Okko Järvi ammensi kokemusta Belgiasta – ”Kyllä siinä kaikenlaista oppi”

25.6.2022 11:41 Seagullsin kanssa sopimuksen tehnyt Okko Järvi pelasi menneen kauden belgialaisen Phoenix Brysselin joukkueessa. Kausi oli kuitenkin Järvelle vaikea, mutta samalla opettavainen.

Okko Järvi siirtyy tulevaksi kaudeksi Seagullsiin. (Kuva: Ville Vuorinen)

Järven sekä Phoenixin kausi ei sujunut täysin suunnitelmien mukaan. Järven pelipaikka vaihteli kauden aikana ja keskelle kautta osui parin kuukauden tauko loukkaantumisen takia. Joukkueena kausi Phoenixille myös tuloksellisesti vaisu. Belgian ja Hollannin yhteisliigassa se jäi alempaan loppusarjaan ja eteni pudotuspeleissä toiselle kierrokselle.

- Jos pitää ihan rehellinen olla, niin eihän kausi mikään jättimenestys ollut. Pelipaikan suhteen oli vähän vaihtelua, kun pelasin pointista kolmoseen ja pääsin aika vähän pelaamaan omaa paikkaani heittävänä takamiehenä. Oli kyllä vaikea kausi.

Järvi pelasi lähes 25 minuuttia ottelua kohden ja sai tilastoikseen 7,5 pistettä, 2,0 levypalloa ja 1,8 syöttöä. Vaikka pelillisesti oli vaikeaa, niin Järvi ammensi oppia tulevaa ajatellen.

- Ensimmäinen vuosi ulkomailla, uusi kulttuuri ja muuta, niin kyllä siinä kaikenlaista oppi. Henkisesti tuli kasvettua paljon ja oppinut olemaan erilaisessa roolissa, kun on tullut joukkueeseen vahvistuksena. Silloin vaatimustaso on paljon korkeammalla, pohdiskelee Järvi.

Sarjana Belgian ja Hollannin yhteisliiga sai Järveltä kiitosta.

- Pelillisesti tykkäsin sarjasta. Se oli hyvin fyysinen ja tuomarit sallivat vähän enemmän ja kovaa sai pelata. Siellä oli vähän isompia kavereita vastassa, mutta taktisesti se ei ehkä ollut ihan paras. Sitä korvattiin sitten fyysisyydellä, vertailee Järvi.

Okko Järven tilastot Belgian ja Hollannin yhteisliigassa

Henkilöt

 
20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

5.7.2023 10:34 Susijengi

Lassi Tuovi kesäliigapestistä Utahiin: ”Tämä on meille valtavan hieno mahdollisuus”

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.

30.6.2023 15:58 Susijengi

Pettymyksistä huolimatta Sasu Salinin kauteen mahtui paljon hyvää

Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.

22.6.2023 15:56 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen kaudessa paljon hyvää – ”Itseluottamus kasvoi etenkin hyökkäyspäässä”

Mikael Jantunen, 23, pelasi ensimmäisen kautensa kovatasoisessa Italian liigassa Trevison joukkueessa. Jantunen pääsi kovaan testiin ja läpäisi sen komeasti.

16.6.2023 13:28 Suomalaiset ulkomailla

Shawn Hopkinsilla uran paras kausi takana – ”Sai paljon irti”

Shawn Hopkins, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Kausi antoi Hopkinsin mukaan hyvät eväät jatkoa ajatellen.

Näytä lisää vastaavia