Anissa Pounds pelaa ensi kaudella Saksassa

5.8.2019 08:49 Edelliskauden Espanjassa pelannut Anissa Pounds, 26, jatkaa ammattilaisuraansa ulkomailla. KTP-kasvatin tulevan kauden osoite on Saksan 2. Bundesliigan MSP Rheinstars Bergische Loewen.

Anissa Pounds pelaa ensi kaudella Saksan 2. Bundesliigassa. Kuva: Ville Vuorinen.

Voitettuaan Peli-Karhujen riveissä Suomen mestaruuden 2017/18 Pounds siirtyi Espanjan Liga Femenina 2:ssa pelaavan Maristas Corunaan. Joukkueen kausi päättyi putoamiseen, mutta Poundsilla oli opettavainen kausi, jonka aikana hän tehtaili keskimäärin 11,7 pistettä, 3,4 levypalloa, 1,8 syöttöä ja 1,5 riistoa ottelua kohden.

– Olen todella kiitollinen, että vielä pääsen lähtemään ulkomaille. Halusin viime kauden jälkeen johonkin ihan uuteen paikkaan ja ympäristöön. Puhuimme agentin kanssa vaihtoehdoista ja tämä oli molempien mielestä tällä hetkellä paras, Pounds taustoittaa.

– En ole kauhean tyytyväinen siihen, miten viime kausi meni, ja odotan tältä kaudelta parempaa tulosta. Joukkueen tavoite on nousta ykkösliigaan ja siihen tähdätään. Ja teemme kaikkemme sen eteen, että se tavoite täyttyy.

Pounds pelasi neljä kautta Arkansas Tech Universityssä (NCAA2) ennen paluutaan Kotkaan ja Peli-Karhuihin. Jo ennen siirtymistään yliopistoon Pounds ehti pokata Naisten Korisliigan kehittyneimmän pelaajan pystin (2012), parhaan kuudennen pelaajan palkinnon (2013). Naisten maajoukkueessa Poundsille on kertynyt 12 ottelua.

Henkilöt

 
14.6.2026 10:04 WNBA

Portland kalkkiviivoilla Dallasia parempi – Kuier monipuolisella pelipäällä

WNBA:ssa Dallas Wings hävisi Portland Firelle niukasti 83-84 (37-34). Awak Kuier pelasi liki 24 minuuttia, joiden aikana hän keräsi kolme pistettä, viisi levypalloa, kolme syöttöä, kaksi riistoa ja kaksi torjuntaa.

12.6.2026 09:36 WNBA

Kuier palasi takaisin kokoonpanoon 15 minuutilla – Wings voittoon Mercurysta

WNBA:ssa Awak Kuier palasi loukkaantumisen jälkeen kokoonpanoon, kun Dallas Wings voitti Phoenix Mercuryn 70-85 (36-45). Kuier tilastoi 15 minuutin peliajalla neljä pistettä, kolme levypalloa ja yhden torjunnan.

9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.5.2026 09:30 WNBA

Wings selkeään voittoon New Yorkissa – Kuier 10 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

21.5.2026 10:19 WNBA

Wings ohitti Skyn toisella puoliajalla

WNBA:ssa Dallas Wings voitti toisen peräkkäisen pelinsä, kun Chicago Sky kaatui 99-89 (37-38). Awak Kuier pelasi viisi minuuttia ja tilastoi yhden levypallon.

19.5.2026 07:33 WNBA

Wings selkeään voittoon Mysticsiä vastaan – Kuier monipuoliset 20 minuuttia

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotonaan Washington Mysticsin 69-92 (29-38). Awak Kuier keräsi 20 minuutin peliajalla 9 pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä, kolme riistoa ja yhden torjunnan.

18.5.2026 22:59 Suomalaiset ulkomailla

Lilli Onnela siivitti Faenzan sarjanousuun

Lilli Onnela pääsi juhlimaan Faenzan kanssa sarjanousua. Onnela oli läpi kauden joukkueensa ehdoton ykköshahmo.

Näytä lisää vastaavia