Lilli Onnela nauttinut suuresta vastuusta – ”Aluksi tuli vähän shokkina”

1.12.2025 22:38 Lilli Onnela otti tällä kaudella ensimmäisen askeleensa ulkomaille, kun hän siirtyi italialaisseura Faenzaan. Onnela on päässyt heti joukkueeseen ja maahan hyvin sisään ja ottanut ison roolin.

Lilli Onnela pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla. (Kuva: FIBA Europe)

Onnela pelasi viime kauden HBA:n riveissä, mutta täksi kaudeksi avautui mahdollisuus siirtyä ulkomaille. Onnela valmistuu koulusta joulukuussa, joten uusien kokemusten hakeminen ulkomailta tuntui luontevalta ja kehittävältä vaihtoehdolta.

- Jo vuosi sitten ajatus nousi esille maajoukkueen kautta ja sain valmentajilta tiedon, että saattaisi olla mahdollisuuksia mennä ulkomaille pelaamaan. Tein lukion 3,5 vuodessa eikä minulla ollut paljon koulua jäljellä ja esimerkiksi treeniajat ovat vähän epäkäytännölliset, jos et käy koulua samalla. Tuli mahdollisuus lähteä ja on siistiä päästä katsomaan ulkomaille, Onnela kertoo päätöksensä taustoista.

Onnela teki sopimuksen Italian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Serie A2:ssa pelaavan Faenzan kanssa.

- Ensiksi oli vaihtoehto Puolasta, mutta sitten tuli myös Italiasta. Ajattelin sen olevan tasoltaan hyvä vaihtoehto ja joukkueessa on hyvä valmennus.

Ennen lähtöään Onnela jutteli muille Italiassa pelanneille siitä mitä tuleman pitää.

- Kyselin vähän täällä pelanneilta ja kaikki puhuivat, että täällä on hyvä olla ja kannattaa mennä. Olen tosi onnellinen, että saan vähän tällaisen erilaisen kokemuksen.

Onnelan ei ole tarvinnut valintaansa katua. Hän on päässyt heti joukkueeseen sisään ja vastuuta on kertynyt.

- On ollut kivaa. Meillä on aika nuori joukkue ja pelaajat ovat aika lailla samaa ikää kuin minäkin ja he ottivat minut heti hyvin vastaan. Valmentaja on tosi hyvä ja oli aika helppo siirtymä tänne. Koriksen suhteen pelaamme aika samanlaista peliä kuin HBA:ssa, joten kaikki on mennyt myös siltä osin tosi sujuvasti.

- Kulttuuri on tietenkin aika erilainen kuin Suomessa, mutta olen tykännyt paljon. Hengailemme paljon joukkuekavereiden kesken myös kentän ulkopuolella, ruoka maistuu, olen tykännyt kulttuurista, koriskin on vähän erilaista ja tämä joukkue on kaupungille iso asia.  

Lilli Onnela on saanut isoa vastuuta Faenzassa. (Kuva: FIBA Europe)

Onnela näkee Serie A2:n olleen sopiva hyppäys kotoisen Korisliigan jälkeen.

- Taso on ollut aika sopiva. Treenimäärät ovat aika samanlaisia, mutta treenaamme vähän eri tavalla. HBA:ssa kaikilla oli samat aikataulut ja ohjelmat, mutta täällä keskitytään ehkä hieman enemmän henkilökohtaiseen kehitykseen ja taitoihin.

Heti suuri vastuu

Onnela on ottanut heti isoa roolia joukkueessa pelaten keskimäärin 30 minuuttia ottelua kohden. Hän on joukkueensa paras pistenainen 16,3 pisteen keskiarvolla ja levypalloissa hän on kolmonen, kun irtopalloja on tarttunut käsiin keskimäärin 6,4. Onnela myöntää itsekin yllättyneensä saamastaan vastuusta.

- Aluksi tuli vähän shokkina, että olen saanut näinkin paljon vastuuta ja siitä täytyy olla kiitollinen. On ollut helppoa pelata, kun on saanut paljon luottoa. Olen tyytyväinen alkuuni.

