Susijengi leimasi Berliinin lentoliput Tshekin kustannuksella

6.9.2022 23:34 Susijengi varmisti paikkansa EM-kisojen huipennuksessa Berliinissä peittoamalla kiihkeäksi käyneessä tiistaiottelussa kisaisäntä Tshekin 98–88 (51–45). Eikä talon isännästä ollut kahta sanaa. Lauri Markkanen ja Sasu Salin välkehtivät pääosissa, kun Susijengi otti ohjat jo varhain ja kohosi jokaisen vaikean hetken partaalta takaisin ruoriin.

Petteri Koponen antoi parastaan, kun Susijengi peittosi Tshekin. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi & FIBA Europe.

Lauantaisen Puola-murskavoiton tavoin Susijengi tiesi Tshekkiä vastaan astellessaan, että kotijoukkue pyrkii hiertämällä, taklaamalla ja myllyttämällä hakemana henkistä yliotetta vastustajastaan.

Kuten ennakkoon uumoiltiin, peli äityi hetkittäin kuumaksi. Prahan O2 Areena kiehui kuin hiidenpata, kun Lauri Markkanen ja Jan Vesely keskustelivat isoin kirjaimin kasvokkain päätösjakson alussa yleisön huutaessa niin, että kattorakenteet tärisivät.

Illan kilpakumppaneiden paremmuusjärjestys oli kuitenkin alusta asti selvä. Tshekki yritti hyydyttää ja piestä, Susijengi puolestaan juosta, liikkua ja heittää. Hetkittäin Tshekki onnistui pakottamaan vieraansa kahvauspeliin ja oli silloin vahvoilla, mutta joka kerta isäntien päästessä liian lähelle löytyi Susijengin arsenaalista oikea-aikainen puolustuspään stoppi, kalastettu hyökkääjän virhe tai haamurajoilta säkitetty kolmonen.

- Eilen tuli aika kylmää kyytiä Serbialta ja tahdottiin näyttää, että me ollaan aika paljon parempi joukkue kuin miltä niitä vastaan näytti, Susijengin parhaimmistoon lukeutunut Petteri Koponen (14/0/3 syöttöä) veisteli.

- Erityinen kiitos faneille, me saatiin niiltä niin paljon virtaa tänään. Taas kerran tuntui siltä kuin olisi kotikentällä pelannut. Nyt saadaan olla pienen hetken ajan tyytyväisiä, sitten hoidetaan tämä lohko kunnialla loppuun ja mennään Berliiniin tekemään historiaa.

Markkaselle uusi EM-kisojen piste-ennätys, Salin-Koponen-duolta vintage-esitys

Isoihin otsikoihin nousi jälleen kerran Lauri Markkanen, joka pisti pisteellä paremmaksi kisojen avausottelussa kirjauttamaansa suomalaista EM-kisojen piste-ennätystä. Jyväskylän iso julma Lauri runnoi 34 pistettä, haki 10 levypalloa ja veti kauhunsekaisiin tunteisiin ajautunutta tshekkiläispuolustusta itseensä.

Tshekin ison arsenaalin miehet Jan Vesely, Ondrej Balvin (7/5) ja Martin Kriz (0/1) yrittivät uida Markkasen päähän puolustamalla sääntökirjan lisälehdillä, mutta Markkanen piti pokerinsa ja antoi pelinsä puhua puolestaan. Markkanen laukoi päätösjaksolla tshekkiläishäkkiin ison heiton toisensa jälkeen ja lähetti katseellaan rakkaita terveisiä puolustajiensa suuntaan.

- Me ollaan kaikki kilpailijoita tuolla kentällä ja välillä pitääkin näyttää vähän tunteita, Markkanen kuittasi kysyttäessä päätösjakson alun torikokouksestaan Veselyn kanssa.

- Lassi (päävalmentaja Tuovi) puhui koko ajan hetkessä pysymisestä, yhden tilanteen pelaamisesta kerrallaan. Kentällä oli tänään kaksi erittäin kovaa pelaavaa joukkuetta, mutta pysyimme koko ajan kontrollissa emmekä lähteneet lipsumaan omasta peliajatuksestamme. Teimme sen, mitä pitikin.

Kun Markkanen osuu heitoissaan, Susijengiä on vaikea löydä. Vaan Markkasen lisäksi parastaan näyttivät myös Sasu Salin (23/3/4 riistoa) ja Petteri Koponen (14/0/3 syöttöä). Salin karkaili avauspuoliskolla tshekkiläispuolustukselta kerta toisensa jälkeen ja oli kerännyt koppiin lähtiessä jo 18 pistettä.

