25.4.2023 21:12 Jyväskylä Basketball Academy ja Bisons Loimaa tarjosivat Jyväskylässä pelatussa neljännessä I divisioona A:n finaalissa huiman näytelmän, joka ratkesi vasta viimeisillä sekunneilla loimaalaisten hyväksi 76-77 (37-36).
Bisons-pelaajat fanien keskellä juhlahumussa. Kuva: Koripalloliitto
Tasaisen avauspuoliajan jälkeen ote siirtyi toisella puoliajalla hiljalleen vierasjoukkueelle. Bisonsin Ali Ahola vei vieraat 10 pisteen johtoasemaan, kun otteluaikaa oli jäljellä reilu minuutti.
Viimeisestä minuutista meinasi koitua loimaalaisittain kohtalokas: JBA:n Kalle Koivunen ja Tiitus Kuukkanen onnistuivat kaaren takaa – Elmeri Abbey puolestaan kahden pisteen heitossa. Kun Juuso Salmi onnistui Bisonsin EU-virheen myötä tulleista vapaaheitoissa toisessa, oli 10 pisteen johtoasema kutistunut yhteen pisteeseen 31 sekunnissa.
Lopussa kuvaan astui illan hahmo, Bisonsin Tevaun Kokko, jonka vahva ajo kasvatti eron jälleen kolmeen. Kun toisessa päässä JBA ei onnistunut, kasvatti Vesa Heinonen eron viiteen pisteen vajaat 20 sekuntia ennen loppua.
JBA:n Tuomas Flinckin onnistunut kolmen pisteen heitto kavensi eron kahteen, mutta Tevaun Kokon hermot olivat rautaa vapaaheittoviivalla, kun hän osui molemmissa vapaaheitoissa reilut 4 sekuntia ennen loppua. JBA:n Tommi Luojus osui vielä loppusummerin soidessa, mutta se ei riittänyt ja loimaalaiset pääsivät juhlimaan mestaruutta ja sarjanousua.
- Onhan tämä joukkue sitkeä, mistä olemme nousseet kevään aikana. Meinattiin tehdä taas tänään aika vaikeaksi, mutta ei annettu missään vaiheessa onneksi periksi, kommentoi Bisonsin kapteeni Vesa Heinonen Ruudun haastattelussa.
Vieraiden kaikki kaikessa tiistaina oli Tevaun Kokko, joka viimeisteli 34 pisteen ja 10 levypallon tuplatuplan. JBA:n pisteykkönen oli Kalle Koivunen, joka heitti 22 pistettä.
Voiton myötä Bisons Loimaa nousee ensi kaudeksi takaisin Korisliigaan.
Koriskauden 2022-23 parhaat on valittu. Nuorten sarjojen sekä Seurapalveluyksikön palkittavat ovat vastaanottaneet palkinnot henkilökohtaisesti seurojen tapahtumissa kevään ja kesän aikana. Löydät listan kaikista palkituista sivun alaosasta.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.
Tuukka Kotti ja Tapiolan Honka ovat solmineet vuoden mittaisen pelaajasopimuksen.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2022–23. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään ennätykselliset 64 joukkuetta.
Aluehallintovirastot ovat tehneet tai ovat tekemässä päätöksiä koskien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koronapandemian aikana. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2021–22. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Suurin muutos nähdään miesten I divisioona B:ssä sekä naisten I divisioonassa, joiden joukkuemäärät kasvavat.
Korisliigassa viime kaudella pelannut kaarinalainen Ura Basket ilmoitti Koripalloliitolle ettei se hae Korisliigan sarjalisenssiä kilpailuvuodelle 2021–22. Muissa huippu- ja kilpakoripallosarjoissa kaikki urheilullisesti sarjaan oikeutetut joukkueet hakivat sarjalisenssejä.
Mikael Aalto valittiin I divisioona A:n parhaaksi pelaajaksi, I divisioona B:n paras oli Eemi Luukkonen. Naisten I divisioonan Vuoden pelaajaksi valittiin Sanni Salonen. Mestaruutta juhlineen Salon Vilppaan toiminnanjohtaja Marko Vihiniemi palkittiin Vuoden seurajohtajana.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus on hyväksynyt aikuisten pääsarjaryhmän esitykset naisten Korisliigan, miesten I divisioona A ja B:n sekä naisten I divisioonan seurakokousten muutosehdotukset liittyen sarjasta putoamiseen.
Koronakoordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan 19.11.2020, että pääkaupunkiseutu on siirtynyt koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Korisliiga ja muut pääsarjat jatkuvat pienin muutoksin, Eteläisellä alueella aikuisten harrastetoiminnassa, senioreiden SM-sarjoissa ja Unified-sarjoissa sarjatoiminta keskeytetään loppuvuodeksi.
Suomen Koripalloliitto on yhdessä pääsarjaseurojen sekä asiantuntijoiden kanssa valmistellut yhteisen toimintaohjeen, jonka avulla halutaan tehdä ottelutapahtumasta mahdollisimman turvallinen niin pelissä mukana oleville kuin katsojillekin.
Suomen Koripalloliitto on päättänyt tarkentaa ohjeistusta kasvomaskin käytöstä ottelutapahtumissa koronapandemian aikana.
Korisliiga ja kaikki muut suomalaisen aikuiskoripallon pääsarjat siirtyvät Nelonen Median omistamaan Ruutuun monivuotisella sopimuksella.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2020-21. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Suurin muutos nähdään miesten I divisioona B:ssä sekä naisten I divisioonassa, joiden joukkuemäärät kasvavat.
Suomen Koripalloliiton sarjoissa pelataan yli 12.000 ottelua vuosittain ”Stadista Sallaan”. Sarjakaudet päättyivät viime viikolla ennenaikaisesti koronavirusepidemian takia. Suomen Koripalloliiton hallitus on etäkokouksessaan päättänyt sarjakauden päättämiseen liittyvistä toimenpiteistä.
Suomen Koripalloliitto on perjantaina 13.3.2020 päättänyt lopettaa myös miesten ja naisten Korisliigojen ja I divisioonien pelikaudet koronaviruksen (COVID-19) takia.
Suomen Koripalloliitto on päättänyt pysäyttää kaikki koripallosarjat torstaista 12.3.2020 lähtien koronaviruksen COVID-19 takia.
Päivitetty 11.3. klo 14.40. Suomen Koripalloliitto korostaa huolellisen käsihygienian merkitystä kaikessa kanssakäymisessä. Koripalloliitto suosittelee lisäksi, että jokaisella pelaajalla on aina oma juomapullo ja pyyhe eikä yhteisiä juomapulloja ja pyyhkeitä käytetä.
WU18-tyttöjen B-divisioonan EM-kulta, WU20-naisten B-divisioonan EM-hopea ja WU16- tyttöjen EM-kisojen 10. sija nostivat tyttöjuniorit Suomi-koriksen puheenaiheiksi vuodella 2019. Vuoden muita kohokohtia olivat mm. Lauri Markkasen näytöt Chicago Bullsissa, Antti Zittingin nimitys FIBA:n hallitukseen sekä Karhu Basketin ja Peli-Karhujen tuplamestaruudet.
Elisa Viihde Sport -kanavat sekä -kirjasto ovat vapaassa katselussa 20.-25.10., kun televisioviikko tuo huippukoripallon kaikkien katsottavaksi.