Edon Maxhuni: ”Kun isoja saappaita tarjotaan, haluan olla valmis”

16.2.2021 10:01 Toista kauttaan ammattilaisena pelaava Hyvinkään Pontevan kasvatti Edon Maxhuni, 22, on tehnyt huipentuvien EM-karsintojen aikana vahvan sisääntulon Susijengiin. Viron-Latvian liigaa johtavan Pärnun pelinrakentajana toimiva Maxhuni kertoo tähdänneensä jo vuodet siihen, että voisi jonain päivänä johtaa Susijengin peliä Rannikon, Koposen ja Wilsonin jalanjäljissä.

Vuosien 2020-21 EM-karsinnat ovat olleet Edon Maxhunille läpimurto Susijengiin. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.

Palattuaan kahden vuoden Yhdysvaltain NCAA-visiitiltään Eurooppaan Maxhuni kurkotteli heti kättelyssä korkealle ja ryhmittyi Espanjan ACB-liigaa ja Euroliigaa pelaavan CB Gran Canarian harjoitusvahvuuteen. Kanarialaisseuran farmijoukkueessa vietetyn vuoden jälkeen Maxhunin tie vei puolestaan Viroon ja Pärnun joukkueeseen, missä Maxhuni on yhtä aikaa joukkueensa aivot, sydän ja moottori.

- Mulla oli viime kesänä optioita isommista sarjoissa pöydällä, mutta näin tärkeänä päästä tarpeeksi kovatasoisessa liigassa sellaiseen jengiin, jossa mulla on iso rooli ja avaimet kädessä johtaa peliä ja ottaa ratkaisuja, Edon kertoo.

Maxhunin Viron komennus on toistaiseksi ollutkin onnistunut. Pärnu on yllättävästikin kohonnut Viron ja Latvian liigan kärkeen ohi mm. Alexander Madsenin edustaman VEF Riian tai Tallinnan perinteisen suurseuran Kalev/Cramon, vaikka EM-karsintoja edeltävä pariviikkoinen toikin mukanaan terveystilanteella selittyviä tappioita.

Suurimpia syitä Pärnun vahvoihin otteisiin on ollut Maxhuni, joka on 17,1 pisteen (2p 47% 3p 40% 1p 92%) ja 4,9 syötön ottelukeskiarvoillaan nitonut itsensä tiukasti liigan tähdistöön.

- Tärkeintä on ollut päävalmentajan (Heiko Rannula) luotto. Koutsi antaa mun pelata omaa peliä ja onnistumiset on kerryttänyt itseluottamusta, Maxhuni kuvailee.

- Mä tiedän, että mulla on oikeus johtaa joukkueen peliä ja valita ratkaisu, on se sitten syöttö tai oma heitto, koska koutsi tietää mun ajattelevan joukkueen etua. Ja samalla koutsi tietää, että mitä tiukempi tilanne ja mitä kovemmat paineet, sitä enemmän mä sytyn.

Susirooli löytyi säpinän kautta

Susijengissä Maxhuni debytoi 21 vuoden iässä kesällä 2019 ja osoitti ennakkoluulottomuutensa Espoo Metro Areenan juhlaturnauksessa Venäjää vastaan. Ensimmäiset viralliset karsintaminuutit olivat vuorossa vuosi sitten, jolloin Maxhuni avitti puolustuksellaan ja pelinjohdollaan Susijengin sillasta takaisin peliin Sveitsiä vastaan.

Sama resepti tepsi marraskuussa Espoossa: kun Susijengin hyökkäys sakkasi EM-karsintamatsissa Serbiaa vastaan, alkoi Edon pilkkoa serbipuolustusta heitoillaan ja ajoillaan ja auttoi siten joukkueensa hyökkäyspään loksahtamista uomiinsa.

- Kun tuun jengiin nuorempana kaverina, mun pitää miettiä tarkkaan, mitä vahvuuksia mä voin tuoda joukkueeseen. Oon alusta asti nähnyt, että mun rooli täällä on sytyttää ja tuoda energiaa. Sitä varten mä puen tän pelipaidan päälle.

Kontrasti on jyrkkä juniorimaajoukkuekentille, missä Maxhuni on ollut koko 2010-luvun ajan luontainen korintekijä ja aina äänessä. Vertailun vuoksi: Susijengin pelaajista Tuukka Kotti debytoi miesten maajoukkueessa, kun Maxhuni oli kaksivuotias. Kokeneempi jaosto tunnistaa kuitenkin Maxhunin vahvuudet ja on rohkaissut tätä ottamaan tilansa.

