15.3.2023 07:53 Kauhajoki pääsee toiseen osaotteluun FC Portoa vastaan pisteen johtoasemasta. Ratkaiseva puolivälierien toinen osa käynnistyy keskiviikkona klo 18.30 IKH Areenalla. Ottelu on katsottavissa VeikkausTV:n kautta.
Cameron Jones johdattaa joukkonsa kotiyleisön eteen keskiviikkona. Kuva: FIBA Europe Cup
Ensimmäisessä osaottelussa heittopelinsä kanssa takkuillut Kauhajoki saa keskiviikkona upean mahdollisuuden, kun se pääsee kotiyleisönsä eteen pelaamaan FIBA Europe Cupin välieräpaikasta. Vaikka joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen oli tasainen, jäi suomalaisvierailta enemmän petrattavaa toiseen osaan.
Kaksiosaisesta puolivälieräsarjasta jatkoon edetään kahden ottelun yhteistuloksella.
Kauhajoki sai lauantaina jobinpostia, kun taannoin paluun kentille tehnyt Simeon Carter loukkaantui Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa KTP-Basketia vastaan. Carteria lukuun ottamatta joukkue pääsee lähtemään tulevaan koitokseen täydellä miehistöllä.
– Lauantain ikävät tapahtumat on jätetty taakse ja joukkue on uudelleen keskittynyt keskiviikon otteluun. Tiedostamme mikä valtava mahdollisuus keskiviikon peli on meille. Teemme nyt valmistautumisessa kaiken niin hyvin kuin pystymme. Ensimmäinen ottelu Portossa oli meiltä aika onnistunut. Jälkeenpäin harmittaa, että paremmalla heittopelillä olisimme voineet saada vähän enemmän etumatkaa. Meidän pitää parantaa korin teon tehokkuutta sekä korin alta että kolmosissa, päävalmentaja Janne Koskimies ennakoi.
- Puolustuspäässä pitää parantaa varsinkin skriinitilanteissa takamiesten puolustusta, jonka uskon olevan avainasia otteluun. Hyökkäyksellisesti meidän pitää päästä juoksemaan puolustuksessa otettujen stoppien jälkeen, joista saisimme helppoja koreja. Porto ei ole paras joukkue puolustukseen paluussa. Viisi vastaan viisi puolustuksessa Porto on kurinalainen ja hyvä fyysinen joukkue, joten meidän pitää onnistua korien teossa avoimella kentällä.
FIBA Europe Cupin ratkaiseva puolivälieräottelu Kauhajoki – FC Porto keskiviikkona kello 18.30 IKH Areenalla. Liput myynnissä lippu.fi>
Ottelu on katsottavissa suorana vain VeikkausTV:n välityksellä, jossa Tapio Suomisen isännöimä alkustudio alkaa kello 18.00. VeikkausTV on avoin netti-tv kaikille Veikkauksen Etuasiakkaille. VeikkausTV:n sisältöjen lähetysoikeuksista johtuen omalla pelitilillä tulee olla rahaa katsoaksesi lähetyksiä.
Lue Karhu Basketin ennakko >
Kauhajoki taisteli keskiviikkona, mutta ei mahtanut paremmalleen. 19 pisteen johtoasemassa toiseen osaan lähtenyt Anwil Wloclawek oli toistamiseen parempi, kun se kaatoi Kauhajoen 63–67 (35–31) ja eteni FIBA Europe Cupin finaaliin yhteistuloksella 157–134.
FIBA Europe Cupin välierän toinen osaottelu Kauhajoen ja Anwil Wloclawekin välillä pelataan keskiviikkona Kauhajoella. Isännät lähtevät kuromaan puolalaisten 19 pinnan etumatkaa kiinni. VeikkausTV välittää ottelun kotikatsomoihin.
Kauhajoki joutui taipumaan 90–71 (43–37) Anwil Wloclawekin fanaattisen kotiyleisön edessä. Kaksiosaisen välieräsarjan toinen osa pelataan Kauhajoella 5.4. FIBA Europe Cupin finaalipaikka ratkeaa kahden ottelun yhteistuloksella.
Kauhajoki avaa kaksiosainen välieräsarjan Puolassa Anwil Wloclawekia vastaan vieraskentällä. Ottelu käynnistyy klo 19:30 Suomen aikaa ja se on katsottavissa suorana YouTubessa.
IKH Areenalle saapuneet Karhu Basketin fanit pääsivät tuulettamaan, kun joukkue eteni toisena suomalaisseurana FIBA:n alaisen eurokilpailun neljän parhaan voittoon. Välieräpaikka tuli huiman puolustusnäytöksen päätteeksi FC Portosta lukemin 75–65 (42–28). Välierät pelataan maalis-huhtikuun vaihteessa.
