Bisons liigakärjessä joulutauolle

19.12.2012 Hallitseva mestari Nilan Bisons kohenteli asemiaan liigakärjessä kukistamalla Lappeenrannassa paikallisen Namikan tiukan taistelun myötä pistein 82–90 (45–47). Voitoilla joululomalle lähtivät myös hurjin lukemin Kouvoja ryöpyttänyt Tampereen Pyrintö sekä Pohjanmaan joukkueet Karhu ja Korikobrat.

Martin "Z-Man" Zenon kolmoset suolasivat Namikan Lappeenrannassa.

Carl Lindbom nautiskeli pisteillä Kouvoja vastaan.

Tremaine Fordin Karhu nousi liigakolmoseksi Vilpas-voitollaan.

Samuel Haanpään Kobrat haki tuiki tärkeän voiton Namika Lahdesta.

Lappeenrannan Namikan ja Bisonsin peli oli tasainen, eikä ero kasvanut missään vaiheessa loppunumeroita suuremmiksi.

 

Bisonsin vahvuudet tehokkaasti pois puolustanut LrNMKY oli saamassa tukevan jalansijan voitosta siirtymällä nelisen minuuttia ennen loppua 80–76-johtoon. Biisoneiden Martin Zeno osui kuitenkin kahdesti kolmoskaaren takaa, ja Jason Conleyn tasoitettua ottelun veivät vieraat seuraavan minuutin ratkaisevasti 8-0.

 

Liigan parhaiden pistemiesten taistossa Bisonsin Martin Zeno (32/3/3 syöttöä/3 riistoa) palasi pistepörssin kärkeen ohi LrNMKY:n Jason Conleyn (26/7).

 

Zenon ja Conleyn lisäksi illan parhaat pelaajat olivat vieraiden Ryan McDade (19/15) sekä kotijoukkueen Greg Logins (19/5) ja Matt Gibson (18/1/7 syöttöä).

 

Bisons on voittanut 18 ottelustaan peräti 15 ja siirtyy joulutauolle kahden voiton kaulalla KTP-Basketiin nähden. LrNMKY jatkaa liigataulukon kuudentena.

 

Sisuuntunut Pyrintö ryöpytti Kouvoja

 

Viime lauantaina murskatappion Kauhajoella kärsinyt Tampereen Pyrintö pyöritteli keskiviikon kotipelissään Kouvolan Kouvoja uskomattomin lukemin 104–50 (45–27). Pyrintö johti jo tauolla 18 pisteellä, ja tuplasi kolmannen jakson aikana johtonsa.

 

– Pidimme Kauhajoen pelin jälkeen palaverin, harjoittelimme hyvin alkuviikon ja pelikin oli nyt sellaista kuin piti. Kiva paluu, vaikka menikin lopussa pelailuksi Kouvojen loukkaantumistilanteen vuoksi, totesi Pyrinnön päävalmentaja Ville Tuominen.

 

Pyrinnöstä parhaassa tikissä oli yhtä vaille kaikki pelitilanneheittonsa säkittänyt Carl Lindbom (25/9). LaMonte Ulmer (18/7) ja Reginald Bratton (18/6) pelasivat pirteästi, kuten myös kauden viidennen tripla-tuplansa kerännyt Damon Williams (11/10/11 syöttöä).

 

Vaisuista Kouvoista pääsi yli kymmenen pisteen vain joukkueen ainoa terve ulkomaalaispeluri Gilberto Clavell (16/6).

 

Pyrintö suuntaa joulunviettoon Korisliigan neljänneltä sijalta voitettuaan 16 ottelustaan 12. Kouvot jatkaa seitsemännellä sijalla.

 

Karhulle pisteet Salohallista

 

Kauhajoen Karhu pääsi joulutauolle vierasvoiton tahdittamana kaatamalla Salohallissa kotijoukkue Vilppaan 82–88 (40–43).

 

Vilpas johti tasaista peliä kahdella ensimmäisellä jaksolla, mutta loppupuoliskolla Karhu piti rutiinilla tiukkaa johtoa kourissaan. Ottelu alkoi ratketa viimeisen neljänneksen puolivälin lähestyessä, kun pisteen johdossa ollut Karhu kasvatti Giordan Watsonin, Eldar Skamon ja Tremaine Fordin koreilla johtonsa kahdeksaan pisteeseen.

 

Karhulta Tremaine Ford (19/14) ja Giordan Watson (13/3/4 syöttöä/3 riistoa) keräsivät korkeimmat tehot. Ilkka Vuori (11/0/3 riistoa) palasi sairaslistalta ja oli hyvällä pelipäällä.

