11.2.2025 13:39 Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Valinta on Woodille jo kauden toinen.

Kuva: Ville Vuorinen
Tammikuun lopulla 40 vuotta täyttäneen Jeremiah Woodin vauhti ei osoita hidastumisen merkkejä vaan päinvastoin.
Bisons Loimaan tammikuu oli hyvä, kun joukkue varmisti paikkansa ylempään jatkosarjaan taistelemaan pudotuspelien kotiedusta. Joukkue voitti pelaamastaan viidestä ottelusta kolme tammikuun aikana.

Wood tilastoi tammikuun viidessä ottelussa 19,6 pistettä, 9,6 levypalloa ja huimat 8,2 koriin johtanutta syöttöä. Woodin tehokkuuslukema otteluissa oli 29,2.
Kulunut kausi on Woodille jo kahdeksas Suomen maaperällä. Vuonna 2021 Wood oli Vilppaan kanssa voittamassa Suomen mestaruutta ja hänet valittiin kauden päätteeksi vuoden ulkomaalaisvahvistukseksi sekä finaalien arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Ensimmäisen kerran Wood pelasi Suomessa kaudella 2008–09, jolloin hän edusti Kataja Basketia. Joensuulaisjoukkueen lisäksi Wood on Suomessa edustanut Kauhajokea, Vilpasta, KTP-Basketia ja nyt Bisons Loimaata.
Wood valittiin lokakuun kuukauden pelaajaksi. Marraskuussa palkinnon vei Kataja Basketin KeShawn Curry ja joulukuussa Seagullsin Rene Rougeau.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.