Divarikatsaus - Viikko 48

2.12.2025 22:16 Oulu kärsi ensimmäisen tappionsa miesten I divisioona A:ssa ja Kipinä Basket oli vahvempi Äänekosken paikallisderbyssä. Pyrintö Akatemia jatkaa tappiottomana naisten I divisioonassa. Miesten I divisioona B:ssa Pantterit jatkaa vahvaa alkukautta Aaron Ekweren johdolla.

Miesten I divisioona A

ACO Basketin seitsemän ottelun voittoputki päättyi Karkkilassa, kun se kärsi kauden ensimmäisen tappionsa Karkkilan vieraana lukemin 92-88. Kotijoukkue johti ottelua lähes alusta loppuun, eikä oululaisten viimeisen jakson loppukiri riittänyt kääntämään ottelua. Korkeatasoisessa ottelussa molemmat joukkueet pitivät huolta pallosta ja heittivät vapaaheittoja lukuunottamatta hyvillä prosenteilla.

- Hieno ja vauhdikas peli. Oululta löytyy paljon hyviä pelaajia kaaren sisällä ja ulkona, mutta mätsäsimme heihin hyvin ja pelasimme korkealla energialla. Meillä on hieman loukkaantumismurheita, joten halusin itse tuoda panokseni vahvemmin myös levypallo- ja puolustuskamppailuun, kommentoi hienon alkukauden pelannut Joey Holifield kotijoukkueelta. 

Karkkilalaisten sankareiksi ottelussa nousivat jälleen Joey Holifield (25/13/7s) ja Nestori Kivimäki (25p). Oululaisten parhaimmistoa olivat Viljami Valkama (23/3s) ja Tyler Harris (21/4/2s).

Ottelutilastot

Joey Holifield on ollut vaikea pideltävä vastustajan puolustuksella alkukaudella. Kuva: Ville Vuorinen
Joey Holifield on ollut vaikea pideltävä vastustajan puolustuksella alkukaudella. Kuva: Ville Vuorinen

Vajaamiehisenä pelannut Raholan Pyrkivä jatkoi vahvaa kauttaan ja kaatoi Tesomalla Helsingin NMKY:n lukemin 89-73. Voitto oli kotijoukkueelle kauden kuudes. Ottelussa RaPy sai hyökkäyksensä rullaamaan heti avaushetkistä, ja Helsinki jäi jatkuvasti takamatkalle. 

- Olen uskomattoman ylpeä pelaajistani, sillä kauden alusta asti jatkuneista loukkaantumisista ja sairasteluista huolimatta he nousevat kerta toisensa jälkeen esiin ja suorittavat silloin, kun sitä eniten tarvitaan. Lisäksi haluan antaa ison kiitoksen nuorille pelaajillemme. He eivät ole täällä vain paikkaamassa – he tekevät aidosti merkittävän panoksen ja osoittavat kaikille, että he ovat tämän joukkueen tulevaisuus. Heidän kehitystään on hienoa seurata, ja he olivat tärkeässä roolissa tämän vahvan voiton varmistamisessa.

Raholan Pyrkivä heitti ottelussa kahden pisteen heittonsa liki 53 prosentin ja kolmoset noin 43 prosentin tarkkuudella. Kotijoukkueen pelaajista pistetehtailusta vastuuta kantoivat erityisesti Miro Kollanen (20/4/8s) ja Tuomo Aalto (20/3/5s). Vierailta pirteimmällä pelipäällä olivat Nikolas Kataja (17/6), Lenni Hervola (16/4/5s) ja Mikael Mainio (15/2).

Ottelutilastot

Tuomo Aalto johti joukkueensa voittoon vajaamiehisenä. Kuva: Raholan Pyrkivä
Tuomo Aalto johti joukkueensa voittoon vajaamiehisenä. Kuva. Raholan Pyrkivä

Muut ottelut

Kipinä Basket – Äänekosken Huima 99–77

Äänekosken paikallisderbyssä Kipinä Basket oli selkeästi vahvempi ja otti voiton Äänekosken Huimasta kotisalissaan. Kipinä oli ottelussa niskan päällä alusta lähtien, mutta puoliajalle mentiin vielä suhteellisen tasaisissa lukemissa 57-46. Kolmannella jaksolla Kipinä kuitenkin repäisi johdon 30 pisteeseen heittohurmoksen myötä. Kipinä Basketin vahvimmat olivat sarjan parhaat pistemiehet Joe Cookson (40/16/3s) ja Jake Hilmer (34/7/6s). Eemeli Laaksonen oli myös pirteällä pelipäällä 12 pisteellä. Huiman paras pistemies oli Malachi Rhodes (18/16/4s), joka kuitenkin syyllistyi kymmenen menetykseen. Huiman valonpilkkuja oli hyvällä tarkkuudella heittänyt Onni Niinikoski (12/2).

