Ivan Ivanovic Korihaiden päävalmentajaksi

26.4.2024 08:10 Uudenkaupungin Korihaiden Korisliiga-joukkueen päävalmentajaksi on nimitetty kahden vuoden sopimuksella viime syksynä Uuteenkaupunkiin saapunut montenegrolainen Ivan Ivanovic, 43.

– Tämä on iso steppi minulle eteenpäin valmentajana ja olen tätä myös odottanut. Iso haaste, mutta olen valmis ottamaan sen vastaan, Ivanovic kommentoi nimityksen jälkeen Korihaiden tiedotteessa.

Montenegrossa syntynyt Ivanovic pelasi 19 vuotta ammatikseen Montenegron, Serbian, Bosnian ja Romanian pääsarjoissa. 205-senttiseltä Ivanovicilta löytyy pelaajauraltaan kokemusta kapteenina olemisesta, kansainvälisistä seuracupeista sekä mitalisijoituksista. Vuodelta 2005 löytyy myös pronssimitali Turkissa järjestetyistä universiadikisoista.

Vuonna 2016 päättyneen pelaajauran jälkeen Ivanovic kouluttautui valmentajaksi ja on valmentajauransa alussa työskennellyt montenegrolaisessa juniorikoripalloseurassa sekä kesäisin harjoittanut yksilövalmennusta ammattilaispelaajille erilaisissa akatemioissa.

Viime kaudeksi Ivanovic tuli Uuteenkaupunkiin apuvalmentajan rooliin ja pääsi kauden aikana tutustumaan niin kaupunkiin, pelaajiin kuin koko Korisliigaan. Nämä kokemukset sekä positiivinen palaute antoivat uskoa ja luottamusta ottaa uusi haaste vastaan päävalmentajana.

Ivanovic mainitsee Korihaiden kapteeni Bojan Sarcevicin kokemuksen tuoman vaikutuksen ja tiedon kaikkeen, mitä uusi päävalmentaja voikaan tarvita.

– Kaikki oli uutta, mutta sain tutustua rauhassa ympäristööni. Siitä lähtien, kun aloin valmentamaan, tavoite on ollut päävalmentajan työ jossain seurassa. Olen lähes 30 vuotta ollut koripallon kanssa tekemisissä, joten tiedän olevani valmis tähän, Ivanovic vakuuttaa.

Ivanovicin tavoitteena on pelata vauhdikasta koripalloa, jossa pääpaino on ensin aggressiivisessa puolustuksessa, jonka jälkeen vauhtipeli alkaa. Sen, millaiseksi pelitapa lopullisesti muovautuu, määrittää tietenkin joukkueen rakenne.

– Selkeä tahtotila minulla ja seuralla on antaa nuorille pelaajille enemmän mahdollisuuksia. Heidän tietysti täytyy tehdä paljon töitä, mutta haluamme tosissaan antaa myös heille mahdollisuuksia, Ivanovic julistaa.

Viime kaudella Korihaita valmentanut Darko Mihajlovic ei jatka Uudessakaupungissa. Seuran ja valmentajan tiet erkanevat hyvässä yhteishengessä ja kiitollisuudessa menestyksekkäästä yhteisestä kaudesta.

– Seura haluaa kiittää Darkoa upeasta viime kaudesta. Korihaiden lähivuosien kehittämisen näkökulmasta Ivan on valmis sitoutumaan pitkäksi aikaa siihen, miten saamme nuorten pelaajien kehittämisen isompaan rooliin. Sitä kautta pyrimme rakentamaan Uudestakaupungista houkuttelevan paikan nuorille pelaajille kehittyä, Korihaiden puheenjohtaja Jarno Nikula taustoittaa.

Asiat

 
18.3.2026 20:18 Korisliiga

Korisliigan playoff-sijojen mysteeri ratkesi: kotiedun varmistivat KTP ja Korihait, alemman jatkosarjan voitti Kataja

Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.

18.3.2026 12:19 Korisliiga

Korisliigan päätöskierroksella riittää panosta: kolme joukkuetta taistelee kahdesta puolivälierien kotietupaikasta

Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.

14.3.2026 20:47 Korisliiga

Sisukas Kataja varmisti playoff-paikkansa – Kobrat romutti Lahden haaveet yhden pisteen voitolla

Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.

13.3.2026 20:48 Korisliiga

Kauhajoki ja KTP ottivat kumpikin voiton – sijojen 2–5 joukkueiden paremmuusjärjestys edelleen ratkaisematta

Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.

11.3.2026 20:27 Korisliiga

Sijanousua hakeva Honka taivutti Vilppaan – jatkosarjavoiton varmistaneet salolaiset pelaavat ilman panosta

Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.

10.3.2026 20:27 Korisliiga

Pyrintö varmisti playoff-paikkansa, Kataja joutuu voitostaan huolimatta vielä jännittämään – Vilppaan sarjavoitto sinetöity

Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.

10.3.2026 10:00 Korisliiga

Remu Raitasen päässä pyörivät iltaisin sekä koripallotilastot että pörssikurssit – KTP:n laituri tavoittelee Korisliiga-menestystä edellistä kertaa kouliintuneempana

KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.

7.3.2026 20:44 Korisliiga

Vilpas porskuttaa edelleen paalupaikalla – Korihait taivutti Seagullsin jälleen yhteen tappioon

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.

6.3.2026 20:58 Korisliiga

KTP:lle roima voitto Hongasta – Pyrintö jatkaa alemman jatkosarjan huipulla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.

5.3.2026 20:41 Pääjuttu

Kouvot varmisti Korisliiga-paikkansa ensi kaudelle kahden pisteen voitolla

Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.

Näytä lisää vastaavia