Korisliiga palasi lyhyeltä joulutauolta täyden kierroksen voimin

28.12.2019 21:10 Vilppaan Aatu Kivimäki ja Karhu Basketin Mikael Laihonen avittivat joukkueensa kotivoittoihin.

Vilppaan pelintekijä Aatu Kivimäki tulitti joukkueelleen 23 pistettä. Kuva: Ville Vuorinen

Salon Vilpas otti jo kauden 17 voittonsa, kun Kaarinan Ura Basket eGameStars vieraili Salohallissa. Vilppaan kauden kymmenes kotivoitto kymmenestä yrityksestä irtosi selkein koriluvuin 100–76 (49–39) yli 1600 katsojan edessä.

Joulutauon jälkeen Vilpas sai rutkasti jobinpostia, sillä Juho Nenonen loukkaantui harjoituksissa vakavasti. Nenonen on Vilppaan tiedotteen mukaan sivussa tositoimista pitkään. Lisäksi Justin Baker jätti Vilppaan ja siirtyi jatkamaan uraansa Qatariin.

Vilppaan ehdoton ykkösnimi oli lauantaina Aatu Kivimäki (23/1/3s), joka pelasi 23 minuuttia ja teki 23 pistettä. Myös Mikko Koivisto (18/3/6s) ja DJ Laster (19/4) onnistuivat hienosti.

– Paikalla oli paljon karkkilalaisia enkä tiedä oliko se syy onnistumiseen. Heitto tuntui hyvältä ja mikäs siinä on heittäessä. Ekalla puoliajalla annettiin liikaa hyökkäysriboja vastustajalle, mutta toisella pistettiin enemmän painetta palloon, saatiin Uralle 22 menetystä ja heidät pois omasta konseptistaan, karkkilalaislähtöinen Kivimäki pohti.

Uran onnistujat olivat Darious Moten (19/12) ja Marius Van Andringa (17/1). Debyyttinsä Uran paidassa teki 201-senttinen Tre’Shaun Fletcher (14/4).

– He painostivat meitä ja saivat meidät pois kontrollista. Emme löytäneet omaa vauhtia ja siihen oli syynä Vilppaan puolustus, meidän hirveä hyökkääminen ja helpot menetykset, Moten mietti.

Vilppaan välipäivien urakka jatkuu maanantaina Uudessakaupungissa. Ura isännöi samaan aikaan BC Nokiaa.

Ottelutilasto

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

 

KTP piti vierailijat lopulta kurissa

KTP-Basket kaatoi vierailija Lahti Basketballin 94–85 (40–35). Molemmilla joukkueilla oli ottelussa omat vahvat hetkensä. KTP onnistui kääntämään ottelun edukseen 31 pisteen päätösneljänneksellään.

– Meillä on ollut ongelmana pelin ailahtelu, mutta joskus se on sellaista. Molemmilla on isokokoiset joukkueet ja silloin edun hyödyntäminen ei ole aina helppoa. Homppa (Michael Pounds) pelasi neljännen jakson hienosti, varsinkin puolustuksessa. Hyvä kuitenkin, ettei tullut isoja minuutteja, maanantaina on kuitenkin seuraava peli Joensuussa, KTP:n päävalmentaja Tomi Kaminen linjasi.

KTP:n parhaat pistemiehet olivat Cullen Russo (19/4) ja Byron Wesley (24/4/6s). Kapteeni Pounds (10/0/4s) toi joukkueelleen rutkasti energiaa.

LaBan parhaat olivat pelikentille palannut Tuomas Hirvonen (18/2/4s) ja Taylor Johns (16/13/4s).

– Joulun jälkeen on pientä jännitystä, miten peli lähtee liikkeelle, mutta tämä oli meiltä hyvä peli, viihdyttävä. Peli oli tasainen ja kun oltiin johdossa, meille tuli pallon menetyksiä ja Kotka pääsi juoksemaan nopeista hyökkäyksistä helppoja koreja. Onneksi seuraava peli on jo huomenna ja keskittyminen alkaa heti suihkun jälkeen, lahtelaisten kapteeni Vesa Mäkäläinen (12/3/3s) totesi.

KTP:n pelit jatkuvat maanantaina Joensuussa. Lahti Basketball saa jo sunnuntaina vieraita Lapualta.

