15.5.2021 16:41 Islannin liigan korikuningattaruuden voittaneen Annika Holopaisen kauteen mahtui paljon käänteitä. Holopainen teki kovia tehoja sarjassa, mutta samaan aikaan kautta varjostivat pitkät tauot sekä joukkueen heikko menestys.
Annika Holopainen voitti Islannin korikuningattaruuden. (Kuva: Ville Vuorinen)
Koronapandemia leimasi Islannin kautta, sillä kauden aikana sarja oli pariin otteeseen tauolla. Syksyllä tauko venyi parin kuukauden mittaiseksi ja keväälläkin oli kuukauden paussi.
- Syksyllä oli ensimmäinen sulku ja maajoukkuetauon jälkeen tulin takaisin Suomeen treenaamaan moneksi viikoksi. Minulla oli siinä myös pieni loukkaantuminen silloin. Kevään tauolla saimme sentään treenata, mutta ilman kontaktia. Oli kropalle vaikeaa, kun pelasimme pääasiassa kahdesti viikossa ja pitkän tauon jälkeen piti mennä taas täysiä ja pelata isoja minuutteja. Todella mielenkiintoinen, erilainen ja vaikea kausi.
Holopaisen joukkueelle KR:lle kausi oli vaikea, sillä se sijoittui sarjassa viimeiseksi voitettuaan vain kaksi peliä.
- Eihän se ole helppoa, kun joukkue voittaa kauden aikana vain kaksi peliä. Tunnen menneeni kuitenkin pelaajana, johtajana ja erityisesti hyökkäyspelaamisessa eteenpäin, Holopainen kertaa kautta.
- Meillä oli todella nuori ja kokematon joukkue. Sitten valmentaja, joka oli yksi syy miksi tulin tänne, sai myös potkut ja myös pelaajia vaihtui. Tietyllä tapaa koko homma oli aivan farssi eikä ollut helppo kausi, Holopainen jatkaa.
Holopaiselle kausi oli henkilökohtaisesti menestys, sillä hän voitti sarjan korikuningattaruuden 25,9 pisteen keskiarvolla. Lisäksi keskiarvoihin tilastoitiin 9,3 levypalloa ja 1,6 syöttöä. Holopainen oli aina vastustajan papereissa merkitty isolla ja hänen kimpussaan oli useimmiten useampi puolustaja.
- Onhan stressaavaa, kun tietää, että vastustajien skouttaus keskittyy paljon minun pysäyttämiseen. On vaikea pelata, kun on koko ajan merkattuna, mutta silti pitää löytää ratkaisut tehdä kori. Minulla oli usein 2-3 pelaajaa kimpussani.
- Mielestäni kolmen pisteen heittoni on nyt parempi kuin ennen. Eniten tämä kausi kuitenkin kasvatti ihmisenä, kun oli niin paljon vastoinkäymisiä.
Holopainen on aiemmin ammattilaisurallaan pelannut Saksan Bundesliigassa, kovassa Puolan liigassa sekä Ranskan kakkostasolla. Islannin liiga ei nouse arvoasteikossa aikaisempien sarjojen tasolle, mutta kaudesta jäi käteen myös positiivisia asioita.
- Tiesin, ettei Islannin liiga ole kovin arvostettu eikä taso korkea. Asennoiduin sillä tavalla, että minun pitääkin dominoida täällä. Olen tyytyväinen, että lähdin. Islanti on maana upea ja pelaajista pidettiin hyvää huolta kentän ulkopuolella. Lisäksi sarjassa on tosi kovia ulkomaalaispelaajia joita vastaan pääsin pelaamaan.
Kesän viettoon Holopainen pääsee lähtemään levollisin mielin, sillä hänellä on jo sopimus taskussa ensi kaudeksi. Holopainen palaa ensi syksynä Ranskaan ja seurana on BC Montbrison.
- Tosi motivoivaa lähteä kesään. On helpompi asennoitua, kun on jo tiedossa mihin menen syksyllä. Nyt hengähdän hetken ja sen jälkeen aloitetaan taas treenaus kohti tulevaa kautta.
Annika Holopaisen kauden tilastot
Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.
Helmi Tulosella, 24, oli monivaiheinen kausi Italian Serie A1:n Le Mura Luccassa. Tuloselle jäi kauden jälkeen hieman hämmentyneet tunnelmat.
Viime kaudella Espanjan liigan Bembibressä pelannut Anniina Äijänen, 27, vaihtaa seuraa. Äijänen palaa tuttuun ympäristöön, kun hän on tehnyt sopimuksen sarjanousija Universitario Ferrolin kanssa.
