15.10.2022 22:24 Miesten Korisliiga-illassa pelattiin kolme ottelua, joista kaikki päättyivät epätavallisen isolla erolla.

Kolmen voiton startin kauteensa ottanut BC Nokia joutui nöyrtymään kotikentällään tänään yllättävällä tavalla. Nokialaiset kärsivät 63–91-tappion Kouvoille, jonka alku runkosarjaan on tähän mennessä näyttänyt haastavammalta.
Kouvojen koritykit ottelussa olivat Quanterrius Jackson 20 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä Joel Mäntynen 18 pisteellä, kuudella levypallolla ja kuudella koriin johtavalla syötöllä.
Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen kommentoi:
– Olen erittäin tyytyväinen meidän toisen puoliajan puolustamiseemme ja ensimmäisen puoliajan hyökkäämiseen. Varsinkin siihen, että saimme nyt Joel Mäntyseltä hienosti tehoja ja Aarni Korkiatuvalta hienosti puolustusta ja kentän juoksemista. Olemme pelanneet vähän kapealla rotaatiolla, mutta nyt saimme seitsemännen, kahdeksannen ja yhdeksännen pelaajan mukaan.
Nokian pistehai oli Jonathan Stove 22:lla.
Kauhajoella pelattiin niin ikään ottelu, jonka voittajaa ei tarvinnut kauaa arpoa. Ottelu Tapiolan Honkaa vastaan päättyi isäntien 97–62-voittoon.
Kauhajoen Henri Kantonen teki 16 pistettä ja syötti neljästi. Joukkuetoveri Severi Kaukiainen lisäsi pakkaan 14 pistettä ja vastaavat neljä syöttöä.
Hongan näkyvin onnistuja sen sijaan oli paluumuuttajatähti Carl Lindbom, jolle merkittiin 13 pistettä ja kahdeksan levypalloa.
Lahti Basketball isännöi Kataja Basketia ja nieli 78–96-tappion. Kataja hallitsi ottelua ensimmäiseltä neljännekseltä saakka päästämättä isäntiä alun jälkeen kertaakaan tasoihin.
Katajan sankarina esiintyi pelinjohtaja Tuomas Hirvonen, joka nakutti 18 pistettä ja jakoi hervottomat 11 syöttöä. Lahden puolella isoin pistesaalis, 26, merkittiin Michael Ertel II:lle.
Katajan päävalmentaja Petri Virtanen kommentoi:
– Oli hienoa nähdä, miten jätkät tulivat tähän otteluun. Siinä on usein sudenkuoppa, kun vastustajalta puuttuu tärkeitä pelaajia. 27 minuuttia meiltä nähtiin erittäin kurinalaista tekemistä. Tässä sarjassa vierasvoitot ovat aina arvokkaita ja mielellään otamme kaksi pinnaa tästä.
Kataja Basket kohosi jälleen alemman jatkosarjan kärkeen kaatamalla Kobrat. Se oli hyvä uutinen myös Kouvoille, joka kilpailee Kobria vastaan panoksena Korisliigassa pysyminen. Kouvot on oman Lahti-voittonsa ansiosta nyt neljä voittoa Kobrien edellä, kun ottelukierroksia on jäljellä neljä, mutta joukkueiden keskinäinen etu on toistaiseksi Kobrilla.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.
Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.
Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.
Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.
Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.
Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.
Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.
Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.
Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.