21.5.2025 10:06 Suomen NMKY:n Urheiluliitto järjesti tiistaina 13.5. ensimmäisen päätoimisten koripallovalmentajien verkostotapaamisen Helsingissä. Yhteensä 15 valmentajaa neljästä NMKY:n jäsenyhdistyksestä kokoontui HNMKY:n vieraaksi Namika Areenalle.
Tapaaminen oli uudenlainen avaus Urheiluliiton valmennusverkoston vahvistamiseksi. Tavoitteena on lisätä seurojen välistä yhteistyötä ja jakaa osaamista laajemmin. Paikalla oli valmentajia Helsingin, Turun, Tampereen ja Rovaniemen NMKY:istä.
– Namikalainen koris on ollut viime vuosina selvässä nousussa. Pelaajamäärät ovat kasvaneet monessa seurassa, ja samalla päätoimisten valmentajien määrä on lisääntynyt. Tästäkin koulutuspäivästä näkee, että osaamista ja kokemusta löytyy. Nyt luomme rakenteita sen jakamiselle, HNMKY:n valmennuspäällikkö Juuso Milén sanoo.
Päivän ohjelmaan kuului saliosuus, jossa keskityttiin perustaitojen opettamiseen pienryhmissä. Harjoitukset videoitiin, ja ne jaetaan myöhemmin kaikkien namikalaisten valmentajien käyttöön.
– Ideana oli keskustella koriksen tärkeimpien perusasioiden opettamisesta ja harjoittelusta. Samalla loimme materiaaleja, joita voidaan hyödyntää myös jatkokoulutuksissa.
Illalla YMCA Tampereen valmennuspäällikkö Sami Toiviainen piti luennon ammattivalmentajuudesta: mitä se arjessa tarkoittaa, millaisia haasteita siihen liittyy ja miten valmentajana voi kehittyä.
Verkostotapaamiset saavat jatkoa syksyllä. Milén muistuttaa, että NMKY:n seurat muodostavat jo nyt merkittävän kokonaisuuden suomalaisessa juniorikoripallossa.
– Kun kaikkien Namikoiden lisenssipelaajat lasketaan yhteen, puhutaan jo yli 3 000 pelaajasta. Siinä on valtava potentiaali – ja samalla vastuu. Siksi tällaisia tapaamisia järjestetään.
Tämä on seuran ilmoitus. Koripalloliitto tarjoaa jäsenseuroilleen mahdollisuuden ilmoittaa koripallotoimintaansa liittyvistä asioista Seura tiedottaa -uutisissa.
WB-Pantterit jatkaa toimintansa kehittämistä ja Justice Grahamin tulo seuraan tuo merkittävää osaamista poikapuolen valmennukseen. Kolmena edellisenä kautena MU19 SM-kultaa valmentajana voittanut Graham on suorittanut koripalloliiton HKVT-tutkinnon.
Lahti Basketball Junioreiden viime kausi oli merkittävän kasvun vuosi. Kauden 2025-26 sopimukset Satu Hallan ja Tom Coomanin kanssa sekä päävalmentajavalinnat osoittavat, että seura jatkaa vahvaa panostusta niin lasten ja nuorten liikuttamiseen kuin laadukkaaseen valmennukseen.
Lahti Basketball Junioreiden U12-11 tytöt ja Kolmen kampuksen urheiluopisto järjestävät yhdessä kauden aloitusturnauksen U12-11 tytöille (2014-2015-syntyneet) Pajulahdessa 20.-21.9.2025
Tommi Tatti, 34, aloittaa elokuussa YMCA Tampere koripallon fysiikkaharjoittelun koordinaattorina.
Kesän toinen 3x3 SM Tour järjestetään Tampereella 26.7.2025 Koulukadun legendaarisella kentällä. Turnauksessa on naisten ja miesten Pro-sarjojen lisäksi amatöörisarjat naisille ja miehille. U14 tytöt ja pojat saavat myös huikean mahdollisuuden päästä mukaan turnausmeininkiin, kun heille on tarjolla omat sarjat.
Salon Vilppaan Korisjunnujen kauden 2025–2026 joukkueiden päävalmentajat on julkaistu. Uuteen kauteen lähdetään kolmentoista joukkueen voimin. Lisäksi suositut harrastekoriksen, korisleikkikoulun ja palloilukoulun ryhmät jatkuvat tuttuun tapaan.
Salon Vilpas Koripallo ry uudistaa juniorivalmennuksensa toimintakaudelle 2025–2026. Uudistuksen keskiössä on uuden seitsemänhenkisen Valmennusnyrkin perustaminen, joka kokoaa yhteen vahvaa asiantuntemusta niin koripallosta kuin sen ulkopuoleltakin.
Kataja Basket Academy lähtee kauteen 2025–2026 uusien päävalmentajien johdolla. Miesten joukkueen vetovastuun ottaa kokenut Jarkko Mäki ja naisten joukkuetta luotsaa seuran valmennuspäällikkö Jose Salo. Molemmat valmentajat tuovat mukanaan vahvan sitoutumisen nuorten pelaajien kehittämiseen osana uudistuvaa akatemiatoimintaa.
Tervetuloa perinteiseen Meripäiväkorikseen! La 26.7.2025 klo.11:30 laitetaan pallot ilmaan ja tunnelma kattoon, kun perinteinen Meripäiväkoris tekee paluun Kantasatamaan (Tornaattorintie 51) kymmenien vuosien jälkeen! Sarjoja on tarjolla kaikenikäisille junnuista firmakorikseen.
HoNsUn tulevan kauden 2025-2026 juniorijoukkueiden päävalmentajat on julkaistu.