NBA suorana Nelonen Pron kanavilta

9.8.2013 Koripalloparkettien suurimmat supertähdet säkenöivät syksystä lähtien Nelonen Pron kanavilla. Nelonen Media on tehnyt sopimuksen NBA:n tv-oikeuksista ja huippusarjan otteluita seurataan jatkossa suorina ja suomeksi selostettuina lähetyksinä Nelonen Pron kanavilla sekä Ruutu-palvelussa.

Maailman suurimpiin urheilusarjoihin kuuluvan NBA:n kausi käynnistyy lokakuun lopulla. Siitä lähtien Nelonen Media välittää kotisohvien ammattilaisille NBA-jännitystä neljän ottelun viikkotahdilla. Viikon otteluista kolme näytetään Nelonen Pron tv-kanavilla ja yksi Ruutu-palvelussa.

Suorien ottelulähetysten lisäksi Prolla ja Ruudussa nähdään säännöllisesti myös muun muassa makasiiniohjelmia ja koosteita pelikierrosten huippuhetkistä. Kauden aikana luvassa on myös erikoishaastatteluja lajin suurimmista sankareista, kuten legendaarisesta Michael Jordanista.

Nelonen Median tuore NBA-sopimus kattaa tässä vaiheessa tulevan kauden.

– Neuvottelemme jo kovaa vauhtia jatkosta NBA:n väen kanssa, Nelonen Pron kanavapäällikkö Jorma Paakkari valottaa.

– Pyrimme siihen, että Pron ystävät pääsevät tulevan kauden jälkeenkin nauttimaan planeetan ylivoimaisesti kiinnostavimmasta korissarjasta. Tarjonnassamme on nyt yksi urheilumaailman makeimmista tv-tuotteista ja haluamme pitää siitä kiinni.

NBA-liigan ympärillä on alkavalla kaudella poikkeuksellista värinää. Suomalaistaustainen, Suomen maajoukkuerinkiinkin nimetty Erik Murphy, 22, allekirjoitti taannoin pelaajasopimuksen hänet aiemmin kesällä varanneen Chicago Bullsin kanssa.

Paakkari vahvisti Twitter-tilillään, että NBA-otteluiden selostajaksi on kiinnitetty Euroliiga-pelejä viime kaudella selostanut Kristian Palotie. Toisen selostajansa Nelonen Pro julkaisee myöhemmin.

NBA:n runkosarjassa pelataan kaikkiaan 82 kierrosta. Pudotuspelit käynnistyvät huhtikuussa ja seuraava mestari selviää Nelonen Pron kanavilla kesäkuun aikana. Miami Heat lähtee kauteen puolustamaan kahta peräkkäistä mestaruuttaan.

 
19.4.2018 Katsojat

Susijengi ja Islanti palaavat Hartwall Arenalle – lipunmyynti käynnistyy

Susijengi jatkaa MM-karsintoja kesä-heinäkuussa, kun se kohtaa ensin vieraskentällä Tshekin 29.6. ja sen jälkeen EM-kotikisoista tutulla areenalla Islannin 2.7. Islanti-ottelun julkinen lipunmyynti käynnistyy 30. huhtikuuta, mitä ennen faniyhdistys sekä 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajat pääsevät käyttämään ennakko-osto-oikeuttaan.

21.9.2017 Katsojat

Seuraa Korisliigojen avausinfoa tänään klo 12 alkaen

Korisliigan ja Naisten Korisliigan yhteinen kauden avausinfo järjestetään tänään, torstaina 21.9. klo 12 alkaen Helsingissä. Tilaisuutta voi seurata livenä useamman eri kanavan välityksellä.

14.7.2017 EM-kilpailut

Susijengin EM-kisat avaaviin Ranska- ja Slovenia-otteluihin alle 500 lippua jäljellä

Susijengin EM-kotikisojen alkuun on enää alle 50 päivää. Samalla pääsyliput Susijengin otteluihin Helsinki Arenalle hupenevat hyvää vauhtia. Susijengin kahden ensimmäisen EM-koitoksen osalta on ylitetty 10 000 pääsylipun rajapyykki. Suomen Ranska- (31.8.) ja Slovenia-otteluihin on lippuja jäljellä alle 500.

10.2.2017 15:41 Pohjoinen alue

EM-kisojen odotetut sessioliput myyntiin maanantaina 13.2.

Helsingissä elo-syyskuussa pelattavien EM-otteluiden (EuroBasket 2017) lipunmyynnin seuraava aalto käynnistyy maanantaina 13.2., jolloin koripalloväen hartaasti odottamat sessiokohtaiset – Susijengin osalta ottelukohtaiset – liput vapautuvat myyntiin.

13.1.2017 10:09 Liittoa koskeva tiedote

EM-kisojen päiväliput myyntiin maanantaina 16.1.

Helsingissä 31.8. – 6.9.2017 pelattavien koripallon EM-kisojen päivälippujen myynti alkaa maanantaina 16.1.2017 klo 9:00. Päivälippuja vapautuu myyntiin rajallinen määrä.

29.9.2016 Katsojat

Naisten Korisliiga-kauden 2016-17 infopaketti

Naisten Korisliiga-kausi alkaa tulevana viikonloppuna. Millaisilla kokoonpanoilla joukkueet pelaavat? Kuka siirtyi kesän aikana ja mihin? Koska naisten Korisliigaa pelataan ja missä? Mitkä ovat joukkueiden tavoitteet? Ei hätää – vastaukset kysymyksiin ovat muutaman klikkauksen päässä.

29.9.2016 Katsojat

Korisliiga-kauden 2016-17 infopaketti

Korisliiga-kausi alkaa muutaman päivän kuluttua. Millaisilla kokoonpanoilla joukkueet ovat alkavalla kaudella liikeellä, ja kuka siirtyi kesän aikana muihin maisemiin? Miten Korisliiga pelataan, koska pelataan ja missä? Ei hätää – vastaukset kysymyksiin ovat vain parin klikkauksen päässä.

6.8.2016 Katsojat

Olitko paikalla Suomi-Saksa maaottelussa? Anna palautetta tapahtumasta!

Suomen Koripalloliitto toteuttaa 6.8.2016 Suomi-Saksa otteluun osallistuneille katsojille suunnatun kyselytutkimuksen, jonka tarkoituksena on tutkia katsojien näkemyksiä ja mielipiteitä ottelutapahtumasta. Sinun palautteesi tapahtumasta on erittäin arvokasta kehitettäessä Susijengin kotiottelutapahtumia tulevaisuudessa.

26.6.2016 Katsojat

Katsojan opas nuorten PM-kisoihin

18- ja 16-vuotiaiden nuorten PM-kilpailut käynnistyvät sunnuntaina (26.6.) Kisakallion Urheiluopistolla. Luvassa on huimat 60 maaottelua viiden pelipäivänä aikana kolmella pelikentällä. Näin seuraat kisoja – olet sitten paikan päällä tai etänä.

7.6.2016 Pohjoinen alue

Susijengin kotimaaotteluiden lipunmyynti pyörähtänyt käyntiin

Ennakkolipunmyynti on käynnistynyt Susijengi-kesän kolmeen kotimaaotteluun. Susijengi aloittaa valmistautumisensa vuoden 2017 EM-kotikisoihin kohtaamalla 30.7. Tampereella Belgia, 6.8. Helsingissä Saksan sekä 27.8. Espoossa Ruotsin.

Näytä lisää vastaavia