Hopeamitalisti Kauhajoki vahvisti vahvaa kokoonpanoaan paluumuuttajatähdellä – ”Mukaudun Suomen koripallotyyliin nopeasti”

30.9.2021 18:50 Kauhajoki pelasi viime kaudella tiensä finaaliin asti. Hopeamitalit kaulassa poistunut menestyjäseura on päättänyt nyt sekoittaa pakkaa ja kutsunut riviinsä muiden muassa aiemmin laukkunsa pakanneen Korisliiga-tähden Henri Kantosen.

Henri Kantosen edellinen Kauhajoki-visiitti päättyi keväällä 2018 sensaatiomaiseen Suomen mestaruuteen. Kuva: Ville Vuorinen

Henri Kantonen on ollut tyytyväinen siihen, miten hänen joukkueensa on tehnyt töitä viime viikot. Kantonen saapui uuteen osoitteeseensa Kauhajoelle suoraan Ranskasta, jossa hän pelasi viime kauden ProB-liigan Aix-Mauriennessa.

Joskin Kauhajoki ei suinkaan ole hänelle seurana uusi tuttavuus. Kantonen nimittäin vietti joukkueessa kauden jo ennen lopullista läpimurtoaan Salon Vilppaassa. Osallistuttuaan taas syksyn ajan harjoituksiin, hän uskaltaa todeta, että olosuhteet ja harjoituskulttuuri miellyttävät häntä siinä missä aiemminkin.

– Kun keskustelin ennen sopimusta valmennuksen kanssa, tarjottu rooli vaikutti juuri sellaiselta, jota olin hakemassakin. Lisäksi uskon aiemman kokemukseni perusteella vakaasti, että tässä joukkueessa pystyy itse myös kehittymään, Kantonen kertoo.

Mutta vaatiiko kotimaan Korisliiga ulkomaan komennuksen jälkeen sopeutumista, vai tuleeko pelaaminen yhä selkärangasta? Onko kaikki eurooppalainen koripallo keskenään samanlaista?

– En usko, että minun tarvitsee sopeutua Suomen tuttuun pääsarjaan yhtään niin paljoa kuin viime kaudella jouduin sopeutumaan Ranskan ProB -liigaan. Kyllä pelissä on maiden välillä kuitenkin selkeitä eroja, kuten se, että Ranskassa pelaajat ovat isompia ja liikkuvat vapaammin. Mutta uskon, että Suomen tyyliin mukaudun aina aika nopeasti.

Ainoastaan Kantosen osoite ei ole vuosien varrella vaihdellut vaan myös rooli. Hän on siirtynyt urallaan ajan myötä enemmän pallolliseen pelaamiseen. Muutoksia viime aikoihin on luultavasti odotettavissa jälleen, kun rinnalla on sellaisia kärkikastin pallonkäsittelijöitä kuin Severi Kaukiainen.

Kantonen on kuitenkin tottunut liukumaan kolmen kauimmaisen pelipaikan välillä aina tarpeen tullen.

– Toki johdan paljon hyökkäyksiä nytkin, mutta voisin kuvitella, että viime kauteen nähden vietän enemmän aikaa myös kakkospaikalla. Tulen pelaamaan varmasti Severin kanssa huomattavasti yhtä aikaa, mikä tarkoittaa minulle ehkä enemmän pallotonta hyökkäämistä.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Kantosen ja Kaukiaisen lisäksi avainpelaajia pelikuvioissa tulevat epäilemättä olemaan myös ulkomaalaisvahvistukset Cameron Jones ja René Rougeau. Heistä kumpikin on jättänyt Korisliigaan jälkensä jo aiemmin voittamalla sekä mestaruuksia että pelaajapalkintoja – ja kummassakin tapauksessa nimenomaan Kauhajoen paidassa.

Kantonen mainitsee toki myös muutaman nousijan, joita yleisön on syytä pitää silmällä.

– Kotimaisista pelaajistamme jokainen on ottanut kesän aikana harppauksia eteenpäin viime kaudestaan. Eero Innamaa, Miikka Marttinen ja Kalle Peltonen näyttävät sen verran lupaavilta, että heiltä nähdään varmasti vahvoja esityksiä.

