28.3.2003 Suomen maajoukkueen ja Italian liigajoukkue Euro Roseton pelintekijä Teemu Rannikko on poissa tositoimista seuraavan kuukauden. Rannikko mursi kätensä Roseton harjoituksissa torstaina. Kättä koristaa tällä hetkellä kipsi.
Rannikon kädessä murtumakohta on kämmenselän luussa. Ensiarvioiden mukaan sairasloman pituus on 35 päivää. Italian liigassa viimeinen runkosarjakierros pelataan 4. päivänä toukokuuta, joten pudotuspeleihin Rannikko ehtinee, mikäli Roseto niihin selviytyy.
- Normaalissa harjoitustilanteessa käteni jäi pahasti törmäyksessä puristuksiin, kuului napsahdus ja sitten mentiinkin jo sairaalaan, selvitti Rannikko puhelimitse. Roseton peli ei ole viime aikoina ottanut sujuakseen. Joukkueen pelillinen alamäki alkoi, kun sentteri Dan Callahan joutui jättämään joukkueen perhesyiden vuoksi kuusi viikkoa sitten. Flunssa-aallonkin runtelema Roseto pelasi seitsemän ottelun sarjan häviten niistä viisi. Viime viikolla Callahan liittyi takaisin Roseton vahvuuteen ja sunnuntaina joukkue pelasi taas paremmin. Roseto hävisi kylläkin sarjakakkoselle Cantùlle kolmella pisteellä vieraissa, mutta otteet olivat Rannikon mukaan toiveita herättäviä.
- Meillä on ollut selkeitä ongelmia puolustuksen kanssa. Lisäksi joukkueen heittäjien kaukoheittopeli on ollut heikkoa. Sunnuntaina Callahanin kanssa peli oli taas parempaa ja voitto olisi tullut, jos Cantùlla ei olisi ollut sellaisia ratkaisijoita kuin Phillip Jones ja (ruotsalainen) Fredrik Jönzen.
Rannikon menetys sairastuvalle on Rosetolle kova isku. Rannikko lukeutuu joukkueensa avainpelaajiin. Hän on kuluvalla kaudella pelannut otteluissa keskimäärin hurjat 33,4 minuuttia. Pisteitä 22-vuotias suomalainen on nakuttanut 11,2. Lisäksi hän on riistänyt peräti 2,8 kertaa ja antanut 2,3 syöttöä ottelua kohden. Roseton kakkospelintekijä Alessandrio Davolio onkin kovan paikan edessä yrittäessään tuurata Rannikkoa. Tähän mennessä Davolio on pelannut vain ne minuutit, joita Rannikko ei ole kentällä ollut.
Rannikko myönsi, että loukkaantuminen veti torstaina mielen matalaksi. Perjantaina ääni oli kellossa jo toisenlainen.
- Ei tässä auta murehtia 35 päivää. Parempi on keskittyä oleelliseen ja saada käsi kuntoon mahdollisimman pikaisesti. Toivottavasti (Roseton) pojat pystyvät hoitamaan tarpeeksi voittoja, että ollaan pudotuspeleissä mukana. Pelaamme seitsemästä jäljellä olevasta pelistämme neljä kotona. Niistä voittoja, niin vahvoilla ollaan, päätti Rannikko.
Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.
Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.
Viiden vuoden NCAA-taipaleen jälkeen uransa Euroopan ammattilaiskentillä viime syksyllä aloittanut Mustapha Amzil päätti ensimmäisen ammattilaiskautensa mestaruuteen, kun KB Trepca jyräsi Kosovon liigan neljännessä finaalissa Bashkimin vieraissa 78-98 (40-52). Samaan aikaan Islannissa Tindastollia edustavan Daniel Dolencin kaulaan ripustettiin hopeamitali neljännen finaaliottelun jälkeen.
Australian NBL-liigaa pelaava Uuden-Seelannin ylpeys New Zealand Breakers jatkaa suomalaisen päävalmentajan alaisuudessa. Viimeiset kaksi vuotta Petteri Koposen komennossa pelanneen Breakersin uusi päävalmentaja on Saksan maailmanmestariksi 2023 johdattanut suomalais-kanadalainen valmentajaikoni Gordon Herbert, 67.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotonaan Washington Mysticsin 69-92 (29-38). Awak Kuier keräsi 20 minuutin peliajalla 9 pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä, kolme riistoa ja yhden torjunnan.
WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.
Susijengin päävalmentajana jo neljän vuoden ajan toiminut Lassi Tuovi, 39, jatkaa seurajoukkuevalmennusuraansa Japanissa. Lappeenrantalaislähtöinen Tuovi on solminut yhden kauden kattavan jatkosopimuksen Yokohama B-Corsairsin kanssa, jota hän on valmentanut Japanin korkeimmalla sarjatasolla kahden viime vuoden ajan.
Vesa Vertion valmentama Rytas Vilna järjesti kenties kaikkien aikojen ällistyttävimmän tempun FIBA:n Mestarien liigan finaalissa, kun se kaivautui 20 pisteen takaa jatkoajalle ja jyräsi mestaruuteen 92-86 (80-80, 35-55) lauantai-iltana AEK Ateenaa vastaan Espanjan Badalonassa järjestetyn lopputurnauksen finaalissa.
Miesten Euroliigan Final Fourissa nähdään suomalaisväriä ensimmäistä kertaa 22 vuoteen. Mikael Jantusen edustama hallitseva Euroliigan mestari Fenerbahce oli kaatua toistamiseen Zalgiris Kaunasin vieraana, mutta sai jatkoajalle salama-alun ja varmisti lopputurnauspaikkansa 90-94 (80-80, 42-47)-voitollaan. Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo raivasi tiensä finaaliin TalTechin kustannuksella.
Kahden kauden mittaisen tauon jälkeen Awak Kuier, 24, nähdään tänä kesänä jälleen WNBA-parketeilla Dallas Wingsin riveissä. WNBA:n kausi 2026 käynnistyy tänä viikonloppuna ja Wings pelaa ensimmäisen ottelunsa lauantaina klo 20.00 Suomen aikaa Indiana Feveriä vastaan.