Taisteleva Susijengi jäi latautuneen Italian käpälälautaan

7.9.2013 20:44 Kahdella voitolla EM-kisansa aloittanut Suomen Susijengi pelasi suurella sydämellä ja raatoi polvet ruvella, mutta ei löytänyt ”kotiyleisönsä” edessä pelannutta Italiaa vastaan toisella puoliajalla hyökkäysvireen häivää. Italia puristeli Susijengin pallonkäsittelijöiden ja heittäjien tilan pois, masensi Suomen korilleajajat blokeillaan ja jatkaa lohkon kärjessä 62–44 (31–26)-voitollaan.

Italian puolustus motitti Hanno Möttölän ja muun Susijengin lauantai-illan kärkikamppailussa.

Neljä kautta Italiassa pelannut Petteri Koponen oli Italian erityisvartioinnissa.

Roope Ahonen käytti minuuttinsa ennakkoluulottomasti.

Italian komentaja Simone Pianigiani kehui Bonifika Areenan tunnelmaa "maagiseksi".

Sunnuntaina Susijengi nelistää Venäjää vastaan. Kuvat: Ville Vuorinen & Tytti Nuoramo.

Ruotsi- ja Turkki-pelien tavoin Susijengin joukkuepuolustus oli vastustajaa kohtaan tiivis, inhottava, raastava ja kuluttava.

 

Suomi ei kuitenkaan ollut ainoa kotiläksynsä tehnyt joukkue: Simone Pianigianin valmentama Italia puolusti pelinrakentajakaksikkoa Petteri Koponen-Teemu Rannikko ankarasti iholla ja imi kaiken vauhdin Susijengin hyökkäyspelaamisesta.

 

Lisäksi ratkaisevan eron repeämiseen vaadittiin vain ne pari senttiä tyhjää tilaa, yksi nukahdus puolustuksen rotaatiossa: Italian 33–32-johtoasema kasvoi vain vajaan puolitoistaminuuttisen aikana 42–32-johdoksi, joka sai ”kotiyleisön” riehumaan, hyppimään ja laulamaan.

 

Ja kymmenen pisteen johtoasemassa koripallon jumalat hymyilivät Italialle: Susijengi sai aikaiseksi kolme, neljä erinomaista heittopaikkaa, mutta Bonifika Areenan korirenkaat hylkäsivät suomalaisheitot tylysti ja Italian puolustus nousi jälleen Susijengin tielle kuin Hadrianuksen muuri.

 

– Italia pelasi kovaa ja sai meidät pois hyökkäysrytmistämme. Annamme ison tunnustuksen heidän puolustuksellemme. Tosin yhtä lailla oma puolustuksemme oli hyvää tässä koripallo-ottelussa, Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann kuittasi.

 

Suomi avasi ottelun Sasu Salinin perättäisillä onnistuneilla kolmosilla, mutta loppupelin kaukoheittosaldo oli suoraan Stephen Kingin kirjan sivuilta: 25 heittoyritystä, yksi onnistuminen. Pelin viimeisen 33 minuutin aikana Suomen kaikki kolmoset osuivat rautoihin.

 

– Jengi alkoi nauraa kopissa, kun valmentaja tuli pöytäkirja kädessään sisään ja sanoi, että heitimme tänään kolmoset 3/26. Sellaisia päiviä tulee. Huomenna on uusi päivä ja silloin uppoaa – on tässä ryhmässä sen verran hyviä pelaajia, Salin arvioi Suomen heittoiltaa.

 

Möttölä: ”Pelasimme suurella sydämellä”

 

Vaikka yksikään ottelun nähnyt ei voi kiistää Italian paremmuutta, 18 pisteen voittolukemissa on aavistuksen verran tulkinnanvaraa.

 

Oma meriittinsä on, että Italia jäi viimeksi yhtä alhaiseen pistemäärään kesän ensimmäisessä maaottelussaan puolitoista kuukautta sitten.

