18-vuotiaat pojat säikyttelivät Liettuaa

29.6.2010 Maanantaina suurinumeroisesti Liettualle hävinnyt Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue haastoi kahden vuoden takaisen Euroopan mestarin tiukkaan kamppailuun tiistaina aamupäivällä. Suomalaisrynnistyksestä huolimatta Liettua piti pintansa ja voitti toisen ottelun lukemin 76-70 (34-27).

Alex Vaenerberg sytytti Suomen alle 18-vuotiaat taisteluun kahden vuoden takaista Euroopan mestaria Liettuaa vastaan.

Markus Molenius raatoi Liettuaa vastaan 14 pistettä Klaipedassa pelatussa ottelussa. Kuvat: Johan Paulin.

Maanantain ottelussa 33 pisteeseen jääneet suomalaiset haastoivat tiistaina nimivahvan Liettuan puolustuspään onnistumisillaan. Liettualaisten vahvasta puolustuksesta huolimatta Osku Heinonen (18/4) ja Markus Molenius (14/4) onnistuivat heitoissaan ja pitivät liettualaisten johtolukemat seitsemässä pisteessä ensimmäisellä puoliskolla.

Liettualaiset tulivat tauon jälkeen pukukopista latautuneina ja pakottivat suomalaiset toistuvasti pallonmenetyksiin huippufyysisellä takakentän prässipuolustuksellaan. Liettualaiset näyttivät ratkaisseen ottelun kolmannen jakson lopussa kasvattaessaan johtonsa yli 20 pisteen, mutta Suomi heräsi vielä kerran voittotaisteluun Alex Vaenerbergin (12/3) ja Tommi Huolilan (6/3) näyttäessä esimerkkiä.

Vaenerbergin pallovarmuus ja kovat henkilökohtaiset ratkaisut sekä Huolilan antaumuksellinen taistelu toivat Suomen parhaimmillaan viiden pisteen päähän alle kaksi minuuttia ennen ottelun loppua, mutta Suomen viime hetkien kaukoheitot osuivat rautoihin ja Liettua pääsi juhlimaan toista perättäistä voittoaan.

- Pelimme oli ihan erilaista kuin eilen. Palloscreenin puolustus ja levypallopeli olivat ihan eri tasolla kuin maanantain ottelussa. Ainoa ongelma oli se, että me emme olleet valmiita kolmannen jakson alussa, kun Liettua otti kovat otteet käyttöön, analysoi alle 18-vuotiaiden poikien apuvalmentaja Pieti Poikola.

- Kolmannen jakson lopun ja koko neljännen jakson peli olivat meiltä todella vahvaa näyttöä. Olimme hetkittäin jopa fyysisempi joukkue, mikä on aika kova juttu Liettuan tasoista porukkaa vastaan.

Alle 18-vuotiaiden poikien saldoksi Baltian kiertueelta jäi kaksi voittoa Virosta sekä kaksi tappiota Liettualle. Ikäluokan B-divisioonan EM-kisat pelataan Israelin Tel Avivissa 23. heinäkuuta-1. elokuuta.

15-vuotiaat tytöt pirteinä Liettuaa vastaan

Maanantaina Liettuan 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueelle suurinumeroisesti hävinneet Suomen alle 15-vuotiaat tytöt pistivät tiistain "uusintaottelussa" erinomaisesti kampoihin vuotta vanhemmille liettualaisille. Toisella puoliajalla liettualaiset ottivat kuitenkin väkisin ottelun hallintaansa ja voittivat ottelun 92-80 (34-39).

Maanantain ottelun ensimmäisellä puoliajalla 23 pisteen takaa-ajoasemaan joutuneet suomalaistytöt aloittivat tiistaina erinomaisesti ja pommittivat läheltä ja kaukaa parhaimmillaan kymmenen pisteen johtoon. Korinaluspelissä dominoinut Liettua alkoi kuitenkin kuroa eroa umpeen hyökkäyslevypalloista nostetuilla koreilla ja tarrasi johtoasemaan kolmannella jaksolla.

Viisi minuuttia ennen ottelun loppua Suomi sinnitteli kahdeksan pisteen päässä ja pelasi järjestelmällisesti heittopaikkoja joukkueen kolmen pisteen heittäjille. Kaukoheitot kolisivat kuitenkin rautoihin ja Liettua pääsi kasvattamaan voittolukemat lopulta 12 pisteeseen.