Ottelutilastot

HBA-Märsky – Raiders Basket 95–85

Urhea-hallissa käytännössä 11 pelaajan rotaatiolla pelannut HBA kontrolloi ottelun tempoa alusta loppuun. Raiders Basket sai kauden ensimmäisen ottelunsa koko miehistöllään ja väläytteli paikoitellen potentiaaliaan, mutta 21 menetystä ja niistä Märskylle annetut 28 pistettä koituivat joukkueen kohtaloksi. Samalla helsinkiläiset lupaukset esittivät kauden parasta heittopeliään onnistumalla 12 kolmosessa 27 yrityksestä. Kotijoukkueen paras pistemies oli Christian Blomfelt (22/6/4s). Vierailta vahvasti esiintyivät kentille palannut Shawn Montague (22/4) ja Sami Tahvanainen (21/8/5s).

Ottelutilastot

Lappeenrannan NMKY – Jyväskylä Basketball Academy 64–80

JBA jatkoi vahvaa syksyään ja haki selkeän vierasvoiton Lappeenrannasta. Lappeenranta aloitti ottelun vahvasti ja vire kesti aina viimeiselle neljännekselle asti. JBA vei kuitenkin viimeisen neljänneksen 6-25 ja sen myötä ottelun 64-80. Joukkueet hyökkäsivät ottelussa selkeästi vahvuuksiensa kautta, sillä Lappeenranta teki puolet pisteistään kolmen sekunnin alueelta ja yritti vain 12 kolmen pisteen heittoa ottelussa. JBA vuorostaan heitti 35 kolmen pisteen heittoa ja niistä 12 onnistuneesti. JBA:n paras pistemies oli 22 pisteellään Miro Koskela. Lappeenrannalta vahvasti esiintyi Darryl Jordan Jr. (21/7).

Ottelutilastot

Pyrintö Akatemia A – Torpan Pojat 98–108

Pyynikillä nähtiin pisteilottelu, jossa tehtiin 154 pistettä ensimmäiseen kolmeen neljännekseen. Ottelun kovin ilotulitus nähtiin kolmannella neljänneksellä, missä kotijoukkue Pyrintöi teki 37 pistettä heittäen kolmen pisteen heittonsa 8/11. Viimeisellä neljänneksellä ToPo sai kuitenkin terävöitettyä puolustuksensa ja tarjosi puolestaan vastaavan 8/11 kolmostulituksen, mikä riitti voittoon. Ottelussa annettiin yhteensä 57 koriin johtanutta syöttöä ja molempien joukkueiden heittoprosentit olivat todella korkeat (ToPo 3p% 57,7). Pyrinnön paras pistemies oli Aaron Montonen (23/2). Topolta vahvasti esiintyi kaksikko Alvar Michelsen (25/5/3s) ja Markus Rautasalo (23/1/12s).

Ottelutilastot

Viikon ottelut

Torstai 4.12.
klo 19:30 — Pyrintö Akatemia A vs Karkkila (Pyynikin palloiluhalli)

Perjantai 5.12.
klo 18:30 — Äänekosken Huima vs Lappeenrannan NMKY (Äänekoski Areena Pankkari)
klo 18:30 — ACO Basket vs Raholan Pyrkivä (Ouluhalli)
klo 18:30 — Jyväskylä Basketball Academy vs HBA-Märsky (Jyväskylän Monitoimitalo)
klo 18:30 — Torpan Pojat vs Raiders Basket (Munkkiniemen Yhteiskoulu)

Sunnuntai 7.12.
klo 17:00 — Helsingin NMKY vs Kipinä Basket (Namika Areena LIIKE ON LÄÄKE)

Kaikki aikuisten divisioonaottelut näkyvät KorisTV:ssä! Voit hankkia ottelukohtaisen lipun tai sarjakohtaisen kausikortin. https://koristv.fi/koristv

