Kauhajoki aloittaa Mestarien liigan karsinnan perjantaina

23.9.2022 08:38 Hallitseva Suomen mestari Kauhajoki aloittaa oman Mestarien liigan urakkansa perjantaina, kun se kohtaa toisella karsintakierroksella Slovakian mestarin Patrioti Levicen. Kauhajoki tarvitsee kaksi voittoa selvitäkseen lohkovaiheeseen. Ottelut ovat katsottavissa suorana Mestarien liigan YouTube-kanavalta.

Upeita otteita Susijengissä EM-kisoissa esittänyt Henri Kantonen pääsee tänään tositoimiin omassa seurajoukkuessaan. Kuva: Ville Vuorinen

Mestarien liigan karsintaturnaus Espanjan Malagassa käynnistyi keskiviikkona. Suoraan toiselle kierrokselle selviytynyt Kauhajoki saa vastaansa slovakialaisen Levicen, joka kaatoi ensimmäisellä kierroksella unkarilaisen Egis Körmendin.

Kauhajoen valmistautuminen kauteen sai kolauksen, kun viime kaudella Korisliigassa ihastuttanut Simeon Carter loukkaantui pre-seasonilla. Vaikka joukkueessa on jatkuvuutta, isoissa pelaajissa vaihtuvuus on ollut suurta.

- Daniel Dolencin lisäksi meillä on kaksi ulkomaalaista isossa päässä, jotka vasta aloittavat ammattilaisuraansa. Emme ole päässeet pelaamaan vielä yhtään peliä tällä miehityksellä – tilanne on toki sama monella muulla. Yritimme hakea etua jatkuvuudesta, mutta muutokset vesittivät tätä. Olemme joutuneet opettelemaan enemmän uutta, mitä oli tarkoitus, päävalmentaja Janne Koskimies avaa.

- Meillä on viime kautta laajempi rotaatio ja olemme saaneet lisää atleettisuutta sekä heittovoimaa kaaren taakse. Ne ovat niitä asioita, mitä halusimme tulevan kauden joukkueesta. Meillä on nyt yhden vuoden kokemus pelitavastamme, joten olen tyytyväinen meidän tilanteeseemme.

Kauhajoki ei ole ensikertalainen Mestarien liigan karsinnoissa, vaan joukkue on mukana karsinnoissa kolmatta kertaa. Edelliset yritykset olivat kahden edellisen mestaruuden jälkeen syksyllä 2018 ja 2019. Aiemmista kokemuksista on hyötyä, vaikka karsintaformaatti on muuttunut edellisestä kerrasta.

Perjantaista vastustajaa on Kauhajoki-leirissä tarkkailtu tiiviisti.

- Levice pelasi keskiviikkona pitkälti seitsemän pelaajan rotaatiolla, joissa takamiehet pelasivat isoja minuutteja. Meidän pitää saada heidän takamiehiinsä painetta ja väsytettyä heitä. 213-senttisen Boris Bojanovskyn kanssa meidän tulee olla tarkkoja, ettei hän saa palloa lähelle hyökkäyskoria ja käyttämään kokoansa. Meidän pitää juosta ja luoda tempoa koko 40 minuuttia, Koskimies ennakoi.

Kauhajoki tarvitsee Mestarien liigan lohkovaiheeseen kaksi voittoa. Levicen lisäksi joukkueen pitää kaataa karsintafinaalissa voittaja otteluparista Heroes Den Bosch/Siauliai – Unicaja Malaga.

Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentama itävaltalainen Swans Gmunden voitti ensimmäisellä karsintakierroksella Pärnu Sadamin ja kohtaa perjantaina toisen kierroksen ottelussa tanskalaisen Bakken Bearsin. Ottelu käynnistyy klo 18.00.