FC Porto ei päästänyt Kauhajokea helpolla FIBA Europe Cupin puolivälierien ensimmäisessä osassa Portugalissa. Takaa-ajaksi joutuneet vieraat näyttivät lujuutensa loppuhetkillä punnertaen pisteen voittoon lukemin 80–81 (39–36). Ratkaiseva toinen osa pelataan keskiviikkona 15.3. Kauhajoella.
Hallitseva Suomen mestari ja upeita otteita eurokentillä tällä kaudella esittänyt Kauhajoki kohtaa kaksiosaisessa puolivälieräsarjassa FC Porton. Välieriin edetään kahden ottelun yhteistuloksella. Ottelu on katsottavissa suorana FIBA:n YouTube-kanavalta.
Kauhajoki voitti FIBA Europe Cupin jatkolohkon päätösottelussa israelilaisen Hapoel Haifan 85–76 (44–38). Puolivälieräpaikan jo viime viikolla varmistaneen Kauhajoen johdatti voittoon 22 pistettä upottanut takamies Severi Kaukiainen.
Puolivälieräpaikan FIBA Europe Cupissa jo varmistanut Kauhajoki pelasi keskiviikkona lohkovoitosta kotikentällään ukrainalaista BC Budivelnyk Kiovaa vastaan. Vieraat olivat vahvempia 62–65, mutta pieni tappio riitti varmistamaan kauhajokisille jatkolohkon lohkovoiton.
Kauhajoki jatkoi upeita otteitaan FIBA Europe Cupissa, kun se kaatoi slovakialaisen Patrioti Levicen vieraskentällä 55–86 (31–28). Kauhajoki jatkaa jatkolohkonsa kärjessä puhtaalla pelillä.
Kauhajoen vierassaldo FIBA Europe Cupissa pysyi puhtaana, kun joukkue kaatoi tiistaina jatkolohkon kärkiottelussa israelilaisen Hapoel Haifan 59–66 (30–41). Kauhajoki jatkaa lohkon kärjessä puhtaalla pelillä.
Kauhajoki jatkoi voittokulkuaan FIBA Europe Cupin jatkolohkon toisessa ottelussa, kun se voitti ukrainalaisen BC Budivelnyk Kiovan Italiassa pelatussa ottelussa lukemin 72–65 (42–36).
Kauhajoki oli tyly isäntä IKH Areenalla pelatussa FIBA Europe Cupin jatkolohkon avausottelussa slovakialaista Patrioti Levicea vastaan 26 pistettä heittäneen Henri Kantosen johdolla. Loppulukemat olivat isännille 105–71 (61–36).
Kauhajoki kohtasi keskiviikkona alkulohkon päätösottelussa portugalilaisen Sporting CP:n. Kaksijakoinen ottelu kääntyi Kauhajoen voittoon vahvan toisen puoliajan turvin lukemin 84–93 (45–34). Voitto varmisti samalla kauhajokisten lohkovoiton.
Susijengin marraskuun MM-karsintaryhmään valittu Daniel Dolenc johdatti Kauhajoen neljänteen voittoon FIBA Europe Cupissa 22 pisteellään, kun joukkue voitti unkarilaisen Egis Körmendin vieraskentällä 89-90 (44–45).
Kauhajoki nappasi jo kolmannen voittonsa yhtä monessa ottelussa, kun se kukisti portugalilaisen Sporting CP:n FIBA Europe Cupissa lukemin 104–85 (52–40). Kentän kunkkuna hääri 23 pistettä upottanut Severi Kaukiainen.
Kauhajoki jatkoi loistavia otteitaan FIBA Europe Cupin lohkovaiheessa, kun se kävi nappaamassa toisen voiton. Tällä kertaa kauhajokisten vireen koki Anwil Wloclawek, joka taipui Daniel Dolencin onnistuneella nostolla 88–89 (43–46) vain kaksi sekuntia ennen loppua.
Uudelle IKH Areenalle saapuu keskiviikkona vieraaksi lohkovaiheen avausotteluun Unkarin viime kauden hopeamitalisti Egis Körmend. Kauhajoelle on alkulohkossaan luvassa kuusi kansainvälistä ottelua.
FIBA Europe Cupin karsintaturnaukset pelataan viikolla ja suomalaisedustusta on Joensuun Kataja Basketin sekä Shawn Hopkinsin ja Topias Palmin muodossa. Katajan urakka päättyi, mutta Susijengi-kaksikon jatkuu.
Keskiviikkona pelattava karsintaottelu on joensuulaisseuran historian 99. ottelu kansainvälisissä eurokilpailussa. Ottelun voittaja etenee perjantaina pelattavaan karsintafinaaliin, jonka voittaja etenee kilpailun lohkovaiheeseen.