- Pelaamme aika lailla samalla tavalla kuin HBA:ssa ja pelaamme nopeaa ja tyypillistä eurooppalaista korista. Olen tykännyt paljon ja pelityylimme on sopinut minulle hyvin ja oli heti helppo päästä peliin mukaan. Koris on kuitenkin korista.

Lyhyessä ajassa Onnela näkee jo menneensä pelaajana eteenpäin alkukauden aikana.

- Olen paljon kehittänyt heittoani ja hiljalleen se on siirtymässä myös peleihin. Olen myös mennyt eteenpäin taktisesti siinä kuinka luen esimerkiksi vastustajan puolustusta.

Onnelalla on jo tulevaisuuden suunnitelmat selvillä, kun ensi kaudella hän on suuntaamassa USA:han yliopistoon. Italia toimii hyvänä väliportaana ennen rapakon taakse muuttoa.

- Tekee hyvä muuttaa pois kotoa eikä tämä ole yhtä iso hyppäys kuin jos olisi mennyt suoraan Jenkkeihin. Tämä on vähän erilainen kokemus ja opin samalla sopeutumaan erilaiseen kulttuuriin. Uskon, että se varmasti helpottaa myös siirtymistä Jenkkeihin. Siellä on sitten taas eri jutut, mutta tämä oli hyvä välipysäkki.

Susiladiesilla oikea suunta

Susiladies aloitti EM-karsinnat kohtaamalla Belgian ja Ruotsin. Suomen nuoren joukkueen esityksessä nähtiin paljon positiivista. Susiladies pystyi ajoittain haastamaan hallitsevaa Euroopan mestari Belgiaa ja otti makoisan päänahan kaataessaan Ruotsin.

Onnela pelasi vahvan maajoukkueikkunan heittämällä Ruotsia vastaan 15 pistettä ja Belgiaa vastaan kuusi. Molemmissa otteluissa hän otti myös neljä levypalloa.

- Belgia-peli oli meiltä aika hyvä. Heillä oli mukana kaikki parhaat pelaajat ja oli siistiä päästä pelaamaan sellaisia vastustajia vastaan. Oli myös hienoa päästä pelaamaan niin isolle yleisölle. Se oli kokonaisuudessaan aika jännä kokemus.

Lilli Onnela pääsi testaamaan Belgian tähtipelaajien tasoa. (Kuva: FIBA Europe)

- Mielestäni pelasimme hyvin ja näimme vähän millä tasolla Euroopan parhaat ovat ja mielestäni pärjäsimme ihan hyvin. Se oli meille hyvää valmistautumista EM-kisoja ajatellen.

- Ruotsin pystyimme voittamaan, vaikkemme mielestäni pelanneet ihan parasta peliämme ja voimme edelleen parantaa siitä. Hyvä peli ja hyvä voitto, Onnela kertaa karsintaotteluita.

Vaikka Suomi ei Onnelan mukaan yltänyt parhaimpaansa Ruotsia vastaan, niin siitä huolimatta se onnistui nappaamaan voiton. Vanhan sanonnan mukaan voittamaan oppii vain voittamalla ja siinä mielessä Susiladies sai hyvän startin EM-kotikisojen projektilleen.

- Voitot tuovat aina itseluottamusta, sillä maajoukkue ei ole ihan hirveästi voittanut. Tämä oli taas yksi steppi eteenpäin. Mindset on vaihtunut siihen, että pystymme voittamaan joukkueita. Ei mennä enää vain yrittämään voittaa, vaan mennään oikeasti voittamaan.

Kotikisat käydään kesällä 2027 ja Onnelan mukaan joukkue nivoutuu yhteen koko ajan entistä paremmin.

- Emme vielä osaa pelata ihan parhaalla tavalla yhteen. Jos verrataan esimerkiksi Belgiaan, niin he ovat olleet pitkään yhdessä. Kun saamme jengin kasaan ja lisää yhteisiä kokemuksia treeneistä ja peleistä, niin sitten olemme taas entistä vahvempia.

Onnela myöntää, että edessä häämöttävät EM-kisat tuovat kaikille lisäintoa.

