Elena Melto naisten Korisliigan Vuoden pelaaja, sarjan nuorisokaarti putsasi palkintopöytää

18.5.2022 20:13 Naisten Korisliiga-seurojen valmentajat ja kapteenit valitsivat 36-vuotiaan, Catzia edustavan Elena Melton sarjan parhaimmaksi pelaajaksi. Palkinnot osuivat laajalla skaalalla eri joukkueille, kun finalistijoukkueet olivat ainoat kahden palkinnon saaneet.

Täksi kaudeksi ”kasvattajaseuraansa” palannut Melto tilastoi 17. naisten Korisliiga-kaudellaan uransa kovimman pistekeskiarvo, kun hän upotti 20,2 pistettä ottelua kohden. Lisäksi käsiin tarttui 9,8 levypalloa, ja samat kädet tarjosivat 3,4 koriin johtanutta syöttöä.

Aiemmin Melto on palkittu kahdesti sekä Vuoden ulkomaalaisvahvistuksena (2012,2016) ja finaalien arvokkaimpana pelaajana (2010, 2013). Melto sai Suomen kansalaisuuden kesällä 2018.

- Tämä palkinto tuntuu uskomattomalta, en löydä sanoja. On hienoa saada tämä, palkinto kotimaisena pelaajana. Nyt alkaa palkintopaketti olla kasassa, liikuttunut Melto sanoi.

Melto on yksi naisten Korisliigan menestyneimmistä pelaajista. Päättynyt kausi oli ensimmäinen kevään 2007, kun hän jäi ilman mitalia. Hänen palkintokaapistansa löytyy seitsemän Suomen mestaruutta, kuusi SM-hopeaa, yksi pronssi ja viisi cup-mestaruutta.

Kaikkiaan Melto on pelannut naisten Korisliigassa 484 ottelua, joissa hän on viimeistellyt 7232 pistettä ja 3929 levypalloa. Pudotuspelit mukaan lukien hän on kaikkien aikojen pistetilastossa kolmantena Lea Hakalan ja Kenya Robinsonin perässä, levypallotilastossa edellä mainittujen lisäksi hänen eteensä kiilaa Auli Nyman.

Molemmille finalisteille kaksi tunnustusta

Naisten Korisliigassa pelanneet Peli-Karhut ja Kouvottaret saivat molemmat kaksi palkintoa. Suomen mestari Peli-Karhujen Lotta Vehka-aho (8,1/2,7) palkittiin Vuoden 6. pelaaja -palkinnolla. Naomi Davenport (16,4/11/3,2) puolestaan finaalien arvokkaimpana pelaajana.

Seurahistorian ensimmäisen SM-mitalinsa saavuttaneesta Kouvottarista löytyy puolestaan Vuoden ulkomaalaispelaaja, kun Rashida Timbilla (16,1/13,6/5,7/27,9teh.) palkittiin upeasta kaudestaan. Kouvottaret hopealle luotsannut päävalmentaja Joonas Frimodig valittiin Vuoden valmentajaksi.

Elsa Lemmilä Vuoden tulokas, Elina Aarnisalo kehittynein

Fantastisen debyyttikauden Tapiolan Hongassa pelannut Elsa Lemmilä tilastoi ensimmäisellä kaudellaan upeat 13 pistettä ja 11,3 levypalloa. Lisäksi hän torjui vastustajia 2,9 kertaa ottelua kohden.

Niin ikään 2005-syntynyt HBA-Märskyn Elina Aarnisalo pokkasi Vuoden kehittyneimmän pelaajan -palkinnon. Aarnisalo tilastoi toisella kaudellaan 15,1 pistettä, 4,5 levypalloa ja 3,3 koriin johtanutta syöttöä.

Sarjan parhaimmaksi puolustajaksi äänestettiin ToPon Magdalene Agyei, jonka puolustustaidot ovat saaneet kokea myös useat päätöstilaisuuden palkituista.

Naisten Korisliigan Vuoden erotuomariksi valittiin Lauri Jäämaa.