- Naapuri pelasi täysin samalla konseptilla kuin eilen: paikkaprässiä ja jatkuvaa vaihtamista miespuolustuksessa. Tulimme valmiina matsiin, mutta ottelun lopussa Liettuan kokoylivoima alkoi painaa. Virallisia tilastoja matsista ei ole saatavilla, mutta Liettua teki toisella puoliajalla joka toisen korinsa hyökkäyslevypalloista, summasi 15-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Harri Jokela.

Suomen pisteykköset olivat rohkeasti pelannut Janniina Salminen (18/2/3 riistoa) sekä kolme kolmosta upottanut Veera Välimaa (15/6). Jokela antoi lisäksi tunnustusta monipuolisen Petra Noposen (10/5) otteille.

Alle 15-vuotiaat tytöt pelasivat Baltian kiertueellaan neljä kansainvälistä ottelua, tuloksena voitto ja tappio Viron 15-vuotiaita vastaan sekä kaksi tappiota Liettuan 16-vuotiaille.

- Kokonaisuutena hyvä leiri. Ollaan treenattu kovaa ihan viimeiseen harjoituspäivään asti, mutta siitä huolimatta mammat vetivät täysillä vielä tänään, kehaisi Jokela.

- Hyökkäyksessä ja puolustuksessa olemme tällä hetkellä ehkä hieman aikataulusta edellä, ja etenkin puolustuksemme on kivan näköistä, kun pystymme oikeasti pistämään vastustajan töihin ja vaikeuttamaan pallollisen pelaajan hyökkäystä sekä pallonliikettä.

15-vuotiaat pojat haastoivat liettualaisia varttitunnin

Suomen alle 15-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtasi tiistain iltaottelussa Anyksciaissa paikallisen seurajoukkueen 17-vuotiaiden poikien ikäluokan. Anyksciain 17-vuotiaat hakivat toisen voittonsa suomalaisista lukemin 73-43 (36-24).

Suomi pystyi vastaamaan kaksi vuotta vanhempien liettualaisten kovuuteen runsaan varttitunnin ajan. Valtter Kortelainen (23) mätti vahvana pisteitä lähietäisyyksiltä ja liettualaiset tuskailivat heittovalintojensa kanssa Suomen liikkuvassa miespuolustuksessa.

Toisen kymmenminuuttisen lopulla Liettua vetäytyi korinalustaa sumputtavaan paikkapuolustukseen, ja Suomen kaukoheitot osuivat järjestelmällisesti rautoihin. Liettua kasvatti taukojohtonsa yli kymmenen pisteen nopeilla vastahyökkäyksillä ja jatkoi eron kasvattamista paikkapuolustusta myös toisella jaksolla.

- Paljon parempi matsi kuin eilen. Olimme lukeneet tietyt läksyt hyvin ja pystyimme vastaamaan vartin verran oikein hyvin kaverin kovuuteen, kehaisi alle 15-vuotiaiden poikien päävalmentaja Jyri Lohikoski.

- Pienistä asioista tämä ottelu oli sikälikin kiinni, että saimme makaavaa paikkaa vastaan vain yhden kaukoheiton sisään, jonka lisäksi pojille tuli erilaisia nukahduksia ja lapsuksia, joista Liettua ei epäröinyt rankaista. Tämä oli kuitenkin parasta mahdollista oppia sikälikin pojille, että liettualaiset näyttivät, miten nukahduksista rangaistaan, Lohikoski jatkoi.

Alle 15-vuotiaat pojat hävisivät Baltian kiertueella kahdesti Anyksciain 17-vuotiaille pojille sekä kahdesti Viron alle 15-vuotiaiden poikien maajoukkueelle.

- Nämä yhdeksän päivää olivat korvaamattoman arvokkaita. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pelaajat pääsivät treenaamaan Liettuan kaltaisessa koripallomaassa. Tällainen matka oli kuin laittaisi rahaa pankkiin, Lohikoski kehui.

 

 

Liettua - Suomi 76-70 (18-12, 34-27, 61-46), alle 18-vuotiaiden poikien maaottelu, Klaipeda (Liettua) 29.6.2010

Osku Heinonen 18/4, Markus Molenius 14/4, Alex Vaenerberg 12/3, Joel Heinikoski 7/4, Daniel Dolenc 6/4, Tommi Huolila 6/3, Aleksi Koskinen 3/1, Kilian Cato 2/2, Mikael Herbert 1/4, Villematti Kopio 1/1, Miikka Marttinen 0/0, Kalle Naapi 0/0.