- EM-kisat antavat varmasti monille lisää motivaatiota tästä eteenpäin. Kisat ovat 1,5 vuoden päästä ja tässä on vielä paljon aikaa valmistautua. Kaikki voitot tuovat lisää motivaatiota ja uskoa, että voimme olla siellä huippujen joukossa. Jatketaan vain samaan malliin. 

Galatasaray selvitti Euroliigan alkulohkon puhtaalla pelillä

Awak Kuier loisti jälleen Euroliigassa, kun Galatasaray päätti puhtaalla pelillä.

Galatasaray ei antanut unkarilaiselle Sopronille mitään mahdollisuuksia, vaan otti kotonaan selvän 104-54-voiton. Kuier oli joukkueensa ykkösnimi 17 pisteen ja 10 levypallolla. Tupla-tuplan lisäksi Kuier tilastoi kaksi syöttöä ja kolme riistoa.

Galatasaray jatkaa pelejään jatkolohkossa, jossa se kohtaa kolme muun lohkon joukkuetta. Alkulohkon pisteet jäävät voimaan, joten Galatasaray pääsee lähtemään täysillä pisteillä. Galatasarayn lohkosta jatkoon pääsivät myös Famila Schio sekä Flammes Carolo Basket. Toisesta lohkosta mukaan tulevat espanjalainen Girona, ranskalainen Tango Bourges Basket sekä tshekkiläinen USK Praha.

Lohkon kaksi parasta etenee suoraan välierien play-in -vaiheeseen ja kaksi seuraavaa puolivälierien play-in -vaiheeseen.

EuroCupissa saatiin myös lohkovaihe päätökseen ja Roosa Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Saarlouis Royals jäi ilman voittoa, kun se hävisi päätösottelussaan riikalaiselle TTT:lle 72-80. Lehtoranta oli joukkueensa pistetykki 15 pisteen saldolla ja tilastoihin kertyi myös neljä levypalloa ja kolme syöttöä. Koskimies oli edelleen sivussa kokoonpanosta.

Susiladiesin pelaajat viime viikolla:

Euroliiga:
Galatasaray-Sopron 104-54
Awak Kuier (Galatasaray): 17 pistettä, 10 levypalloa, 2 syöttöä, 3 riistoa
Ottelutilastot

EuroCup:
Saarlouis Royals-TTT Riika 72-80
Roosa Lehtoranta (Saarlouis): 15 pistettä, 4 levypalloa, 3 syöttöä
Ottelutilastot

Espanjan LF Endesa:
Leganes-Araski 64-70
Lotta-Maj Lahtinen (Araski): 7 pistettä, 5 levypalloa, 1 riisto
Ottelutilastot

LF Challenge:
Castello-ISB 70-53
Magdalene Agyei (Castello): 6 pistettä, 1 levypallo, 1 syöttö
Ottelutilastot

Saksan Bundesliiga:
Saarlouis Royals-Stars Keltern 69-77
Roosa Lehtoranta (Saarlouis): 3 pistettä, 3 levypalloa, 5 syöttöä
Ottelutilastot

Angels Nördlingen-Panthers Osnabrück 59-67
Saara Sandell (Nördlingen): 3 pistettä, 3 levypalloa, 2 syöttöä, 2 riistoa
Niko Kuusi (Nördlingen, päävalmentaja)
Ottelutilastot

Iso-Britannian Super League:
Sheffield Hatters-Manchester 94-61
Veera Pirttinen (Manchester): 9 pistettä, 3 levypalloa, 3 syöttöä, 1 riisto
Ottelutilastot

Bulgarian liiga:
Beroe-Montana 2003 80-75
Linda-Lotta Lehtoranta (Montana 2003): 8 pistettä, 2 levypalloa, 5 syöttöä, 2 riistoa
Ottelutilastot

Adrianmeren WABA-liiga:
Montana 2003-Partizan 67-57
Linda-Lotta Lehtoranta (Montana 2003): 9 pistettä, 6 levypalloa, 4 syöttöä, 2 riistoa
Ottelutilastot