 

– Totta kai olen pettynyt tappioomme, mutta yrityksen puutteesta meitä ei voi syyttää, Susijengi-kippari Hanno Möttölä kommentoi.

 

– Jokainen pelaaja pelasi suurella sydämellä ja noudatimme pelisuunnitelmaamme. Pelasimme kahtatoista todella hyvää pelaajaa vastaan ja kentällä oli kaksi todella aggressiivista joukkuetta, jotka ylläpitävät tempoa ja ampuvat paljon kolmosia. Heittoprosenteistamme löytyy yksi syy tappioomme, toisen puoliajan levypallopelaamisemme oli toinen, Möttölä jatkoi.

 

Italian maailmanmiehet Luigi Datome (10/8/4 syöttöä) ja Marco Belinelli (7/4) pysyivät pitkälti Susijengin hampaissa. Voittajien ratkaisijoiksi nousivat lopulta Petteri Koposen varjona raatanut Andrea Cinciarini (9/8) sekä Italian karkumatkan aikana yleisön sytyttäneet Pietro Aradori (8/3/5 syöttöä), Alessandro Gentile (9/2) ja Nicolo Melli (6/6).

 

Suomesta Sasu Salin (8/6), toisen jakson alussa kolme virhettä minuuttiin Italialle kalastanut Teemu Rannikko (8/0) sekä Hanno Möttölä (6/4) nousivat hyökkäyspäässä esille hetkittäin. Lisäksi Roope Ahonen (4/1) pelasi ottelun lopun neljä minuuttiaan kuvia kumartelematta.

 

Rannikko loukkasi jalkaansa kuutisen minuuttia ennen pelin loppua, eikä enää palannut kentälle.

 

Bonifika Areenalla maailmanluokan hurmos

 

Suomen ja Italian välinen lauantai-illan kohtaaminen oli kaikista D-lohkossa pelatuista otteluista toistaiseksi tiivistunnelmaisin.

 

Noin 3,000 italialaisfania ja 2,000 suomalaisfania lauloivat toisiaan antaumuksella suohon ottelun alkulämmittelystä loppuvihellykseen asti. Italian fanit olivat ottamassa Areenan ilmatilaa haltuunsa pelin viimeisen kolmeminuuttisen aikana, mutta Möttölä nostatti suomalaisfanit henkilökohtaisesti pystyyn ja laulamaan sekuntien vähentyessä.

 

– Salissa oli tänään aivan erityinen tunnelma. Se oli kuin magiaa koripalloa rakastaville ihmisille. Kaksi joukkuetta antoi kaikkensa kentällä ja imivät itseensä energiaa näistä uskomattomista faneista, Italian päävalmentaja Pianigiani tunnelmoi.

 

Susijengi on nyt kerännyt kolmesta ottelustaan kaksi voittoa, mutta joukkue ei aio jäädä poteroon makaamaan. Sunnuntaina vuorossa on jatkopaikan kannalta tuiki tärkeässä ottelussa ärsytetty Venäjä, joka kaatui tänään Ruotsille.

 

– Varmaan ihan joka joukkueella alkaa painaa jaloissa tässä vaiheessa turnausta, kuittasi Sasu Salin utelut joukkueen jaksamisesta.

 

– Onhan meidän pelitapamme rasittava, mutta toisaalta kierrätämme rotaatiota ahkerasti. Venäjää vastaan olemme ihan varmasti hyvässä kuosissa.

 

Italia – Suomi 62–44 (14–17, 31–26, 46–34), miesten maaottelu, EM-kisojen alkusarjaa, Koper (Slovenia) 7.9.2013

 

Suomi: Sasu Salin 8/6, Petteri Koponen 8/2, Teemu Rannikko 8/0, Hanno Möttölä 6/4, Shawn Huff 4/3, Kimmo Muurinen 4/2, Roope Ahonen 4/1, Tuukka Kotti 2/7, Samuel Haanpää 0/3, Gerald Lee jr 0/3, Mikko Koivisto 0/1, Antti Nikkilä.