Koponen sai niin ikään peliin lentävän lähdön ja keräsi ennen taukoa kahdeksan pisteen saldon. ”Kenraalin” seuraava hetki koitti päätösjaksolla, jolloin hänen tyyneytensä nousi arvoon arvaamattomaan Susijengin tukahduttaessa Tshekin viimeisiä loppukiriyrityksiä.

Kaksinumeroisen pistesaldon kirjautti myös ”Euran Jordani” Elias Valtonen (11/3).

Susipuolustus puri tshekkitakamiehiin

Vaan kaiken ytimessä oli lopulta susipuolustus.

Vaikka Tshekki toi peliin mukaan nilkkavammasta kärsineen henkisen ja pelillisen johtajansa Tomas Satoranskyn (2/4/10 syöttöä), ei kotijoukkue saanut hyökkäyspäässä moottoriaan kunnolla käyntiin missään vaiheessa.

Susijengi puolusti yhtenäisenä rintamana joka puolella kenttää ja vaikka Tshekki pystyi yksilösuorituksillaan kairaamaan tietään korille tuon tuosta, voittajalla oli aina korjausliike takataskussaan.

Erityisen tuskastuneelta vaikuttivat Tshekin takamiehet, joihin joka paikassa häärinyt Salin, Valtonen, Edon Maxhuni (6/1/6 syöttöä) ja Jaromir Bohacikin (13/4) peli-ilon vienyt Henri Kantonen (3/1/2 blokkia) purivat susihampaansa.

- Voin todellakin olla valmentajana ylpeä tästä joukkueesta. Tshekki on erinomainen ja erittäin kokenut joukkue. Vaikean Serbia-ottelun jälkeen pelaajat tulivat kentälle nöyrinä ja nälkäisinä, päävalmentaja Lassi Tuovi ylisti omiaan.

Berliinin lippunsa leimannut Susijengi päättää EM-alkulohkon pelinsä torstaina 8.9. ottelulla lohkojumbo Hollantia vastaan. Ottelu käynnistyy Prahan O2 Arenalla klo 14.00 paikallista aikaa (klo 15.00 Suomen aikaa).

Susijengi – Tshekki 98–88 (29–18, 51–45, 72–59), miesten maaottelu, Praha (Tshekki), EM-kisat (alkusarjaa) 6.9.2022

Susijengi: Lauri Markkanen 34/10, Sasu Salin 23/3/4 riistoa, Petteri Koponen 14/0/3 syöttöä, Elias Valtonen 11/3, Edon Maxhuni 6/1/6 syöttöä, Shawn Huff 4/4/3 syöttöä, Henri Kantonen 3/1/2 blokkia, Mikael Jantunen 2/4, Alexander Madsen 1/2, Miro Little 0/1, Ilari Seppälä 0/0.

Tshekki: Vojtech Hruban 22/2/4 syöttöä, Jan Vesely 15/6, Jaromir Bohacik 13/4, Patrik Auda 13/1, Tomas Kyzlink 8/2, Ondrej Balvin 7/5, Martin Peterka 3/3, David Jelinek 3/0, Tomas Satoransky 2/4/10 syöttöä, Vit Krejci 2/1, Martin Kriz 0/1, Ondrej Sehnal 0/0/3 syöttöä.

 
11.9.2022 19:18 Susijengi

Susijengi jyräsi Euroopan kahdeksan parhaan joukkoon 55 vuoden tauon jälkeen!

Jos Kroatia todellakin taktikoi Susijengin EM-neljännesvälierävastustajakseen, olisi sen kannattanut miettiä kahdesti. Lauri Markkanen rynni tauluun 43 pistettä, Sasu Salin ja Edon Maxhuni löysivät heittoranteensa ja roolipelaajat Henri Kantosesta Miro Littleen näyttivät parastaan, kun Susijengi eteni historiallisesti Euroopan kahdeksan parhaan joukkoon!

8.9.2022 17:43 Susijengi

Susijengi tyylitteli Hollannin kumoon alkulohkon päätösottelussa

Susijengin aika Prahassa sai voitokkaan päätöksen torstai-iltapäivänä, kun lohkojumbo Hollanti kaatui O2 Arenalla pistein 88–67 (48–31). Susijengi dominoi kenttätapahtumia joukkuepuolustuksellaan ja kolmen pisteen heittopelillään ja piti huolen siitä, etteivät oranssipaitojen korisepät saaneet tilaisuutta syttyä liekkeihin.