Naisten I divisioona

Pyrintö Akatemia taisteli tiukan voiton Tampereella, kun joukkue onnistui pitämään Pantterit juuri ja juuri takanaan. Ottelu päättyi Pyrinnön voittoon lukemin 58-56. Ottelu oli tasainen loppuun saakka, ja Akatemian kurinalainen puolustus sekä kriittiset onnistumiset hyökkäyspäässä ratkaisivat lopulta voittajan. Pantterit oli koko päätösjakson pelissä mukana, mutta ratkaisevat pisteet jäivät tekemättä. Pyrintö Akatemia jatkaa kärjessä puhtaalla pelillä ja Pantterit taistelee kovasti pääsystä ylempään loppusarjaan eli kuuden parhaan joukkoon. Pyrinnön paras oli Martta Mattila (16/8) ja Panttereiden Emma Ahola (16/5/1s). Kotijoukkueen päävalmentaja Antti Nikkilä ei varsinaisesti ollut tyytyväinen omiinsa voitosta huolimatta:

- Tiukka vääntö Panttereita vastaan. Me emme pelanneet kovin huolellisesti tänään, mutta muutama hyvä yksilösuoritus auttoi meidät voittoon.

Panttereiden valmentaja Jussef El Ouacef oli ylpeä joukkueestaan tappiosta huolimatta:

- Alkuvastoinkäymisistä huolimatta kamppailimme itsemme mukaan hienosti peliin takaisin. Tänään se ei ihan riittänyt voittoon, mutta tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Olen ylpeä joukkueesta.

Ottelutilastot

Pyrintö vei trillerin Pyynikillä. Kuva: Petri Tuominen
Pyrintö vei trillerin Pyynikillä. Kuva: Petri Tuominen

JBA yllätti Leppävaaran Pyrinnön vieraskentällä Leppävaarassa lukemin 58-80. Kärkikahinoissa kauden avannut kotijoukkue pelasi vahvan ensimmäisen neljänneksen ja lähti toiselle jaksolle 26-15 johdossa. Liekö kotijoukkueelle tullut liiallinen hyvänolon tunne, sillä JBA pääsi jyräämään kaikki kolme seuraavaa erää nimiinsä selkeillä marginaaleilla. LePy jatkaa sarjataulukossa kolmantena ja JBA vahvisti asemiaan keskikastissa. Kotijoukkueen paras oli Miisa Pylkkänen (16/4/1s) ja JBA:n Ella-Maria Hiltunen (24/6/3s). Leppävaaran valmentaja Nigel Moore oli pelin jälkeen pertynyt:

- Disappointing loss for us but credit to JBA. They played well and deserved to win. Again more shots than the opponent resulting in less points than the opponent

JBA:n valmentajalla Teppo Lairiolla oli päinvastaiset tunnelmat:

- Olipas kerrassaan loistelias peli ensimmäisen kympin jälkeen. Pelaajat saivat "tukkapöllyn" ekan kympin jälkeen ja kuin taikaiskusta joukkue ylijuoksi vastustajan. Olen todella ylpeä pelaajistamme ja sisukkuudestamme.

Ottelutilastot

Miisa Pylkkäsen (kuvassa pallon kanssa) 16 pistettä ei riittänyt kotikentällä JBA:ta vastaan. Kuva: Ville Vuorinen
Miisa Pylkkäsen (kuvassa pallon kanssa) 16 pistettä ei riittänyt kotikentällä JBA:ta vastaan. Kuva: Ville Vuorinen

Muut ottelut

Salon Vilpas – Helsingin NMKY 62–76

HNMKY haki vierasvoiton Salosta vahvalla ja kurinalaisella pelillä. Vierailijat tyrmäsivät salolaiset totaalisesti kahdessa ensimmäisessä erässä. Vilpas taisteli toisen puoliajan urhoollisesti ja tasapäisesti, mutta ei pystynyt merkittävästi muuttamaan lukemia edukseen. HNMKY liikkui sarjataulukossa ylöspäin ja hivuttautui iskuetäisyydelle paikasta kuuden joukkueen joukossa. Vilpas puolestaan tarvitsee pienen ihmeen noustakseen keskimmäiseen loppusarjaan. Vilppaan paras oli Miisa Aaltonen (26/4/2s) ja Namikan Matilda Mainio (20/4/2s).

Ottelutilastot

Tapiolan Honka II – Feeniks Basket 65–50

Honka II pelasi vahvan kotipelin ja vei voiton jopa yllättävän selvin numeroin. Hongan puolustus pakotti Feeniksin heittäjät vaikeisiin ratkaisuihin ja forssalaisten heittoprosentit pysyivät erittäin matalina. Kotijoukkue juoksi riistoista peräti 22 pistettä Feeniksin 11 vastaan. Honka II vahvisti asemaansa taistelussa keskimmäisen loppusarjan paikasta. Forssalaisilla on vielä kaikki auki, kun sekä edessä että takana on kahdeksan joukkuetta. Hongan ykköstykki oli Ella Sahuri (18/7/5s) ja Feeniksin Magdaleena Lilja (15/6/3s).