Liettua wu16 - Suomi wu15 92-80 (16-25, 34-39, 64-59), alle 15-vuotiaiden tyttöjen harjoitusottelu, Marijampole (Liettua) 29.6.2010

Janniina Salminen 18/2/3 riistoa, Veera Välimaa 15/6, Petra Noponen 10/5, Emilia Kukkamäki 10/1, Jasmine Dolivo 9/4/5 syöttöä, Ninni Salmi 8/3, Paula Tattari 5/9/3 syöttöä/4 riistoa, Elina Koskimies 5/2, Essi Tammi 0/1, Katariina Kuosmanen 0/0, Taru Pekkala 0/0, Riina Salo 0/0.

Anyksciai u17 - Suomi u15 73-43 (7-10, 36-24, 51-34), alle 15-vuotiaiden poikien harjoitusottelu, Anyksciai (Liettua) 29.6.2010

Valtter Kortelainen 23, Aleksi Kemppainen 6, Alexander Madsen 5, Antti Lankinen 4, Henri Ventoniemi 4, Miikka Mikkonen 1, Joakim Jousisto, Erkka Lahti, Tatu Savonvirta, Jere Valtonen.

 
23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

26.7.2014 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt ja pojat voittoihin EM-kisossa

18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet voittivat omat pelinsä B-divisioonan EM-kisoissa. 18-vuotiaat jatkavat tappiottomina viemällä Makedoniaa ja 18-vuotiaat tytöt puolestaan etenivät kamppailemaan viidennestä sijata voittamalla Englannin.

21.7.2014 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt päättivät EM-kisojen alkulohkon puhtaalla pelillä

Kahden nuorten maajoukkuepelin päivänä 18-vuotiaat tytöt nappasivat tärkeän voiton Bosnia-Hertsegovinasta B-divisioonan EM-kisojen alkulohkon viimeisessä pelissä ja 15-vuotiaat pojat nappasivat kansainvälisten pelien kokemusta vöilleen voittamalla Liettuan Selection Teamin.

24.7.2013 21:45 Maaottelu

18-vuotiaat pojat masensivat Saksan jatkoajalla

Shawn Hopkins aloitti kolmosillaan Suomen kirin, kun 18-vuotiaat pojat nujersivat EM-jatkosarjan avausottelussa Saksan jatkoajalla 85–82 (42–44, 77–77). Myös 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt pääsivät keskiviikkona maaotteluiden makuun.

14.7.2011 Maaottelu

16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt voittoihin, 18-vuotiaat pojat piinasivat Ranskaa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue haki viimeisessä EM-kisoja edeltävässä maaottelussaan 84–60 (39–25)-voiton Georgiasta ja 15-vuotiaat tytöt avasivat maaottelutaipaleensa jyräämällä Viron 97–14 (50–11). 18-vuotiaat pojat puolestaan pistivät ikäluokkansa huippuihin kuuluvan Ranskan ahtaalle Tikkurilassa.

28.6.2010 Maaottelu

18-vuotiaille pojille oppia Euroopan mestarilta

Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtasi maanantaina kahden vuoden takaisen Euroopan mestari Liettuan Klaipedassa pelatussa maaottelussa. Isännät riisuivat vieraansa aseista jo alkuminuuteilla ja jyräsivät 69-33 (30-10)-voittoon.

22.6.2010 Maaottelu

18-vuotiaat pojat toistamiseen voittoon Virosta

Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue haki Virosta toisen perättäisvoiton tiistaina Tallinnassa. Maaottelun loppulukemat olivat Suomelle suosiolliset 80-87 (49-45). Alle 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue haki puolestaan tiistaina ensimmäisen maaotteluvoittonsa päihittämällä Viron 73-57 (45-26).

2.7.2009 Maaottelu

Nuorisomaajoukkueiden toinen Liettuan leiritys päätökseen

Suomen alle 18-vuotiaiden poikien sekä alle 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet päättivät torstaina yhdeksänpäiväisen leirityksensä Liettuassa. Illan päätapahtumassa Suomen 18-vuotiaat pojat hävisivät maaottelun Liettualle lukemin 57-76 (33-42).

1.7.2009 Maaottelu

18-vuotiaat pojat pistivät Liettuan lujille

B-divisioonan EM-kisoihin valmistautuva Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue laittoi viime vuonna 18-vuotiaiden EM-hopeaa voittaneen Liettuan tiukoille keskiviikkona pelatussa maaottelussa. Myös alle 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet pääsivät keskiviikkona parketille.