Italian Serie A2:
Rovigo-Faenza 61-83
Lilli Onnela (Faenza): 15 pistettä, 2 levypalloa, 1 syöttö, 1 torjunta
Ottelutilastot

Henkilöt

 
3.11.2025 20:16 Suomalaiset ulkomailla

Sara Bejedi ottanut askeleita eteenpäin Turkissa – ”Olen saanut jo paljon oppia”

Sara Bejedi siirtyi kesällä kovaan Turkin liigaan Botasin joukkueeseen ja on ottanut heti ison roolin joukkueessa. Bejedi odottaa innolla myös ensi viikolla alkavia EM-karsintoja.

20.10.2025 23:41 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen aloittanut vahvasti Espanjassa – ”Sujunut positiivisesti”

Lotta-Maj Lahtinen pelaa jo kolmatta kauttaan Espanjan kovassa LF Endesassa. Täksi kaudeksi hän siirtyi Araskin joukkueeseen ja on aloittanut kauden erinomaisesti.

6.10.2025 16:38 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimies palasi Saksaan voittamaan mestaruuden

Elina Koskimies siirtyi yhden Suomessa vietetyn kauden jälkeen takaisin ulkomaille palaten tuttuun maahan Saksaan. Seura on kuitenkin uusi, kun hän teki sopimuksen Saarlouis Royalsin kanssa.

4.7.2025 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijäsellä hieno kausi kirvelevästä lopusta huolimatta

Anniina Äijänen pääsi Trevison kanssa lähelle nousua Italian Serie A1:een, mutta jatkoaikatappio vesitti nousuhaaveet. Kokonaisuudessaan sekä Äijäsen että Trevison kausi oli vahvasti plusmerkkinen.

20.6.2025 12:07 Suomalaiset ulkomailla

Sara Bejedi ammensi tulokasvuodestaan oppia tulevaa varten

Sara Bejedin ensimmäiseen ammattilaisvuoteen mahtui ylä- ja alamäkiä. Hän uskoo debyyttikauden oppien kantavan tulevaisuudessa.

4.6.2025 14:37 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulosen kauteen mahtui haasteita ja onnistumisia – ”Sain parannettua suorituksiani ja tasoani”

Helmi Tulosen, 26, kausi Italian Serie A1:ssä päättyi ikävästi putoamiseen. Henkilökohtaisella tasolla Tulonen pelasi kuitenkin jälleen hyvän kauden.

12.5.2025 15:55 Susiladies

Finaalitappio jäi kaivelemaan Roosa Lehtorantaa – ”Eihän sitä ikinä halua finaaleissa hävitä”

Roosa Lehtorannan ja Saarlouis Royalsin hieno kausi Saksan Bundesliigassa tuli päätökseen, kun joukkue hävisi finaaleissa Kelternille. Kokonaisuudessaan kausi oli kuitenkin positiivinen finaalitappiosta huolimatta.

29.4.2025 09:14 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtisella ehjä kausi isossa roolissa – ”Kehityin kauden aikana”

Lotta-Maj Lahtisella oli monivaiheinen kausi, joka alkoi Belgiassa ja päättyi Espanjassa. Kokonaisuudessaan Lahtinen näkee ottaneensa pelaajana taas askeleita eteenpäin.

21.3.2025 10:13 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta ja Veera Pirttinen aloittavat pudotuspelit Saksassa

Saksan Bundesliigassa saatiin runkosarja päätökseen viime viikonloppuna. Edessä ovat kevään ratkaisupelit ja suomalaispelaajista mukana ovat Roosa Lehtoranta ja Veera Pirttinen sekä valmentaja Niko Kuusi.

3.3.2025 20:06 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijäsen Treviso porskuttaa voittoputkessa - Roosa Lehtorannasta Saksan cupin mestari

Anniina Äijäsen Treviso on vahvassa myötätuulessa Italian Serie A2:ssa, kun joukkue liitää tällä hetkellä kahdeksan ottelun voittoputkessa. Roosa Lehtoranta pääsi puolestaan juhlimaan Saksan cupin voittoa.

Näytä lisää vastaavia