Sastamalan koristytöt aikovat heittää korin jokaiselle kuntalaiselle – tempauksen tavoitteena huimat 23 464 koria

20.1.2026 11:26 Sastamalassa heitetään helmikuun alussa koreja isolla sydämellä ja suurella tavoitteella. Paikallisten koristyttöjen järjestämässä tapahtumassa jokaiselle kuntalaiselle heitetään yksi kori.

Sunnuntaina 1. helmikuuta Sylvään salissa Sastamalassa järjestettävä 23 464 koria -tempaus kokoaa yhteen paikalliset toimijat heittämään koreja hyvän asian puolesta. Sastamalan koristytöt haluavat tuoda positiivista virettä kotikuntaansa ja samalla kerätä varoja harrastuksensa salivuokriin.

Videota ei voida näyttää evästeasetusten vuoksi. Nähdäksesi sisällön sinun tulee hyväksyä markkinointievästeiden käyttö.

 

Koko yhteisö mukana

Tempausidea on yksinkertainen: heittää yksi kori jokaista Sastamalan asukasta kohden. Tarkka korimäärä, 23 464, kertoo kunnianhimosta ja yhteisöllisyydestä – koreja ei heitetä yksin, vaan mukaan on jo ilmoittautunut yli 20 tahoa kaupungin johdosta paikallisiin yrityksiin ja urheiluseuroihin. Koreja tullaan heittämään kymmeneen aikuisten koriin, ja lisäksi lapsille on luvassa heittopisteitä eri korkeuksille.

– Tämä on juuri sellaista tekemistä, joka yhdistää ihmisiä. Meidän koristytöt ovat innoissaan, ja monet paikkakuntalaiset ovat halunneet lähteä mukaan heti, kertoo tapahtuman puuhamies Jari Kortelahti. 

Vaikka tapahtumalla kerätään varoja salivuokriin, rahalahjoituksia ei pyydetä. Sen sijaan osallistujat ovat lahjoittaneet kahvilatuotteita ja arpajaispalkintoja. Kahvilan ja arpajaisten tuotot menevät kokonaisuudessaan koristyttöjen hyväksi.

Koreja lähdetään tavoittelemaan klo 15 alkaen. Arvonnat pidetään klo 17 ja kahvila palvelee klo 15–18. Tapahtumaan on vapaa pääsy.


Lisätiedot
Jari Kortelahti, p. 045 608 6050, jari.kortelahti@gmail.com

 
3.2.2026 13:05 Seura tiedottaa

Tervetuloa Vaasaan koripallovalmentajaksi!

Vaasan Salama on juniorijäsenmäärältään Pohjanmaan suurin koripalloseura. Jäsenmäärä on kasvanut viime vuosina merkittävästi ja tulevien koripallokausien tavoite on entisestään kehittää toimintaa.

3.2.2026 10:04 Seura tiedottaa

Hook Street Basket valtaa Rauman heinäkuussa

Kesäinen katukorisvaltaa Rauman! Hook Street Basket pelataan 4.7.2026 Otanlahden ulkokentillä, ja ilmoittautuminen turnaukseen on nyt käynnissä.

3.2.2026 10:02 Seura tiedottaa

Tuomariksi Kempower Easter Tournamentin 30-v juhlaturnaukseen Lahdessa 3.-5.4.2026

Kempower Easter Tournament järjestetään Lahdessa tulevana pääsiäisenä 3.-5.4.2026. Suomen kansainvälisimpään koripalloturnaukseen on ilmoittautunut jo 250 joukkuetta Suomesta ja ulkomailta ja vihellettäviä pelejä löytyy rutkasti!

3.2.2026 10:01 Seura tiedottaa

LePyn naisten joukkue luo uutta yhteisöllisyyttä koko seuraan

Naisten joukkueesta on muodostunut olennainen osa LePyn oranssia perhettä. LePyn naisten peleissä vallitsee aina huipputunnelma; yleisö elää vahvasti mukana, ja ottelutapahtumissa näkyy seuran todellinen taika – tiivis ja lämminhenkinen yhteisö, jota kutsutaan oranssiksi perheeksi.

2.2.2026 10:28 Seura tiedottaa

Korisjunnujen hiihtoloman STC Shooting Camp Kisakalliossa 16.-18.2.

Hiihtoloman korisjunnujen taitoleiri järjestetään totuttuun tapaan Kisakalliossa 16.-18.2.2026. Leiri on tarkoitettu kaikille innokkaille ja kehittymishaluisille 2012-2015 -syntyneille junioripelaajille, tytöille ja pojille.

30.1.2026 11:38 Seura tiedottaa

Ilmoittaudu mukaan Suomen kansainvälisimpään juniorikoristurnaukseen 15–17.5.2026

Helsinki Basketball Festival -turnaukseen on ilmoittautunut joukkueita ympäri Eurooppaa. Turnauksessa on vielä paikkoja vapaana. Tule haastamaan kansainvälistä tasoa!

30.1.2026 11:19 Valmentajat

Olivia Eklund siirtyy valmentamaan Sveitsiin

Tapiolan Hongan pitkäaikainen juniorivalmentaja Olivia Eklund, 29, siirtyy valmentamaan sveitsiläiseen koripalloseura Swiss Centraliin sekä yhteistyössä Kriens Basketballiin. Tämän lisäksi Eklund on myös solminut sopimuksen sveitsiläisen ProBasketin kanssa.

23.1.2026 15:24 Seura tiedottaa

Lauri Markkanen Tournament 8-10.5.2026

Kevään kuumin koristurnaus pelataan jälleen toukokuussa Jyväskylässä. Turnauksessa vielä pari paikkaa vapaana. Ilmoita joukkueesi mukaan nyt!

22.1.2026 15:03 Seura tiedottaa

Pikkusudet-korisrieha liikutti koululaisia Tikkurilassa

Tikkurila-Seura järjesti yhteistyössä Rekolan urheilijoiden kanssa vauhdikkaan korispäivän lähialueen pienille koululaisille torstaina 22.tammikuuta.

21.1.2026 12:27 Seura tiedottaa

LePy järjestää talvilomaleirin 6 - 13 -vuotiaille

Leirille ovat tervetulleet kaikki 6–13 -vuotiaat (s. 2012 - 2020) tytöt ja pojat, sekä aloittajat että jo korista harrastavat lapset ja nuoret. Kokemusta koriksesta ei tarvita, eikä leiriläisen tarvitse olla LePyn jäsen.

Näytä lisää vastaavia