Murphy johdatti Northeasternin voittoon yliopistoparketilla

11.12.2016 Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa suomalaismiehistä Alex Murphy oli lauantain ja sunnuntaina välisenä yönä iskussa, kun Northeastern voitti Vermontin yliopiston. Lauri Markkasen Arizona juoksi taas Mizzoulta jalat alta toisella puoliajalla.

Monipuolinen Alex Murphy täytti tilastopaperin Northeasternin voitossa. Kuva: Oma Design.


Alex Murphyn Northeastern löysi itsensä 13 pisteen takaa puoliajalla, mutta kiri lopulta 59-57 (18-31) -vierasvoittoon Vermontin yliopistosta. Northeasternin voittokori syntyi 25 sekuntia ennen loppusummeria, kun Murphy löysi syötöllään Jeremy Millerin korin alta.
 

Murphy oli yliopistonsa pistehai nakuttaen hyvällä tarkkuudella (2p 8/11, 3p 1/2, 1p 2/3) 21 pistettä. Monipuolinen Murphy kahmi myös 9 levypalloa, jakoi 2 syöttöä, torjui kolmesti ja riisti kerran.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Lauri Markkasen Arizonan yliopisto oli tiukilla vielä puoliajalla, mutta hurja 26-4-juoksu ratkaisi Wildcatsille 79-60 (41-36) -vierasvoiton Mizzousta.
 

Markkanen kärsi virhevaikeuksista tehtaillen 8 pistettä, 6 levypalloa ja 2 syöttöä ennen virhetilinsä täyttymistä kolme minuuttia ennen pelin loppua.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Fiifi Aidoon Grand Canyonin yliopisto voitti niukasti UIC:n kotikentällään 69-73 (35-42). Aidoo pelasi 15 minuuttia heittäen 3 pistettä, hakien yhden levypallon, kaksi riistoa ja torjuen kerran.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Shawn Hopkinsin Troy voitti näytöstyyliin Alabama A&M -yliopiston 59-88 (24-48). Hopkins viihtyi kentällä 19 minuuttia nakuttaen 8 pistettä, noukkien 5 levypalloa ja jakaen yhden syötön.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Samuli Nieminen pelasi jälleen isot minuutit, kun Stephen F. Austin hävisi Rice-yliopistolle 63-70 (32-33). Nieminen urakoi parketilla 20 minuuttia kirjauttaen 4 pistettä, 2 levypalloa ja yhden riiston.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Joonas Tahvanaisen Utah Valley hävisi ratkaisevat vapaaheitot reilu sekuntia ennen loppusummeria nakuttaneelle Utah Statelle 80-79 (32-38). Tahvanainen jäi pisteittä kahdessa peliminuutissa.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Henkilöt

 
27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

Näytä lisää vastaavia