Ottelutilastot

Espoo Basket Team II – Catz Lappeenranta 106–46

EBT II dominoi ottelua täysin, eikä ottelusta jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Puoliaikalukemat olivat hurjat 48-10. Toisella puoliskolla EBT:n puolustus hieman suoristi selkäänsä ja Catz pääsi kasvattamaan pistepottiaan 36 pisteellä. EBT:n ykkösase oli 33 riistoa, joista joukkue latoi huimat 53 pistettä. EBT jatkaa puhtaalla pelillä ja Catz on sijalla 12. Espoolaisista eniten pisteitä haali Suvi Ahtola (22/4/1s) ja lappeenrantalaisista Pinja Keppo (14/11/2), joka kunnostautui myös levypalloissa.

Ottelutilastot

Torpan Pojat II – Peli-Karhut Akatemia 66–46

ToPo II otti maukkaan ja selkeän kotivoiton PeKa Akatemiasta. Etenkin ensimmäinen puoliaika oli kotijoukkueen juhlaa ja taukolukemat olivat murskaavasti 42-19. Toinen puoliaika oli tasainen, eikä PeKa toipunut ensimmäisen puoliskon myllytyksestä enää mukaan voittotaisteluun. ToPo jatkaa kauttaan sijalta 11 ja PeKa puolestaan juonii uusia kujeita sijalta 5. Kotijoukkueen paras oli Hanna Valkeinen (12/2/4s) ja vierailijoiden Veera Mäntykivi (19/6/1s).

Ottelutilastot

Turun NMKY – Team Lemkem 96–62

Turun NMKY oli hurjana toisella neljänneksellä (31-6) ja murskasi Lemkemin selvästi Nunnavuoren palloiluhallissa. Kolme muuta erää lahtelaiset antoivat hyvän vastuksen, mutta eivät olleet lähelläkään päästä otteluun mukaan toisella puoliskolla. Lemkemin 28 menetystä johti 32 pisteeseen turkulaisille. Turku vankisti asemaansa ylemmässä keskikastissa, kun taas Lemkem saa kamppailla tosissaan päästäkseen pois alemmasta loppusarjasta. Tasaisten turkulaisen paras oli Alexandra Ailus, joka teki triplatuplan (22/10/10s). Lemkemin ykkönen oli Pinja Leppänen (14/5/4).

Ottelutilastot

Viikon ottelut

Perjantai 5.12.
klo 17:30 — Puhuttaret vs Äänekosken Huima (Vantaan Energia Areena)
klo 18:30 — Feeniks Basket vs Torpan Pojat II (Feeniks)

Lauantai 6.12.
klo 14:00 — Hyvinkään Ponteva vs Salon Vilpas (Martinhalli 1)
klo 15:00 — Catz Lappeenranta vs Pyrintö Akatemia (Lappeenrannan Urheilutalo)

Sunnuntai 7.12.
klo 13:30 — Team Lemkem vs Leppävaaran Pyrintö (Luhta Areena)
klo 14:00 — Äänekosken Huima vs Tapiolan Honka II (Äänekoski Areena Pankkari)
klo 14:00 — Helsingin NMKY vs Puhuttaret (Namika Areena LIIKE ON LÄÄKE)
klo 17:00 — Pantterit vs Turun NMKY (Herttoniemenr. liik.halli)
klo 17:00 — Peli-Karhut Akatemia vs Espoo Basket Team II (Karhulan liikuntahalli)

Kaikki aikuisten divisioonaottelut näkyvät KorisTV:ssä! Voit hankkia ottelukohtaisen lipun tai sarjakohtaisen kausikortin. https://koristv.fi/koristv

Miesten I divisioona B

Ailahtelevasti tällä kaudella esiintynyt Honka II venyi hienoon 85-79 kotivoittoon tiukassa ja fyysisessä ottelussa. Ottelu eteni tasaisissa merkeissä Hongan pienoisessa hallinnassa. Parhaimmillaan kotijoukkue johti 15 pisteellä, mutta PuHu roikkui mukana ja sai vielä pienen kirin viimeisillä minuuteilla. Espoolaiset onnistuivat pitämään kuitenkin vantaalaiset takanaan Alvan Laavaisen ja Niki Juntusen koreilla. PuHu hallitsi ottelussa levypalloja, mutta Honka juoksi pisteitä menetyksistä ja onnistui kaaren takaa tehokkaammin.