 
9.9.2017 21:30 Maaottelu

Italian heittoralli päihitti Susijengin, EM-kisat päätökseen Istanbulissa

Susijengin EM-taival sai päätöksensä Istanbulin yössä neljännesvälieriin, kun avausneljänneksellä tulikuumana heittänyt Italia karkasi 57-70 (29-48) -voittoon. Susijengi kiri italialaisten kahteenkymmeneen pisteeseen venyneen johdon kalkkiviivoilla vielä yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Suomi ei yltänyt.

7.9.2017 00:10 Maaottelu

Islanti piinasi pitkään, Susijengi voitolla Istanbuliin

Suomen EM-alkulohko Helsingissä päättyi voitokkaasti kahden maan joukkueiden ja fanien ottaessa mittaa toisistaan Hartwall Arenalla. Sitkeä Islanti piinasi Susijengiä pitkään, kunnes päätösneljänneksellä Suomi veti ohitse 83-79 (42-40) -voittoon Sasu Salinin johdolla. Suomen EM-pelit jatkuvat viikonloppuna neljännesvälierissä Italiaa vastaan Istanbulissa.

5.9.2017 23:20 Maaottelu

Susijengin EM-jatkopaikka varmistui, Kreikka pysyi kanveesissa

Susijengi varmisti menolippunsa Istanbuliin EM-jatkosarjaan Hartwall Arenalla Suomen maajoukkuehistorian ennätysyleisön 12 327 katsojan edessä. Susijengi repi aikaisen johdon Petteri Koposen ilmiömäisellä pelillä Kreikasta, joka hiipi päätösneljänneksen aikana vielä neljän pisteen päähän, kunnes lopullisen niitin EM-kisojen kolmannelle voitolle 77-89 (33-45) löi ”Taikuri” Teemu Rannikko.

4.9.2017 00:15 Maaottelu

Uskomaton voitto! Susijengi nousi naruista, ulvoi toisella puoliajalla Puolan kumoon

Susijengi tarjosi jälleen EM-kotikisoissa kuin käsikirjoitetun jännitysnäytelmän, jossa tunneskaalat aaltoilivat edestakaisin epätoivosta riemunkiljahduksiin. Susijengi oli jo sillassa loppuunmyydyssä Helsinki Areenassa Puolaa vastaan, mutta nousi ällistyttävästi kahdesti jatkoajalle ja lopulta voittoon 90-87 (36-32, 66-66, 78-78) kenraali Petteri Koposen ja superlupaus Lauri Markkasen johdolla.

2.9.2017 23:50 Maaottelu

Slovenia päihitti Susijengin niukasti EM-jännitysnäytelmässä

Suomen EM-kotikisojen kiihkeä lauantai-ilta jäi palkinnotta Helsinki Areenalla 11 963 katsojan edessä. Ensimmäisellä puoliajalla kymmenen pisteen taakse ajautunut Susijengi äityi kotiyleisön ulvonnan ja Areenan perusteita rymistäneen kannustuksen myötä mielettömään kiriin, mutta kalkkiviivoilla Slovenia oli etevämpi voittaen 78-81 (42-52).

1.9.2017 00:03 Maaottelu

EM-huuma käyntiin ennätysyleisön edessä, Susijengi sensaatiovoittoon Ranskasta

Susijengin EM-kotikisat Helsingissä alkoivat jymypaukulla, kun infernaaliseen kannustukseen äitynyt 12 167 -päinen 6. pelaaja huudatti Suomen ilmiömäiseen jatkoaikavoittoon tähtisikermä Ranskasta 84-86 (33-32, 72-72). Suomen sankarit olivat Jamar Wilson, joka nosti Susijengin voittoon viisi sekuntia ennen summeria ja Sasu Salin, joka onnistui häiritsemään Nando de Colon heittoyrityksen vajaaksi.