- Mä arastelin sitä alkuun, että voinko mä sanoa jollekin Shawnille (Huff) tai Sasulle (Salin) mitään, kun nää on kaikki niin paljon mua kokeneempia. Nää on kuitenkin kaikki sanoneet, että pelinrakentajan täytyy pitää ääntä ja ohjeistaa muita, se kuuluu tähän pelipaikkaan.

Maxhuni on myös tietoinen historiastaan. Häntä ennen Susijengin peliä ovat johtaneet Euroopan huipulla elantoaan tienanneet Teemu Rannikko, Petteri Koponen ja Jammu Wilson. Maxhuni tietää, että hän on ikänsä ja vahvuuksiensa puolesta vahva ehdokas perimälinjalla.

- Se motivoi tosi paljon ja tuo hymyn huulille. Kun isoja saappaita tarjotaan, mä haluan olla valmis.

”Nuoren kaartin” EM-kisat motivoi ja kutkuttaa

Susijengi esiintyi päättyneen 2010-luvun aikana arvokisakentillä peräti viisi kertaa, joista neljä EM-kisoissa ja yksi MM-kisoissa – eikä toinen MM-kisapaikkakaan ollut kuin puolen neljänneksen päässä.

Tällä viikolla Susijengi matkustaa Tbilisiin, missä tarjolla on EM-kisapaikka syksylle 2022. Viime vuosikymmenellä Susijengi ratsasti arvokisoihin pitkälti vuosina 1980-91 syntyneen runkonsa varassa – Hanno Möttölä, Joonas Cavén ja Lauri Markkanen poikkeuksina säännöstä – ja nyt Tbilisiin lähtevästä jengistä useampi pelaajaehdokas janoaa paikkaansa ensimmäisissä aikuisten arvokisoissa. Maxhuni on yksi heistä.

- Kylmät väreet tulee, kun ajatteleekin koko asiaa. Susijengin arvokisaputki on ihan mieletön saavutus ja mä arvostaisin tosi korkealle mahdollisuutta edustaa Suomea tuhansien susifanien edessä. Se yleisön energia on ihan mieletön, Maxhuni pyörittelee päätään.

Haaste on kuitenkin kova. Viimeksi ennen Henrik Dettmannin syntymää EM-kisoissa pelannut Sveitsi on kuitannut EM-karsinnoista kolme niukkaa tappiota ja yhden viime sekunnin voiton ja on nyt kahden onnistuneen illan päässä arvokisapaikasta.

Ja vaikka sunnuntain vastustajalla Georgialla on oma kisapaikka jo hyppysissä, on Tbilisin kuplan isännällä kovat piipussa: siitä vastaavat mm. Giorgi Shermadini, Thaddus McFadden ja Beka Burjanadze.

- Sveitsin taso me nähtiin jo paitsi ekassa matsissa niitä vastaan, myös siinä, miten ne voitti Serbian ja pelasi Georgiaa vastaan kahdesti voitosta viime sekunneille asti. Meidän pitää olla kummassakin matsissa entistä valmiimpia, viisaampia ja intensiivisempiä ja nautittava haasteesta. Sveitsi varmasti haluaa tosi paljon EM-kisoihin, mutta niin halutaan mekin, Maxhuni uhkuu.

Henkilöt

 
2.3.2024 10:19 Susijengi

Susijengi säilytti 20. sijan FIBA:n maailmanrankingissa

Helmikuun EM-karsintaikkunassa yhden voiton ja yhden tappion kerännyt Susijengi on säilyttänyt viime syyskuussa saavuttamansa ennätyssijan FIBA:n miesten maailmanrankingissa. Susijengi jatkaa maailmanrankingin 20. sijalla Euroopan 13. korkeimmalle rankattuna miesten maajoukkueena.

27.2.2024 11:07 Susijengi

Toijala komensi Viron historialliseen voittoon

Viidettä vuottaan Viron miesten maajoukkuetta komentava Jukka Toijala luotsasi joukkueensa kenties sen koripallohistorian makeimpaan voittoon, kun Viro peittosi maanantai-illan EM-karsintaottelussa Tallinnassa Liettuan. Voitto oli Viron koripallon historian ensimmäinen voitto Liettuasta miesten maajoukkuetasolla.