- Pelasimme tänään hyvällä energialla ja näytimme luonnetta parin todella vaikean pelin jälkeen. Paljon jäi vielä parannettava, mutta pystyimme tekemään Puhun pelaamisesta tänään riittävän vaikeaa. Viimeistely meillä ontui hyökkäyspäässä, mutta onneksi kaaren takaa osuttiin ihan kivasti, kommentoi ottelua Hongan tyytyväinen päävalmentaja Tuukka Kotti.

Hongan paras pistemies oli Niki Juntunen (30/13/5s). Vantaalaisten paras oli Valtteri Leino (20/6/3s).

Ottelutilastot

Hyvinkään Ponteva otti tärkeän 83-73 kotivoiton tasaisessa kamppailussa, jossa ratkaisu nähtiin vasta viimeisellä neljänneksellä. Hyvinkää hallitsi levypalloja ja pystyi pitämään Uran hyökkäysrytmin kurissa ratkaisuhetkillä. Hyökkäyspäässä kotijoukkue oli tehokas Michael Pietrzykin (23/9/2s) ja Leo Fajardon (21/3s) johdolla. Vierailijoilta vahvimmin esiintyivät Maximilian Kozlov (15/5), Teemu Sulonen (14p) ja Aku Haikonen (13/11).

- Tänään vastustaja onnistui pakottamaan meidät heidän haluamiinsa heittoihin, emmekä me saaneet omaa peliämme kulkemaan kummassakaan päässä, luetteli Uran Jesse Javanainen tappion syiksi.

Voiton myötä Hyvinkää kasvatti rakoa häntäpään joukkueisiin ja nousi sarjan keskikastin tiukkaan taisteluun. Uralle tappio oli kauden toinen.

Ottelutilastot

Pantterit – BC Nokia 96–39 

Pantterit jyräsi vastustajansa jälleen täysin ylivoimaisella esityksellä, eikä seitsemällä pelaajalla otteluun lähtenyt BC Nokia löytänyt keinoja pysäyttää kotijoukkueen aggressiivista puolustusta. Ero repesi jo avausjaksolla, ja Pantterit kontrolloi ottelua alusta loppuun. Nokialaisittain ottelusta on vaikea löytää positiivisia asioita. Joukkue joutui vielä taistelemaan ottelun lopun vajaamiehisenä virhevaikeuksien ja loukkaantumisten johdosta. Pantterit pääsivät pyörittämään laajaa rotaatiota: 12 pelaajan kokoonpanosta kukaan ei pelannut yli 24 minuuttia eikä alle 11 minuuttia. Panttereiden paras piestemies oli Jelani Towa (16/2). Nokialta tuloksekkaimmin taisteli Oskari Savolainen (13/5). Pantterit jatkaa sarjakärjessä yhdellä tappiolla.

Ottelutilastot

Kataja Basket Academy – PeU-Basket 87–103

PeU-Basket oli tyly vieras joensuulaisille hakien hienon vierasvoiton vauhdikkaassa ottelussa. Katajan nuoret pysyivät kyydissä ensimmäisen puoliajan, mutta PeU:n heittopeli ja kokemus käänsivät pelin selkeästi vieraille. Kotijoukkue syyllistyi ottelussa 22 menetykseen, joista vierailijat juoksivat 29 pistettä. Vierailijoiden tehokkain oli Daniel Rantapaju (31/2/3s). Kotijoukkueesta parhaalla pelipäällä oli Kalle Kuivalainen (28/5/4s). Voitto oli perniöläisille kolmas putkeen. Ottelun tuloksen myötä PeU-Basket ja Kataja Basket Academy jakavat kolmatta sijaa viidellä voitolla ja kolmella tappiolla.

Ottelutilastot

Pyrintö Akatemia B – KTP 61–99

KTP otti odotetun vierasvoiton pelikovuudessa hävinneestä Pyrinnöstä. Pyrintö johti ottelua vielä kolmannella jaksolla 41-40, mutta sen jälkeen vierailijat aloittivat vyörytyksen ja veivät lopun ottelusta pistein 20-59. Kotkalaisten parhaat pistemiehet olivat Mikko Purola (23/9), Ian Uwamungu (21/5/6s) ja Jaakko Toikka (21/10). Kotijoukkueesta parhailla tehoilla pelasi Mikael Parsiala (19/7). Pyrintö on edelleen ilman voittoja ja seuraavat kaksi ottelua ovat sarjan kärkipäähän lukeutuvia Ura Basketia ja PuHu Junioreita vastaan.

