Anniina Äijäsen, Sofia Pelanderin ja Anni Mäkitalon kaudet päätökseen

4.4.2022 09:01 Anniina Äijäsen ja Sofia Pelanderin taival Saksan Bundesliigan pudotuspeleissä päättyi ensimmäisellä kierroksella. Ranskassa saatiin pudotuspelit käyntiin ja Slovakiassa Veera Pirttinen pääsee pelaamaan mestaruudesta.

Sofia Pelander ja Annika Holopainen kokivat tappiot viikonloppuna. (Kuva: Ville Vuorinen)

Äijäsen Saarlouis Royals pisti toisessa pelissä tiukasti kampoihin runkosarjan voittaja Rheinland Lionsille, mutta joutui taipumaan lopulta jatkoajan jälkeen 75-81 (71-71, 40-41). Äijänen sai varsinaisen peliajan viimeisellä sekunnilla heittoyrityksen, mutta se meni harmittavasti ohi. Lions eteni välieriin otteluvoitoin 2-0. Äijänen oli joukkueensa parhaimmistoa 10 pisteen, kolmen levypallon, kahden riiston ja torjunnan tilastoilla.
Ottelusta ei ole saatavilla tarkempia tilastoja.

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Panthers Osnabrückista on kasvamassa Herner TC:lle pudotuspelikauhu, sillä toisena vuotena peräkkäin Panthers eteni joukkueiden pudotuspelikohtaamisesta jatkoon. Viime vuonna Panthers pudotti Hernen finaalista ja tällä kertaa välierissä. HTC hävisi toisen osaottelun vieraskentällä 72-81 (38-47). Joukkueet olivat tasapisteissä vielä muutama minuutti ennen loppua, mutta Panthers puristi voiton. Pelanderille merkittiin kolme pistettä ja levypallo.
Ottelusta ei ole saatavilla tarkempia tilastoja.

Anni Mäkitalon PAOK:n kausi Kreikassa päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, kun Panathinaikos oli vahvempi otteluvoitoin 3-0 ja eteni välieriin. Kolmas ja viimeiseksi jääneessä ottelussa PAOK taipui 50-68 (22-37). Mäkitalo merkkautti kuusi pistettä, kolme levypalloa, kaksi syöttöä ja kaksi riistoa.
Ottelutilastot

Veera Pirttisen Piestanske Cajky liihotti tiensä Slovakian liigan finaaliin voitettuaan Young Angels Kosicen välierissä suoraan 3-0.

Cajky siirtyi ottelusarjassa 2-0 johtoon hakemalla 60-53 (28-35)-voiton. Pirttinen kasasi kolme pistettä, levypallon ja kaksi syöttöä.
Ottelutilastot

Cajky iski viimeisen niitin otteluparille kotikentällään voittaen 71-45 (34-25). Tällä kertaa Pirttinen kantoi kortensa kekoon viidellä pisteellä, kolmella levypallolla ja kahdella syötöllä. Finaalissa Cajky kohtaa runkosarjan ykkösen Ruzomberokin. Ruzomberok hävisi runkosarjan aikana kahdesti, mutta ne molemmat tulivat Cajkyn käsittelyssä.
Ottelutilastot

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Annika Holopaisen Montbrison aloitti Ranskan LF2:n pudotuspelit 60-78 (33-50)-tappiolla runkosarjan voittaja Toulousea vastaan. Holopainen kannatteli joukkuettaan 15 pisteen, kuuden levypallon, kolmen syötön ja riiston tilastoilla.
Ottelutilastot

Italian liigassa Awak Kuier pelasi kahdesti viikon aikana. Alkuviikosta Ragusa nappasi Dinamo Sassarista 80-68 (39-40)-voiton Kuierin lähennellessä tripla-tuplaa 13 pisteen, yhdeksän levypallon, neljän syötön, kolmen riiston ja peräti viiden torjunnan tilastoilla.
Ottelutilastot

Viikonloppuna Ragusa jätti Luccan vaille mahdollisuuksia ottamalla selvän 86-55 (46-31)-voiton. Kuier tehoili 18 pistettä, kahdeksan levypalloa, kaksi syöttöä, riiston ja vankisti asemiaan sarjan torjuntatilaston kärjessä kahdella torjunnalla.
Ottelutilastot

Serie A2:ssa Helmi Tulosen 19 pisteen ja 13 levypallon tupla-tupla ei riittänyt siivittämään Carugatea voittoon. Treviso oli kotikentällään vahvempi numeroin 77-59 (44-37). Carugate on yhdeksäntenä.
Ottelutilastot

