21.10.2016 Perjantai-iltana Korisliigassa nähtiin kiihkeä Kymenlaakson derby, kun Kouvot isännöi KTP-Basketia kotisalissaan. Kotijoukkue oli lopulta vahvempi lukemin 93-79 (44-40).

Raheem Bucklesilla oli voitokas debyytti Kouvolassa. Kuva: Matti Koskinen.
Vierasjoukkue aloitti ottelun terävästi vieden ensimmäiset kaksi minuuttia nimiinsä 0-9, Sherman Gayn (24/4) kahdella perättäisellä donkilla. Kouvot hilasi itsensä kuitenkin hiljalleen vieraiden tuntumaan ja siirtyi Ville Kauniston (20/9) johdolla 22-21 -johtoon juuri ennen jakson päättymistä.
Toisella neljänneksellä Kouvot karkasi nopeasti 33-25 -johtoon Steven Pledgerin (17/3) onnistuineilla kolmosilla. Kotkalaisryhmä kuroi eron kuitenkin yhtä nopeasti umpeen, kuin se oli kasvanutkin. Raheem Applebyn (20/0/7 syöttöä) and-onella puoliajalle siirryttiin kotijoukkueen neljän pisteen johdossa.
Osku Heinosen (9/0) kaksi perättäistä kolmosta kasvattivat isäntien johtoa kolmannen neljänneksen puolivälissä, johon vieraiden Villematti Kopio (8/1) onnistui kuitenkin vastaamaan kahdella omalla onnistumisellaan. KTP nousi erän loppua kohden vielä neljän pisteen iskuasemiin, mutta Kauniston viimeistelyn myötä viimeiselle kymmenminuuttiselle mentiin tilanteessa 70-64.
Kauden toisen tripla-tuplansa viimeistellyt Monyea Pratt (18/12/12) toi vieraat kahden pisteen päähän neljännen jakson alkajaisiksi, mutta KTP-Basket ei onnistunut pysyttelemään isäntien vauhdissa mukana ja lopulliset naulat arkkuun löivät Tuomas Hirvosen (11/1) sekä Pledgerin kolmen pisteen heitot tilanteessa 86-72.
Kouvojen tuorein hankinta Rakeem Buckles esiintyi ottelussa edukseen kirjauttaen 22 minuutissa tupla-tuplan (13/12).
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.