28.1.2019 20:47 Nousuvireiselle kauhajokelaisjoukkueelle voitto oli viides putkeen.
Karhu Basketin päävalmentaja Jussi Laakso tuuletteli tyynesti joukkueensa onnistumisia. Kuva: Ville Vuorinen
Vahvassa myötätuulessa vuoden 2019 aloittanut Kauhajoen Karhu Basket voitti jälleen, tällä kertaa Turussa. Kaarinan Ura Basket kaatui Kupittaan Palloiluhallissa lukemin 75–99 (36–56).
Tappio oli Uralle jo yhdeksäs peräkkäinen. Hallitseva Suomen mestari Karhu Basket sen sijaan marssii viiden voiton putkessa.
Karhu Basket ratkaisi ottelun jo ensimmäisellä puoliajalla. Tarkasti heittänyt vierasjoukkue kasvatti eroa tasaiseen tahtiin. Vasta kolmatta peliään kauhajokelaisten riveissä pelannut Cameron Jones tulitti jo puoliaikataukoon mennessä 16 pistettä.
Toinen puoliaika oli numeroiden valossa tasaisempi. Voitosta Ura ei kuitenkaan enää onnistunut taistelemaan, vaan Karhu Basket piti johtoasemansa koko ajan riittävän suurena.
Ura hävisi ottelun lisäksi levypallotilastot murskaavasti. Karhu Basket otti kamppailussa 19 levypalloa enemmän, 45–26. Vierasjoukkue heitti myös 27 vapaaheittoa, kun Ura kävi viivalla vain yhdeksän kertaa. Kaarinalaisten käsistä kolmosia lähti ilmaan 38 kappaletta, kakkosia vain 29.
Uran pirteimmät pelaajat olivat Stephen Croone (20/3/2s) ja Avery Woodson (15/2).
Karhu Basketilta esiin nousi jälleen huimassa vireessä liitävä Okko Järvi (22/8/3r). Myös jo viime kauden mestaruuskolmikko Bojan Sarcevic (16/6/6s), Rene Rougeau (18/11/5s) ja Greg Mangano (16/8/3s) täytti ruutunsa paremmin kuin hyvin.
Yhdeksän kertaa putkeen hävinneellä Uralla riittää mietittävää, sillä puolustusekspertti Pyry Rainamaan kausi on seuran mukaan loukkaantumisen myötä ohi. Maanantaina vaisuhkosti kotiyleisönsä edessä debytoineen Jesse Perryn (6/6) tieltä joukkueesta poistui jykevä Karachi Edo.
– Toipuminen operaatiosta on yksilöllistä ja voi viedä 2–4 kuukautta, joten nyt rauhoitetaan Pyryn tilanne tämän kauden osalta ja kuntoutetaan käsi hyvään kuntoon, joukkueen lääkäri Petri Kallio kertoo Uran tiedotteessa.
Uran taival Korisliigassa ei ainakaan vielä tällä viikolla helpotu, sillä sarjanousija matkaa keskiviikkona juuri Kauhajoelle Karhu Basketin vieraaksi.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.
Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.
206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.