5.5.2017 Catzin monivuotinen amerikkalaisvahvistus Chandrea Jones, 29, lopettaa pelaajauransa. Neljän Suomessa viettämänsä kauden lisäksi USA:ssa, Ranskassa, Belgiassa ja Australiassa pelannut ”Santtu” ilmoitti päätöksestään keskiviikkona.

Chandrea Jones pelasi naisten Korisliigassa yhteensä 124 ottelua. Kuva: Ville Vuorinen
Jones pelasi naisten Korisliigassa yhteensä 124 ottelua, joissa hän tilastoi keskimäärin 18,2 pistettä, 7,5 levypalloa, 3,1 syöttöä ja 2,2 riistoa ottelua kohden.
- Olen aina sanonut, että aion astua syrjään täyttäessäni 30 vuotta. Fyysisesti pystyisin edelleen pelaamaan, mutta aion silti asettua viettämään tavallista perhe-elämää. Haluan kiittää sekä seuraa että kannattajia näistä neljästä vuodesta, jotka olen saanut viettää seurassanne. Arvostan todella paljon sekä Catzia että australialaista joukkuettani Rockhampton Cyclonesia, jotka ovat aina pitäneet minusta hyvää huolta.
- En myöskään koskaan unohda ensimmäistä mestaruuttani Suomessa, sillä se oli samalla ensimmäinen mestaruuteni kotimaan ulkopuolella. Olin niin iloinen, että hymyilin monta päivää sen jälkeen. Tulen aina muistelemaan lämmöllä aikaani Catzissa ja haluankin lähettää terveiseni kaikille kannattajille!
Jones voitti neljällä Catz-kaudellaan kolme mestaruutta, yhden pronssin ja yhden Suomen Cupin. Kansainvälisillä parketeilla hän saavutti kaksi Latvia-Estonia Liigan hopeaa ja nimettiin kahdesti liigan tähtiviisikkoon. Hänet valittiin naisten Korisliigan kuukauden pelaajaksi helmikuussa 2017 ja Catzin fanit äänestivät Santun joukkueensa parhaaksi pelaajaksi tänä keväänä.
- Alex Andersonin ohella yksi kautta aikojen parhaista jenkkivahvistuksista Suomessa. Chandrean taitotaso on käsittämättömän korkea. "Santtu" on erittäin kova kilpailija, joka oli aina parhaimmillaan kevään ratkaisupeleissä. Ennen kaikkea hän on hieno, vaatimaton persoona. Oli iso kunnia ja etuoikeus valmentaa tuollaista pelaajaa 4 kauden ajan, Catzin päävalmentaja Mika Haakana kiitteli seuran tiedotteessa.
Naisten Korisliigassa kolme puolivälieräsarjaa jatkui lauantaina. Voittoihin ylsivät toiset voittonsa ottaneet BC Nokia ja PeKa sekä sarjan tasoittanut Pyrintö.
HBA:n ja EBT:n välinen sarja jatkui Helsingissä. Märsky siirtyi ottelusarjassa 2–0-johtoon, kun EBT kaatui 76–68.
Tapiolan Honka on tehnyt valmentajasopimuksen Arttu Tammen kanssa. 30-vuotias Tammi liittyy Reetta Piiparin seuraksi naisten Korisliiga-joukkueen valmennusstaffiin ja ottaa vastuulleen seuran U19- ja U17-vuotiaiden tyttöjen valmennuksen.
Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät, ja ottelusarjat avasivat voitoilla BC Nokia, HBA, PeKa sekä Pyrintö.
Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Espoo Basket Team ja Vimpelin Veto aloittavat sarjat kotonaan. Välieriin etenemiseen vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät keskiviikkona. Peli-Karhut ja Pyrintö aloittavat urakkansa kotikentällään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät keskiviikkona 18. maaliskuuta, kun kaikki neljä otteluparia pyörähtävät käyntiin.
Naisten Korisliigan runkosarja paketoitiin lauantaina. Illan voittajia olivat PeKa, BC Nokia, ToPo ja HBA-Märsky.
Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan toiseksi viimeinen pelipäivä. Illan neljässä ottelussa voittajiksi ylsivät Pyrintö, ToPo, BC Nokia ja HBA Märsky.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Voittajiksi ylsivät ViVe ja EBT.