Shawn Hopkins sai mitä haki Islannista – ”Opettavainen kausi”

6.5.2022 09:35 Shawn Hopkins pelasi ensimmäisen kautensa ammattilaisen Islannissa Stjarnanin joukkueessa. Vaikka joukkueen taival päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, niin Hopkins oli kokonaisuudessaan tyytyväinen kauden antiin.

Shawn Hopkins pelasi ensimmäisen kautensa ammattilaisena ulkomailla. (Kuva: Ville Vuorinen)

Hopkins otti ensimmäisen askeleensa ulkomaille, kun hän teki kesällä sopimuksen Stjarnanin kanssa. Hän halusi päästä uudenlaiseen maisemaan haastamaan itseään ja onnistui siinä.

- Henkilökohtaisesti sain juuri sitä mitä lähdin hakemaan ensimmäiseltä kaudeltani ulkomailla. Eli ihan eri paineet, ihan eri tilaisuuksia näyttää ja ihan eri estradi, analysoi Hopkins.

- Voi sanoa, että opettavainen kausi. Tästä on vain suuntana eteenpäin, Hopkins jatkaa.

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Stjarnan sijoittui runkosarjassa kuudenneksi ja joukkueen taival päättyi puolivälierissä suoraan kolmessa pelissä tiukkojen taistojen jälkeen. Joukkueessa oli paljon potentiaalia ja siitä parhaana osoituksen Islannin cupin voitto. Joukkueen otteita leimasi kuitenkin tasaisuuden puute.

- Silloin kun me olimme tosi hyviä, niin me olimme tosi hyviä. Meillä ei kuitenkaan ollut sellaista toista vaihdetta. Jos emme olleet tosi hyviä, niin sitten me olimme aika huonoja. Niitä tosi hyviä hetkiä tietenkin sattuu jokaiselle joukkueelle silloin tällöin, mutta meiltä puuttui tasaisuus. Taas opittiin jotain. Henkilökohtaisesti tästä oppi sen, että mitä kannattaa tehdä, jos jengi on tällaisessa tilanteessa.

Tulevaisuutta kohti Hopkins katsoo positiivisena.

- Nyt on aika ottaa askel eteenpäin ja asettaa uudet tavoitteet ensi kaudelle. Ensimmäinen tavoite on pelata laatukoripalloa ja suorittaa tasaisesti omilla vahvuuksilla enemmän kuin tällä kaudella.

Shawn Hopkinsin kauden tilastot

Susijengi kaatoi hallitsevan EM-kultamitalisti Slovenian kahdesti helmikuussa ja palaa huiman kotiyleisön eteen 30.6., kun se kohtaa tärkeässä MM-karsintaottelussa Ruotsin Espoo Metro Areenalla. Lippukauppa käy kuumana. Hanki liput nyt >>

Henkilöt

 
26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

5.7.2023 10:34 Susijengi

Lassi Tuovi kesäliigapestistä Utahiin: ”Tämä on meille valtavan hieno mahdollisuus”

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.

30.6.2023 15:58 Susijengi

Pettymyksistä huolimatta Sasu Salinin kauteen mahtui paljon hyvää

Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.

22.6.2023 15:56 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen kaudessa paljon hyvää – ”Itseluottamus kasvoi etenkin hyökkäyspäässä”

Mikael Jantunen, 23, pelasi ensimmäisen kautensa kovatasoisessa Italian liigassa Trevison joukkueessa. Jantunen pääsi kovaan testiin ja läpäisi sen komeasti.

Näytä lisää vastaavia