3.1.2023 21:04 Suomen nuorten maajoukkueet aloittivat taipaleensa maajoukkuevuoden 2023 parissa Tallinnan perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa. Turnauksen avauspäivänä Sudenpennut kellisti Latvian kahdesti neljästä ottelusta.
Olavi Suutela johdatti Suomen 18-vuotiaat pojat voittoon Latviasta. Kuva: Ville Vuorinen.
Sudenpentujen osalta päivän jännittävin ottelu nähtiin 18-vuotiaiden poikien ottelussa, jossa Suomi selvisi voittajaksi Latviasta pisteen erolla, 60-61 (31-33).
Suomalaiset ehtivät johtaa parhaimmillaan jo 11 pistettä kolmannella neljänneksellä, mutta sinnikäs Latvia rynni rinnalle, hetkeksi jopa ohitse, mutta Sudenpennut teroitti vielä kertaalleen kyntensä puolustuksessa ja palasi keulille.
Alle minuutti ennen loppusummeria Sudenpennut johti viisi pistettä. Latvia kiri vielä pisteen päähän, kunnes potentiaalinen voittoheitto puolenkentän tuntumasta meni ohitse.
– Puolustuksellisesti olimme todella hyviä. Oikeastaan koko ajan pysyimme konseptissa ja Latvia sai pisteensä lähinnä meidän menetyksistä tai hyökkäyslevypalloista. Vastaavasti hyökkäyksessä on vielä todella paljon tehtävää. Onneksi puolustus kesti tänään, Sudenpentujen päävalmentaja Mikko Larkas kommentoi.
Latvialaisten puolustus aiheutti Sudenpennuille peräti 30 menetystä ja heittoprosentit jäivät maltillisiksi: kakkoset 43% (21/48), kolmoset 26% (4/15) ja vapaaheitot 50% (7/14).
– Rentous vähän puuttui. Pistimme muutamia tosi helppojakin paikko ohitse, mikä söi entisestään luottamusta hyökkäyspään tekemisestä. Mikä pisti silmään, että pallottomana teimme vähän huonosti töitä, emmekä tarjonneet pallolliselle syöttömahdollisuuksia. Se, että pistää palloa liikkeelle ei ole pelkästään pallollisen pelaajan tehtävä, vaan apuja pitää tulla muualtakin.
Sudenpentujen pistekärjet olivat tehokkaasti viimeistellyt Olavi Suutela (24/4) sekä Elmeri Abbey (15/4/7 syöttöä). Kalle Kuhalampi (2/6) taas pelasi miehekkään pelin puolustuspäässä ja Jayme Kontuniemi (4/3) esiintyi pirteästi ensimmäisessä maaottelussaan.
Latvian pistekärki oli 14 pistettä pussittanut Roberts Blums.
Turnauksen avanneessa ottelussa Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue antoi ensimmäisen iskun, kun Sudenpennut päihitti Latvian 50-70 (32-39).
Suomi vei pelin ensimmäisen kymmenminuuttisen räväkästi 11-27.
– Lilli (Laine) ja Tiia (Talonen) tekivät kapteenien ominaisuudessa hienoa työtä, miten he saivat joukkueen siihen tilaan, että olimme valmiita peliin. En muista, milloin viimeksi olemme olleet 16-vuotiaiden ensimmäisessä maaottelussa näin hyvin pelin päällä. Ensimmäinen erä oli todella hieno, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä aloitti.
Latvia sai kerättyä itsensä alkutyrmäyksen jälkeen ja kampesi peliin mukaan. Kolmannella neljänneksellä Latvia hengitti niskaan jo kahden pisteen päässä.
– Sitten saimme puolustuksen ryhtiliikkeen. Saimme vähän parannettua puolustuksen asioita, kuten toisia apuja, ja sitä kautta nauttimaan voitosta.
Sudenpentujen pisteistä vastasivat maajoukkuekokemusta tästä ikäluokasta jo viime vuodelta keränneet Tiia Talonen (18/5/4 riistoa) ja Nicole Ogun (14/9/6 riistoa). Kokemattomammasta kaartista taas erottuivat muun muassa Heli Lehto (5/5) ja Lilli Laine (4/4).
