11.9.2017 Vielä ehdit mukaan syyskuun Biddy Basket leireille. Leirejä Helsingissä, Kauhajoella ja Äänekoskella!
Ensimmäisen tason leirien perusajatus on tarjota koripallon perustaitojen opiskelua mahdollisimman lähellä kotia kokeneiden ammattivalmentajien vetämänä. Leireiltä saa valtavasti uutta oppia osaavien ja innostavien valmentajien kanssa sekä harjoittelemaan ja pelaamaan muidenkin kuin oman joukkueen pelaajien kanssa.
Biddy Basket toimintaa on pyöritetty Suomessa jo vuodesta 1979 jolloin ensimmäinen joukkue matkasi kohti Amerikan turnausta. Tytöt puolestaan pääsivät mukaan ensimmäisen kerran vuonna 1994. Tulevan kauden Amerikan matka on järjestyksessään 39, kun yhdistyksemme vie poikia ja tyttöjä koripallon synnyinmaahan Yhdysvaltoihin. Vuosien varrella Amerikan matkalla on ollut mukana mm. Petteri Koponen, Lauri Markkanen, Tuukka Kotti ja lukuisia muita Suomen huippupelureita.
Matka on paljon muutakin kuin pelkkää koripalloa. Pääsääntöisesti lapset ovat vuosien varrella saaneet tutustua amerikkalaiseen elämään paikallisten perheiden majoittamana, eli nauttien kielikylvystä ja luoden suhteita aina vaihto-oppilaspaikkoja myöten.
1-tason leirit syyskuussa:
Helsinki 2, 16.-17.9.2017
Kauhajoki, 16.-17.9.2017
Äänekoski, 23.-24.9.2017
2-tason leiri (kutsuleiri 1-tason perusteella):
Kisakeskus, 29.9.-1.10.2017
Ikäluokat ja turnausajankohdat:
Legendat - 1.9.2003 jälkeen ja 2004 syntyneet. Madrid, Espanja / Helmikuu
Biddy Basket - 1.9.2004 jälkeen ja 2005 syntyneet. USA / Maalis-Huhtikuu
Pikku Biddy - 1.9.2005 jälkeen syntyneet. Fuengirola, Espanja / Kesäkuu
Lisätietoja ja ilmoittautuminen osoitteessa www.biddyfinland.com
TuNMKY järjestää kaikille koripalloilijoille avoimen Bosön Basket Camp (BBC) –ulkomaanleirin. Leiri järjestetään Tukholmassa, Bosön olympiaharjoituskeskuksessa 12.6.-17.6.2018.
HNMKY järjestää syyslomaleirin maanantaista perjantaihin 16.-20.10.2017 Hotel Arthurilla. Leiri on tarkoitettu 2006-2010 syntyneille junioreille ja on avoin kaikkien seurojen pelaajille.
Tervetuloa mukaan elo-syyskuun Biddy Basket leireille. 1-tason leirit ovat avoimia kaikille 1.9.2004 jälkeen syntyneille tytöille ja pojille.
Viime vuosina suuren suosion saavuttanut ja kolmena edellisvuotena loppuunmyyty Spalding Basketball Camp järjestetään jälleen Heinolassa viiden vuorokauden mittaisena leirinä maanantaista perjantaihin 12.-16.6.2017. Leirille on tänäkin vuonna mahdollisuus osallistua joko päiväleirinä tai yöleirinä!
Tänä vuonna 100 vuotta täyttävä Tikkurila-Seura järjestää juhlavuoden kunniaksi kaksi korisleiriä juniori-ikäisille tytöille. Leirit järjestetään koululaisten kesälomalla viikoilla 24 ja 25.
Kisakallio Basketcamp järjestetään kuudetta kertaa Kisakallion Urheiluopistolla 12.-15.6.2017. Leiri on suunnattu 2002-2007-syntyneille junioreille. Leirille mahtuu mukaan 100 pelaajaa. Ilmoittautuneita pelaajia mukana jo 60!
Korisliigakenttiä hallitseva takamiesmaestro Teemu Rannikko opastaa uusia "Taikureita" kesällä Turun NMKY:n leirillä.
Susijengistä tuttu Matti Nuutinen pitää korisleirin 2005–2009 syntyneille tytöille ja pojille Littoisten monitoimitalolla 19.–22.6.2017 kello 9–15.
Summer Camp 2017 järjestetään tänä vuonna kesäkuun kahdella ensimmäisellä viikolla. Leirillä harjoitellaan monipuolisesti eri lajeja, mm. kaikenlaiset pallopelit, yleisurheilu, voimistelu, lipunryöstö.
Suomen suurin koripalloseura Tapiolan Honka järjestää myös kesällä 2017 huippukivoja ja suosittuja korisleirejä eri-ikäisille junioreille. Leirejä järjestetään koululaisten kesäloman kahdella ensimmäisellä viikolla (vko 23 & 24) sekä elokuussa viikolla 32.
Kisakallio Basketcamp järjestetään kuudetta kertaa Kisakallion Urheiluopistolla 12.-15.6.2017. Leiri on suunnattu 2002-2007-syntyneille junioreille. Leirille mahtuu mukaan 100 pelaajaa. Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 16.1.
Turkukoris ry on sopinut Real Madridin apuvalmentajan Chus Mateon kanssa hänen nimeään kantavan korisleirin pitämisestä Suomessa myös ensi kesänä.
Lahti Basketball ja Pajulahti ylpeänä esittävät tulevana kesänä ensimmäisen Lahti Basketball Campin. Leiri järjestetään Pajulahden urheiluopistolla 18.6-22.6.2017.
Junioreiden taitoleiri – Susi Training Center Shooting Camp on suunnattu kaikille koripallotaitojensa kehittämiseen pyrkiville 2001-2005 -syntyneille junioreille.
Sasu Salin Adidas-korisleiri järjestetään neljättä kertaa ensi kesänä 18.-22.6.2017. Leiri on tarkoitettu Mini-, C- ja B-ikäisille tytöille ja pojille. Mukaan leirille mahtuu 100 pelaajaa ilmoittautumisjärjestyksessä.
Suomen naiskoriksen tunnetuin nimi, Tiina Sten, kokoaa toista kertaa Kisakallioon loisteliaan valmennustiimin. Tiinan lisäksi leirin sisällöstä vastaa jälleen Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen päävalmentaja Tuomas Oja.
Kuortaneen Urheiluopisto ja Lapuan Korikobrat järjestävät kesällä 2015 neljä koripallon Training Campia. Training Campit on suunniteltu lajista kiinnostuneille nuorille. Leireillä hyödynnetään nuorten maajoukkuesisältöjä.
Helsingin NMKY järjestää tulevana kesänä ennätysmäärän koripallon lajileirejä ja liikunnallisia kesäleirejä. Leirit ovat liikunta- ja kasvatusalan ammattilaisten suunnittelemia ja ohjaamia, sisältävät ruokailun sekä vakuutuksen. Paikkoja leireille on rajoitetusti, joten ilmoittaudu hyvissä ajoin mukaan.
Salon Vilpas yhteistyökumppaneineen järjestää vuosina 1998-2002 syntyneillä tytöille ja pojille Pointguard Basket Campin 11.-14.6.2012 Kisakallion urheiluopistolla.
Helsinkiläisseura Sykki järjestää tulevana kesänä jälleen suositut Day Campit kesän aluksi ja päätteeksi. Leirien tukikohtana toimii Pikku-Huopalahden ala-aste Helsingissä. Leirit ovat avoimia kaikille, seurasta riippumatta.