 

Vilppaalta Shawn Atupem (22/6), Troy Barnies (16/7) ja Adam Brown (15/3/7 syöttöä) kannattelivat kotijoukkuetta.

 

Kauhajoen Karhu nousi voitollaan liigakolmoseksi 12 voitollaan 18 ottelusta. Salon Vilpas jatkaa pudotuspeliviivan yläpuolella kuudella voitollaan yhtä monesta ottelusta.

 

Korikobrille tärkeä voitto viivan alla

 

Pudotuspeliviivan alla Lapuan Korikobrat otti elintärkeän kotivoiton Namika Lahdesta 86–79 (41–45)-tuloksella.

 

Vieraat johtivat toisella jaksolla parhaimmillaan kahdeksalla pisteellä. Peli kääntyi kuitenkin Korikobrille neljännen jakson alussa, kun lapualaisten hyökkäysmoottori alkoi käydä. Dwight Tolbertin ja Samuel Haanpään perättäiset kolmoset veivät Kobrat kahdeksan pisteen johtoon, ja Dominique Coleman komppasi perättäisillä kakkosillaan.

 

– Uusi paikkapuolustuksemme on toiminut hyvin ja pääsemme sen avulla sekoittamaan vastustajien kuvioita ajoittain, iloitsi Kobrien päävalmentaja Nenad Stefanovic.

 

Lapualaisista Samuel Haanpää (23/5), Dwight Tolbert (22/4/6 riistoa) ja Dominique Coleman (17/5/10 syöttöä/4 riistoa) olivat erinomaisessa pelivireessä.

 

Jo kahdeksannen peräkkäisen vierastappion kärsineestä Namika Lahdesta Louis Johnson (16/11) ja Jordan Hasquet (16/5) onnistuivat parhaiten.

 

Korihait, FoKoPo ja Lahti pitävät Korisliigan perää neljän voiton saldoillaan. Lapua majailee yhdeksännellä sijalla viidellä voitollaan.

 

(STT-Basket.fi)
 

Lisätietoja: Korisliiga
 
21.3.2026 09:30 Korisliiga

Korisliigan playoff-ennakko: Mikko Koivisto, Mikael Aalto, Topias Palmi ja Alvar Peltoniemi jakavat mietteensä kovan puolivälieräkoitoksen alla

Korisliigan puolivälierissä toisensa kohtaavat maanantaina 23. maaliskuuta jatkosarjavoittaja Salon Vilpas ja alemmassa jatkosarjassa huippumenestynyt Tampereen Pyrintö sekä varmaan joukkuepeliin luottava Korihait ja kenttää hurjasti juokseva Tapiolan Honka.

20.3.2026 11:49 Korisliiga

18 erotuomaria valittu Korisliigan pudotuspeleihin

Pantteripatsaan jo häämöttäessä kahdeksan joukkueen ulottuvilla Korisliiga-kausi on tullut vuoden jännittävimpään vaiheeseen. Kevään pudotuspeleihin on valittu 18 erotuomaria jakamaan oikeutta kauden ratkaisuhetkissä.

18.3.2026 20:18 Korisliiga

Korisliigan playoff-sijojen mysteeri ratkesi: kotiedun varmistivat KTP ja Korihait, alemman jatkosarjan voitti Kataja

Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.

18.3.2026 12:19 Korisliiga

Korisliigan päätöskierroksella riittää panosta: kolme joukkuetta taistelee kahdesta puolivälierien kotietupaikasta

Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.

14.3.2026 20:47 Korisliiga

Sisukas Kataja varmisti playoff-paikkansa – Kobrat romutti Lahden haaveet yhden pisteen voitolla

Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.

13.3.2026 20:48 Korisliiga

Kauhajoki ja KTP ottivat kumpikin voiton – sijojen 2–5 joukkueiden paremmuusjärjestys edelleen ratkaisematta

Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.

11.3.2026 20:27 Korisliiga

Sijanousua hakeva Honka taivutti Vilppaan – jatkosarjavoiton varmistaneet salolaiset pelaavat ilman panosta

Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.

10.3.2026 20:27 Korisliiga

Pyrintö varmisti playoff-paikkansa, Kataja joutuu voitostaan huolimatta vielä jännittämään – Vilppaan sarjavoitto sinetöity

Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.

10.3.2026 10:00 Korisliiga

Remu Raitasen päässä pyörivät iltaisin sekä koripallotilastot että pörssikurssit – KTP:n laituri tavoittelee Korisliiga-menestystä edellistä kertaa kouliintuneempana

KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.

7.3.2026 20:44 Korisliiga

Vilpas porskuttaa edelleen paalupaikalla – Korihait taivutti Seagullsin jälleen yhteen tappioon

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.

Näytä lisää vastaavia