1.9.2017 Maaottelu

Historiakatsaus: Suomen ensimmäiset kotikisat -67 olivat suursatsaus

Suomi sai historiansa ensimmäiset koripallon EM-kisat pelimenestyksen ja hyvin suhteiden ansiosta.

23.11.2016 Maaottelu

PostNord on Susijengin uusi pääyhteistyökumppani

Pohjoismaiden johtavaan logistiikkakonserniin kuuluva PostNord Oy ja Suomen Koripalloliitto ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen, jonka myötä PostNordista tulee Suomen koripallomaajoukkueen – Susijengin – uusi pääyhteistyökumppani. Tuore sopimus kattaa laaja-alaisesti myös nuorten ja naisten maajoukkuetoimintoja sekä näkyvyyksiä ensi vuonna Helsingissä järjestettävissä miesten EM-kilpailuissa.

13.9.2015 Maaottelu

Susijengi taisteli Serbiaa vastaan, EM-kisat päätökseen saappaat jalassa

MM-hopeamitalisti Serbia osoittautui liian kovaksi palaksi purtavaksi Susijengille EM-kisojen pudotuspeleissä numeroin 94-81 (48-43). Susijengi taisteli kolme neljännestä tasaisesti, mutta serbialaiset repivät eron päätösneljänneksen alussa heittämällä neljä peräkkäistä kolmosta pussin pohjalle.

10.9.2015 Maaottelu

Kookas Puola jyräsi Susijengin EM-alkulohkon päätöspelissä

Susijengi joutui tyytymään tappioon EM-alkulohko A:n viimeisessä pelissään, kun isokokoinen Puola pakotti Suomen pelaamaan omalla tempollaan. Susijengi oli vielä kiinni kolmannen neljänneksen alussa, mutta kehno heittopeli ei riittänyt takaa-ajoon, vaan Puola nappasi 65-78 (41-42) -voiton. Susijengi eteni EM-kisoissa puolivälieriin, joissa vastaan tulee MM-hopeamitalisti Serbia.

9.9.2015 Maaottelu

Susijengi ulvoi Bosnia-Hertsegovinan kumoon, EM-jatkopaikka varmistui

Susijengi varmisti jatkopaikkansa EM-kisoissa superonnistumisella oikeaan paikkaan Montpellierin huutomyrskyssä. Susijengin torahammas eli aggressiivinen puolustus ruokki onnistumisia ja itseluottamusta hyökkäykseen, minkä myötä Suomi jylläsi ylivoimaiseen 59-88 (27-41) -voittoon Bosnia-Hertsegovinasta.

7.9.2015 19:00 Maaottelu

Koponen heitti Susijengin Venäjän ohitse loppusekunneilla

Susijengi avasi voittotilinsä EM-kisoissa mielettömällä tavalla Montpellierin helteessä, kun Petteri Koponen ratkaisi tavaramerkkihyppyheitollaan 81-79 (36-38) -voiton Suomelle 3,5 sekuntia ennen loppua. Koponen tuskaili koko ensimmäisen puoliajan, heitti viimeisen kahden minuutin aikana neljä heittoa ohitse, mutta laittoi sinetin pelille, kun sitä häneltä tarvittiin.

6.9.2015 Maaottelu

Israel juoksi Susijengiltä tassut alta

Susijengi joutuu hakemaan avausvoittoaan EM-kisoissa huomenna, kun Israel veti pidemmän korren numeroin 66-79 (31-46) Montpellierin lohko A:n toisena päivänä. Nihkeästi aloittanut Susijengi joutui altavastaajaksi ensimmäisellä puoliajalla, eikä toisen puoliajan kiri riittänyt voittoon asti.

23.7.2015 Maaottelu

Venäjä vahvempi 18-vuotiaiden poikien EM-avauksessa

18-vuotiaat pojat kärsivät tappion A-divisioonan EM-kisojen avauspelissä, kun laadukas Venäjä oli lähestulkoon kaikilla osa-alueilla parempi ja korjasi 62-89 (29-50) -voiton. Tilastoissa selkeimpänä erottajana oli Venäjän heittäminen, kun venäläiset pistivät kakkoset ja kolmoset yli 50% tarkkuudella sisään.