Anissa Pounds pelasi toisen kautensa Saksan Bundesliigan Angels Nördlingenissa ja oli tyytyväinen kauteen, vaikka joukkueen tavoite jäi saavuttamatta. Pounds oli jälleen joukkueensa ehdottomia avainpelaajia.
Ruotsin liigan puolivälierissä nähdään suomalaisittain mielenkiintoinen ottelupari, kun Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins kohtaa Lotta Vesiluoman Alvikin.
Saksassa alkavat kauden ratkaisuhetket, kun viikonloppuna pelataan cupin lopputurnaus ja ensi viikolla alkavat pudotuspelit. Linda-Lotta Lehtorannan Keltern kuuluu kummassakin voittajasuosikkeihin.
Kaksi edelliskautta Espanjan Liga Femeninan Bembibressä pelannut Marianne Kalin vaihtoi täksi kaudeksi sarjaporrasta alemmas LF Challengen ennakkosuosikkeihin lukeutuvaan Universitario de Ferroliin. Kauden ensimmäinen puolisko on sujunut sekä joukkueelta että Kalinilta positiivisesti.
Veera Pirttinen otti uuden suunnan uralleen tänä kesänä, kun hän siirtyi Espanjan pääsarjassa pelaavan Bembibren joukkueeseen. Pirttisen kausi on alkanut hyvin niin henkilökohtaisesti kuin joukkueenakin.
Uransa aikana Saksassa, Puolassa, Ranskassa ja Islannissa ammattilaisena pelannut Annika Holopainen lisäsi yhden uuden maan ja sarjan kokoelmaansa, kun hän teki kesällä sopimuksen espanjalaisen Araskin kansa. Holopainen on ottanut heti ison roolin joukkueessa.
Saksan Bundesliigassa kausi starttaa perjantaina ja mukana on tällä kaudella kolme suomalaispeluria. Anissa Pounds ja Elina Koskimies aloittavat toisen kautensa Angels Nördlingenin riveissä ja Venla Varis siirtyi kesän aikana Marburgin joukkueeseen.
Helmi Tulonen kuului viime kaudella Italian Serie A2:n parhaimpiin pelaajiin. Erinomaiset esitykset noteerattiin myös kovatasoisessa Serie A1:ssä, kun Tulonen sai täksi kaudeksi sopimuksen sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuvasta Basket Le Mura Luccassa.
Helmi Tulonen pelasi menneen kauden Italian Serie A2:ssa Carugaten joukkueessa. Tulonen johdatti joukkueensa aivan pudotuspelien kynnykselle, mutta Tulosen vahvoista otteista huolimatta Carugate sijoittui yhdeksänneksi.
Annika Holopainen pelasi menneen kauden Ranskan Ligue Feminine 2:n Montbrisonissa. Holopainen pelasi erittäin vahvan kauden, mutta samalla kauteen mahtui myös vaikeuksia.
Veera Pirttinen vietti menneen kauden Slovakiassa Piestanske Cajkyn joukkueessa. Pirttisen ja Cajkyn kausi päättyi Slovakian mestaruuteen.
Toista kauttaan Saksan Bundesliigassa Herner TC:ssä pelanneen Sofia Pelanderin kauteen lukeutui sekä hyviä että huonoja hetkiä. Kauden ehdottomana kohokohtana oli Saksan cupin voitto.
Anniina Äijänen pelasi menneen kauden Saksan Bundesliigassa Saarlouis Royalsin riveissä. Äijäsen kauteen mahtui paljon niin kentällä kuin sen ulkopuolella.
Veera Pirttinen aloittaa taistelun Slovakian mestaruudesta, kun Piestanske Cajky kohtaa finaalissa Ruzomberokin. Finaalisarjasta on odotettavissa jännittävä, sillä joukkueiden kohtaamiset ovat olleet tällä kaudella tasaisia.
Silja Viita, 21, pelasi menneen kauden Ruotsissa IK Eos Lundin joukkueessa. Kausi oli samalla Viidan ensimmäinen kausi ulkomaan kentillä.
Ranskan LF2:ssa alkavat pudotuspelit lauantaina. Annika Holopaisen Montbrison kohtaa puolivälierässä runkosarjan voittaja Toulousen.
Saksan Bundesliigassa käynnistyvät pudotuspelit sunnuntaina. Suomalaispelaajista pudotuspelitunnelmaan pääsevät Sofia Pelander ja Anniina Äijänen.