27.3.2017 Pääjuttu

Koripallosäätiö tukee nuoria koripalloilijoita

Koripallosäätiö on myöntänyt 11 900 euroa Koripalloliitolle käytettäväksi henkilökohtaisina stipendeinä lahjakkaiden koripallonuorten valmennus- ja leirityskustannusten kattamiseen.

21.2.2017 Haastattelu

"Käsissämme on suomalaisen koripalloilun tulevaisuutta"

Suomen koripallomaajoukkueiden medical team kokoontuu säännöllisesti päivittämään toiminnan isot linjat yhtenäisiksi ja vetämään suuntaviivat tulevaan maajoukkuekauteen.

2.12.2016 Pääjuttu

Sudenpennut jatkavat huippuopissa myös vuonna 2017

Suomen nuorten maajoukkueiden eli ”Sudenpentujen” valmentajat vuodelle 2017 on valittu. Osa joukkueista jatkaa tutussa komennossa, mutta mukana on myös muutama nuorten maajoukkuetoimintaan palaava valmentaja.

6.4.2016 13:00 Liittoa koskeva tiedote

Koripallomaajoukkueet ja adidas mittavaan yhteistyöhön

Maailman johtaviin urheiluvälinevalmistajiin lukeutuva adidas on solminut kolmen vuoden sopimuksen Suomen Koripalloliiton kanssa. Sopimuksen myötä kaikki koripallomaajoukkueet Susijengin johdolla saalistavat vuosina 2016-2018 adidaksen kolmeen raitaan sonnustautuneena.

21.1.2016 EM-kilpailut

Sudenpentujen superkesän valmennus jälleen huippuammattilaisten käsiin

Suomen nuorten maajoukkueiden eli ”Sudenpentujen” superkesän valmennusjohto on valittu vuodelle 2016. Suomen vilkkaan maajoukkuekesän keskiössä ovat Anton Mirolybovin johtaman 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen EM-kotikisat, Antti Koskelaisen ja 17-vuotiaiden poikien MM-kisat sekä 16- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisat Kisakallion Susi Training Centerissä.

K-ruokakaupat ja Koripalloliitto yhteistyöhön vuonna 2015

K-ruokakaupat ja Koripalloliitto ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka kattaa nuorten koripallomaajoukkueiden sekä Koripalloliiton lasten ja nuorten joukkueiden toiminnan kumppanina toimimisen.

Molten myös Suomen koripallomaajoukkueiden viralliseksi pelipalloksi

Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen, jonka myötä Moltenista tule maajoukkueiden virallinen pelipallo seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Susijengit ja Sudenpennut pelaavat Molten-pallolla jo tulevana kesänä.

Li-Ning on Suomen Koripalloliiton uusi yhteistyökumppani

Li-Ning on solminut 2-vuotisen sopimuksen yhteistyökumppanuudesta Suomen Koripalloliiton kanssa vaatettaen maajoukkueet kentällä ja sen ulkopuolella. Sopimus kattaa kaikki 11 maajoukkuetta, mukaan lukien EM-kisoissa lajihuuman aikaansaaneen, juuri Vuoden joukkueena palkitun Susijengin.

28.12.2013 Pääjuttu

Rautaiset ammattilaiset luotsaavat Sudenpentuja myös vuonna 2014

Suomen poikien ja tyttöjen maajoukkueiden päävalmentajat ja valmennusjohto on valittu vuodelle 2014. Nimettyjen valmentajien keskuudesta löytyy taas kerran huippuammattilaisia, kuten Korisliiga-valmentajat Ari Tammivaara ja Sami Toiviainen. Uusina kasvoina Sudenpennuille antavat oppia myös kaikkien aikojen suomalaispelaaja Hanno Möttölä sekä Tapiolan Hongan Tuomas Iisalo.

16.12.2013 Pohjoinen alue

Kisakalliosta Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus – Susi Training Center avautuu kesäksi

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto ovat solmineet monivuotisen, strategisen kumppanuussopimuksen, jonka myötä Kisakalliosta tulee Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus. Kisakallio rakentaa koripallon ja maajoukkueiden tarpeisiin oman harjoitusluolan – Susi Training Centerin, joka avataan käyttöön jo ensi kesäksi. Kisakallio sijoittaa koripallon optimaalisiin valmentautumisolosuhteisiin noin kaksi miljoonaa euroa.

Näytä lisää vastaavia