– Molemmat heistä esiintyivät todella kypsästi puolustuspäässä ja tekivät asioita, mitä valmentajat tahtovat. Heidän esimerkki ehkä johdatti meidät tuohon puolustuksen ryhdistäytymiseen toisella puoliajalla, Räikkä kehaisi.
Latvialta ainoana kaksinumeroisille pistelukemille pääsi Anna Liepana, jonka saldo oli 12 pistettä ja 7 levypalloa.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue taas joutui toteamaan Latvian paremmakseen loppulukemin 73-57 (36-34). Johtoasema aaltoili puolelta toisella pitkään, kunnes Latvia vei päätösneljänneksen 21-9.
Latvia repi hurjat 30 hyökkäyslevypalloa ja pakotti Sudenpennut 43 menetykseen.
– Noilla kahdella tilastolla ei voiteta kansainvälisiä otteluita. Varsinkaan Latvian tasoista joukkuetta, joka on A-divisioonan kisamaa. Kamppailupelaamisessa jäimme telineisiin, Suomen päävalmentaja Janne Hänninen aloitti.
– Noin aggressiivisen ja intensiivisen puolustuksen paineessa meidän itsensä vapaaksi pelaaminen ja kahden pelaajan kimppapelaaminen olivat ne, joissa emme olleet riittävän hyvällä tasolla, jotta olisimme pystyneet edistämään peliä.
Suomen korkeimmat pistemäärät heittivät Fiia Hellsten (10/11) ja Emma Ristola (11/4). Onnistujiin lukeutui myös ensimmäisen maaottelunsa pelannut Lilli Onnela (7/5).
Latvian selkeä ykkönen oli 26 pistettä nakuttanut Estere Petrus, joka sai taustatukea Tina Grausalta (15/3) ja Evelina Ottolta (14/12).
16-vuotiaiden poikien maaottelussa Latvia karkasi kymmenen pisteen taakse jo ennen puoliaikaa ja latoi taululle lopulta selkeät 90-71 (51-39) -voittolukemat. Latvia vei kolmannen neljänneksen 22-10, mistä Sudenpennut ei enää palautunut voittokamppailuun.
– Suurimmalle osalle kyseessä oli ensimmäinen 16-vuotiaiden maaottelu. Aika syvään päätyyn tai kuumaan saunaan jouduttiin, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski aloitti.
– Kaikki kunnia hyvälle Latvian joukkueelle, mutta meidän osalta pelissä oli liikaa murheita ja ei-toivottuja asioita. Tasaisesti läpi pelin, mutta erityisesti kolmannen neljänneksen alussa, sorruimme vuorotellen joko puolustuksen virheisiin tai pallonmenetyksiin. Pahimmillaan molempiin.
Latvia teki lopulta 90 pistettä (joista 27 vapaaheittoviivalta) ja aiheutti puolustuksellaan Sudenpennuille 31 menetystä.
– Valitettavasti nuo ovat lukemia, joilla ei kansainvälisiä pelejä voiteta. Huomiselle jäi paljon parannettavaa.
Suomelta kaksinumeroisille pistelukemille ylsivät Miikka Muurinen (18/5/3 syöttöä/4 riistoa), Julius Ansamaa (10/6) sekä hienosti toisella puoliajalla tasoaan nostanut Nantti Ruuhilahti, jonka saldo oli 15 pisteen ja 10 levypallon tupla-tupla.
Latvian pistemiehet olivat Toms Birste (16/2/5 riistoa), Ralfs Rudusans (14/7), Helmuts Petrovics (11/1) ja Toms Gusarovs (10/3).
Suomen pelit Baltic Sea Basketball Cupissa jatkuvat huomenna keskiviikkona 4.1. Sudenpentuja vastaan pelivuorossa on Viro.
Suomen nuorisomaajoukkueet jatkoivat pelejään Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa, jossa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kolmen voiton päivää Viroa vastaan.
Perinteikkään Baltic Sea Basketball Cupin avauspäivänä Suomen sekä 18-vuotiaat että 16-vuotiaat pojat ylsivät voittoihin Latviaa vastaan. Avauspäivän tähtenä tuikki MU16-maajoukkueen Lauri Kallio, joka liekitti 33 pistettä Suomen tuplajatkoaikavoitossa.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.