Anni Jämsä oli liekeissä, kun hän johdatti Teen Basket Torinon sen kauden toiseen voittoon Ponzanon kaaduttua 62-47 (32-22). Jämsä paukutti 20 pistettä tilastoiden lisäksi kolme levypalloa, kaksi syöttöä ja riiston. Voitosta huolimatta Torino jatkaa sarjan hännillä.
Ottelutilastot

Espanjan liigassa Marianne Kalin oli viikolla kahdesti tositoimissa. Ensin se taipui Ensinon vieraana 52-69 (23-43) Kalinin kootessa neljä pistettä ja kaksi levypalloa.
Ottelutilastot

Viikon toisessa ottelussa kärkijoukkue Avenida oli vahvempi 55-38 (28-22). Tällä kertaa kalin kasasi kolme pistettä ja kaksi levypalloa. Bembibre on toiseksi viimeisenä.
Ottelutilastot

LF2 Challengessa Ebba Pekosen Maresme jatkaa sarjassa viimeisenä hävittyään Joventut Badalonalle 46-68.
Ottelusta ei ole saatavilla tarkempia tilastoja.

Islannissa saatiin runkosarja päätökseen ja Heta Äijäsen Valur kaatoi kärkiottelussa Fjölnirin 86-76 (34-40). Voitto ei kuitenkaan riittänyt nostamaan Valuria runkosarjan ykköseksi, vaikka joukkueet päätyivät tasapisteisiin. Äijänen sai tilastorivilleen pisteen ja kolme levypalloa. Valur kohtaa välierissä Haukarin.
Ottelutilastot

 
15.1.2024 11:51 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier ja Elina Aarnisalo voittojen takuunaisina

Awak Kuier ja Elina Aarnisalo olivat isoissa rooleissa joukkueidensa jatkaessa tappioitta sarjoissaan. Sofia Pelander teki kovaa jälkeä Ruotsissa ja Anissa Pounds oli joukkueensa pisteykkönen Saksassa.

11.1.2024 09:51 Suomalaiset ulkomailla

EuroCupin neljännesvälierät käynnistyivät - Kuierille voitto, Lahtiselle tappio

EuroCupin neljännesvälierät käynnistyivät keskiviikkoiltana. Awak Kuierin Reyer Venezia otti tiukan otteen jatkopaikasta, kun Lotta-Maj Lahtisen Sedis Basquet taipui omassa ottelussaan. Saksassa Roosa Lehtorannan taistelu cupin voitosta jatkuu.

8.1.2024 09:53 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Venezia eteni Italian cupin finaaliturnaukseen

Awak Kuier aloitti vuotensa selvittämällä tiensä Italian cupin Final Four -lopputurnaukseen. Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol sinetöi Espanjassa paikkansa cup-turnauksessa. Saksassa Elina Koskimies ja Roosa Lehtoranta saivat vuodelleen vahvan startin.

31.12.2023 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Kuierin Reyer Venezia venytti voittoputken uudelle kymmenluvulle – Poundsille ja Äijäselle kauden ennätyspisteet

Awak Kuierin Reyer Venezia on pelannut alkukauden tappioitta ja lähtee uuteen vuoteen 20 ottelun voittoputkessa. Espanjassa Anniina Äijänen auttoi joukkueensa cup-huipentumaan ja Saksassa Anissa Pounds lopetti vuotensa komeasti.

21.12.2023 23:01 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier ja Lotta-Maj Lahtinen jatkavat EuroCupissa

EuroCupin ensimmäinen pudotuspelikierros saatiin päätökseen torstaina ja suomalaispelaajien osalta Awak Kuierin ja Lotta-Maj Lahtisen pelit jatkuvat.

15.12.2023 11:26 Suomalaiset ulkomailla

Susiladies-pelaajilla vahva aloitus EuroCupin pudotuspeleissä

Awak Kuierin, Lotta-Maj Lahtisen ja Elina Aarnisalon joukkueet nappasivat voitot EuroCupin pudotuspelien avausotteluissa.

14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

11.12.2023 09:01 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtoranta palasi kentille - Awak Kuier kuritti entistä seuraansa

Linda-Lotta Lehtoranta teki paluun tositoimiin pienen tauon jälkeen ja Italiassa Awak Kuier kuritti entistä seuraansa Venezian jatkaessa voittojen tiellä.