Ottelutilasto

Kobrat taipui kotonaan Katajalle

Joensuun Kataja Basket haki arvokkaan vierasvoiton Lapuan Kobrien pyhätöstä lukemin 82–94 (38–40).

Kataja hallitsi ottelua etenkin levypalloissa ja pallosta huolehtimisessa. Kobrat menetti pallon peräti 18 kertaa, kun Kataja piti menetykset kuudessa.

Katajan tehokaksikkona häärivät Jarred Ogungbemi-Jackson (26/4/8s) ja Brandon Walters (23/5).

– Tultiin peliin hyvällä jalalla. Puolustettiin joukkueena hyvin ja taistelimme jokaisesta levypallosta, Walters kehui.

Kobrilta Antto Nikkarinen (18/4/8s) ja Reggie Keely (13/3/3s) pelasivat tasollaan. Kobrat heitti ottelussa 34 kolmosta ja vain 21 kahden pisteen yritystä.

– Tänään oli tuomarilinja hieman outo ja se meni vähän liikaa meidän pään sisään. Menetyksiä aivan liikaa ja levypallopeliin pitää saada lisää sulkemista ja tahtoa, Kobrien päävalmentaja Ville Turja tuumi.

Kobrat matkaa jo huomenna pelaamaan Lahteen. Kataja isännöi maanantaina KTP:tä.

Ottelutilasto

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

 

Kauhajoella kotijoukkue nousi voittoon

Kauhajoen Karhu Basket raapi itsensä voittoon kotiparketillaan Tampereen Pyrinnön ohi 79–75 (34–38).

Karhu Basket nousi voittoon vahvalla toisen puoliajan ansiosta. Pyrintö oli ottelussa pitkään johdossa, muttei onnistunut pitämään sarjapisteistä kiinni. Parhaimmillaan Pyrintö johti ottelua kymmenellä pisteellä.

Oranssipaidoista onnistuivat ennen kaikkea Cameron Jones (18/7/6s) ja Korisliigan ennätyspisteensä tehtaillut Mikael Laihonen (17/7).

Pyrinnöltä onnistuivat muun muassa Osku Heinonen (17/5) ja BJ Raymond (15/2).

Karhu Basket ja Pyrintö kohtaavat toistamiseen jo huomenna Tampereella.

Ottelutilasto

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

 

Seagulls ei antanut Korihaiden yllättää

Korisliigan sarjakärki Helsikin Seagulls ei antanut sarjajumbo Uudenkaupungin Korihaiden yllättää, vaan Seagulls voitti kotonaan 109–75 (54–35).

Seagulls karkasi Korihailta toisella jaksolla, jonka kotijoukkue voitti 32–15.

Seagullsilta loistivat muun muassa Elijah Stewart (22/8), Trae Bell-Haynes (20/4/6s) ja Antti Kanervo (15/2/5s).

Korihaiden parhaat olivat totutusti Jalen Henry (17/3) ja Ernest Zeigler III (17/5).

Seagullsin seuraava koitos on maanantaina Kouvolassa. Korihait saa maanantaina vieraakseen Vilppaan.

Ottelutilasto

BC Nokian johto suli päätösneljänneksellä

Kouvolan Kouvot voitti BC Nokian kotiluolassa koriluvuin 68–77 (37–34).

Kouvojen voiton takeena toimi erittäin vahva päätösneljännes, jonka vierasjoukkue vei nimiinsä tylysti 24–8.

– Kolme ensimmäistä jaksoa olivat haastavia. Ensimmäiselle puoliajalla menetimme palloa ja Nokia pääsi juoksemaan nopeita, Kouvojen luotsi Tuomas Oja kertasi.

– Onnistuimme jo kolmannella neljänneksellä pääsemään hyville tonteille, mutta ei mennyt maaliin. Sitten viimeisen alkuun vähän huonoimmistakin tonteista meni sisään. Puolustukseen viimeisellä neljänneksellä voi olla tyytyväinen. Saimme riistoja ja sitä kautta peli aika lailla kääntyi.

