30.1.2023 11:45 Anissa Pounds ja Elina Koskimies olivat jälleen Angels Nördlingenin voiton takuunaisia, kun joukkue jatkoi hyvää kauttaan Saksassa. Helmi Tulonen pääsi Italiassa hyville minuuteilla ja käytti jälleen näyttöpaikkansa.
Anissa Pounds siivitti pisteillään Nördlingenin voittoon. (Kuva: Ville Vuorinen)
Anissa Pounds oli hyvässä iskussa heitettyään 15 pistettä, kun Angels Nördlingen nappasi 79-65 (35-33)-voiton Royals Saarlouisista. Pounds antoi myös kolme syöttöä ja riisti kertaalleen. Elina Koskimies auttoi joukkuettaan monipuolisesti viidellä pisteellä, seitsemällä levypallolla, neljällä syötöllä, kahdella riistolla ja torjunnalla. Angels on tiukassa sarjassa kolmantena.
Ottelutilastoihin ei ole saatavilla linkkiä.
Venla Variksen Marburg otti tärkeän voiton kaataessaan Lions Mitteldeutscherin 77-59 (41-34). Varis heitti yhdeksän pistettä ja nappasi kaksi levypalloa sekä riiston. Voitosta huolimatta Marburg jatkaa sarjan hännillä.
Ottelutilastoihin ei ole saatavilla linkkiä.
Viikolla pelattiin myös EuroCupia ja Awak Kuierin Reyer Venezia joutuu lähtemään 15 pisteen takamatkalta neljännesvälierien toiseen osaan Elitzur Holonia vastaan. Holon jyräsi toisen puoliajan vahvan esityksen turvin 83-68 (33-44)-voittoon. Kuierin tilastoriviksi muodostui kuusi pistettä, levypallo, syöttö, riisto ja kolme torjuntaa. Toinen osaottelu pelataan ensi viikolla Venetsiassa.
Ottelutilastot
Italian liigassa Venezia ei antanut Creman yllättää itseään, vaan otti selvän 83-62 (37-26)-voiton. Kuier täytteli tilastoriviään 15 pisteellä, kolmella levypallolla, neljällä syötöllä, riistolla ja torjunnalla. Venezia jatkaa sarjassa kolmantena.
Ottelutilastot
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.Spettacolari 🤩#FinoAllaFine #Reyer150 pic.twitter.com/ieaZSGZxWC
— Reyer Venezia (@REYER1872) January 29, 2023
Helmi Tulonen lähenteli tupla-tuplaa yhdeksällä pisteellä ja 11 levypallolla, mutta Lucca ei mahtanut sarjakakkoselle Bolognalle mitään, vaan hävisi kotonaan selvästi 59-92 (28-46). Tulonen torjui myös kertaalleen vastustajan heittoyrityksen ja hänen teholukunsa 18 oli joukkueen paras. Lucca on sarjassa 12.
Ottelutilastot
Anniina Äijäsen ja Veera Pirttisen Bembibre kirjautti toisen peräkkäisen voittonsa Espanjan liigassa kaadettuaan Barcan 77-65 (41-20). Äijänen kasasi tilastoihin kolme pistettä, viisi levypalloa ja torjunnan. Pirttiselle kirjattiin kolme pistettä, kaksi levypalloa ja syöttö. Voiton myötä Bembibre nousi yhdeksänneksi.
Ottelutilastot
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.📰 #Crónica | ⛹️♀️ @CBBembibrePDM disfruta en su camino a la salvación ganando a @FCBbasket_fem
— Embutidos Pajariel Bembibre P. D. M. (@CBBembibrePDM) January 28, 2023
ℹ️ Segundo triunfo consecutivo y avanzando hacia nuestro objetivo. ➕ detalles 👇:https://t.co/kD7JwpZXPZ#LFEndesa @CompeticionFEB @BaloncestoESP @FBCyL @Endesa @basketlover #BasketFem pic.twitter.com/nyuBGwuwuf
LF Challengessa Marianne Kalinin Ferrol jätti Teneriffan vaille mahdollisuuksia ottaen 81-58 (48-20)-voiton. Avausviisikossa ollut Kalin sai neljä merkintää sekä piste- että levypallosarakkeeseen sekä kolme riistoa. Ferrol jatkaa LF Challengen kärjessä.
Ottelutilastot
Tshekin liigassa Sofia Pelander jäi ilman tehomerkintöjä, kun KP Brno kaatoi Ostravan 76-69 (37-45). Brno jatkaa sarjassa kolmantena.
Ottelutilastot
Lotta Vesiluoma pääsi taistelemaan Ruotsin cupin voitosta viikonloppuna pelatussa Final Four -lopputurnauksessa. Alvikin taival katkesi välierävaiheessa, kun se hävisi tulevalle cup-mestari Luleålle 48-82 (25-43). Vesiluoma sai tilastoihinsa neljä levypalloa ja neljä riistoa.