Ottelutilastot

Viikon ottelut

Perjantai 5.12.
klo 18:30 — Turun NMKY vs KTP (Nunnavuoren palloiluhalli)
klo 18:30 — Ura Basket vs Pyrintö Akatemia B (Valkeavuoren liikuntahalli)
klo 20:00 — PuHu Juniorit vs Hyvinkään Ponteva (Vantaan Energia Areena)

Sunnuntai 7.12.
klo 16:30 — Team Pajulahti vs Kataja Basket Academy (Luhta Areena)
klo 17:00 — PeU-Basket vs Pantterit (Perniön liikuntahalli)
klo 18:00 — BC Nokia vs Tapiolan Honka II (AGCO Power Arena)

Kaikki aikuisten divisioonaottelut näkyvät KorisTV:ssä! Voit hankkia ottelukohtaisen lipun tai sarjakohtaisen kausikortin. https://koristv.fi/koristv

 
25.11.2025 06:45 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 47

Naisten divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssa ennakkosuosikit pitivät pintansa. Miesten I divisioona A:ssa Lappeenrannan NMKY otti kauden avausvoittonsa ACO Basketin jatkaessa tappiottomana.

17.11.2025 23:46 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 46

Miesten I divisioona A:ssa nähtiin jännittäviä ratkaisuhetkiä ympäri Suomea, kun taas miesten I divisioona B:ssa juhlittiin pisteillä murskavoittojen muodossa. Naisten I divisioonan ainoassa ottelussa ennakkosuosikki Leppävaaran Pyrintö piti pintansa.

10.11.2025 21:14 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 45

Naisten I divisioonassa EBT II hallitsi Espoon paikallisottelua suvereenisti ja jatkaa tappiottomana. Myös Puhuttaret nappasi tärkeän kotivoiton jännittävässä yhden pisteen trillerissä Panttereita vastaan. Miesten I divisioona B:ssa sukat heiluivat tiuhaan, kun useampi ottelu venyi yli sadan pisteen. Miesten I divisioona A:ssa Äänekosken Huima nappasi avausvoittonsa.

4.11.2025 22:27 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 44

Viisi joukkuetta jatkaa lokakuun jälkeen puhtaalla pelillä aikuisten divisioonissa. Naisissa kärkipaikan ovat vallanneet Leppävaaran Pyrintö ja Pyrintö Akatemia. Miesten I divisioona B:ssa Ura Basket on ainoa tappioton joukkue, kun taas divisioona A:ssa ACO Basket ja Kipinä Basket jatkavat vielä puhtaalla pelillä.

28.10.2025 23:02 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 43

Divariviikko tarjosi jännitystä kaikilla rintamilla. Naisten puolella Hyvinkään Ponteva haastoi JBA:n ja Namika taipui niukasti Lemkemille. Miesten I divisioona A:ssa nähtiin vierasvoittojen viikko. Miesten I divisioona B:ssa Hyvinkään Ponteva vastasi kierroksen yllätyksestä.

20.10.2025 20:00 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 42

Aikuisten divareissa pelattiin 22 ottelua. Äänekoskella juhlistettiin Huiman seurataivalta ja Perniössä nostettiin mestaruusviiri kattoon.

13.10.2025 22:00 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 41

Aikuisten divareissa ennakkosuosikit pitivät pintansa ensimmäisellä kierroksella. Paikalliskamppailu Jyväskylässä veti paikalle 1235 katsojaa.

9.10.2025 10:00 Koripalloliitto

Koripallon tilastopalvelun siirtymävaihe jatkuu

Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.

8.10.2025 17:20 Miesten I divisioona A

Aikuisten I divisioonat käynnistyvät torstaina

Miesten I divisioona A, I divisioona B ja naisten I divisioona käynnistyvät torstaina 9.10. Kaikki aikuisten I divisioonaottelut näkyvät KorisTV:n kautta. Tällä kaudella aikuisten I divisioonia seurataan viikoittaisen divarikatsauksen muodossa.

5.6.2025 21:00 Koripalloliitto

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2025–2026 myönnetty: koriksen pääsarjoissa pelaa tulevalla kaudella yhteensä 63 joukkuetta

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.

Näytä lisää vastaavia