Kouvoille kaikki kaikessa oli Derrick Barden (22/10/3s/7r), joka hyökkäyspään tehojen lisäksi riisti pelivälineen joukkueelleen peräti seitsemästi. Vaihtopenkiltä James Suber (9/7) haki hienosti seitsemän hyökkäyslevypalloa.

– Kolme ensimmäistä jaksoa oli meille vähän vaikeata. Nokia pääsi tekemään kolmen sekunnin alueelta tosi paljon lay-upeja. Viimeisellä jaksolla Nokia teki vain kahdeksan pistettä, niin saimme aika hyvin tukittua kaikki. Bardenin poika pisti muutaman aika kovan heiton sisään neljännen alkuun, niin se pisti hengen päälle, Kouvojen Vili Nyman (10/4) kehui.

BC Nokian paras oli Ladarius Tabb (17/10).

– Me romahdimme niin pahasti kuin koripallossa vain voi romahtaa. Kun he tajusivat, että meihin kannattaa laittaa painetta ja väsyttää, niin emme enää pärjänneet. Suber tuli ykkösdivarista ja satutti meitä seitsemällä hyökkäyslevypallolla. Heidän nuoret pelaajansa pelasivat todella hyvin, BC Nokian päävalmentaja Greg Gibson mietti.

– Näitä asioita ei satu voittaville joukkueille. Todellisuus on, että emme ole kauhean hyvä joukkue tällä hetkellä.

BC Nokia matkaa maanantaina Uran vieraaksi Turkuun. Kouvot himoitsee tuolloin kauden toista voittoaan sarjakärki Seagullsista.

Ottelutilasto

 
5.12.2023 10:00 Korisliiga

Seagullsin Mar’Qualen Grant Korisliigan marraskuun kuukauden pelaaja

Voitosta voittoon marraskuussa marssineen Helsinki Seagullsin Mar’Qualen Grant on valittu kuukauden parhaaksi pelaajaksi.

2.12.2023 21:28 Korisliiga

Mikael Aalto ja Topias Palmi ottivat mittaa pistekarkeloissa – Korihait vei voiton tuplajatkoajan jälkeen

Otteluvoittoja miesten Korisliigassa juhlivat tänään sarjataulukon kärkikolmikko Korihait, Helsinki Seagulls ja BC Nokia.

1.12.2023 20:28 Korisliiga

Kultaranteinen Koivisto siivitti Vilppaan jälleen yhteen vierasvoittoon – Mäntynen Kouvojen voitto-ottelun pistehai

Miesten Korisliigassa Salon Vilpas ja Kouvot saivat kumpikin vierasvoiton.

1.12.2023 20:04 Suomen Cup

Suomen Cupin rankingit vahvistettu – Final Fourin aikataulu julkaistu

Naisten ja miesten Suomen cupin Final Four -joukkueet ja tammikuussa Urhea-hallissa pelattavien välierien aikataulut ovat nyt vahvistettu.

29.11.2023 20:29 Korisliiga

Kataja lunasti viimeisen lipun Suomen Cup -välieriin – Pyrintö yllätti Kauhajoen

Miesten Korisliiga-illan voitot merkittiin Tampereen Pyrinnölle, Kouvoille ja Kataja Basketille, joka ansaitsi samalla paikan miesten Suomen Cupissa.

28.11.2023 20:43 Korisliiga

Korisliigan kärkipäässä käy kova kuhina – Seagulls taivutti Korihait, mutta Nokia pysyy kannoilla

Miesten Korisliigassa otteluvoittoja keräsivät Helsinki Seagulls, BC Nokia ja Salon Vilpas.

25.11.2023 19:00 Korisliiga

Korihait epäsi Pyrinnöltä ensimmäisen vierasvoiton – Kataja ja Bisons kamppailivat kalkkiviivoille asti

Miesten Korisliigassa nähtiin kaksi kotivoittoa, kun Korihait ja Kataja Basket puolustivat onnistuneesti kotikenttiään.

24.11.2023 20:47 Korisliiga

Kobrat tyly vieras Nokialla – Mäntysen tehoilta ei riittänyt Seagullsia vastaan

Miesten Korisliigan otteluvoitot merkittiin Kobrille ja Helsinki Seagullsille.