Ottelutilastot
Awak Kuierin Reyer Venezian urakka EuroCupissa päättyi välierävaiheeseen, kun se taipui yhteistuloksella 118-134 Galatasaraylle. Ruotsissa pudotuspelien suomalaiskohtaamisessa Sofia Pelander pääsi juhlimaan avausvoittoa.
EuroCupin välierät käynnistyivät Awak Kuierin edustaman Reyer Venezian osalta torstaina turkkilaista Galatasarayta vastaan. Venezia joutuu lähtemään toiseen osaotteluun 25 pisteen takamatkalta.
Awak Kuier heitti 12 pistettä, kun hän oli siivittämässä Reyer Veneziaa EuroCupin välieriin. Reyer Venezia kaatoi Elitzur Ramlan kahden osaottelun yhteispistein 134-128.
Linda-Lotta Lehtorannan Keltern otti tiukan otteen Saksan Bundesliigan runkosarjan kakkospaikasta napattuaan voiton viikonloppuna. Anissa Poundsin vahva 19 pisteen peli ei sen sijaan riittänyt tuomaan Angels Nördlingenille voittoa.
Awak Kuierin edustama Reyer Venezia esitti vahvan nousun EuroCupin neljännesvälierän toisessa osaottelussa Elitzur Holonia vastaan. Venezia kuroi ensimmäisen osaottelun 15 pisteen takamatkan umpeen ja meni jatkoon yhteispistein 145-143.
Awak Kuier oli jälleen Reyer Venezian ykkösnimi, kun joukkue eteni EuroCupissa 16 parhaan joukkoon.
Awak Kuierin 21 pistettä eivät riittäneet Reyer Venezialle, kun EuroCupissa alkoivat pudotuspelit.
EuroCupissa saatiin alkulohkovaihe päätökseen. Awak Kuierin Reyer Venezia selvitti alkulohkon puhtaalla pelillä, kun Kuier oli kentän kuningatar.
Awak Kuier oli Reyer Venezian ratkaisuhahmo, kun joukkue jatkaa puhtaalla pelillä EuroCupissa voitettuaan Gernika Bizkaian.
Awak Kuier ja Sofia Pelander pääsivät juhlimaan tärkeitä voittoja EuroCupissa. Kuierin Reyer Venezia varmisti samalla jatkopaikan itselleen.
Awak Kuierin vahvat otteet EuroCupissa saivat jatkoa, kun Reyer Venezia jatkaa tappioitta kolmen ottelun jälkeen. Lotta Vesiluoman Alvik on puhtaalla pelillä Ruotsissa.
Awak Kuier oli Reyer Venezian tähti joukkueen jatkaessa puhtaalla pelillä EuroCupissa. Lotta-Maj Lahtisen sopimus belgialaisen Kangoeroes Mechelenin kanssa on purettu loukkaantumisen takia.
EuroCup pyörähti käyntiin viikolla ja Awak Kuier sekä Sofia Pelander olivat hyvässä iskussa johdattaessaan joukkueensa avausvoittoihin.
Veera Pirttisen ja Anni Mäkitalon joukkueet jäivät ulos EuroCupin lohkovaiheesta, mutta Saksassa, Ranskassa ja Ruotsissa nähtiin suomalaispelaajien vahvoja otteita.
Susiladiesin kapteenina EM-karsinnoissa toiminut Sofia Pelander, 27, on saanut paljon vastuuta uudessa seurassaan A3 Basket Uumajassa. Alkukauden kohokohtina Pelanderille ovat olleet pelit EuroCupissa sekä maajoukkueen EM-karsintaottelut.
Annika Holopainen pelasi jälleen vahvan ottelun Ranskan Ligue Feminine 2:ssa, kun hän auttoi Reimsin viidenteen peräkkäiseen voittoon. Suomalaisonnistujiin kuuluivat myös Sofia Pelander, Helmi Tulonen, Kaisa Kuisma ja Veera Pirttinen.
Sofia Pelander ja Kaisa Kuisma esittivät hienoja otteita johdattaessaan joukkueensa voittoihin. Veera Pirttisen vahvoja pelejä ei sen sijaan palkittu voitolla.
Sofia Pelander lukeutui A3 Basket Uumajan ykkösnimiin joukkueen päättäessä EuroCupin ensimmäisen kierroksen. A3 on voitoitta kolmen ottelun jälkeen.
Espanjan Liga Femenina 2:ssa juhlittiin suomalaisvoittoja kolmin kappalein, kun Helmi Tulosen Celta Vigo, Elina Koskimiehen Ibaizabal ja Anniina Äijäsen Ferrol muodostavat sarjan kärkikolmikon. Voiton makuun pääsivät myös Sofia Pelander, Veera Pirttinen ja Anissa Pounds.
Espanjan Liga Femenina 2:ssa Elina Koskimies osoitti kovuutensa ollen Ibaizabalin tehopelaaja 17 pisteellä ja Belgian liigassa Roosa Lehtoranta tilastoi komean tupla-tuplan.