Ruotsin SBL Damissa pudotuspelit käynnistyvät suomalaiskohtaamisella

23.3.2023 10:20 Ruotsin liigan puolivälierissä nähdään suomalaisittain mielenkiintoinen ottelupari, kun Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins kohtaa Lotta Vesiluoman Alvikin.

Sofia Pelander palasi tuttuun seuraan taistelemaan Ruotsin mestaruudesta. (Kuva: Ville Vuorinen)

Pelander siirtyi loppukaudesta tuttuun seuraan, kun hän teki Norrköping Dolphinsin kanssa sopimuksen. Viime kaudella mestaruutta juhlinut Norrköping sijoittui runkosarjassa kolmanneksi ja saa puolivälierissä vastaansa kuudenneksi sijoittuneen Alvikin.

- Kolmas sija oli ihan hyvä suoritus ja meillä on tosi hyvä joukkue, mutta pelaamme vähän ailahtelevaisesti. Parhaimmillaan olemme tosi hyviä ja huonoimmillamme tosi huonoja, ja viimeisellä kierroksella hävisimme kahdeksantena olevalle Lundille. Meillä on ollut tässä 1,5 viikkoa hyvää treeniaikaa ja mielestäni olemme löytäneet toisemme ihan hyvin ja innolla lähdemme puolivälieriin, myös kausina 2015-18 Norrköpingiä edustanut Pelander kertoo ennakkotunnelmistaan.

SBL Damin runkosarjassa Luleå oli murskaava häviten vain yhden ottelun ja Södertälje tuli lähes yhtä selvänä kakkosena. Sen jälkeen olikin tasaisempaa ja Norrköpingin ja Alvikin erotti runkosarjassa vain yksi voitto.

- Uskon mahdollisuuksiimme päästä pitkälle ja on kiva päästä pelaamaan Lotan Alvikia vastaan ensimmäisellä kierroksella. Meillä on aika erilaiset joukkueet ja meillä on aika iso joukkue eikä heillä ole niin paljon isoja pelaajia, Pelander arvioi tulevaa otteluparia.

Vesiluomalla ja Alvikilla vaihteleva runkosarja

Ensimmäistä kauttaan ulkomailla pelaavalla Lotta Vesiluomalla on ollut niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen kanssa hieman vuoristoratamainen kausi. Alvik voitti ensimmäiset kuusi peliään, jota seurasi kahdeksan ottelun tappioputki. Kuudesta viimeisestä runkosarjan ottelustaan se puolestaan voitti t viisi.

- Olemme olleet tällä kaudella liigan kuumin ja kylmin joukkue. Meillä oli alkukaudesta tosi pitkä voittoputki ja lähdimme maajoukkuetauolle sarjakärjestä. Sen jälkeen meille tuli tappioputki, joka kesti seuraavaan maajoukkuetaukoon saakka. Nyt meillä on taas pienimuotoinen voittoputki menossa, Vesiluoma käy läpi joukkueen runkosarjaa.

Lotta Vesiluoma pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla. (Kuva: Ville Vuorinen)

Vesiluoman mukaan aaltoliikkeelle on ollut vaikea löytää yksittäistä syytä.

- Joukkueemme rakennettiin tyhjästä ja alkukausi oli ehkä aikamoista ylisuorittamista ja kaikilla oli sellaista lisäbuustia sekä näyttöhalua. Sitten meille tuli vähän loukkaantumisia ja siinä tappioputken aikana kohtasimme paljon näitä kärkijoukkueita, ettei se aaltoliike ihan niin mustavalkoista ole. Menetimme myös parhaan piste- ja levypallopelaajamme kauden aikana. Olemme kuitenkin nyt parantaneet puolustuspäässä ja pystyneet ottamaan sitä kautta voittoja.

Omalta kohdaltaan Vesiluomalla on ollut kauden aikana hieman hakemista lähinnä vaihtuvan roolin takia.

- Alkuun oli vaikea löytää joukkueesta roolia, mutta yleisesti ottaen olen ollut siirtoon tyytyväinen ja kaikki on toiminut hyvin. Nyt roolini on ollut selkeämpi ja sitä kautta vastuutakin on tullut enemmän.

- Meillä on aika takapelaajapainotteinen joukkue ja kova kilpailu peliajasta ja olen pystynyt puolustuksellani ansaitsemaan peliminuutteja. En tiedä voidaanko puhua läpimurrosta, mutta hyvään suuntaan olen menossa.

Normaalisti ykköspaikkaan tottunut Vesiluoma on saanut kauden aikana totutella käytännössä kaikkiin pelipaikkoihin.

- Olen lähes aina pelannut ykköspointtina, mutta meillä on amerikkalaispointti ja minua on laitettu enemmän laitaan. En ollut siihen ihan tottunut. Meillä on aika pienikokoinen joukkue ja välillä olen joutunut stunttaamaan myös pelipaikoilla 4-5, kertoo Vesiluoma.

Vaikka Norrköping vei joukkueiden molemmat kohtaamiset runkosarjassa, on Vesiluoma luottavainen omiensa mahdollisuuksista.

- Odottavat fiilikset pudotuspelien suhteen. Runkosarjassa oli kova taistelu sijoista 3-6 ja oli pieni pettymys, ettemme pystyneet nousemaan kotietuun.

- Norrköping on kova joukkue ja he ovat vielä vahvistuneet Sofialla. Ottelupari on mielenkiintoinen match-up, sillä Norrköping on kookkaampi joukkue, mutta samalla hitaampi. Paljon ratkeaa siinä miten pystymme toteuttamaan pelisuunnitelmaamme ja pitämään vauhtia yllä, Vesiluoma arvioi lähtökohtia.

SBL Damin puolivälierät pelataan paras kolmesta -järjestelmällä.

 
22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

29.9.2023 20:00 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen valmiina toiseen kauteensa Italian Serie A1:ssä – ”Tiedän nyt mitä tässä liigassa pelaaminen vaatii”

Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.

14.6.2023 14:05 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalinilla positiivinen vuosi Ferrolissa – ”Kausi oli onnistunut”

Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.

5.6.2023 15:14 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttisellä positiivinen kausi Espanjassa – ”Jäi paljon reppuun tulevaa ajatellen”

Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.

31.5.2023 11:27 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen nautti Espanjassa – ”Yksi parhaista kokemuksista ulkomailla”

Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.

Näytä lisää vastaavia