26.2.2024 21:27 Susijengi

Susijengi löysi taisteluilmeensä, nousi 17 pisteen takaa avausvoittoon EM-karsinnoissa

EM-karsintansa kotivoitolla Georgiasta avannut Tanska saapui maanantaina Espoo Metro Areenalle täynnä tulta ja tappuraa, upotti avauspuoliskolla liki kaiken mahdollisen ja karkasi 17 pisteen vierasjohtoon. Susijengi palasi kuitenkin pitkän tauon jälkeen perusasioihin ja säntäsi kollektiivisella esityksellä 5339-päisen kotikatsomon riemuksi 89–85 (42–58) -voittoon.

26.2.2024 11:38 Susijengi

Alexander Madsen: ”Me pelataan parhaimmillamme, kun ollaan ärsyttäviä”

Alexander Madsen, 29, on hyvässä paikassa koripalloilijana. Susijengin ison pään kouvolalaislähtöinen luottomies on saanut räjähtävän startin alkuvuoteen 2024 Espanjan liigassa CB Andorran paidassa. Samaan aikaan Susijengissä Madsenin rooli on vanha tuttu ja hän uskoo, että paras tulos tulee, kun pidetään kiinni perusasioista.

25.2.2024 20:54 Susijengi

Susijengi ja Tanska nimesivät tusinansa maanantain otteluun

Susijengi ja Tanska ovat nimenneet pelaajansa maanantai-illan EM-karsintaotteluun. Susijengin kokoonpanoon nousee Saksan Bundesliigan Tigers Tübingenia edustava Aatu Kivimäki. Ottelu pelataan maanantaina klo 18.30 Espoo Metro Areenalla.

25.2.2024 11:38 Susijengi

Lundbergin Tanska on Susijengille erilainen haaste

Vaikka Tanskaa ei laajalti tunnetakaan koripallomaana, aloitti joukkue EM-karsintaurakkansa kirivoitolla ennakkosuosikki Georgiaa vastaan kotonaan Århusissa. Tanska kävi jo edellisissä EM-karsinnoissa yhden korin päässä EM-kisoista ja hakee nyt Euroliiga-tähtensä Gabriel Lundbergin johdolla ensimmäistä EM-kisapaikkaa 70 vuoteen.

24.2.2024 12:34 Susijengi

Remu Raitanen: ”Varmasti ikimuistoisimpia kokemuksia omalla uralla”

Susijengin tarkkakätinen laituri Remu Raitanen, 26, esiintyi ennakkoluulottomasti ja kellotti tehokkaat peliminuutit myöhään perjantai-iltana, kun Susijengi haastoi MM-hopeamitalisti Serbian sen kotihallissa Belgradissa. Raitasen mukaan Susijengi pystyi Belgradin kuurouttavassa metelissä haastamaan Serbian niin kauan kuin pysyi pelisuunnitelmassaan.

23.2.2024 23:47 Susijengi

Susijengi säikytteli MM-hopeamitalisti Serbiaa, mustat hetket veivät yllätyssaumat

Susijengin aloitusviisikko Elias Valtosen johdolla aiheutti kauhunhetkiä hallitsevalle MM-hopeamitalisti Serbialle sen kotiareenalla Belgradissa perjantai-illan EM-karsinta-avauksessa. Serbian kokoylivoima ja Susijengin pallonmenetykset ja kylmä heittoilta kohosivat lopulta ratkaiseviksi tekijöiksi, kun Serbia ampaisi yhdeksän pisteen takaa 77–61 (36–34) -voittoon.

23.2.2024 10:50 Susijengi

Topias Palmi: ”Vastassa on yksi maailman parhaista joukkuepuolustuksista”

Jos Susijengi haluaa pelata voitosta Serbiaa vastaan myöhään tänä iltana Belgradissa, on sen onnistuttava puolustuspäässä täydellisesti ja käytettävä vapaat heittopaikkansa tuloksellisesti, kun niitä tarjoutuu. Haasteen ottaa innolla vastaan Tampereen Pyrinnön kasvatti Topias Palmi, 29, joka pelaa ammattilaisuransa parasta kautta Karhu Basketissa.

22.2.2024 22:39 Susijengi

Susijengi ja Serbia nimesivät kokoonpanonsa perjantain otteluun

Susijengi ja Serbia ovat valinneet miehistönsä perjantai-iltana Belgradissa pelattavaan EM-karsinta-avaukseen. Susijengistä debyyttinsä arvokisakarsintaottelussa tekevät Luukas Vaara ja Jacob Grandison.

Näytä lisää vastaavia