Naisten Korisliigan palkitut 2021-22

Vuoden pelaaja

Elena Melto

Vuoden ulkomaalaisvahvistus

Rashida Timbilla

Vuoden puolustuspelaaja

Magdalene Agyei

Paras kuudes pelaaja

Lotta Vehka-aho

Vuoden kehittynein

Elina Aarnisalo

Vuoden tulokas

Elsa Lemmilä

Vuoden valmentaja

Joonas Frimodig

Vuoden erotuomari

Lauri Jäämaa

Finaalin MVP

Naomi Davenport

Fair Play-palkinto (Karénin kannu)

Vimpelin Veto

Vapaaheittopalkinto

Elena Melto

   

Muut palkitut 2021-22

Miesten Divisioona A:n vuoden pelaaja

Eldar Skamo

Miesten Divisioona B:n vuoden pelaaja

Olli Kanerva

Naisten I divisioonan vuoden pelaaja

Ellen Järvinen

19-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjan vuoden pelaaja

Lilli Hakkarainen

19-vuotiaiden poikien SM-sarjan vuoden pelaaja

Gezim Bajrami

17-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjan vuoden pelaaja

Nicole Ogun 

17-vuotiaiden poikien SM-sarjan vuoden pelaaja

Morris Ugusuk

16-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjan vuoden pelaaja

Lilli Onnela

16-vuotiaiden poikien SM-sarjan vuoden pelaaja

Olavi Suutela

Vuoden mieskoripalloseniori

Paavo Suhonen 

Vuoden naiskoripalloseniori

Marketta Arkela

Unified koripallo, vuoden urheilija

Lotta Näppi

Unified koripallo, vuoden partneri

Emma Kivistö

Vuoden pyörätuolikoripalloilija

Topias Tyni

Juniorisarjojen lupaava kaukoheittäjä

Aaron Montonen

Vuoden koripallojohtaja

Marko Frimodig

Heikki Tuomala -palkinto

Tenho Ulmanen

Elämäntyöpalkinto

Lauri Valkama

Elämäntyöpalkinto

Pekka Köli

Koripallokasvattaja

Stefano Rezzonico

Koripallokasvattaja

Perttu Hytönen

Koripalloteko

YMCA Tampere

Pikkusudet-palkinto

Leppävaaran Pyrintö

 
3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

1.4.2024 19:12 Naisten Korisliiga

FoA nappasi välieräpaikan huimalla heittopelillä

Naisten Korisliigan neljä parasta joukkuetta on selvillä. Viimeisenä joukkueena välieriin paineli FoA, joka kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 104-80 ja vei ottelusarjan 3-2.

30.3.2024 19:20 Naisten Korisliiga

FoA puolusti Pyrinnön nurin ja siirsi ratkaisun viidenteen otteluun

Pyrinnön ja Forssan Alun ottelusarjassa ratkaisu siirtyi ratkaisevaan viidenteen otteluun, kun FoA kaatoi kotikentällään Pyrinnön 78-49.

29.3.2024 21:18 Naisten Korisliiga

PeKa eteni jälleen välieriin

Kotkan Peli-Karhut eteni Naisten Korisliigan välieriin, kun se haki vierasvoiton Vimpelistä 90-58. Ottelusarjan PeKa vei otteluvoitoin 3-1.

28.3.2024 21:34 Naisten Korisliiga

Pyrintö taisteli välierien kynnykselle

Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat yhdellä ottelulla. Siinä Pyrintö kaatoi kotikentällään FoA:n 88-82 ja siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon.

27.3.2024 20:42 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin – Peli-Karhut voiton päässä jatkopaikasta

Naisten Korisliigan ensimmäiset välieräjoukkueet ovat selvillä, kun Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin otteluvoitoin 3-0. Illan kolmas voittaja Peli-Karhut siirtyi johtoon ottelusarjassa Vimpeliä vastaan.

25.3.2024 21:48 Naisten Korisliiga

ToPo ja Kouvottaret voiton päässä välieristä – Pyrintö ja ViVe tasoittivat sarjat

Naisten Korisliigan puolivälierissä pelattiin toiset ottelut. ToPo ja Kouvottaret pelasivat itsensä välierien kynnykselle. Pyrintö ja ViVe avasivat voittotilinsä omissa ottelusarjoissaan.

23.3.2024 19:58 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA voittoihin vieraskentällä – myös ToPo ja PeKa avasivat puolivälierät voitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät. Kouvottaret ja Forssan Alku kävivät ryöstöretkillä, kun taas ToPo ja PeKa ottivat ensimmäiset kiinnitykset välieräpaikkoihin kotikentillään.

Näytä lisää vastaavia