22.11.2023 20:47 Korisliiga

Tyree Eady ratkoi voiton Vilppaalle virhevaikeuksien täyttämästä trilleristä

Miesten Korisliigassa Salon Vilpas taivutti Lahti Basketballin niukalla piste-erolla.

22.11.2023 20:45 FIBA Europe Cup

Katajalle avausvoitto FIBA Europe Cupin lohkovaiheen päätösottelussa

Suomalaisjoukkueiden tie FIBA Europe Cupissa päättyi keskiviikkona lohkovaiheeseen. Kataja Basket kaatoi slovakialaisen Levicen päätösottelussa. Kauhajoki puolestaan taipui kotikentällään kyproslaiselle AEK Petrolinalle.

22.11.2023 13:55 Suomen Cup

Naisten ja miesten Suomen Cupin Final Four -joukkueet selviävät marraskuun lopussa

Suomen Cupin huipennukseen selviytyy molempien sarjojen rankingin neljä parasta joukkuetta. Final Four -turnaus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa, Helsingissä.

18.11.2023 20:41 Korisliiga

Korihait juhlisti vanhoja mestareita voitolla – Kobrat vei derbyn nimiinsä

Korisliiga jatkui neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat Seagulls, BC Nokia, Kobrat ja Korihait.

17.11.2023 21:00 Korisliiga

KTP vaisun alun jälkeen 24 pisteen voittoon – Pyrintö jumiutunut sarjataulukon pohjalle

Korisliiga-illan ainoa ottelu päättyi KTP-Basketin kotivoittoon.

15.11.2023 21:48 FIBA Europe Cup

Kauhajoki taipui loppuhetkillä Bundesliiga-joukkue Rostockille – Kataja ei onnistunut nappaamaan avausvoittoaan

Suomalaisjoukkueet pelasivat keskiviikkona FIBA Europe Cupin alkulohkojen viidennet ottelut. Ilta ei kasvattanut suomalaisjoukkueiden voittosarakkeita.

15.11.2023 20:41 Korisliiga

Teemu Suokkaan tehoilta johti Vilppaan voittoon

Salon Vilpas haki vierasvoiton Loimaalta. Teemu Suokas pommitti kaukaa ja jakoi ahkerasti syöttöjä.

14.11.2023 13:51 Pääjuttu

Jussi Laakso Saksan Bundesliigan Crailsheimin päävalmentajaksi

Korisliigan hallitseva vuoden valmentaja, viime keväänä Helsinki Seagullsin Suomen mestariksi valmentanut riihimäkeläislähtöinen Jussi Laakso, 47, on allekirjoittanut loppukauden kestävän päävalmentajasopimuksen Saksan Bundesliigaa pelaavan Crailsheim Merlinsin kanssa. Sopimus on Laakson ensimmäinen valmentajapesti Suomen ulkopuolella.

11.11.2023 20:13 Korisliiga

Fortsonilla ja Palmilla jyvä kohdallaan – alkukaudesta yskähdellyt Kauhajoki miltei 50 pisteen voittoon

Miesten Korisliigan otteluvoitot menivät tänään Kauhajoelle, Helsinki Seagullsille ja Kataja Basketille.

10.11.2023 22:30 Korisliiga

Both Gachin triplatupla johti Nokian voittoon – Korihait kaatoi KTP:n

BC Nokia ja Korihait saivat sarjapisteitä miesten Korisliigassa.

9.11.2023 12:00 Korisliiga

Lokakuun pelaaja Erik Sajantila: ”Joutuu kysymään itseltään, miten voisi auttaa joukkuetta enemmän”

Lahti Basketballin vaikeasta kaudenalusta huolimatta seuran riveistä on erottunut yllättäen tähdeksi syttynyt 22-vuotias Erik Sajantila. Hänet palkittiin lokakuun 2023 parhaana pelaajana.

8.11.2023 21:25 FIBA Europe Cup

Katajalle ja Kauhajoelle kirvelevät tappiot eurokentillä

Suomalaisjoukkueet taipuivat niukasti keskiviikkona FIBA Europe Cupin alkulohkovaiheen otteluissa. Kataja Basket hävisi kotikentällään lohkon kärkijoukkue Legia Varsovalle 85–89, kun taas Kauhajoki taipui jatkoajan jälkeen Jonavalle CBetille 94–98.

Näytä lisää vastaavia