Ottelut ovat katsottavissa Mestarien liigan YouTube-kanavalta:

BCL YouTube: Kauhajoki – Levice pe 23.9. klo 18.30 (Suomen aikaa) >

Kauhajoen otteluennakko >

 
5.7.2023 17:57 Mestarien liiga

Kauhajoen Mestarien liigan karsintaturnausjoukkueet arvottu

Mestarien liigan tulevan kauden lohkoarvonnat sekä karsintaturnausten joukkueet arvottiin torstaina. Karhu Basket Kauhajoki kohtaa puolueettomalla kentällä Turkin Antalyassa 25.9. israelilaisen roni Hay Motors Ness Zionan.

23.9.2022 20:32 Mestarien liiga

Vaisu heittopäivä vesitti Kauhajoen haaveet Mestarien liigan karsinnassa

Slovakian mestari Levice kaatoi Kauhajoen toisella karsintakierroksella 57-81 (25-37). Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentama Swans Gmunden koki tappion Bakken Bearsille 65-83 (28-45).

8.7.2022 10:16 Mestarien liiga

Mestarien liigan karsintaparit arvottu – Kauhajoki suoraan toiselle kierrokselle

Mestarien liigan tulevan kauden lohkoarvonnat sekä karsintaparit arvottiin torstaina. Hallitseva Suomen mestari Kauhajoki kohtaa karsinta-avauksessaan voittajan parista Egis Körmend (HUN) – Patrioti Levice (SVK).

13.9.2021 23:18 Mestarien liiga

Vilpas taipui Mestarien liigan karsinnoissa

Salon Vilppaan historian ensimmäinen euro-ottelu päättyi karvaaseen tappioon romanialaista Cluj-Napocaa vastaan. Vastustajan salama-alusta toipunut Vilpas taisteli takaisin peliin, mutta taipui lopulta 106–97 (51–51).

12.9.2021 12:53 Mestarien liiga

Vilpas-leiri luottavaisena Mestarien liigan karsintaan

Hallitseva Suomen mestari Salon Vilpas matkasi perjantaina Ateenaan, jossa se aloittaa maanantaina Mestarien liigan karsinnan romanialaista Cluj Napocaa vastaan. VeikkausTV näyttää ottelun suorana.

2.6.2021 15:00 Mestarien liiga

Suomen mestari Vilpas lähtee Mestarien liigan karsintoihin

Keväällä ensimmäisen koripalloilun Suomen mestaruutensa voittanut Salon Vilpas on päättänyt osallistua syyskuussa Mestarien liigan karsintoihin. Mestarien liigan karsinnat pelataan 13.–17. syyskuuta. Arvonta suoritetaan heinäkuussa ja otteluohjelma varmistetaan heinäkuun viimeinen päivä.

5.2.2019 13:24 Susijengi

Korista VeikkausTVssä viikolla 6: Salin ja Murphy vastakkain Espanjassa, saako Katajan eurotaival jatkoa?

Tällä viikolla VeikkausTV:llä nähdään muun muassa Espanjan liigan suomalaiskohtaaminen, kolme Chicago Bullsin NBA-ottelua sekä Kataja Basketin kohtalonottelu FIBA Europe Cupin jatkolohkossa.

28.1.2019 14:23 Susijengi

VeikkausTV:n korisviikko tarjoaa 12 suomalaispelaajien ottelua

Koriksen ystävät voivat viettää pakkaspäiviä viihtyisästi vastaanottimien äärellä, kun VeikkausTV välittää suomalaisten otteita kansainvälisiltä kentiltä peräti 12 ottelun verran tällä viikolla.

4.10.2018 23:13 Mestarien liiga

Karhu Basketin eurotaival päättyi tältä erää, Nanterre oli vielä liikaa

Kauhajoen ensimmäiset kansainväliset ottelut olivat silti menestys: neljä voittoa, kaksi tappiota.

1.10.2018 21:02 Mestarien liiga

Nanterre 92 näytti suuruutensa, Karhu Basketin kansainvälinen voittoputki poikki

Kauhajokelaisjoukkueella on lähes mahdoton tehtävä torstaina Ranskassa, eroa kertyi peräti 37 pistettä.

Näytä lisää vastaavia