29.6.2023 09:47 Tampereen Pyrintö lisää valmennusosaamistaan junioripuolella ja nyt mukaan päätoimiseksi valmentajaksi tulee Antti Nikkilä, joka on ollut mukana seuran toiminnassa jo monta vuotta niin valmentaja kuin pelaajana.
Nikkilä tulee ensi kaudella valmentamaan Pyrinnössä kolmea tyttöikäluokkaa 2010, 2009 ja 2008. Tämän lisäksi hän vastaa yläkouluvaiheen aamuharjoittelusta yhdessä Jarkko Mäen kanssa.
Nikkilä on Tampereen Pyrinnön kasvatti ja pelannut myös ulkomailla mittavan uran. Hän on esiintynyt miesten maajoukkueessa, Susijengissä vuosina 1997-2014, maaotteluita Nikkilälle kertyi yhteensä 142. Valmennus koulutuksia löytyy URVA, HKVT, VAT ja Fiba Approved Coaching Certificate. Tällä kaudella Nikkilä on myös mukana JVV juniorivalmennusverkostossa ja Susi All Stars -leireillä tyttöpuolella kehittämässä valmennusosaamistaan.
"Olen jälleen kerran innoissani tulevasta kaudesta ja kiitollinen mahdollisuudesta valmentaa hienossa seurassa lupaavia junioreita. Pyrintö on todellakin panostanut juniorivalmennukseen ensi kaudeksi ja on iso kunnia olla mukana tässä ohjelmassa.
Olemme aloittaneet kesäharjoittelun jo toukokuussa ja pelaajat tuntuvat olevan todella motivoituneita harjoittelemaan. Teemme kesällä yhteistyötä seuran yleisurheilujaoston kanssa ja pyrimme parantamaan kaikkien juoksutekniikkaa ja nopeusominaisuuksia", Nikkilä fiilistelee.
Tämä on seuran ilmoitus. Koripalloliitto tarjoaa jäsenseuroilleen mahdollisuuden ilmoittaa koripallotoimintaansa liittyvistä asioista Seura tiedottaa -uutisissa.
Lukuvuoden 2025 - 2026 liikuntaluokka tullaan muodostamaan testimenettelyn kautta talven 2025 aikana.
OP-Pikkujätti -turnaus pelataan perinteisesti Perniössä 8-9.3.2025. Ilmoittautuminen aukeaa 1. lokakuuta.
Mesuca järjestää 21. junioriturnauksen lauantaina 14. syyskuuta Salossa.
21. Jokinen Basket -aikuisturnaus järjestetään Salossa.
Seuran vapaaehtoisten ja henkilökunnan tehokkaan pohjatyön ansiosta koripallo on Porissa kovassa nosteessa ja seuramme kasvaa. Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi hyppäämään mukaan missioomme - tehdään Porista koripallokaupunki!
Perinteinen AND1-turnaus järjestetään Salossa loppiaisena 3.-5. tammikuuta 2025. Tapahtuma kokoaa yhteen yli 1300 juniorikoripalloilijaa eri puolilta Suomea ja tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea turnauksen taikaa, nauttien koriksen riemusta.
Mukana on viime kaudelta tuttuja valmentajia mutta myös kokonaan uusia kasvoja. Uusia valmentajia mahtuu vielä mukaan, ja koriskouluun etsitään vielä ohjaajia.
Tampereen Pyrintö hakee lisää valmentajia ja partneripelaajia Unified-korikseen sekä valmentajia eri ikäluokkien juniorijoukkueisiin. Haluamasi roolin ja vastuuta saat varmasti riittävästi, mutta pienempikin apu on arvokasta.
Ensin tärkein: Vielä ehtii mukaan! Vaikka Delfin-turnaukseen on ilmoittautunut jo yli 300 joukkuetta, vielä löytyy muutama paikka useimpiin sarjoihin. Ilmoittautumisaika loppuu 12. heinäkuuta, joten ehditte joukkueenne kanssa mukaan, mutta nyt on aika toimia.
Salon Vilpas Koripallo ry on solminut merkittävän yhteistyösopimuksen arvostetun italialaisseura Reyer Venetsia Mestren kanssa. Yhteistyö on osa Reyer Venetsian kunnianhimoista Reyer Projektia, joka pyrkii luomaan Euroopan laajuisen koripallokeskuksen, keskittyen erityisesti nuorten pelaajien kehittämiseen heidän matkallaan kohti korkeimpia kansallisia ja kansainvälisiä huippuja.