Koponen ja Koivisto EM-alkusarjan tilastokärkinä, Markkanen kovaa valuuttaa

8.9.2017 12:55 Kun vuoden 2017 EM-kisojen alkusarjan ottelut ovat muuttuneet osaksi koripallohistoriaa, löytyy kisojen tilastokärkien joukosta tukku suomalaisnimiä. Petteri Koponen jakaa kisojen syöttökuninkaan tittelin, Mikko Koivisto komeilee kisojen tarkimpana kolmen pisteen heittäjänä ja Lauri Markkanen on tehnyt tuhojaan piste- ja tehotilastoissa.

Petteri Koponen riehuu EM-kisojen syöttötilaston piikkipaikalla. Kuva: FIBA Europe.

Viiden pelatun ottelun jälkeen Susijengin ”kenraali” Petteri Koponen on jakanut joukoilleen hulppeat 7,2 koriinjohtavaa syöttöä ottelua kohden. Koposen kanssa samaan lukemaan syöttötilaston kärjessä on yltänyt ainoastaan Liettuan Mantas Kalnietis. Koponen voitti syöttökuninkuuden viimeksi Espanjan MM-kisoissa 2014 (5,7/ottelu).

Kisojen ylivomaisesti tarkin kolmen pisteen heittäjä tähän mennessä on Susijengi-veteraani ja Pussihukkien kasvatti Mikko Koivisto, jonka kaukoheitoista on uponnut verkkoon uskomattomat 75%. Niskaan hengittää Serbian Vladimir Lucic 70% onnistumistarkkuudellaan.

Ensimmäisiä EM-kisojaan pelaava Lauri Markkanen on puolestaan kiilannut kisojen korintekijätilaston neljännelle sijalle 22,6 pisteellään ottelua kohden. Markkanen on kovassa seurassa, sillä hänen edellään tilastoissa ovat vain Slovenian Goran Dragic (24,4/peli), Saksan Dennis Schröder (23,6) ja Venäjän Aleksei Shved (23,0). Latvian Kristaps Porzingis jatkaa Markkasen vanavedessä viidennellä sijalla 22,4 pisteen keskiarvollaan.

Kisojen tehotilastossa Markkanen on pykälää alempana, viidennellä sijalla 22,0 tehopisteellään ottelua kohden. Tehotilaston kärkeä pitää Iso-Britannian Gabe Olaseni (26,8) takanaan Goran Dragic (24,0), Liettuan Jonas Valanciunas (24,0) ja Espanjan Pau Gasol (22,5).

 
14.4.2018 09:00 Liittoa koskeva tiedote

EM-kotikisat oli vuoden 2017 paras kuluttajatapahtuma

Elämys Group vastaanotti parhaan kuluttajatapahtuman palkinnon Evento Awards -gaalassa.

18.1.2018 22:40 EM-kilpailut

”Me yhdessä!” – Susijengi, koripallon EM-kotikisat ja Lauri Markkanen keräsivät tunnustusta Suomen Urheilugaalassa

Suomalainen koripalloperhe sai rutkasti aihetta juhlaan torstai-iltana Suomen Urheilugaalassa, kun yhteisvoimin ja suurella sydämellä rakennetut EM-kotikisat nimettiin vuoden urheiluilmiöksi ja kotiyleisön hurmannut Susijengi vuoden joukkueeksi. Susijengin ja Chicago Bullsin Lauri Markkanen palkittiin vuoden nuorena urheilijana sekä vuoden läpimurtona.

15.1.2018 14:00 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat toivat Helsinkiin yli 40 miljoonaa euroa

Asiakastyytyväisyyskyselyissä huippuarvosanoja keränneet koripallon EM-kotikisat olivat menestys myös taloudellisia vaikuttavuuslukemia tarkasteltaessa. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) teettämän tutkimuksen mukaan EM-kisat toivat Helsinkiin 41,3 miljoonan euron suuruisen vaikutuksen.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

20.11.2017 EM-kilpailut

PostNord on Susijengin ylpeä kumppani: ”Tässä on ollut tekemisen meininkiä”

Susijengi ja sen pääyhteistyökumppani PostNord pyrkivät yhteistyössä jatkuvasti tilanteeseen, jossa molemmat voittavat. Yhteistyössä vallitseva hyvä tiimihenki on ollut avain hyviin tuloksiin molemmin puolin.

27.10.2017 12:00 EM-kilpailut

EM-kotikisojen asiakkaat: ”Tunnelma lähes täydellinen”

Helsingissä pelattujen koripallon EM-kotikisojen asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan kävijöistä peräti 99,2 prosenttia suosittelisi Susijengin ottelutapahtumaa ystävälleen. EM-kisaotteluiden tunnelma hipoi asiakkaiden mielestä täydellisyyttä. Asiakastyytyväisyyskyselyn toteutti Sport Business School Suomen Koripalloliiton toimeksiannosta.

9.10.2017 EM-kilpailut

EM-kilpailut 1967 (osa 10): Suomi-Romania ja kisojen yhteenveto

Kari Liimo olisi poissa kokoonpanosta ja peli alkaisi tavallista aikaisemmin (15.30), jotta joukkueet ehtisivät Helsinkiin seuraamaan loppuottelua sekä osallistumaan päättäjäisiin.

20.9.2017 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat kokosivat lähes 88.000 katsojaa

Viime sunnuntaina Istanbulissa päättyneiden koripallon EM-kilpailuiden katsojatilastot olivat suomalaisittain ilahduttavaa luettavaa. Helsingin EM-huumassa koettiin muun muassa kisojen korkein yleisömäärä. Kaikkiaan Susijengin EM-kotikisoja seurasi Hartwall Arenalla 87.806 katsojaa.

9.9.2017 21:30 Maaottelu

Italian heittoralli päihitti Susijengin, EM-kisat päätökseen Istanbulissa

Susijengin EM-taival sai päätöksensä Istanbulin yössä neljännesvälieriin, kun avausneljänneksellä tulikuumana heittänyt Italia karkasi 57-70 (29-48) -voittoon. Susijengi kiri italialaisten kahteenkymmeneen pisteeseen venyneen johdon kalkkiviivoilla vielä yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Suomi ei yltänyt.

9.9.2017 11:45 Haastattelu

Rannikko & Koponen: ”Pitää tehdä Italian pelistä vaikeaa”

Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.

Näytä lisää vastaavia