6.9.2022 00:45 Susijengi

Mitalisuosikki Serbia järjesti klinikan Susijengiä vastaan

Susijengi sai EM-kisojen kolmanteen ottelunsa suurta ennakkosuosikkia Serbiaa vastaan salama-alun, kun Edon Maxhuni upotti kymmenen pistettä neljään minuuttiin. Valmentajavelho Svetislav Pesicin komentama Serbia nykäisi kuitenkin seuraavan kolmeminuuttisen 14–0 ja petasi siten tiensä vastaansanomattomaan 100–70 (62–34) -voittoon.

3.9.2022 18:34 Susijengi

Susijengi raateli Puolan, EM-voittotili riemuiten auki!

Parempaa ottelua Susijengi ei olisi pystynyt pelaamaan EM-avauspäivän Israel-tappion jälkeen! Koko lauma puri raateluhampaansa syvälle Puolan pelisuunnitelmaan ja ammensi maailmanluokan puolustuspään esityksestä iloa ja energiaa hyökkäyspäähän. Susijengi sai huudattaa kotihallikseen muuttunutta Prahan 02 Arenaa 89–59 (44–30) -ilotulituksella.

2.9.2022 18:35 Susijengi

Trillerillä alkuun: Israel narutti Susijengiä jatkoajalla

Susijengin seitsemän ottelun pituinen karsinta- ja arvokisavoittojen putki katkesi perjantaina Prahan EM-kisa-avauksessa, kun Israel hyvitti viikon takaisen MM-karsintatappionsa 89–87 (40–40, 77–77) -jatkoaikavoitolla. Susijengillä oli voiton avaimet tassussaan varsinaisen peliajan viimeisillä minuuteilla, mutta jatkoajalla Israelin rutiini kesti.

9.9.2017 21:30 Maaottelu

Italian heittoralli päihitti Susijengin, EM-kisat päätökseen Istanbulissa

Susijengin EM-taival sai päätöksensä Istanbulin yössä neljännesvälieriin, kun avausneljänneksellä tulikuumana heittänyt Italia karkasi 57-70 (29-48) -voittoon. Susijengi kiri italialaisten kahteenkymmeneen pisteeseen venyneen johdon kalkkiviivoilla vielä yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Suomi ei yltänyt.

7.9.2017 00:10 Maaottelu

Islanti piinasi pitkään, Susijengi voitolla Istanbuliin

Suomen EM-alkulohko Helsingissä päättyi voitokkaasti kahden maan joukkueiden ja fanien ottaessa mittaa toisistaan Hartwall Arenalla. Sitkeä Islanti piinasi Susijengiä pitkään, kunnes päätösneljänneksellä Suomi veti ohitse 83-79 (42-40) -voittoon Sasu Salinin johdolla. Suomen EM-pelit jatkuvat viikonloppuna neljännesvälierissä Italiaa vastaan Istanbulissa.

5.9.2017 23:20 Maaottelu

Susijengin EM-jatkopaikka varmistui, Kreikka pysyi kanveesissa

Susijengi varmisti menolippunsa Istanbuliin EM-jatkosarjaan Hartwall Arenalla Suomen maajoukkuehistorian ennätysyleisön 12 327 katsojan edessä. Susijengi repi aikaisen johdon Petteri Koposen ilmiömäisellä pelillä Kreikasta, joka hiipi päätösneljänneksen aikana vielä neljän pisteen päähän, kunnes lopullisen niitin EM-kisojen kolmannelle voitolle 77-89 (33-45) löi ”Taikuri” Teemu Rannikko.

4.9.2017 00:15 Maaottelu

Uskomaton voitto! Susijengi nousi naruista, ulvoi toisella puoliajalla Puolan kumoon

Susijengi tarjosi jälleen EM-kotikisoissa kuin käsikirjoitetun jännitysnäytelmän, jossa tunneskaalat aaltoilivat edestakaisin epätoivosta riemunkiljahduksiin. Susijengi oli jo sillassa loppuunmyydyssä Helsinki Areenassa Puolaa vastaan, mutta nousi ällistyttävästi kahdesti jatkoajalle ja lopulta voittoon 90-87 (36-32, 66-66, 78-78) kenraali Petteri Koposen ja superlupaus Lauri Markkasen johdolla.

2.9.2017 23:50 Maaottelu

Slovenia päihitti Susijengin niukasti EM-jännitysnäytelmässä

Suomen EM-kotikisojen kiihkeä lauantai-ilta jäi palkinnotta Helsinki Areenalla 11 963 katsojan edessä. Ensimmäisellä puoliajalla kymmenen pisteen taakse ajautunut Susijengi äityi kotiyleisön ulvonnan ja Areenan perusteita rymistäneen kannustuksen myötä mielettömään kiriin, mutta kalkkiviivoilla Slovenia oli etevämpi voittaen 78-81 (42-52).

Näytä lisää vastaavia