Karhu Basket 21-22 pähkinänkuoressa

Korisliiga käynnistyy perjantaina 1.10., kun avausottelussa Korihait kohtaa Kauhajoen. Lauantaina on ohjelmassa viiden ottelun kierros. Kaikki Korisliigan ottelut ovat katsottavissa maksullisen Ruutu+-palvelun kautta. 

Henkilöt

 
16.1.2026 20:30 Korisliiga

KTP voittoon Kobrista Pöllän johdolla – kotkalaiset pysyvät edelleen kiinni ylemmän jatkosarjan paikassa

Kotijoukkueen vahva kolmas jakso oli avainroolissa KTP-Basketin otteluvoitossa. KTP on nyt miesten Korisliigan kuudennella sijalla ja Kobrat viimeisellä.

16.1.2026 14:27 Korisliiga

De’Vion Harmonin kulttuurishokki Joensuussa kääntyi voitoksi – ”Ensimmäisen viikon aikana perheessämme itkettiin paljon, mutta nyt otamme jo ilon irti pulkkamäessä”

Kataja Basketin yhdysvaltalaistakamies De’Vion Harmon palkittiin joulukuun urotöistään Korisliigan kuukauden pelaajana. Joukkue kamppailee tasaväkisessä tilanteessa paikasta ylemmässä jatkosarjassa.

15.1.2026 21:10 Korisliiga

Pisteet pk-seudun derbystä Hongan nimiin – Bisons otti vierasvoiton Tampereella

Miesten Korisliigassa otteluvoitot menivät sarjan toista sijaa pitävälle Tapiolan Hongalle ja kymmenenneksi valahtaneelle Bisons Loimaalle.

14.1.2026 20:48 Korisliiga

Katajalle arvokas vierasvoitto Vilppaasta – Kauhajoki väsytti Korihait jatkoajalla ja kasvatti sarjajohtoaan

Nousua ylempään jatkosarjaan yrittävä Kataja sai tärkeät sarjapisteet Salosta kuukauden pelaajaksi valitun De'Vion Harmonin 37 pisteen avulla. Sarjakärki Kauhajoki puolestaan kasvatti eroaan Vilppaaseen omalla jatkoaikavoitollaan.

10.1.2026 21:08 Korisliiga

Pyrinnön Palmi ja Laine pääsivät irti Lapualla ja pistivät pystyyn pistejuhlat – Uudessakaupungissa Korihait yllätti Vilppaan

Miesten Korisliigan illan kierroksen voittajia olivat Tampereen Pyrintö, Korihait, Tapiolan Honka ja Kauhajoki.

9.1.2026 20:38 Korisliiga

KTP:lle muhkea kotivoitto – Raitanen jatkoi nousujohteisia otteitaan

Ylemmän jatkosarjan paikoista ärhäkästi taistelevat KTP-Basket ja Helsinki Seagulls ottivat tänään sarjapisteitä kotikentillään.

7.1.2026 20:36 Korisliiga

Seagullsin Henryltä väkevä debyytti vierasvoitossa – Kataja omaan vierasvoittoonsa kuukauden pelaaja Harmonin johdolla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Lahti Basketball.

7.1.2026 12:21 Korisliiga

De’Vion Harmon on valittu Korisliigan joulukuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi valittiin sensaatiomaisen kuukauden pelannut Kataja Basketin De’Vion Harmon.

6.1.2026 21:09 Korisliiga

Korihait päihitti Hongan varmalla joukkuepelillä – espoolaiset putosivat toistaiseksi kärjestä

Tapiolan Honka on porskuttanut Korisliigan kärjessä useina viikkoina, mutta Korihaiden vahva esitys vierasmatkalla päästi Salon Vilppaan ja Kauhajoen voiton verran espoolaisten edelle.

3.1.2026 21:11 Korisliiga

Kauhajoki varmisti kotivoiton loistavan kolmannen jakson ansiosta – Vilpas onnistui pysyttelemään rinnalla paalupaikalla

Miesten Korisliigassa voittajiksi kohosivat tänään Kauhajoki ja Salon Vilpas, jotka johtavat runkosarjaa jaetulla kärkipaikalla.

Näytä lisää vastaavia