi ulkomaan kentillä.