Suomen nuorisomaajoukkueiden vuoden ensimmäinen tapahtuma, Baltic Sea Basketball Cup, saatiin päätökseen Tallinnassa. Suomen 16-vuotiaat tytöt jatkoivat voittamattomana, mutta Sudenpennut joutui toteamaan kolmesti Ruotsin paremmakseen.
Suomen 16- ja 18-vuotiaiden maajoukkueet on valittu vuotuiseen Baltic Sea Basketball Cupiin, joka pelataan Tallinnassa, Audentesin urheilukoulussa, 3.-5.1.2023.
Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2023. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Henri Clement, joka ottaa komentoonsa 15-vuotiaiden poikien maajoukkueen.
Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan Pohjoismaiden mestaruudesta 2022 keskiviikosta 29.6. sunnuntaihin 3.7. Joukkueet on nyt valittu neljässä eri ikäluokassa ja Sudenpentujen päävalmentajat ovat antaneet ennakkokommenttinsa.
Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan alle 16- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruudesta 29.6.-3.7.2022. Viiteen päivään mahtuu suomalaisnäkökulmasta kaksi kohokohtaa kotiyleisölle: torstain Ruotsi-ottelut ja lauantainen neljän ottelun putki Susi Training Centerin ykköskentällä.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.
Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2022. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Petri Virtanen, joka ottaa komentoonsa 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen.
Sudenpentujen valmentajat maajoukkuekesälle 2021 on valittu. Sudenpentujen valmennuksesta löytyy hieno jatkumo, jossa monet valmentajat ovat tuttuja nimiä jo aiemmilta maajoukkuevuosilta.
Alle 16- ja 18-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruudet ratkotaan Kisakalliossa, Lohjalla 4.-7.8.2020. Nelipäiväisten PM-kisojen osallistujina nähdään Suomen lisäksi Tanska, Islanti ja Viro.
Suomen nuorisomaajoukkueet matkustavat neljän joukkueen voimin vuotuiseen Baltic Sea Basketball Cupiin, joka pidetään Tallinnan Audentesin urheilukoululla 3.-5.1.2020. Suomen joukkueet kohtaavat perjantaina Latvian, lauantaina Viron ja sunnuntaina Ruotsin.
Sudenpentujen valmentajat maajoukkuekesälle 2020 on valittu. Sudenpennut on tulevana kesänä jälleen huippuvalmentajien opissa.
Torstaina pyörähtää käyntiin maajoukkuekesä jokaisen Suomen nuorisomaajoukkueen osalta, kun Sudenpennut isännöi Pohjoismaiden mestaruuskisoja Kisakallion Susi Training Centerissä. PM-kisat pelataan 27.6.-1.7. kolmella kentällä. Suomi kohtaa torstaina Tanskan, perjantaina Norjan, lauantaina Viron, sunnuntaina Ruotsin ja maanantaina Islannin.
Maajoukkueiden kotimaaotteluiden rypäs käynnistyy ensi viikolla, kun 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kohtaa Kisakallion Susi Training Centerissä Turkin keskiviikkona ja torstaina. Sen jälkeen kotimaassa pelataan maaotteluita lähes joka viikko. Maajoukkueiden kotimaan kesän pelit huipentuvat Susijengin juhlaturnaukseen.
Alle 16- ja 18-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruudet ratkotaan jälleen Kisakalliossa Lohjalla, 27.6.-1.7.2019. Tutustu otteluohjelmaan ja hae mukaan vapaaehtoiseksi.
Suomen nuorisomaajoukkueiden valmentajat maajoukkuekesälle 2019 on valittu. Sudenpennut on myös tulevana kesänä huippuvalmentajien opissa.
Suomen nuorisomaajoukkueet ovat matkustaneet tänään Tallinnaan kilpailemaan perinteikkään Baltic Sea Basketball Cupin mestaruudesta 3.-5.1.2019.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA suoritti torstaina 13.12. kesän 2019 koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat Belgradissa.