9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

4.12.2023 12:01 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier loisti Serie A1:n kärkiottelussa

Awak Kuier oli pelipäällä, kun hän johdatti Reyer Venezian 22 pisteellään voittoon Italian Serie A1:n kärkiottelussa. Anissa Pounds pääsi nautiskelemaan suomalaiskohtaamisen voitosta Saksassa ja Sofia Pelander sai komean tupla-tuplan Ruotsissa.

1.12.2023 09:49 Suomalaiset ulkomailla

EuroCupissa saatiin lohkovaihe päätökseen - kolme Susiladies-pelaajaa pudotuspeleihin

EuroCupin alkulohko saatiin päätökseen tällä viikolla. Pudotuspeleissä suomalaispelaajista nähdään Awak Kuier, Lotta-Maj Lahtinen sekä Elina Aarnisalo.

27.11.2023 11:46 Suomalaiset ulkomailla

Koskimies tuuletti Saksan suomalaiskohtaamisen voittoa – Aarnisalo loisti Belgiassa

Elina Koskimies pääsi kuittailemaan suomalaishengessä, kun Keltern kaatoi Roosa Lehtorannan Angels Nördlingenin Saksassa. Elina Aarnisalo säkenöi Belgian liigan kärkiottelussa ja Sofia Pelander dominoi koria Ruotsissa.

24.11.2023 09:21 Suomalaiset ulkomailla

Kuierin ja Lahtisen joukkueet varmistivat jatkopaikan EuroCupissa

Awak Kuierin Reyer Venezia ja Lotta-Maj Lahtisen Sedis Basquet varmistivat paikkansa EuroCupin pudotuspeleissä nappaamalla voitot. Elina Koskimies ja Linda-Lotta Lehtoranta juhlivat myös voittoa.

20.11.2023 10:14 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier ja Helmi Tulonen loistivat Italiassa

Awak Kuier ja Helmi Tulonen palasivat vahvasti maajoukkuetauon jälkeen tositoimiin seurajoukkueissaan. Lotta-Maj Lahtinen ja Sara Rokkanen esiintyivät myös edukseen.

14.11.2023 13:51 Pääjuttu

Jussi Laakso Saksan Bundesliigan Crailsheimin päävalmentajaksi

Korisliigan hallitseva vuoden valmentaja, viime keväänä Helsinki Seagullsin Suomen mestariksi valmentanut riihimäkeläislähtöinen Jussi Laakso, 47, on allekirjoittanut loppukauden kestävän päävalmentajasopimuksen Saksan Bundesliigaa pelaavan Crailsheim Merlinsin kanssa. Sopimus on Laakson ensimmäinen valmentajapesti Suomen ulkopuolella.

2.11.2023 11:18 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier pääsi viettämään murskajaisia EuroCupissa

Awak Kuier pääsi nautiskelemaan todellisista murskajaisista, kun Reyer Venezia jatkoi voittoisasti EuroCupissa. Voittoja pääsivät juhlimaan myös Lotta-Maj Lahtinen sekä Elina Aarnisalo.

30.10.2023 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelander hurjana Ruotsin cupissa – Awak Kuier tippasi Venezian sarjakärkeen

Sofia Pelander oli johdattamassa Norrköpingiä Ruotsin cupin välieriin loisto-otteillaan ja Awak Kuier ratkaisi summeritippauksella Venezialle voiton. Anissa Pounds ja Elina Koskimies olivat hyvässä iskussa Saksassa.

27.10.2023 09:15 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier järjesti blokkibileet EuroCupissa

Awak Kuier pisti pystyyn melkoisen blokkishow’n hänen torjuessaan vastustajan heiton peräti seitsemästi Reyer Venezian jatkaessa voittoisasti EuroCupissa. Voiton kunniaksi pääsivät tuulettavamaan myös Elina Aarnisalo sekä Lotta-Maj Lahtinen.

23.10.2023 08:00 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier vei suomalaiskohtaamisen Italiassa

Italiassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Awak Kuier ja Helmi Tulonen iskivät yhteen. Roosa Lehtoranta puolestaan debytoi Saksan liigassa.

22.10.2023 09:33 Susiladies

Roosa Lehtoranta käytti ulkomaanoptionsa ja siirtyy Nördlingeniin, Saksan Bundesliigaan

Aiemmin tällä kaudella hallitsevaa Suomen mestaria Peli-Karhuja edustanut Roosa Lehtoranta, 26, on käyttänyt sopimuksessaan olleen ulkomaanoption ja siirtyy Saksan Bundesliigassa pelaavaan EIGNER Angels Nördlingeniin.

Näytä lisää vastaavia