17.9.2013 01:03 Maaottelu

Susijengi puraisi Ljubljanan hiljaiseksi – Suomi EM-kisojen 9. sijalle

Suomen miesten maajoukkueen toinen perättäinen EM-kisojen yhdeksäs sija on tosiasia. EM-jatkosarjan viimeisessä ottelussaan myöhään maanantai-iltana Susijengi löysi raivokkaan joukkuepuolustuksen rinnalle hurmoksellisen heittopelin ja hiljensi Ljubljanan Stozice Areenan 12,900-päisen kotikatsomon 92–76 (42–42)-voitollaan.

14.9.2013 21:40 Maaottelu

Sisukas Susijengi kaatui saappaat jalassa Espanjan härjille

Kynsin hampain paikasta EM-puolivälierissä pelannut Suomen Susijengi ei antanut mitään ilmaiseksi hallitsevalle Euroopan mestarille Espanjalle EM-jatkosarjan ottelussa. Tulikuuman kolmoskäden Ljubljanan Stozice Areenalle tuoneen José Calderónin johdattama Espanja karkasi kuitenkin Suomelta neljännellä jaksolla omille teilleen ja tyylitteli voiton pistein 82–56 (42–30).

12.9.2013 18:30 Maaottelu

Kroatian vahvuudet myrkkyä Susijengille

Pitkä, vahva ja liikkuva Kroatia oli Suomea vastaan juuri niin hankala jatkosarjavastus kuin etukäteen arvioitiin. Kun Susijengi oli liikkeellä tavallista raskaammalla käpälällä puolustuspäässä ja kaukoheitot hylkivät korirengasta, onnistui levypalloja ja pelitempoa hallinnut Kroatia kasvattamaan voittotiliään loppunumeroin 63–88 (20–39).

9.9.2013 18:45 Maaottelu

Susijengin saalistus jatkuu: mestarisuosikki Kreikka murtui Koperissa, Koponen myllytti 29 pistettä

Susijengin häkellyttävien voittojen sarja EM-kisaestradeilla sai jatkoa, kun suurimpiin mestarisuosikkeihin lukeutuva Kreikka sai ottelun ehdottomalta altavastaajalta oppitunnin joukkuepelistä. Kisojen tähänastisen piste-ennätyksen, 29, lingonnut Petteri Koponen jätti Euroliigan MVP:n Vassilis Spanoulisin varjoonsa Suomen nautiskellessa 86–77 (36–35)-voiton.

5.9.2013 17:45 Maaottelu

Susijengi jauhoi Ruotsin hampaissaan, Suomi jatkaa D-lohkon kärjessä

Iso paha susi tuli ja puri Ruotsia Slovenian EM-kisojen alkulohko D:n toisena kisapäivänä. Shawn Huffin ja Tuukka Kotin saatua Ruotsin NBA-miehet Jonas Jerebkon ja Jeff Taylorin solmuun ponnahti Suomi täysin omalle kiertoradalleen ja nautiskeli länsinaapuristaan komean 81–60 (48–31)-voiton fanikatsomon osoittaessa suosiotaan seisaaltaan.

4.9.2013 18:00 Maaottelu

”Koperin ihme” käynnisti EM-kisat – Susijengi pakotti MM-hopeamitalisti Turkin parketin pintaan

EM-kisojen D-lohko Slovenian Koperissa alkoi täydellisellä jättiyllätyksellä, kun Suomen Susijengi karkasi 19 pisteen johtoon hallitsevalta MM-hopeamitalisti Turkilta ja piti kiihkeillä loppuhetkillä ansiokkaasti johdon käsissään. Sasu Salinin ratkaisevan kuuden pisteen ja oikea-aikaisten puolustuspään onnistumisien myötä Susijengi jääti Turkin ja narrasi 61–55 (32–19)-avausvoiton.

Näytä lisää vastaavia